Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero vauvavuoden aikana
KPT86
18.05.2022 |
Kyllä, olen mies. Rakastan molempia lapsiani suuresti ja tahdon sydämestäni olla heille hyvä, läsnäoleva isä. Vanhempi lapsi on 5-vuotias, nuorempi 6 kk.
Parisuhde lasten äidin, vaimoni, kanssa on muuttunut täysin mahdottomaksi, puhuminen ei auta ja parisuhdeterapiaan lasten äiti ei suostu. Arki on jatkuvaa syyllistämistä, raivokohtauksia, erouhkauksia ja muuta epävakaata käytöstä minua kohtaan. Itse olen varsin tasainen luonne ja riitatilanteissa melko tyyni. Ja ei, huono käytös ei riipu omasta käytöksestäni (tekosyyn tietenkin keksii aina vaikka roskasta lattialla) tai siitä, että jättäisin osani kotitöistä tekemättä.
Pesen pyllyä, vaihdan vaippaa, laitan ruokaa, siivoan, vien ja haen päiväkodista: koetan todella tehdä parhaani, koska aidosti haluan. Minä myös leikin ja sylittelen vanhempaa lasta paljon äitiä enemmän.
En koskaan riitatilanteessa uhkaile erolla, toisin kuin lasten äiti, jonka vakioshow tämä "uhkaus" on. Nyt oon kuitenkin viimein tilanteessa, jossa huomaan aidosti inhoavani kyseistä ihmistä ja hänen paskaa käytöstään. Kaikki lämpimät tunteet ovat kuolleet. Edes lasten vuoksi mun on enää todella vaikea jaksaa katsella ja kuunnella tuota paskaa ja pidätellä vastaamasta rumasti tai no, vaikkapa kohteliaan rehellisesti jotain tyyliin:
"Joo, erotaan ihmeessä ja äkkiä. Mutta hoidetaan asiat lasten näkökulmasta mahdollisimman mukavasti. Näkemiin ja kuulemiin lapsiin liittyvissä käytännön asioissa, muuta yhteydenpitoa ei tarvita."
Vaan kuinka ihmeessä tämän kunnialla hoidan 5-vuotiaan ja vauvan näkökulmasta? Miten erota näin pienten lasten aikana, koska he ovat rakkainta ja tärkeintä mitä minulla on. Tuntuu, että tukehdun tähän paskaan ja siihen, ettei kunniallista ulospääsyä ole.
Kommentit (21)
Kuulostaapa ikävältä tilanteelta, olen pahoillani. Vaimosi kohtelee sinua väärin ja tästä kärsivät varmasti myös lapset. 5-vuotias ymmärtää jo hyvin paljon vanhempien välisestä vuorovaikutuksesta.
Onko vaimosi antanut minkäänlaista selitystä raivokohtauksilleen? Nukkuuko hän tarpeeksi? Hormonit saavat päänupin sekaisin? Synnytyksen jälkeinen masennus jota hän ei edes ehkä itse tiedosta?
Vaikuttaa siltä, että vaimosi tarvitsee joka tapauksessa jonkinlaista apua, mutta tässä tilanteessa hänen pitäisi olla itse yhteistyökykyinen jotta saisitte selville minkälainen apu on tarpeen. Kenties henkilökohtaiset terapiakäynnit joissa saa rauhassa käsitellä omia tuntemuksiaan ilman että niistä aiheutuu kotona riitaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna sille kenkää. Ole mies. Seuraavassa ero uhkailusta sanot että pakkaa tavaras ja lähde. Ja sitten pakkaat omas tavaras ja otat kuukauden kämpän.. Vaimos on mt ongelmainen hoora.,
Kunniallinen ulospääsy on että muutat pois. Sanot avoimesti kaikille mikä on meininki. Oot rehellisesti sanottuna paskat housussa ja joko otat ne housut pois ja pyyhit paskat. Tai istut sen sekopään vieressä tulevaisuudessakin.
Tuo synnytyksen jälkeinen masennus kuulostaa varteenotettavaa selitykseltä. Se ei tietenkään oikeuta vainosi huonoa käytöstä, mutta se selittäisi paljon.
Minulla ei ole siitä kokemusta, mutta raskauden aikaisesta masennuksesta kyllä. Olin silloin kuin eri ihminen. Olin menettänyt elämänilon, olin kiukkuinen, mikään ei huvittanut... Se ei johtunut ympärillä olevista ihmisistä (miehestäni, esikoisestani) vaan itsestäni tai paremmin sanottuna niistä kuuluisista hormoneista. En voinut sille yksinkertaisesti mitään, että olin sellainen kuin olin. Mitä olisikaan silloin tehnyt että olisin saanut olla oma itseni taas.
Voisitko kysyä vaimoltasi onko hän masentunut? Hän ei ehkä itse tiedosta sitä, itseltänikin meni aikaa ennen kuin ymmärsin omassa tilanteessani olevani masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimos on miesvihaaja feeministi. Voimaannu ja kävele ovesta.
Sano sille suorat sanat, kerro miltä itsestäsi tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan vaimosi valvonut vauvan kanssa viimeiset 6kk? Kyllä siinä yksikin roska lattialla saa raivon partaan. Kokemuksesta voin kertoa. Valvominen muuttaa sinut ihan eri ihmiseksi.
Sillä on vauvamasennus.
Kaverilleni kävi samoin. Miehensä puhui eroamisesta, kun kaverini oli niin sekaisin. Kaverini oli ihan psykoosissa oikeasti. Vauva oli tuolloin jo 1-v.
Siskonsa on lääkäri. Hoiti kaverini kuntoon. Lääkäri sanoi, että synnytysmasennus voi ilmetä paljon myöhemminkin.
Itse havannoin, että kaverini ylikuormittui, kun hänelle on aina ollut uni tärkeää ja vauva herätteli. Mies ei herännyt yöllä koskaan hoitamaan, kun sanoi, että hän käy töissä sentään. (Vauvan äiti oli äitiyslomalla)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveetä paskaa olla tuommoisen naisen vankina. Murtaudu pois
Kiitos hyvistä kommenteista! -ap
Ymmärrän, että hormonit heittelevät raskauden jälkeen ja univaje vaikuttaa tietysti sekä häneen (imetys) että myös itseeni. Silti: käytöksellä ja kestokyvyllä on rajansa. Paskaa ei vaan voi ottaa loputtomasti vastaan.
Jatkan kai tässä tuumausta siitä, mitä seuraavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KPT86 kirjoitti:
Kiitos hyvistä kommenteista! -ap
Ymmärrän, että hormonit heittelevät raskauden jälkeen ja univaje vaikuttaa tietysti sekä häneen (imetys) että myös itseeni. Silti: käytöksellä ja kestokyvyllä on rajansa. Paskaa ei vaan voi ottaa loputtomasti vastaan.
Jatkan kai tässä tuumausta siitä, mitä seuraavaksi.
Mitä on tapahtunut, kun olet yrittänyt hyvänä ja rauhallisena hetkenä keskustella vaimosi kanssa kunnolla?
Oletko selkeästi tuonut hänelle esiin sen, että sinun kestokykysi alkaa olla myös ihan repeämispisteessä, ja että asioille täytyy tehdä jotain NYT tai sitten niille ei enää voi tehdä mitään?
Aika kamala vaihtoehto perheenne kannalta on se, jos olet oikeasi vain purrut hammasta ja hautonut mielessäsi eroa, ja sitten sen vain toteutat yrittämättä oikeasti korjata asioita. Koska kaiketi siellä jossain on se vaimo, jota rakastat tai olet ainakin joskus rakastanut?
Kuinka pitkiä pätkiä vaimosi on saanut nukkua synnytyksen jälkeen putkeen? Onko yöt jaettu puoliksi ja annat pullosta pumppumaitoa vuorollasi vauvalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin vaimo muuttui tuollaiseksi? Onko aloittanut mitään ehkäisypillereitä yms? Minut minipillerit teki hermoraunioksi, kun alotin synnytyksen jälkeen. Nopeasti hoksasin johtuvan niistä, niin lopetettuani palasin normaaliksi.
Mitä opimme taas kerran tästä?
"Siihen ne ensin hinkuu ja siinä ne sitten vinkuu".
MIKSI ei ajatella nenäänsä pitemmälle? Mikä hemmetin hinku siihen parisuhteeseen ja varsinkin lastenhankintaan pitää olla?
Eikö varoittavia esimerkkejä ole tarpeeksi vai luullaanko että niin mutta ei meillä, toisilla vain?
Kyllä pistää kadet kyynärpäitä myöten ristiin että järkeä on niin paljon annettu ettei tuohon ryhdy!
Yksi ainoa elämä, ei kannattaisi sössiä!
Kyllä sinun on sanottava hänelle suoraa, että jos ei suostu pariterapiaan, niin sinun on pakko lähteä!
Kerros nyt ensin oletko osallistunut tasapuolisesti yöheräilyjen hoitoon ja yö syöttöön (pullolla?) ja onko vaimo saanut yhtä paljon unta ja palautumisaikaa kuin sinäkin. Vastaa näihin ja jatketaan sitten keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Kerros nyt ensin oletko osallistunut tasapuolisesti yöheräilyjen hoitoon ja yö syöttöön (pullolla?) ja onko vaimo saanut yhtä paljon unta ja palautumisaikaa kuin sinäkin. Vastaa näihin ja jatketaan sitten keskustelua.
Saavuitko ihan tänne määrittelemään, kuka saa keskustella ja miten.
Vastaapa itse, onko niin, että nainen saa käyttäytyä miestä kohtaan miten huonosti tahansa (miehellä ei oikeutta negatiivisiin tunteisiin) koska mies ei tietyistä fysiologisista puutteistaan johtuen pysty imettämään. Jatketaan sitten keskustelua.
Yksi iso ongelma nykyajan naisissa on se, että Suomessa he kasvavat kuin pumpulissa eli saavat nukkua täydet unet kolmekymppisiksi asti, ei ole mitään armeijaa tai emäntäkoulua jossa oppisi vähän kurinalaisuutta ja vähällä unella toimimista. Silloin pitää priorisoida asioita eikä voi olla perfektionisti.
Ja joo. Minun (ex-)vaimoni väitti, että hänellä on synnytyksen jälkeinen masennus ekan lapsen kohdalla. Kannustin häntä hakemaan apua ja autoin yöheräämisissä vuorotyöni ohella. Mutta hänestä apu ei ollutkaan sellaista kuin olisi halunnut ja lopetti sen aika pian. Oikeasti elämässään taisi olla paljon muutakin sellaista mikä ahdisti tai mihin ei ollut tyytyväinen ja lopulta meillekin tuli ero kun kuopuksen kohdalla oireet taas nousivat selkeinä esiin, mutta tällä kertaa ei edes halunnut hakea apua mistään vaan päätti erota. No ei elämänsä siitä ole kovin paljoa parantunut.
Mies ei todellakaan aina ole se tarinan pahis.
Alue: Aihe vapaa
Usein sanotaan ettei vauvavuonna kannata erota. (jos siis kyseessä ei ole mitään väkivaltaa tmv) On tietysti hankalaa jos äiti ei suostu mihinkään avun piiriin, oletko kysynyt neuvolasta apua? Kuulostaa myös että äiti voisi olla masentunut. Jos puhuminen ei onnistu eikä äiti ole kiinnostunut asiaa selvittämään, vaikka otat eron vaihtoehtona puheeksi ihan tosissasi, niin ymmärrän eron, eihän siinä muuta enää voi. Mutta käytännön kannalta tilanne on tietysti vaikea. 6kk ikäinen on liian pieni mihinkään viikko-viikko systeemiin, ja oikeastaan edes olemaan erossa ensisijaisesta vanhemmasta muutamaa tuntia kauemmin (suositus 1kk ikää = 1h erossaoloa), ja niin pienellä vauvalla se on aina äiti mikäli on siis on kuvioissa ylipäänsä.