Ero vauvavuoden aikana

Kyllä, olen mies. Rakastan molempia lapsiani suuresti ja tahdon sydämestäni olla heille hyvä, läsnäoleva isä. Vanhempi lapsi on 5-vuotias, nuorempi 6 kk.

Parisuhde lasten äidin, vaimoni, kanssa on muuttunut täysin mahdottomaksi, puhuminen ei auta ja parisuhdeterapiaan lasten äiti ei suostu. Arki on jatkuvaa syyllistämistä, raivokohtauksia, erouhkauksia ja muuta epävakaata käytöstä minua kohtaan. Itse olen varsin tasainen luonne ja riitatilanteissa melko tyyni. Ja ei, huono käytös ei riipu omasta käytöksestäni (tekosyyn tietenkin keksii aina vaikka roskasta lattialla) tai siitä, että jättäisin osani kotitöistä tekemättä.

Pesen pyllyä, vaihdan vaippaa, laitan ruokaa, siivoan, vien ja haen päiväkodista: koetan todella tehdä parhaani, koska aidosti haluan. Minä myös leikin ja sylittelen vanhempaa lasta paljon äitiä enemmän.

En koskaan riitatilanteessa uhkaile erolla, toisin kuin lasten äiti, jonka vakioshow tämä "uhkaus" on. Nyt oon kuitenkin viimein tilanteessa, jossa huomaan aidosti inhoavani kyseistä ihmistä ja hänen paskaa käytöstään. Kaikki lämpimät tunteet ovat kuolleet. Edes lasten vuoksi mun on enää todella vaikea jaksaa katsella ja kuunnella tuota paskaa ja pidätellä vastaamasta rumasti tai no, vaikkapa kohteliaan rehellisesti jotain tyyliin:

"Joo, erotaan ihmeessä ja äkkiä. Mutta hoidetaan asiat lasten näkökulmasta mahdollisimman mukavasti. Näkemiin ja kuulemiin lapsiin liittyvissä käytännön asioissa, muuta yhteydenpitoa ei tarvita."

Vaan kuinka ihmeessä tämän kunnialla hoidan 5-vuotiaan ja vauvan näkökulmasta? Miten erota näin pienten lasten aikana, koska he ovat rakkainta ja tärkeintä mitä minulla on. Tuntuu, että tukehdun tähän paskaan ja siihen, ettei kunniallista ulospääsyä ole.