Ruusukimppu ja suklaarasia anteeksipyyntölahjana vaimolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko ensimmäinen kerta kun kukaan sanoi ikävästi äidistäsi?

Joskus ne sanomiset ovat totta, luultavasti vaimon ikävä sanominen perustuu hänen kokemukseensa.

Arvioi tilannetta neutraalisti kummankin kannalta - siis noiden naisten.

Tarkastele myös omaa ajattelutapaasi.

Oletko yhä se äidin pikkumies, jolle äiti on idoli ja puhaltaa pipit ym. Vai oletko aikuinen, joka ei ole vielä tajunnut, että kun elämään astuu puoliso, äidistä tulee sinullekin toinen aikuinen, jolta odotetaan aikuista käytöstä suhteessa sinuun ja vaimoosi.

Ensimmäinen kerta kun vaimo kommentoi ikävästi äidistäni. Äitini kanssa olemme läheisiä mutta olen aikuinen mies ja rakastan molempia.

Uskallatko paljastaa miten kommentoi? Ulkonäköä, käytöstä, luonnetta?

Äidilläni ja vaimolla on ollut tähän saakka läheiset ja lämpimät välit mutta vaimoni kiukkuisena tiuskaisi minulle että äitini ottaa kaikessa aina minun puoleni ja puuttuu vaimon mielestä liikaa meidän asioihin kertomalla viisaan ja vanhemman näkemyksensä. Minusta äitini ei ole koskaan änkenyt väliin ja tietysti kuuntelen myös äitini mielipiteen vaikeissa asioissa etenkin. Vaimo sanoi ettemme aio osallistua kuukauteen yhteisille päivällisille ja anopin on turha kysellä poikansa (minun) mielipidettä osallistumisesta koska vaimo on näin päättänyt. Äitini luonnollisesti pahoitti mielensä ja on kohdellut vaimoa kuin omaa tytärtään. Ja pyysin vaimolta anteeksi kukin ja suklaarasialla kun haukuin vaimoa lapselliseksi kakaraksi.

Okei.

Vaikuttaa tosiaan siltä, että olet kahden naisen loukussa.

Sinusta äitisi "ei ole koskaan änkenyt väliin, mutta saa sanoa mielipiteensä vaikeissa asioissa".

Vaimonasi olisin nostanut kytkintä ajat sitten, mutta vaikuttaa siltä, että hänellä on venyvät hermot, jos joutuu jatkuvasti keskustelemaan asioistanne sekä sinun sekä äitisi kanssa.

Keskusteletteko asioistanne yhtä lailla myös vaimosi äidin kanssa, koska muutoin tuossa systeemissä ei ole järkeä saati tasa-arvoa.

Sellaista anoppia on helpompi kunnioittaa, jolla ei ole äänivaltaa pariskunnan välisissä asioissa. Normaalisti pariskunta tekee asioissaan päätökset keskenään. Äidit ja kumminkaimat saavat kuulla päätökset aikanaan, mikäli heidän niistä jostain syystä tulisi jotain tietää.

Varaudu siihen, että vaimo haluaa lisää päätösvaltaa asioihinne. Ehkä jopa fifty-fifty -systeemillä.

Tuon "kuin omaa tytärtään" -roskan voit unohtaa. Sellainen on vain ulkokultaista teoriaa. - Onkos äidilläsi edes tyttäriä?

Kyllähän (kohtuuden rajoissa) saavat vanhemmatkin sanoa mielipiteensä, mutta eivät he saisi osallistua päätöksentekoon jonka pitäisi olla vain pariskunnan oma keskinäinen asia. Tämä vain minun mielipiteeni, kun yritän miettiä asiaa niin jos omat vanhempani tai mieheni vanhemmat sanoisivat jostain asiasta tai yrittäisivät puuttua johonkin asiaan tai vaikuttaa johonkin.

Kyllä miehen pitää olla vaimon puolella aina. Äiti saa väistyä takavasemmalle, ja väistyykin jos on viisas ja antaa tilaa. Nimim.kokemusta miehen äidistä jonka mielestä tein kaiken väärin ja olin vietellyt hänen rakkaan poikakultansa. Nyt anoppina teen juuri niin, että annan tilaa enkä puutu enkä neuvo. Autan ja olen tukena pyydettäessä.

En koska en pidä suklaasta enkä tykkää myöskään kukkakimpuista. Jos saisin huonekasvin tai hyvän kirjan niin antaisin anteeksi

Itse lepytin silloisen tyttöystäväni, joka on nykyinen vaimoni Arto Mellerin "Runot"-teoksella ja itse tehdyillä brownie-leivoksilla. Tora johtui siitä, että hän olisi halunnut minun vievän sairaan ja ikääntyneen koiransa lopetettavaksi eläinlääkäriin. Minä halusin säästää rahaa ja lopetin sen lapiolla ja hautasin metsään. Hän ei aluksi ymmärtänyt motiiviani, mutta lahjukset tepsivät ja hän antoi anteeksi <3

babyoilia ja rajuu ajoo vaan eikä mitää muuta

Ja anaaliseksiä