Voiko esimiehelle kertoa työkaverin negatiivisuudesta? Kun en kerta kaikkiaan enää jaksaisi kuunnella sitä valitusta ja ankeutta
Kyseessä asintuntijatyössä oleva henkilö, jonka kanssa jokainen yhteinen päivä vie kaikki voimat. Mitään positiivista ei koskaan tule hänen suustaan, vain pelkkää oman työnsä tai johdon haukkumista.
Hänenkin paikkansa joku nuori ottaisi ilolla ja varmasti innostuneena suhtautuisi erilaisiin mahdollisuuksiin. Pahinta on, etten oikein tiedä mikä tämän ihmisen osaamisen anti on organisaatiolle. Hän ahkerasti kyllä kritisoi kaikkia muita ja kaikkea mitä yritetään tehdä. Ikään kuin siitä hänelle maksettaisiin.
Muut työyhteisössä keskittyvät tekemiseen ja ovat usein innostuneena tarttumassa haasteisiin, kehittävät itseään ja miettivät ratkaisuja.
Olen kuunnellut häntä ymmärtävästi ja kannustavasti nyt 5 vuotta. En kerta kaikkiaan enää jaksa. En yleensä puhu työkavereista selän takana toiselle työkaverille. Jos puhun, niin hyvää. Se on minulle tietynlainen periaate. Mutta minulta alkaa loppua voimat tämän ihmisen kanssa.
Kertokaa esimiehesasemassa olevat tai johtajat, mitä minulta alaisena toivoisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Asiasta voi kertoa, mutta älä luule, että esimies saa asenteen muuttumaan.
Työntekijän negatiivinen asenne on hirveän kuluttava myös johtamisessa. Valittajat ovat työyhteisölle rasite.
Tässä on yksi syy, miksi työnantajat suosivat nuoria ihmisiä, alle 40-vuotiaita. Pidän tätä todella surullisena ilmiönä, että joidenkin ikääntyvien asenne pilaa kaikkien vanhempien hakijoiden maineen.
Itse pidän työyhteisölle rasitteena kehittämishaluttomia ihmisiä, jotka tulevat sinne vaan tekemään asioita joita käsketään ja tapaamaan mukavia ihmisiä. Jotkut pitävät kaikkea mahdollista valittamisena, silloinkin kun se on aihetta. Positiivisuus on jokin itseisarvo näille. Sitten työpaikat ovat täynnä toimimattomia käytäntöjä ja epätasaista tehtävienjakoa ja epäselviä vastuualueita kun mistään ei voi "valittaa", mikä johtaa työntekijöiden vaihtumiseen mikä rasittaa työyhteisöä lisää. Toki valittaminen selän takana ei johda kauheasti mihinkään, jos ei ole valmis sanomaan näitä asioita virallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ihminen ei kestä kritiikkiä itse. Olen miettinyt usein sanovani hänelle jotain nasevaa, mutta luulen sen johtavan siihen, että hän alkaa haukkua minuakin muille. Todennäköisesti tekee sitä jo. Koska aina kun joku sanoo hänelle jotain palautetta, hänellä pitää sitä puida aikansa muille haukkuen tämä palautteen antaja.
Meillä on eri esimiehet ja ne ovat etäisiä. Jos kerron tästä puolesta hänessä, se saattaa todella yllättää esimerkiksi hänen oman esimiehensä. Monissa tilanteissa kasvotusten johtajien kannsa hänellä on ikään kuin naamari päällä. Ankea asenne alkaa saman tien kun virallinen palaveri ohi.
Siksi mietin riskiä, että annan itsestäni kuvan seläntakana puhujana. Mutta toisaalta, jos minulta kysytään seuraavassa työhyvinvointikartoituksessa omaa vointiani, niin sittenhön siihen kai odotetaan rehellistä vastausta.
Ap
Ehkä APn pitäisi vaihtaa työpaikkaa. Et ehkä kestä ntyöyhteisössä missä erilaisia ihmisiä. Joku helppo yksinkertainen työ voisi sopia sulle paemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai voi sanoa. Yksi mätäomena pilaa työyhteisön.
Yleensä ihmiset, joiden mielestä kaikki paha työyhteisössä kilpistyy yhteen ihmiseen ovat työpaikkakiusaajia.
Katso peiliin pari päivää ensin oletko itse sellainen jonka kanssa muut tahtoo tehdä töitä. Esim kerrot hurvittuluitasi piletyksistä ja naurat tyhjän päiväisiä juoruja kukaan ei jaksa sellaista
Voit kertoa esimiehelle oman kokemuksesi, et puhua muiden kokemuksista. Samoin toisella osapuolella on oikeus tuoda oma näkemyksensä asiasta. Esimiehen tehtävä on puolueettomasti etsiä yhdessä ratkaisua.
Toinen vaihtoehto on kerätä muilta säälipisteitä ja esittää asia niin, että kaikki ovat tätä mieltä... ja toinen osapuoli ahdistuu vielä enemmän ja eikä tule kuulluksi.
no itse puran tuon möläyttämällä jotakin huonoa työkaverista selän takana :( en ole ylpeä itsestäni, mutta sen jälkeen taas jaksan negatiivista työkaveria. Eli olemalla negatiivinen itse hetkellisesti jaksan taas.
Aivan sama tilanne itsellä. Yritän vältellä henkilöä koska asia on vaikea ottaa puheeksi, varmaankin kyllä kannattaisi. Tsemppiä AP!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiasta voi kertoa, mutta älä luule, että esimies saa asenteen muuttumaan.
Työntekijän negatiivinen asenne on hirveän kuluttava myös johtamisessa. Valittajat ovat työyhteisölle rasite.
Tässä on yksi syy, miksi työnantajat suosivat nuoria ihmisiä, alle 40-vuotiaita. Pidän tätä todella surullisena ilmiönä, että joidenkin ikääntyvien asenne pilaa kaikkien vanhempien hakijoiden maineen.
Itse pidän työyhteisölle rasitteena kehittämishaluttomia ihmisiä, jotka tulevat sinne vaan tekemään asioita joita käsketään ja tapaamaan mukavia ihmisiä. Jotkut pitävät kaikkea mahdollista valittamisena, silloinkin kun se on aihetta. Positiivisuus on jokin itseisarvo näille. Sitten työpaikat ovat täynnä toimimattomia käytäntöjä ja epätasaista tehtävienjakoa ja epäselviä vastuualueita kun mistään ei voi "valittaa", mikä johtaa työntekijöiden vaihtumiseen mikä rasittaa työyhteisöä lisää. Toki valittaminen selän takana ei johda kauheasti mihinkään, jos ei ole valmis sanomaan näitä asioita virallisesti.
Yksikään firma ei tarvitse valittajia. Tarvitaan enemmän asioiden korjaajia, muuttajia, aktiivisia tekijöitä ja ratkaisujen löytäjiä. Ei passiivisia kaikesta kitisijöitä.
Jos joku ärsyttää, niin tee asialle jotain. Tai jos asialle ei voi tehdä mitään, niin opettele elämään asian kanssa. Jatkuva valitus ja vinkuna ei palvele ketään.
Vierailija kirjoitti:
Äitiii pyyyhkimäään
Tässä yksi lisää. Näitä valitettavasti on meilläkin, onneksi sitä vanhempaa kaartia joka jää pian eläkkeelle. Ei kuitenkaan tarpeeksi pian.
En oikein tajua ongelmaa.
Joka työpaikalla puhutaan paskaa työpaikasta ja esimiehistä.
Jos tämä pöljäily ei vaikuta itse työn tekemiseen, miten se kuuluu työkaverille? Eikö ole aika helppoa sanoa: en jaksa kuunnella?
Ei se ainakaan esimiehelle kuulu, sillä ongelma on työntekijän, eli ap:n kyvyssä asettaa rajoja. 5 vuotta kuunnellut, ja nyt vasta meni hermot?
Itse kyllä sanoin pomolle suoraan, että en oikein jaksa negatiivisia ihmisiä ympärilläni. Ja ehdotin, että tiimin sisällä voisi ottaa sellaisen yhteisen tavoitteen, että kehitetään huonosti olevia asioita ja keskustellaan niistä neutraalisti, eikä aina vain kitistä nurkan takana jos joku asia ärsyttää. Pomon tehtävähän se on sitten päättää kannattaako minun ideaani viedä eteenpäin vai antaako valittajien jatkaa ikuista valittamistaan, jolloin ehkä muutama tuottelias ja aktiivinen tiimin jäsen alkaa äkkiä etsiä uutta työpaikkaa kun ei jaksa sitä ainaista negatiivisuutta.

Pitää olla aika lapsellinen ihminen, jos valittaa toisen asenteesta. Taitaa olla kyseessä tyyppi, joka elää jossain hattarapilvellä yksisarvisten keskellä.
Kannattaa vähän tutustua maailmaan, missä on paljon työkavereita jotka kettuilevat, saikuttavat, valehtelevat selän takana ja laiskottelevat. Ja joku valittaa "negatiivisesta asenteesta".
Voi hyvät hyttyset. Kyllä nyt on vaikeaa.
Et ole oikeasti hankalaa työkaveria nähnytkään.

Voi hyvät hyttyset. Kyllä nyt on vaikeaa.Et ole oikeasti hankalaa työkaveria nähnytkään.
Olen samaa mieltä. Jos minun alaiseni tulisi tuollaista selittämään, todennäköisesti sanoisin, että voi mikä harmi, ja että älä kuuntele työkaverin valituksia. Ei niitä ole pakko kuunnella. Työt kun tulee tehtyä, se riittää.
Jos työpaikalla on häirikkö, saa siitä kertoa esimiehelle. Hänen valituksensa on häiritsevää, joten on häirikkö.
Sulla on hassu kuvitelma siitä, että inhottava käytös olisi jotenkin suojeltua. Toki sitä yksi eduskuntapuolue harrastaa kun ei muuhun pysty.
Trollihan sinä olet, päästäsi kipeä huomiohakuinen narsisti, häiriintynyt 💩