Aika jännää miten makuaisti muuttuu kun tulee aikuiseksi.
Ainakin minulle kävi niin. Lapsena en todellakaan suostunut syömään esimerkiksi oliiveita, sieniä, monia juustoja kuten sinihomejuustoa, monia kasviksia kuten ruusukaali, parsakaali, puurot, hapankaali, tomaatti tuoreena, aurinkokuivatut tomaatit tai sipulit elleivät ne olleet ihan pieninä paloina ruoassa. Juomista en pitänyt kahvista tai alkoholijuomista joita sain maistaa teelusikalla. Nyt suostun syömään edellä mainuttuja ruokia ja esimerkiksi kahvia täytyy saada joka päivä kofeiinin takia. Lapsena suostuin syömään lähinnä jauhelihaa, kalaa, kananmunia, leipää, joitakin hedelmiä, perunaa, makaronia, riisiä, kanaa, muroja jogurtin kanssa, makkaraa, ranskanperunoita ja joitakin kasviksia kuten kurkku ja paprika. Piimääkään en halunnut juoda mutta nykyään juon sitä.
Kommentit (2)
Lapsena kuuluukin olla epäluuloinen ruoan suhteen ettei mitä tahansa epäilyttävää suuhun mene.
Siihen on selityskin, makunystyrät kehittyvät ja muuttuvat, oppivat maistamaan erilaisia makuja ja jotkut maut tuntuvat häviävän. Lapset yleensä tykkäävät makaronista, mutta eihän se maistu miltään nyt aikuisena. Mutta myös muukin maku muuttuu, alkaa pitää eri asioista kuin ennen, esim musiikkimaku voi muuttua tai suosikkivärit vaihtuu jne.