Heitin vaa'an roskiin, näytti 101kg. Nyt jotenkin helpottunut olo.

On se kuitenkin helpompi laihduttaa 3 kg, kuin 30 kg, joten en varmasti heitä vaakaa pois.

Parempi elää realismissa, ja tässä hetkessä, kuin pistää silmät kiinni.

Oikein teit. Nykyajan vaa'at alkaa ratisemaan kun niitä kuormittaa yli sadan kilon painoilla. Minulla olisi muuten isoisän peruja kymmenysvaaka myynnissä. Siinä ei tuommoiset painot tunnu vielä missään.

Vierailija kirjoitti:

On se kuitenkin helpompi laihduttaa 3 kg, kuin 30 kg, joten en varmasti heitä vaakaa pois.

Parempi elää realismissa, ja tässä hetkessä, kuin pistää silmät kiinni.

On joku kehoittanut heittämään pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa puntarilla ei tee mitään. Peili riittää, jos omaa realistisen näkökannan – ei vääristyneen kehon kuvan.

Kun katson peiliin, niin en edes tajua painavani niin paljon, näyttää omaan silmään peilissä edelleen 72kg.

Mutta valokuviin en uskalla! :D

Ap

Mäkin tunnen itseni samaksi kuin 40 kiloa sitten. Mutta taatusti en näytä samalta.

Tarkoitan että peilissä näytän ihan samalta kuin 72 kiloisena :) ap

Ok, mutta sun sisäelimet ei peilikuvasta ilahdu. Aloita jollain pienellä muutoksella vähitellen. Mikä se vois olla? Kahvipulla pois? Kahviin rasvaton maito? Karkkeja vain kerran viikossa? Pieni kävelylenkki illalla lempimusiikkia kuunnellen? Itse tiedät parhaiten. Ykskin pikku juttu ja sen onnistuminen motivoi tekemään jonkun toisen pikku jutun. Tsemppiä!@

Jalan amputointi ainakin pudottaisi painoa. Kun rasvan muodossa sitä en pois saa. Ap

Kyllä saat ihan niin kuin muutkin ihmiset!! Tietysti saat, kun lakkaat haukkumasta itseäsi ja haluat tehdä itsellesi hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa puntarilla ei tee mitään. Peili riittää, jos omaa realistisen näkökannan – ei vääristyneen kehon kuvan.

Kun katson peiliin, niin en edes tajua painavani niin paljon, näyttää omaan silmään peilissä edelleen 72kg.

Mutta valokuviin en uskalla! :D

Ap

Mäkin tunnen itseni samaksi kuin 40 kiloa sitten. Mutta taatusti en näytä samalta.

Tarkoitan että peilissä näytän ihan samalta kuin 72 kiloisena :) ap

Ok, mutta sun sisäelimet ei peilikuvasta ilahdu. Aloita jollain pienellä muutoksella vähitellen. Mikä se vois olla? Kahvipulla pois? Kahviin rasvaton maito? Karkkeja vain kerran viikossa? Pieni kävelylenkki illalla lempimusiikkia kuunnellen? Itse tiedät parhaiten. Ykskin pikku juttu ja sen onnistuminen motivoi tekemään jonkun toisen pikku jutun. Tsemppiä!@

Jalan amputointi ainakin pudottaisi painoa. Kun rasvan muodossa sitä en pois saa. Ap

Kyllä saat ihan niin kuin muutkin ihmiset!! Tietysti saat, kun lakkaat haukkumasta itseäsi ja haluat tehdä itsellesi hyvää.

No en ole kuin muut ihmiset.

Vihaan nälkää ja kasviksia. Vihaan liikuntaa ja hikoilua.

Rakastan leipomista ja syömistä, lepoa ja mukavaa elämää. Ap

Punnitsen itseni joka aamu, vuoden jokaisena päivänä. Eipä ole ylipainoa koskaan ollut.

Aikuisten ylipainon syy on se, että eletään kuin lapset. Tarkemmin sanoen irti pääseet lapset joita vanhemmat ei kontrolloi ja valvo niiden syömistä. Pitäisi joka päivä olla jokin elämys, kaikki päivät on karkkipäivä, ruoka ei saa olla tylsää. Napostellaan tylsyyteen ja ties mihin tunnetiloihin sen sijaan että käsitellään ne kuin aikuiset. Sitten ollaan kohta lihavan taaperon näköisiä ja kuljetaan jalat mutkalla keikkuen ylipainon takia, posket pullollaan kuin maidolla painonsa keränneet vaippaikäiset. Näytetään jo suurennetulle vauvalle, koska eletään kuin vauvat ahmien kaiken mitä käsien ulottuville saa. Vaihtoehto aikuisvauvoille ei ole laihdutus vaan kasvakaa aikuisiksi ja alkaakaa syödä kuin aikuiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pää pensaaseen.

Joo, itsepetos on ihanaa siihen asti kunnes lääkäri sanoo, että jalkasi eivät kestä sun painoa ja että sydämesi poksahtaa pian. Sitten alkaa tämä täällä usein nähty keskustelu että Pitäisi laihtua mutta kun ein vaan laihdu!!!!

Täällä vauvalla joskus sanoin, että "tienaan" laihduttaessa herkkuja lenkkeilemällä pois kilokaloreita kalorinlaskennasta niin joku tuli totaalisesti syyllistämään siitä. Tuomitsi syömishäiriöajatteluna sen ettei syö "intuitiivisesti" ja laskee paljonko herkkuja "saa" syödä.

Minusta kun tuollainen intuitiivinen syöminen ei oikein toimi kun kiloja on jo kertynyt. Olen 36, en kasva enää pituutta, korkeintaan leveyttä ja aivan varmasti ne kivikausigeenit ovat sitä mieltä, että ruokaa pitäisi laittaa suuhun vähän väliä.

En minä 166 cm pitkänä tee jollain 10-15 painolla vaikka yli 60 kg rajan yhtään mitään. Jos koko ajan kuuntelen kehoa niin tasan tarkkaan syön liikaa, koska keho pitää kiinni saavutetuista kiloista yläkanttiin.

Se jos joku on runsaasti syömällä luonnostaan hoikka on oikeasti se luonnottomampi tilanne. Jos esi-isäni ovat nähneet nälkää niin silloin minullekin on todennäköisemmin periytyneet ne geenit jotka keräävät kehoon rasvaa.

Minusta on älytöntä, että kun ruokaa on runsaasti saatavilla joka päivä länsimaissa niin pitäisi olla hysteerisenä poistamassa nälkää ja välipalalaiduntamassa sekä pelkäämässä sairastuuko syömishäiriöön jos laskee syömänsä ruoan määrän kilokaloreissa.

Ainakin itse pääsin kilpirauhasen vajaatoiminnan ja intuitiivisen syömisen avulla 75-kiloiseksi plösöksi. Jos haluan painaa 55-65 kg niin todellakin saan tässä iässä olla tarkka siitä mitä syön ja kuinka paljon sekä harrastanut liikuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pää pensaaseen.

Joo, itsepetos on ihanaa siihen asti kunnes lääkäri sanoo, että jalkasi eivät kestä sun painoa ja että sydämesi poksahtaa pian. Sitten alkaa tämä täällä usein nähty keskustelu että Pitäisi laihtua mutta kun ein vaan laihdu!!!!

Täällä vauvalla joskus sanoin, että "tienaan" laihduttaessa herkkuja lenkkeilemällä pois kilokaloreita kalorinlaskennasta niin joku tuli totaalisesti syyllistämään siitä. Tuomitsi syömishäiriöajatteluna sen ettei syö "intuitiivisesti" ja laskee paljonko herkkuja "saa" syödä.

Minusta kun tuollainen intuitiivinen syöminen ei oikein toimi kun kiloja on jo kertynyt. Olen 36, en kasva enää pituutta, korkeintaan leveyttä ja aivan varmasti ne kivikausigeenit ovat sitä mieltä, että ruokaa pitäisi laittaa suuhun vähän väliä.

En minä 166 cm pitkänä tee jollain 10-15 painolla vaikka yli 60 kg rajan yhtään mitään. Jos koko ajan kuuntelen kehoa niin tasan tarkkaan syön liikaa, koska keho pitää kiinni saavutetuista kiloista yläkanttiin.

Se jos joku on runsaasti syömällä luonnostaan hoikka on oikeasti se luonnottomampi tilanne. Jos esi-isäni ovat nähneet nälkää niin silloin minullekin on todennäköisemmin periytyneet ne geenit jotka keräävät kehoon rasvaa.

Minusta on älytöntä, että kun ruokaa on runsaasti saatavilla joka päivä länsimaissa niin pitäisi olla hysteerisenä poistamassa nälkää ja välipalalaiduntamassa sekä pelkäämässä sairastuuko syömishäiriöön jos laskee syömänsä ruoan määrän kilokaloreissa.

Ainakin itse pääsin kilpirauhasen vajaatoiminnan ja intuitiivisen syömisen avulla 75-kiloiseksi plösöksi. Jos haluan painaa 55-65 kg niin todellakin saan tässä iässä olla tarkka siitä mitä syön ja kuinka paljon sekä harrastanut liikuntaa.

Huh huh anorektikko!

Sun kaltaistille iäkkäämmille naisille on hyvä olla mieluummin ylipainon puolella.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten ylipainon syy on se, että eletään kuin lapset. Tarkemmin sanoen irti pääseet lapset joita vanhemmat ei kontrolloi ja valvo niiden syömistä. Pitäisi joka päivä olla jokin elämys, kaikki päivät on karkkipäivä, ruoka ei saa olla tylsää. Napostellaan tylsyyteen ja ties mihin tunnetiloihin sen sijaan että käsitellään ne kuin aikuiset. Sitten ollaan kohta lihavan taaperon näköisiä ja kuljetaan jalat mutkalla keikkuen ylipainon takia, posket pullollaan kuin maidolla painonsa keränneet vaippaikäiset. Näytetään jo suurennetulle vauvalle, koska eletään kuin vauvat ahmien kaiken mitä käsien ulottuville saa. Vaihtoehto aikuisvauvoille ei ole laihdutus vaan kasvakaa aikuisiksi ja alkaakaa syödä kuin aikuiset.

Mitä pahaa on olla lapsenmielinen? Ei kaikkea tarvitse ottaa vakavasti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Se on petollista tuo omaan peilikuvaansa tottuminen, siskoni pitänyt itseään korkeintaan muutaman kilon ylipainoisena ja järkyttyi kun puntari näyttikin kaikkien punnitsemattomien vuosien jälkeen 125 kiloa. Siis ihan samaa kamaa kuin niissä telkkarin lihavaohjelmissa, eikä ole tajunnut olevansa lihava. Tietty se puntarin poisheittäminen auttaa siinä jos ei halua koskaan laihtua.

Niin, eikä kukaan tietenkään uskalla sanoa niistä kiloista, kun seuraukset pelottaa joten mielistellään ja kaarrellaan vaan tämän harhoja vahvistaen.

Minusta tuo kirjoitus syömisestä kuin lapset osui naulan kantaan. Jatkuvaa nautinnon hakemista ruuan kautta ilman itsekontrollia, kuten lapset tekevät. Syömistä kaikkiin tunteisiin. Ehkä monelle auttaisi tunteiden käsittely dieettien sijaan. Tai ennen niitä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kirjoitus syömisestä kuin lapset osui naulan kantaan. Jatkuvaa nautinnon hakemista ruuan kautta ilman itsekontrollia, kuten lapset tekevät. Syömistä kaikkiin tunteisiin. Ehkä monelle auttaisi tunteiden käsittely dieettien sijaan. Tai ennen niitä.

Mielestäni myös nykyään ollaan liian koukussa kaikenlaiseen palkituksi tulemiseen. Somessa satelee peukkuja sieltä täältä ja oikeassa elämässäkin pitää saada jotain hemmotteluherkkuja palkinnoksi jostain vähän väliä.

Vierailija kirjoitti:

Pää pensaaseen.

En tiedä miksi repesin tuolle kommentille. 😆 Mutta olet kyllä oikeassa tossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten ylipainon syy on se, että eletään kuin lapset. Tarkemmin sanoen irti pääseet lapset joita vanhemmat ei kontrolloi ja valvo niiden syömistä. Pitäisi joka päivä olla jokin elämys, kaikki päivät on karkkipäivä, ruoka ei saa olla tylsää. Napostellaan tylsyyteen ja ties mihin tunnetiloihin sen sijaan että käsitellään ne kuin aikuiset. Sitten ollaan kohta lihavan taaperon näköisiä ja kuljetaan jalat mutkalla keikkuen ylipainon takia, posket pullollaan kuin maidolla painonsa keränneet vaippaikäiset. Näytetään jo suurennetulle vauvalle, koska eletään kuin vauvat ahmien kaiken mitä käsien ulottuville saa. Vaihtoehto aikuisvauvoille ei ole laihdutus vaan kasvakaa aikuisiksi ja alkaakaa syödä kuin aikuiset.

Mitä pahaa on olla lapsenmielinen? Ei kaikkea tarvitse ottaa vakavasti. Ap

Imeväisikäinen tyydyttää ja lohduttaa itseään suun kautta. Lapsenmielinen ja se että aikuinen omaa 3kk ikäisen vauvan tunteiden käsittelyn taidot ei liity mitenkään toisiinsa.

Olen nyt 65 ja aina ollut hoikka, vaikka olen tykännyt makeasta ja syönyt miten ja milloin tahansa.

Painon kertyminen alkoi kuusissakymmenissä ja sahaillut edes takaisin, talvisin yleensä lihon. Nyt olen alistunut kohtalooni:  en todellakaan voikaan enää samana päivänä juoda yhtä olutta, syödä viineriä ja suklaalevyn puolikasta, aterioiden lisäksi. Täytyy vähän katsoa ja karsia, ja kieltää itseltään. Luoda "systeemi".

Nyt olen sulattamassa sitä tänä talvena vatsan kohdalle kertynyttä vellovaa "läskikupua" siten, että kylmänviileästi pudotin ruokavaliostani suklaan (vain kerran viikossa),  oluen (vain kaksi pulloa viikonloppuna), ostopullan tai itse tehdyn (teen sen tilalla itse mustikkapiirakkaa kaurataikinapohjaan, kookosöljy rasvana, ei munia), kaupan keksit.

Jos haluan joskus dokata, juon kuivaa valkkaria, en olutta. Ennen tein pizzaa joka viikko paljolla juustolla, nyt teen sitä ehkä kahden viikon välein, vähän vähemmällä juustolla.  Muuten teen ruuaksi kaalipataa puolukalla, kaalisalaattia, juureskeittoja mukana linssejä tai papuja. (Peruna näköjään pyrkii kertymään vatsan alueelle, sitä käytän vain pari kertaa viikossa.)

Leipänä ruisleipä aina, ei koskaan valkoista höttöleipää. Leivän päälle juustoa, mutta ei voita juuston alle. (Voi on tarpeetonta, maitoproteiiniahan on jo juustossa.) Ruuat olen aina tehnyt kylmäpuristetuilla öljyillä, en voilla.

Kun ostan silloin tällöin jotain herkkua, katson, paljonko sokeria. Jos hiilihydraatteja sokereina on 50 prossaa sadasta grammasta, jätän hyllylle. Sen syöminenhän olisi kuin mättäisi lusikalla paljasta sokeria suuhun.

Painonhallinnassa merkitsee paljon se, että täytyy olla muuta tekemistä kuin syöminen. Sairaalloisen lihavat ihmiset käyttävät paljon aikaa istumiseen ja syömiseen. Pitää hommata harrastus, joka antaa sisältöä ja vie aikaa. :)

Enkä käytä vaakaa, mulle riittää se, kun katson alastonta profiiliani peilistä siihen, että tiedän, jos painoa on kertynyt liikaa. Myös alastomana istuessa kun katsoo alaspäin, on aika selvää, että jos syli on täynnä mahaa, on aika pudottaa herkkuja pois.

En tavoittele nuoruuden painoa, on selvää, että vartalon mitat eivät voi olla enää samat kuin ennen lasten saamista. Ennen muinoin sanottiin, että lasten saamisen jälkeen nainen "täyttyy". Näin on, mutta rajansa sillä täyttymiselläkin on.

Tsemppiä kaikille painonsa kanssa taisteleville! Pitää keksiä pysyviä ratkaisuja. Ihmettelen niitä naisia, jotka saa painon putoamaan pelkästään jättämällä kahvista sokerin, sellaisiakin kuulema on. Mulle se ei riitä, ja sitäpaitsi haluan juoda kahvini sokerin kanssa. :)

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 65 ja aina ollut hoikka, vaikka olen tykännyt makeasta ja syönyt miten ja milloin tahansa.

Painon kertyminen alkoi kuusissakymmenissä ja sahaillut edes takaisin, talvisin yleensä lihon. Nyt olen alistunut kohtalooni:  en todellakaan voikaan enää samana päivänä juoda yhtä olutta, syödä viineriä ja suklaalevyn puolikasta, aterioiden lisäksi. Täytyy vähän katsoa ja karsia, ja kieltää itseltään. Luoda "systeemi".

Nyt olen sulattamassa sitä tänä talvena vatsan kohdalle kertynyttä vellovaa "läskikupua" siten, että kylmänviileästi pudotin ruokavaliostani suklaan (vain kerran viikossa),  oluen (vain kaksi pulloa viikonloppuna), ostopullan tai itse tehdyn (teen sen tilalla itse mustikkapiirakkaa kaurataikinapohjaan, kookosöljy rasvana, ei munia), kaupan keksit.

Jos haluan joskus dokata, juon kuivaa valkkaria, en olutta. Ennen tein pizzaa joka viikko paljolla juustolla, nyt teen sitä ehkä kahden viikon välein, vähän vähemmällä juustolla.  Muuten teen ruuaksi kaalipataa puolukalla, kaalisalaattia, juureskeittoja mukana linssejä tai papuja. (Peruna näköjään pyrkii kertymään vatsan alueelle, sitä käytän vain pari kertaa viikossa.)

Leipänä ruisleipä aina, ei koskaan valkoista höttöleipää. Leivän päälle juustoa, mutta ei voita juuston alle. (Voi on tarpeetonta, maitoproteiiniahan on jo juustossa.) Ruuat olen aina tehnyt kylmäpuristetuilla öljyillä, en voilla.

Kun ostan silloin tällöin jotain herkkua, katson, paljonko sokeria. Jos hiilihydraatteja sokereina on 50 prossaa sadasta grammasta, jätän hyllylle. Sen syöminenhän olisi kuin mättäisi lusikalla paljasta sokeria suuhun.

Painonhallinnassa merkitsee paljon se, että täytyy olla muuta tekemistä kuin syöminen. Sairaalloisen lihavat ihmiset käyttävät paljon aikaa istumiseen ja syömiseen. Pitää hommata harrastus, joka antaa sisältöä ja vie aikaa. :)

Enkä käytä vaakaa, mulle riittää se, kun katson alastonta profiiliani peilistä siihen, että tiedän, jos painoa on kertynyt liikaa. Myös alastomana istuessa kun katsoo alaspäin, on aika selvää, että jos syli on täynnä mahaa, on aika pudottaa herkkuja pois.

En tavoittele nuoruuden painoa, on selvää, että vartalon mitat eivät voi olla enää samat kuin ennen lasten saamista. Ennen muinoin sanottiin, että lasten saamisen jälkeen nainen "täyttyy". Näin on, mutta rajansa sillä täyttymiselläkin on.

Tsemppiä kaikille painonsa kanssa taisteleville! Pitää keksiä pysyviä ratkaisuja. Ihmettelen niitä naisia, jotka saa painon putoamaan pelkästään jättämällä kahvista sokerin, sellaisiakin kuulema on. Mulle se ei riitä, ja sitäpaitsi haluan juoda kahvini sokerin kanssa. :)

Lisäisin tähän vielä, että en syö lihaa. Kasvissyöjäkin voi olla ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas ostin vaa´an ja se näytti 112 kg nyt näyttää 98 kg.

Mä ostin vaa'an heinkäkuussa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Se näytti 120 kg. Tänään näyttää 78 kg. Punnitsen itseni vain kerran viikossa, samaan aikaan.

Voi ei. Minä ostin vaa'an syyskuussa, paino edelleen sama eli 98kiloa. Nyt vein sen roskiin, ei jaksa jatkuvia pettymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on väärässä. Kukaan ylipainoinen ei ole onnellinen. Jokaisen pitäisi pitää huolta siitä, että paino (kiloina) on pituus (sentteinä) minus 100. Ja noin 5 prosenttia annetaan anteeksi,

Olen 167 cm ja painan 64 kg. Olen normaalipainoinen. Siihen kykenevät muutkin. Unohtakaa ne dieetit ja alkakaa syödä vähemmän!!!

Olet väärässä, maailman vaikein asia ja harva onnistuu. Kai tiedät, kuinka paljon lihavia on maailmassa..

Ap