Onko kukaan onnistunut poistamaan vahatulppaa korvasta omatoimisesti kotona?
Onko kukaan onnistunut poistamaan vahatulppaa korvasta omatoimisesti kotona?
Kuulisin mielelläni kokemuksia ja vinkkejä heiltä, ja nyt ei puhuta normaalista vaikun puhdistamisesta vaan olen kiinnostunut tietämään, onko kukaan kyennyt ITSE poistamaan VAHATULPPAA korvasta.
TAustaa. Olin ihan eri syystä kuin korvien takia korva-kurkku-nenälääkärin vastaanotolla. No, hänpä sanoi että katsotaan samantien korvat. Hän näki että korvat ovat aivan tukossa ja molemmissa on iso vahatulppa. Sitten hän käski makaamaan laverille ja koetti imurilla (tms) imeä tulpat korvista, yritti myös mekaanisella kaivamistongella (tms) mutta lopulta totesi, että tulpat ovat liian isot nyt tulemaan (ja lisäksi käsittely alkoi sattua) , joten hän kehotti hankkimaan liutotustippoja/suihketta apteekista ja pehmittämään tulppia kotona, ja jos eivät ala lähteä niin sitten varaamaan korvahuuhteluun aikaa.
Olen nyt yrittänyt muutaman päivän ajan Removaxilla suihkia korviin ohjeen mukaan ja sitten huljauttanut pumpulla vettä perään, mutta mitään ei ole tullut ulos.
Tekisi mieli jopa laittaa normaali-imuri päälle ja siitä se putki korvan suulle....Koska tuntuu että nyt kaiken pehmittelyn jälkeen tarvittaisiin jotain imua jotta tulppa tulisi sieltä. En ole kokeillut ja tiedän, että varovaisesti tulee olla korvien kanssa. Mutta kun tunnen että tulpat ovat nyt hollillaan siinä ja vähän jos imaistaisiin, niin ehkä Voilá.
Soitin terveyskeskukseen ja kysyn huuhteluun aikaa. Mutta parasta olisi jos kotona saisi homman hoitumaan.
Apteekin kuminen pumppu huuhtoo hyvin. Sen pitää olla täynnä vettä ja puristus nopea ja reipas, kerralla kaikki. Etukäteen suihkutellut\öljytyt, hyvin kostutetut korvavahat tulevat ulos parilla reilulla huuhtelulla ja näkyvät hyvin lavuaarissa. Itselläni ei kovin isoja kokkareita ole mutta nekin tuntuvat, etenkin öisin kun korva kiinni tyynyssä.