Lue keskustelun säännöt.
Jouduin lopettamaan mindfulnessin ekaan luentoon
12.05.2022 |
Piti ajatella asiaa, joka aiheuttaa vihaa, surua tai muuta negatiivista. En keksinyt mitään, pää on ilmeisesti liian tyhjä sen täyttämiseen.
Kommentit (72)
Kertokaa uskovat lisää tästä puolesta, että tämä mindfullnesskin kuuluisi samaan eksytysten laatuun kuin joogat ja meditaatiot, ennustamisen sun muut. Mulla on tosiaan ollut hyvin vieras ja epämiellyttävä olo, kun olen ollut tilanteissa, joihin on ujutettu mindfullnessia. Tunnistan uskovan vain sen tietyn oudon fiiliksen, joka on tuttu noista muistakin vääristä asioista, siis väärästä henkisyydestä.
En halua olla pimeyden kanssa tekemisissä edes vahingossa, jotenbolisi hyvä, jos kertoisitte lisää asiasta. Toki voin lähteä tästä itsekin googlettamaan, mutta olisi hyvä keskustella tästäkin, vaikka tokihan tämä p*myrskyn nostattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kum aloitin niin kolmannen kerran jälkeen sain ihan järkyn raivarin kotona. En sellaisia saa ns. normaalisti. Kun rentoudun niin siitä tulee hyvä olo muutamaksi tunniksi mutta sitten alkaa puskea päälle vanhoja veemäisiä ajatuksia, tapahtumia, muistoja jotka saavat minut huonolle tuulelle. Onkohan ihan normaalia?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo tietoinen läsnäolo tarkoittaa ja miten sitä harjoitellaan? Mindfullness-ihmiaet aina puhuvat tietoisesta läsnäolosta, mutta en ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Lähinnä sitä että et pakonomaisesti mieti koko ajan jotakin. Meidän aivot raksuttaa puoliväkisin koko ajan liiankin kanssa ja siitä seuraa monenlaista epätoivottavaa asiaa, varsinkin kun vielä tehdään montaa asiaa yhtä aikaa. Mielen ja ajatusten rauhoittamisesta on pohjimmiltaan kyse. Meidän keho elää koko ajan tässä hetkessä, joten sitä kannattaa käyttää oppaana kun haluat olla tietoisesti läsnä. Keskittyä vaikka hengitykseen hetkeksi, jos ei muuta. Tietoinen läsnäolo on sitä kun teet jotain asiaa, niin keskityt täysillä vain ja ainoastaan siihen kaikilla aisteillasi, ja jätät kaikenlaiset ajatukset narikkaan siksi aikaa (siellä se mieli kuitenkin taustalla höpöttelee... tässä se suurin haaste).
Kun pilkkoo sipulia, niin keskittyy katsomaan miltä se näyttää, miltä veitsen haukkaisu siihen tuntuu, miltä kuulostaa, miltä tuoksuu. Eikä niin että jää jumimaan ajatuksiinsa sen kyljessä olevasta ruvesta ja että miksiköhän se on tullut, tippuiko se maahan jossain välissä, niin joo roskatkin pitäisi viedä, hitto ku tulee kyyneleitä tästä sipulista, mitähän mausteita laittaisin tähän ruokaan... jne, ymmärrät varmaan ajatuksen.
Edelleenkään 100% läsnäolo ei ole mahdollista mutta sitä kannattaa ujuttaa elämäänsä vaikka muutamien sekuntien pituisina pätkinä vähän joka väliin jos mahdollista. Ihan vaikka muutama rauhallinen ja tietoinen hengenvetokin on sitä mindfullnessia, kun siinä samalla ei mieti kännykän lataamista, seuraavaa tehtävää, arkikiireitä ja ensi viikonloppua. Vaan kohdistaa huomionsa kehoonsa sen ajaksi ja antaa mielen olla hetken hiljaa. Tämmöisiä pieniä juttuja. Usein lasten ja eläinten kanssa sekä luonnossa sitä läsnäoloa tapahtuu ihan itsestäänkin, eikä mielessä ole mitään muuta. On vain se hetki ja siitä nautitaan.
Näin moni suuntaus opettaa, mutta minä en usko että ajattelu on ongelma ollenkaan. Ajatteluun kaiken huomion kiinnittäminen ja siihen samaistuminen on. Mutta jos pystyt havainnoimaan omaa ajattelua samalla kiinnittymättömyydellä kuin ulkoa kuuluvia ääniä tai kehosi fyysisiä tuntemuksia joita tulee ja menee, ei ajattelu vie sinua mitenkään pois tietoisesta läsnäolosta. Niin käy vain, jos uppoat ajatuksiisi niin, että kaikki muu katoaa, ikään kuin olet ajatuksesti eikä tietoista tarkkailijaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Itse kum aloitin niin kolmannen kerran jälkeen sain ihan järkyn raivarin kotona. En sellaisia saa ns. normaalisti. Kun rentoudun niin siitä tulee hyvä olo muutamaksi tunniksi mutta sitten alkaa puskea päälle vanhoja veemäisiä ajatuksia, tapahtumia, muistoja jotka saavat minut huonolle tuulelle. Onkohan ihan normaalia?!
On, se kertoo että sinulla on alitajunnassa paljon käsittelemätöntä tavaraa. Kaikilla ei ole mutta monella on. Jos ongelmat on suht lieviä, voit itseksesi antaa niiden nousta pintaan, tulla ja mennä, kohdata ne torjumatta. Mutta jos olo on sietämätön tai johtaa myös ei-toivottuihin käytöksiin, saatat tarvita terapiaa noiden asioiden käsittelemiseksi ennen kuin voit mukavasti harjoittaa mindfullnessia. Erityisesti vaikealla traumataustalla mindfullness ei ole hyväksi. Alitajunnasta voi tulla pintatietoisuuteen enemmän kuin se kestää.
Miksi mindfullness-harjoitustilanteesta tulee sitten se outo, vieras ja paha olo. Sellainen, mitä mun uskovan täytyy välttää. En voi sivuuttaa tuota kokemusta ja heittäytyä mukaan. Siinä on jokin seinä välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa uskovat lisää tästä puolesta, että tämä mindfullnesskin kuuluisi samaan eksytysten laatuun kuin joogat ja meditaatiot, ennustamisen sun muut. Mulla on tosiaan ollut hyvin vieras ja epämiellyttävä olo, kun olen ollut tilanteissa, joihin on ujutettu mindfullnessia. Tunnistan uskovan vain sen tietyn oudon fiiliksen, joka on tuttu noista muistakin vääristä asioista, siis väärästä henkisyydestä.
En halua olla pimeyden kanssa tekemisissä edes vahingossa, jotenbolisi hyvä, jos kertoisitte lisää asiasta. Toki voin lähteä tästä itsekin googlettamaan, mutta olisi hyvä keskustella tästäkin, vaikka tokihan tämä p*myrskyn nostattaa.
Mindfullness perustuu buddhalaisuuteen, joka on ateistinen uskonto ja jossa on tarkoitus vapautua tunteista ja päästä niin korkealle tietoisuuden tasolle että vapautuu jälleensyntymoen kiertokulusta nirvanaan joka on täydellisyys. Ne ohjaajat tai mindfullaajat, jotka muuta väittävät eivät kuitenkaan pysty määrittelemään, mitä eroa on mindfullness-harjoituksilla ja buddhalaisuuden harjoittamisella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mindfullness-harjoitustilanteesta tulee sitten se outo, vieras ja paha olo. Sellainen, mitä mun uskovan täytyy välttää. En voi sivuuttaa tuota kokemusta ja heittäytyä mukaan. Siinä on jokin seinä välissä.
Eihän se mitenkään pakollista kellekään ole, jos koet että se ei ole sinun juttusi, älä harjoita sitä. Mutta vierauden olo voi tulla ihan siitä, että asia on uusi ja varmasti jokainen uskova on kuullut sitä miten jotkut pitää sitä new age -eksytyksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa uskovat lisää tästä puolesta, että tämä mindfullnesskin kuuluisi samaan eksytysten laatuun kuin joogat ja meditaatiot, ennustamisen sun muut. Mulla on tosiaan ollut hyvin vieras ja epämiellyttävä olo, kun olen ollut tilanteissa, joihin on ujutettu mindfullnessia. Tunnistan uskovan vain sen tietyn oudon fiiliksen, joka on tuttu noista muistakin vääristä asioista, siis väärästä henkisyydestä.
En halua olla pimeyden kanssa tekemisissä edes vahingossa, jotenbolisi hyvä, jos kertoisitte lisää asiasta. Toki voin lähteä tästä itsekin googlettamaan, mutta olisi hyvä keskustella tästäkin, vaikka tokihan tämä p*myrskyn nostattaa.
Mindfullness perustuu buddhalaisuuteen, joka on ateistinen uskonto ja jossa on tarkoitus vapautua tunteista ja päästä niin korkealle tietoisuuden tasolle että vapautuu jälleensyntymoen kiertokulusta nirvanaan joka on täydellisyys. Ne ohjaajat tai mindfullaajat, jotka muuta väittävät eivät kuitenkaan pysty määrittelemään, mitä eroa on mindfullness-harjoituksilla ja buddhalaisuuden harjoittamisella.
Itse olen kristitty mindfulnessin harjoittaja. Tavoite ei ole suinkaan vapautua tunteista, vaan kohdata ne sisäisesti täysin, ilman arvosteluja ja tuomioita, ilman yritystä päästä eroon tai takertua. En tavoittele mitään "korkeampaa", ihan vaan oman ihmisyyteni kohtaamista hiljaisuudessa ja rauhassa. En missään nimessä kuvittele että tulen sitä kautta jotenkin paremmaksi, "valaistuneeksi" saati että se muuttaa kuolemanjälkeistä. Mulle mindfulness on tärkeää ADHD:ni hallintaan. Olen sen avulla päässyt eroon lääkkeistä ja pystyn toimimaan silti varsin hyvin arjessani.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo tietoinen läsnäolo tarkoittaa ja miten sitä harjoitellaan? Mindfullness-ihmiaet aina puhuvat tietoisesta läsnäolosta, mutta en ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Mulle se on flow, kun päässä ei ole mitään muuta kuin se käsillä oleva hetki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskovaisille on myrkkyä kaikki sellainen, missä pää voi tyhjentyä ajatuksista, koska heidän päähänsä syöksähtää heti Pimeys jos se tyhjenee. Samoin kaikki omasta itsestä tuleva hyvä olo ja tunne, koska kaiken hyvän pitää tulla Jumalasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo tietoinen läsnäolo tarkoittaa ja miten sitä harjoitellaan? Mindfullness-ihmiaet aina puhuvat tietoisesta läsnäolosta, mutta en ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Lähinnä sitä että et pakonomaisesti mieti koko ajan jotakin. Meidän aivot raksuttaa puoliväkisin koko ajan liiankin kanssa ja siitä seuraa monenlaista epätoivottavaa asiaa, varsinkin kun vielä tehdään montaa asiaa yhtä aikaa. Mielen ja ajatusten rauhoittamisesta on pohjimmiltaan kyse. Meidän keho elää koko ajan tässä hetkessä, joten sitä kannattaa käyttää oppaana kun haluat olla tietoisesti läsnä. Keskittyä vaikka hengitykseen hetkeksi, jos ei muuta. Tietoinen läsnäolo on sitä kun teet jotain asiaa, niin keskityt täysillä vain ja ainoastaan siihen kaikilla aisteillasi, ja jätät kaikenlaiset ajatukset narikkaan siksi aikaa (siellä se mieli kuitenkin taustalla höpöttelee... tässä se suurin haaste).
Kun pilkkoo sipulia, niin keskittyy katsomaan miltä se näyttää, miltä veitsen haukkaisu siihen tuntuu, miltä kuulostaa, miltä tuoksuu. Eikä niin että jää jumimaan ajatuksiinsa sen kyljessä olevasta ruvesta ja että miksiköhän se on tullut, tippuiko se maahan jossain välissä, niin joo roskatkin pitäisi viedä, hitto ku tulee kyyneleitä tästä sipulista, mitähän mausteita laittaisin tähän ruokaan... jne, ymmärrät varmaan ajatuksen.
Edelleenkään 100% läsnäolo ei ole mahdollista mutta sitä kannattaa ujuttaa elämäänsä vaikka muutamien sekuntien pituisina pätkinä vähän joka väliin jos mahdollista. Ihan vaikka muutama rauhallinen ja tietoinen hengenvetokin on sitä mindfullnessia, kun siinä samalla ei mieti kännykän lataamista, seuraavaa tehtävää, arkikiireitä ja ensi viikonloppua. Vaan kohdistaa huomionsa kehoonsa sen ajaksi ja antaa mielen olla hetken hiljaa. Tämmöisiä pieniä juttuja. Usein lasten ja eläinten kanssa sekä luonnossa sitä läsnäoloa tapahtuu ihan itsestäänkin, eikä mielessä ole mitään muuta. On vain se hetki ja siitä nautitaan.
Näin moni suuntaus opettaa, mutta minä en usko että ajattelu on ongelma ollenkaan. Ajatteluun kaiken huomion kiinnittäminen ja siihen samaistuminen on. Mutta jos pystyt havainnoimaan omaa ajattelua samalla kiinnittymättömyydellä kuin ulkoa kuuluvia ääniä tai kehosi fyysisiä tuntemuksia joita tulee ja menee, ei ajattelu vie sinua mitenkään pois tietoisesta läsnäolosta. Niin käy vain, jos uppoat ajatuksiisi niin, että kaikki muu katoaa, ikään kuin olet ajatuksesti eikä tietoista tarkkailijaa ole.
Hyvä tarkennus ja olen samaa mieltä. Kirjoitin ehkä vähän kömpelösti ja mutkia suoristaen, mutta tosiaan ei ajatukset itsessään ole ongelma. Mutta se että niihin tarraa kiinni eikä päästä irti, on. Koen kuitenkin jollain lailla hieman ongelmalliseksi sen, että tehdään yhtä asiaa sen kummemmin siihen keskittymättä ja samalla pohdiskellaan kahta, kolmea ja viittä muuta asiaa (hyvin kuvaavaa nykypäivän meiningistä), mielestäni se ei ole erityisesti mindfullnessin mukaista. Mutta kuten sanoit, jos niiden ajatusten antaa tulla ja mennä ja vaan tarkastelee mitä mielessä vilahti samalla kun tietoisesti ollaan sen tehtävän asian parissa, ollaan jo paremman puolella. Jos tästä ajatuspuurosta nyt mitään selvää otti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että uskovalle Jumalan varjelus on niin ihana asia, todellista rakkautta. Esim. se varoittava paha olo, kun on vähällä sekaantua vääriin asioihin. Raamattu varoittaa vakavasti niistä tuskista, joihin varsinkin uskova ihminen joutuu, jos sekaantuu pimeyteen. Esim. Raamatussa kuningas Saul tuli hulluksi käännyttyään tietäjä- ja vainajahenkien puoleen. Tunnen valitettavasti itsekin tällaisia ihmisiä, jotka ovat leikkineet pimeyden kanssa ja ovat menettäneet mielenterveytensä. On niin paljon hyviltä ja kauniilta näyttäviä henkisiä ilmiöitä, jotka avaavatkin portin pimeyteen. Ihmiset menevät näihin mukaan tietämättään, eivätkä saa enää porttia kiinni.
Kaikki eivät tule hulluiksi, kuten Saul, mutta se ei tee asiasta sen parempaa. Sieltä pimeyden puolelta ei pääse pois ilman Jumalan apua. Erityisesti uskoville nämä ovat vaarallisia asioita. Täytyy olla tarkkana mihin asioihin lähtee mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kum aloitin niin kolmannen kerran jälkeen sain ihan järkyn raivarin kotona. En sellaisia saa ns. normaalisti. Kun rentoudun niin siitä tulee hyvä olo muutamaksi tunniksi mutta sitten alkaa puskea päälle vanhoja veemäisiä ajatuksia, tapahtumia, muistoja jotka saavat minut huonolle tuulelle. Onkohan ihan normaalia?!
On, se kertoo että sinulla on alitajunnassa paljon käsittelemätöntä tavaraa. Kaikilla ei ole mutta monella on. Jos ongelmat on suht lieviä, voit itseksesi antaa niiden nousta pintaan, tulla ja mennä, kohdata ne torjumatta. Mutta jos olo on sietämätön tai johtaa myös ei-toivottuihin käytöksiin, saatat tarvita terapiaa noiden asioiden käsittelemiseksi ennen kuin voit mukavasti harjoittaa mindfullnessia. Erityisesti vaikealla traumataustalla mindfullness ei ole hyväksi. Alitajunnasta voi tulla pintatietoisuuteen enemmän kuin se kestää.
Mun täytyy sanoa että olen saanut jopa itsetuhoisia ajatuksia muutaman kerran. Lääkäri antoi ohjeeksi tehdä, kuunnella ohjelman 5 kertaa viikossa useamman viikon ajan. Nyt kun olen pitänyt viikon tauon niin olo on vähän alkanut helpottamaan. En tiedä uskallanko enää kokeilla kun noin voimakkaasti vaikuttaa minuun?! Olen fyysisesti vakavasti sairastunut vuosia sitten ja lääkärin mielestä nämä harjotteet auttaisivat kipuihin, mielialaan ehkä jopa kehoa parantumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi mindfullness-harjoitustilanteesta tulee sitten se outo, vieras ja paha olo. Sellainen, mitä mun uskovan täytyy välttää. En voi sivuuttaa tuota kokemusta ja heittäytyä mukaan. Siinä on jokin seinä välissä.
Mä sanoisin että ennakkoasenteet paistaa tästä vahvasti läpi, eli ehkä olet harjoitustilanteissa siksi jo valmiiksi jännittynyt ja hieman ahdistunut. Toinen juttu mikä mulla tuli mieleen on se, että se voi tuntua aluksi vieraalta olla läsnä, jos sitä ei ole ennen tehnyt. Me ollaan niin totuttu siihen jatkuvaan sisäiseen hälyyn että se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Kun mieli tyhjenee, joudut kohtaamaan itsesi. Sitä monet pelkää eniten ja tekevät mitä tahansa ettei omia ajatuksia ja tuntemuksia tarvitsisi koskaan kohdata, vaikka eivät tätä tiedostakaan.
Musta aina tuntuu, että mindfulness on vähän sellaista köyhän miehen meditaatiota. Ollaan ikäänkuin tuotteistettu meditaatio ja poimittu siitä rusinat pullasta. Suosittelen kokeilemaan ihan autenttista meditaatiota, jos mindfulness ei tunnu mielekkäältä. Ei se tunnu minustakaan, mutta sen sijaan zen-meditaatio tuntuu omalta. Siinä ei pyritä mihinkään tiettyyn lopputulokseen tai oteta mitään tiettyä tunnetta tai muuta käsittelyyn, vaan ollaan vain läsnä, "sit down and shut up".
Myös metta-meditaatiosta on hyviä kokemuksia, siinä on ehkä enemmän sellaisia piirteitä, mitä mindfulnessiin on otettu, mutta tuntuu silti jotenkin kokonaisvaltaisemmalta. Tällainen myötätunnon meditaatio on ollut jossain rankemmassa vaiheessa itselleni tosi merkityksellinen.
Ja niin, kokeilun kannattaa kestää pidempään kuin sen yhden kerran, sillä meditaation hyödyt tulee mielestäni esiin paremmin vasta pidemmän harjoittelun tuloksena.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mindfullness-harjoitustilanteesta tulee sitten se outo, vieras ja paha olo. Sellainen, mitä mun uskovan täytyy välttää. En voi sivuuttaa tuota kokemusta ja heittäytyä mukaan. Siinä on jokin seinä välissä.
En minäkään saa mindfullnessista mitään irti, mutta minulla on jumalanpalveluksessa käydessä tuollainen samanlainen olo. Vieras ja nolo, ja seinä.
Minulle mindfulness on rauhallista hengittelyä ja keskittymistä vatsan liikkeisiin. Ympäristön äänten kuuntelemista, hyväksyvää läsnäoloa. Joskus taas hevosen nuuhkimista ja sille jutustelua,harjaamista. Joskus keskittymistä hevosen liikkeisiin. joskus nuotiolla tulen tuijottamista,joskus istumista rannalla ja aaltojen ja lokkien kuulostelua...ja hengittelyä.
Jos ajatuksia tulee, niin hyväksyn sen mutta annan niiden myös mennä pois.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mindfullness-harjoitustilanteesta tulee sitten se outo, vieras ja paha olo. Sellainen, mitä mun uskovan täytyy välttää. En voi sivuuttaa tuota kokemusta ja heittäytyä mukaan. Siinä on jokin seinä välissä.
Mindfullnesshan ei tosiaan ole missään ristiriidassa esim. kristinuskon kanssa. Sitä itse asiassa kirkoissakin harjoitetaan, vaikka sitä ei erikseen mainosteta eikä sillä nimellä kutsuta. Mutta kun rauhoitutaan yhden asian ääreen siis, sitähän se hyvin pitkälti on. Miksipä et siis rukoilisi Jumalaltasi vähän apua ja tukea hiljentymiseesi (jota voit kutsua mindfullnessiksi tai olla kutsumatta) ja että hän kannattelisi sinua ja olisi kanssasi kun harjoittelu tuntuu pelottavalta?
Mindfullnessiin ei liity mitään yliluonnollisia uskomuksia eikä pyrkimyksiä luonnottomiin tietoisuuden tiloihin, yhteyteen henkivaltojen kanssa tms. Se ei edes ole sama asia kuin meditaatio, jonka joihinkin suuntauksiin liittyy tuollaisia. Mindfullness on lähinnä oman mielen luonnollisten kykyjen kuten tarkkaavaisuuden ja mielikuvittelun keskittynyttä käyttöä. Ei sellainen ole vaarallista.