Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen omalaatuinen luonne vai jokin diagnoosi
08.05.2022 |
Hei,
Meillä on 6-vuotias poika, jonka omanlaista luonnetta olen jo pitempään pohtinut onko normaalia vai pitäisikö epäillä jotain diagnoosia.
Hän on ollut aina ns. vaativa lapsi: vauvana vaati jatkuvaa hytkyttämistä ja asioiden esittelyä tai vain kitisi. Rutiinit ovat aina olleet tärkeät, syöminen ja nukkuminen säännöllistä tai on ollut poissa tolaltaan ja vain itkee.
Olemme ajatelleet josko se iän myötä helpottaisi, mutta edelleen jos nukkumaanmeno viivästyy tai syöminen ei ole tasan 3h välein niin on loputon kiukku ja paha olo.
Hän suuttuu ja loukkaantuu yllättävistä asioista, ja kantaa niistä pitkään vihaa. Esim. jos leikkipuistossa joku toinen lapsi vaikkapa härnäisi häntä niin hän suuttuu tosissaan ja monta päivää muistelee tilannetta.
On verbaalisesti erittäin lahjakas ja näin kommentoitu mm. päiväkodissa ja lääkärin vastaanotolla(ihan muilla käynneillä havaittu lääkärin toimesta). Siirtymät olleet aina vaikeita, nyt hieman lieventyneet vaikeudet iän myötä mutta edelleen esim. leikkimisen keskeyttäminen syömisen takia saa raivarit aikaan helposti. Ennakointi ollut aina tärkeää.
Jo aamusta heti herättyään pursuaa ideoita, ja jos niitä ei ala hänen kanssaan välittömästi toteuttaa seuraa kiukku, turhautuminen. On herkästi tyytymätön, haluaa aina lisää ja lisää. Esim. jos joulu jolloin koko aaton hermostunut tulevista lahjoista ja lopulta saa muutaman niistä mitä toivoikin, ei keskity silti leikkimiseen ja ilakoimiseen vaan paradoksaalisesti menee ihan kierroksille ja kaikki lelut ja koko joulu ovatkin tyhmiä.
Kavereita on tarhassa, mutta heidän tapaamistaan ei kaipaa kotona. Tarhapäivän jälkeen on hermostunut, uupunut, väsynyt ja kiukkuinen ja 3-5v. ikäisenä vain huusi kotiin tultua. Nyt osaa mennä itsekseen tunniksi kunnes keksii jotain mihin pitäisi heti osallistua.
Nyt kun meillä on pikkuveli 3v. jonka kanssa samat asiat mitä isoveljen kanssa olleet mahdottomia, tajuan isoveljen omalaatuisen luonteen selvemmin.
Toiveenani olisi joskus päästä esim. reissuun perheen kesken, mutta koska pojan rutiinintarkka elämä ja kuormittuminen uusista ärsykkeistä mietityttävät, en usko että ainakaan vuosiin voisimme mennä mihinkään. Nimittäin kävimme yhden yön reissussa huvipuistossa, ja poika oli aivan hermostunut ja vihainen koko matkan eikä osannut itse selittää miksi. Kotiin päästyä oli taas rauhallinen.
Onko kellään ollut samanlaista? Mitähän tämä on? Mietin itse aistiyliherkkyyttä mutta voiko sitä mitenkään hoitaa? Poika keskittyy tehtäviin mallikkaasti joten ADHD en usko. Myöskään ei asperger koska katsoo silmiin, osaa keskustella oman ikäistensä sekä aikuisten kanssa...vai voiko siihen liittyä tällaista?
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Ilman diagnoosia ei saa apuja, kuten terapiaa tai tarvittavia lääkityksiä.
Nyt AP vaadi! Kuulin jostain, että Suomessa voi kestää diagnoosin saaminen tai yleensäkään pääseminen diagnosoitavaksi parikin vuotta. Lapsesi on menossa pian kouluun ja tarvitsee kaiken avun!
Ihan niin kuin ihmisen käytökseen ei voisi vaikuttaa muuten kuin terapialla ja lääkityksillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Lainatkaa kirjastosta tulistuva lapsi ja erityisherkkä lapsi kirjat.
Vierailija kirjoitti:
Lainatkaa kirjastosta tulistuva lapsi ja erityisherkkä lapsi kirjat.
Joo, tätä Greenin Tulistuva lapsi -kirjaa piti minunkin suositella! Oli meille ihan ehdoton apu vielä silloin kun ei tiedetty nuoren autismikirjosta enempää. Hieman säikähdin niitä lääkitysjuttuja, ja ajattelin että ei meillä kyllä ihan tuommoista ole Pari vuoden päästä oli :(
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Vain vastuuton vanhempi jättää lapsensa ilman tukea. Diagnoosit kaikille, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Vain vastuuton vanhempi jättää lapsensa ilman tukea. Diagnoosit kaikille, kiitos.
Sulla vaikuttas ainakin jo olevan.
Joustamattomuus viittaa aspergeriin. Heitäkin on monin eri oirein. Suosittelen puuttumaan tiukasti lapsen käytökseen, jos se aiheuttaa mielipahaa toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
Koulussa alkaa vasta isot ongelmat, sitä ennen saa tapella lapselle tutkimukset. Sama kokemus meillä kun muutamalla aiemminkin kirjoittaneella: neuvola vähättelee ja ohittaa. Sain laittaa ihan kovat piippuun ja todeta, että kuules nyt tiedän itsekin jnkv lasten kehityksestä ja nämä piirteet ja oireilut eivät menee enää minkään normaalin luonteikkuuden ja vaihtelun piikkiin, että nyt sinä hoidat työsi ja alat järjestää meille niitä selvittelyitä.
Tästä huolimatta vasta eka luokan alussa saatiin autismikirjo vahvistettua ja lapselle tukea. Nykyään pärjätään 11v lapseni kanssa ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tyttäreltäni, joka on saamassa autismidiagnoosin kohtapuoliin. Hän osaa katsoa silmiin ja keskustella fiksusti ja älykkäästi. Pienenä siirtymätilanteet olivat vaikeita, syömisen kanssa on ollut aina haasteita, matkustelu tai mitkään reissut eivät onnistuneet ikinä ilman raivokohtausta ja muutenkin arki oli haastavaa. Nyt tytär on uupunut, koska aistipulmat kuormittavat valtavasti. Koulussa on kevennetty lukujärjestys, jotta hän jaksaisi. Ylipäätään hän ei jaksa koulun lisäksi mitään.
Myös pojallani on Asperger, mutta hän on hyvin erilainen, noudattaa sääntöjä ja on ollut aina todella kiltti, jos niin halutaan sanoa.
Kannattaa hakea diagnoosi. Poika sai sen yläkouluikäisenä ja nyt täysi-ikäisenä hänen ei esim. tarvitse ottaa opintolainaa, koska hän ei pystyisi suoriutumaan työstä opintojen ohella ja hänellä on myös ammatillinen tukihenkilö. Joissain tapauksissa on myös mahdollista hakea kuntoutusrahaa, jos koulunkäynnissä on ongelmia. Kela vaatii kaikesta olevan mustaa valkoisella, joten dg kannattaa hommata, vaikka se ei nuoren lapsen osalta ehkä tunnukaan tarpeelliselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
No sä et varmaankaan tulevaisuuteen voi ennustaa ja kertoa sujuuko ap:n lapsella koulu vaiko ei. Eikä diagnoosi johda työmarkkinoilla syrjimiseen, tiedän kaksi ADHD- diagnoosin omaavaa toimitusjohtajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger piirteiltä kuullostaa minusta. Sekin kuuluu nykyään autisminkirjon alle. Kyllä aspergerit voivat ihan hyvin katsoa silmiin, olla kielellisesti hyvinkin lahjakas, pystyy sosiaaliseen kanssakäymiseenkin, ainakin tietyllä tasolla. Minun tuntemasi Asperger vaan tahtoo jäädä jankkaamaan jostain asiasta ja periksi ei anna, kun on saanut päähänsä jotain, eikä osaa aina lukea sosiaalisia tilanteita.
Aistiyli/aliherkkyyksiä ei juurikaan tutkita, jos ei itse huomaa kysellä niiden mahdollisuudesta. Eli kannattaa avata suunsa ja kysellä sen perään, jos vähänkään epäilyttää. Aluksi täytellään sivukaupalla papereita, missä on erilaisia väittämiä lasta koskien ja pitää valita sopiva vaihtoehto väliltä ei koskaan - aina. Varsinaista parannustahan siihen ei ole, mutta SI-toimintaterapian avulla voi löytyä helpottavia keinoja ja siedätystä joihinkin asioihin. Se on vähän veteen piirretty viiva, missä menee raja normaalin luonteenpiirteen ja epänormaaliuden välillä. Siinä vaiheessa, kun se rupeaa haittaamaan ja kuormittamaan elämää liikaa, on syytä diagnoosiin ja sen kautta mahdolliseen kuntoutukseen. SI-toimintaterapia on lasten mielestä tosi hauskaa leikkimistä. Se, mitä siellä tehdään riippuu aivan lapsen "ongelmista".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
Diagnoosia tuskin saa, jos piirteistä ei ole jollekin elämänalueelle haittaa. Ap esimerkiksi kertoi, että lapsi kuormittuu päiväkodista niin, että ei jaksa sen jälkeen tehdä oikein mitään (vai mitenköhän se oli). Meidän nuorella oli vastaavaa ala-asteella. Näennäisesti pärjäsi koulussa ilman tukitoimia ja sai hyviä arvosanoja, mutta kuormittui koulusta niin, että koulun jälkeen vain nukkui päiväunia ja 11 yöunet. Ei myöskään jaksanut enää säädellä käytöstään eikä tunteitaan, kun koulu aiheutti niin suuren sosiaalisen kuormituksen ja aistikuorman.
Väitän, että diagnoosi ei syrjäytä työmarkkinoilta mutta sen puute sen sijaan voi! Eihän nyt herranjestas työnantajalle edes tarvitse sun mitään diagnooseja kertoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
No sä et varmaankaan tulevaisuuteen voi ennustaa ja kertoa sujuuko ap:n lapsella koulu vaiko ei. Eikä diagnoosi johda työmarkkinoilla syrjimiseen, tiedän kaksi ADHD- diagnoosin omaavaa toimitusjohtajaa.
Tiedän, että työhaastatteluissa kysytään (vaikkei saisi) terveysasioista.
Onko sinulla mitään erityistä kerrottavaa, joka liittyy esim. Terveyteesi?
Sitten työhöntulotarkastus, jossa työterveys katsoo Omakannan. Siellä se diagnoosi sitten lukee. Nykyisillä työmarkkinoilla jokainen heikkous on heikkous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
No sä et varmaankaan tulevaisuuteen voi ennustaa ja kertoa sujuuko ap:n lapsella koulu vaiko ei. Eikä diagnoosi johda työmarkkinoilla syrjimiseen, tiedän kaksi ADHD- diagnoosin omaavaa toimitusjohtajaa.
Toimareitahan ne usein ovat, koska joutuvat itse perustamaan itselleen työpaikan. Usein ADHD:t ovat lähteneet ovet paukkuen jo useista edellisistä työpaikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi on aivan ehdoton, että pääsee kuntoutukseen, saa kunnollista apua koulussa ja jatko-opinnoissa. Ota yhteyttä neuvolapsykologiin ja vaadi tutkimuksia. Jos mitään erikoista ei löydy niin olet yrittänyt selvittää tarvitseeko lapsesi jotain tukea.
Mutta entä jos koulu sujuu eikä sellaista apua tarvitse? Miksi hommata diagnoosi, joka johtaa työmarkkinoilla syrjimiseen ja leimaa ihmisen?
No sä et varmaankaan tulevaisuuteen voi ennustaa ja kertoa sujuuko ap:n lapsella koulu vaiko ei. Eikä diagnoosi johda työmarkkinoilla syrjimiseen, tiedän kaksi ADHD- diagnoosin omaavaa toimitusjohtajaa.
Tiedän, että työhaastatteluissa kysytään (vaikkei saisi) terveysasioista.
Onko sinulla mitään erityistä kerrottavaa, joka liittyy esim. Terveyteesi?
Sitten työhöntulotarkastus, jossa työterveys katsoo Omakannan. Siellä se diagnoosi sitten lukee. Nykyisillä työmarkkinoilla jokainen heikkous on heikkous.
Missä työhaastatteluissa sä olet käynyt? Ei todellakaan kysytä työhaastattelussa mitään terveysasioita. Ja työterveys ei todellakaan saa kertoa diagnooseja eteenpäin. Sulla on aika vanhanaikainen käsitys diagnooseista.
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjo, tuli heti mieleen. Se ei ole mustavalkoinen, kuten näyt itse käsittäväsi, koska sanot, että kun osaa keskustella, osaa katsoa silmiin jne niin ei voi olla As. Todellakin ns asperger voi olla jopa sosiaalinen. Rutiinit kuuluvat kiinteästi elämään ja jos niistä pitää poiketa, tulee jopa aikuisellekin ongelma.
Lähipiirissäni on 6-vuotias autisti, joka nimenomaan haluaa sosialisoida, jutella, ja erityisesti haluaa keskustella heidän kanssaan englanniksi omasta tahdostaan (perhe on suomenkielinen). Pohtii hyvin aikuismaisia asioita ikäisekseen ja viihtyy aikuisten seurassa. Ei oikein ymmärrä muita "remuavia" lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan perus äidinmaidonkorvikkeella ruokittu keissi kyseessä.
Erikoinen kommentti. Imetin poikaa 8kk ikään jos sillä on jotain merkitystä. - ap
"In the conventional meta-analysis, the greatest reduction in the risk of autism spectrum condition was associated with prolonged breastfeeding of young children, between 12 to 24 months" Otit sen liian varhain pois nisältäs.
Joo kaikkeen löytyy sopiva tutkimus kun oikein etsii
Joo, sivuutetaan ihan jokainen tutkimus, koska osa niistä ja niiden tekijöistä on epärehellisiä ja huonoja. Kannattaa vaa jatkaa spekutusta ja mutuilua.
Kaikissa ihmisissä on jotain "vikaa" kunhan tarpeeksi etsitään. Siitähän tässä diagnoosivillityksessä on kyse. Plussana diagnoosi sitten tarjoaa mukavan selityksen sille, että miksi lapsi on kuriton, eikä ikävältä tuntuvaan kurinpitoon tarvitse ryhtyä.
Ilkeä ja asiaton viesti. Ap:n perheessähän pidetään kuria!! Eikä kyse ole mistään pakonomaisesta diagnoosin hausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään pitää yrittää laittaa joku a-alkuinen diagnoosi kaikelle joka vähänkin poikkeaa "normaalista"? Asperger, autismi, adhd, add...
Miksi ihmiset eivät saa enää olla ihmisiä omine persoonineen?
Siksi että moni joilla on neuropsykiatrinen häiriö tarvitsee tukea arjessa. Se on häiriö kaikesta huolimatta eikä vain osa persoonaa. Miksi nykyään ei voida hyväksyä sitä että häiriöt, vammat jne eivät poistu sillä että ajatellaan vaan kaiken olevan normaalia? Diagnoosin ja mahdollisesti lääkityksen saaminen parantaa elämänlaatua ja helpottaa yhteiskunnan mukana pysymistä. Ennen näitä kyseiset ihmiset ovat syrjäytyneet, on muita mt-ongelmia jne. koska eivät ole kyenneet ns normaaliin toimintaan.
Ei se diagnoosi ole huono asia.
Ei kaikkea "poikkeavuutta" tarvitse eikä kannata diagnosoida. Kaiken muuttaminen lääketieteellisiksi kysymyksiksi vain ylikuormittaa sairaanhoidon ja siirtää huomion vääriin asioihin.
Ennen vanhaan syrjäytyminen oli paljon vähäisempää kuin nykyisin. Ei ollut näitä kymmeniä tuhansia nuoria aikuisia jotka vaan putoavat pois työmarkkinoilta ja ihmissuhdeverkostoista, niin kuin nykyisin on asian laita. Ennen osattiin yleisemmin ottaa asiat sellaisina kuin ne olivat, eikä siis yritetty tehdä niistä mitään ns. hienoa. Silloin asioiden kanssa oli helpompi pärjätä.
Tämä on erinomainen pointti. Ennen työmarkkinat olivat myös erilaiset. Kaikenlaisille ihmisille löytyi helpommin joku paikka, nykyään tuntuu siltä että yhä harvempi kelpaa enää yhtään minnekään.
Alue: Aihe vapaa
Ei vaan kirjoitin tuolla aikaisemmin nyt 14- vuotiaasta pojastani. Tutkimuksiin halusin hänet itse, eikä sekään ole helppoa, että edes pääsee mihinkään tutkimuksiin.