Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen omalaatuinen luonne vai jokin diagnoosi
08.05.2022 |
Hei,
Meillä on 6-vuotias poika, jonka omanlaista luonnetta olen jo pitempään pohtinut onko normaalia vai pitäisikö epäillä jotain diagnoosia.
Hän on ollut aina ns. vaativa lapsi: vauvana vaati jatkuvaa hytkyttämistä ja asioiden esittelyä tai vain kitisi. Rutiinit ovat aina olleet tärkeät, syöminen ja nukkuminen säännöllistä tai on ollut poissa tolaltaan ja vain itkee.
Olemme ajatelleet josko se iän myötä helpottaisi, mutta edelleen jos nukkumaanmeno viivästyy tai syöminen ei ole tasan 3h välein niin on loputon kiukku ja paha olo.
Hän suuttuu ja loukkaantuu yllättävistä asioista, ja kantaa niistä pitkään vihaa. Esim. jos leikkipuistossa joku toinen lapsi vaikkapa härnäisi häntä niin hän suuttuu tosissaan ja monta päivää muistelee tilannetta.
On verbaalisesti erittäin lahjakas ja näin kommentoitu mm. päiväkodissa ja lääkärin vastaanotolla(ihan muilla käynneillä havaittu lääkärin toimesta). Siirtymät olleet aina vaikeita, nyt hieman lieventyneet vaikeudet iän myötä mutta edelleen esim. leikkimisen keskeyttäminen syömisen takia saa raivarit aikaan helposti. Ennakointi ollut aina tärkeää.
Jo aamusta heti herättyään pursuaa ideoita, ja jos niitä ei ala hänen kanssaan välittömästi toteuttaa seuraa kiukku, turhautuminen. On herkästi tyytymätön, haluaa aina lisää ja lisää. Esim. jos joulu jolloin koko aaton hermostunut tulevista lahjoista ja lopulta saa muutaman niistä mitä toivoikin, ei keskity silti leikkimiseen ja ilakoimiseen vaan paradoksaalisesti menee ihan kierroksille ja kaikki lelut ja koko joulu ovatkin tyhmiä.
Kavereita on tarhassa, mutta heidän tapaamistaan ei kaipaa kotona. Tarhapäivän jälkeen on hermostunut, uupunut, väsynyt ja kiukkuinen ja 3-5v. ikäisenä vain huusi kotiin tultua. Nyt osaa mennä itsekseen tunniksi kunnes keksii jotain mihin pitäisi heti osallistua.
Nyt kun meillä on pikkuveli 3v. jonka kanssa samat asiat mitä isoveljen kanssa olleet mahdottomia, tajuan isoveljen omalaatuisen luonteen selvemmin.
Toiveenani olisi joskus päästä esim. reissuun perheen kesken, mutta koska pojan rutiinintarkka elämä ja kuormittuminen uusista ärsykkeistä mietityttävät, en usko että ainakaan vuosiin voisimme mennä mihinkään. Nimittäin kävimme yhden yön reissussa huvipuistossa, ja poika oli aivan hermostunut ja vihainen koko matkan eikä osannut itse selittää miksi. Kotiin päästyä oli taas rauhallinen.
Onko kellään ollut samanlaista? Mitähän tämä on? Mietin itse aistiyliherkkyyttä mutta voiko sitä mitenkään hoitaa? Poika keskittyy tehtäviin mallikkaasti joten ADHD en usko. Myöskään ei asperger koska katsoo silmiin, osaa keskustella oman ikäistensä sekä aikuisten kanssa...vai voiko siihen liittyä tällaista?
Kommentit (136)
Lue Liisa Keltinkangas-Järvisen Temperamentti-Ihmisen yksilöllisyys. Luin juuri ko kirjan ja siellä on kuvailtu kuvaavin esimerkein ihan täsmälleen lapsellesi ominainen käytös, jota viestissä kuvasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään pitää yrittää laittaa joku a-alkuinen diagnoosi kaikelle joka vähänkin poikkeaa "normaalista"? Asperger, autismi, adhd, add...
Miksi ihmiset eivät saa enää olla ihmisiä omine persoonineen?
Siksi että moni joilla on neuropsykiatrinen häiriö tarvitsee tukea arjessa. Se on häiriö kaikesta huolimatta eikä vain osa persoonaa. Miksi nykyään ei voida hyväksyä sitä että häiriöt, vammat jne eivät poistu sillä että ajatellaan vaan kaiken olevan normaalia? Diagnoosin ja mahdollisesti lääkityksen saaminen parantaa elämänlaatua ja helpottaa yhteiskunnan mukana pysymistä. Ennen näitä kyseiset ihmiset ovat syrjäytyneet, on muita mt-ongelmia jne. koska eivät ole kyenneet ns normaaliin toimintaan.
Ei se diagnoosi ole huono asia.
Ei kaikkea "poikkeavuutta" tarvitse eikä kannata diagnosoida. Kaiken muuttaminen lääketieteellisiksi kysymyksiksi vain ylikuormittaa sairaanhoidon ja siirtää huomion vääriin asioihin.
Ennen vanhaan syrjäytyminen oli paljon vähäisempää kuin nykyisin. Ei ollut näitä kymmeniä tuhansia nuoria aikuisia jotka vaan putoavat pois työmarkkinoilta ja ihmissuhdeverkostoista, niin kuin nykyisin on asian laita. Ennen osattiin yleisemmin ottaa asiat sellaisina kuin ne olivat, eikä siis yritetty tehdä niistä mitään ns. hienoa. Silloin asioiden kanssa oli helpompi pärjätä.
Tämä on erinomainen pointti. Ennen työmarkkinat olivat myös erilaiset. Kaikenlaisille ihmisille löytyi helpommin joku paikka, nykyään tuntuu siltä että yhä harvempi kelpaa enää yhtään minnekään.
Työelämä on tosiaan muuttunut hurjasti ja vaativampaan suuntaan. Enää fyysisen suorittamisen töitä ei ole saatavilla. Itse törmäsin netissä naiseen, joka sai ADHD diagnoosin veljiensä kanssa aikuisena. Lapsena ollessaan, jos hän tai veljensä meinasivat ylikuormittua, äiti patisti tekemään jotain rauhallista ja toistuvaa asiaa, kuten halkojen hakkaaminen, virkkaaminen, marjojen kerääminen ja puhdistaminen jne. Jotain, mitä tehdään fyysisesti ja toistetaan samalla tavalla uudestaan ja uudestaan hiljaisuudessa, yksin. Nainen tietysti ajatteli, että kaikkihan jossain vaiheessa menevät ylikierroksille ja lähtevät hakkaamaan halkoja, jotta rauhoittuvat.
Tällaisia helppoja mutta fyysisiä ojan lapioimishommia ei ole enää. Kaikki on koneistettu, digitalisaatio kasvaa koko ajan. Kuormittumista on hirvittävän vaikeaa välttää nykyään, kun puolet elämästä on netissä.
Meidän poika jo kohta täysi-ikäinen. Kuulosti samalta. Hänellä ADD.
Olen joskus miettinyt, että olisiko myös uhmakkuushäiriö.
Todella haastava lapsi. Nyt jo rauhoittumaan päin. On lääkitykset.
Toisaalta ei kaikilla ole vaikeuksia työelämässä. Mulla on add ja takana pari ylempää korkeakoulututkintoa, olen asiantuntijatyössä ja olen parhaimmillani jos on tiukka DL ja sata asiaa hoidettavana yhtä aikaa. Mieleni tasaantuu ja kirkastuu, kun vaaditaan paljon ja nopeasti. Usein olen huomannut, että moni ns.normaali menee vastaavissa tilanteissa paniikkiin ja väsyy. Nepsyydestä on hirveän paljon vääriä käsityksiä, yleensä pelkästään negatiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Lue Liisa Keltinkangas-Järvisen Temperamentti-Ihmisen yksilöllisyys. Luin juuri ko kirjan ja siellä on kuvailtu kuvaavin esimerkein ihan täsmälleen lapsellesi ominainen käytös, jota viestissä kuvasit.
Minkä tyyppinen temperamentti tuossa on kyseessä, siis siinä kirjassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei AHDH, asperger, autismi yms ole mitään stereotyyppien sairauksia, että lapsella on AHDH vain jos se hyppää ikkunasta ja asperger ei koskaan katso silmiin yms. Juuri noiden stereotypioiden takiahan esim tytöiltä jää diagnoosi usein saamatta, vaikka olisikin nepsylapsi. Autismikin on todella laaja kirjo ja sen ilmentyminen hyvin erilaista. Monesti voi ollakin erityislahjakas jossain asiassa, esim kielellisesti, matemaattisesti, taiteellisesti yms, ja siihen juttuun keskittyy "hyperfokustaen". Muuten sitten ongelmia näkyy esim juuri siirtymissä, aisteissa, rutiinien ehdottomuudessa yms. Mitään ei kannata sulkea pois ilman tutkimuksia.
Oikeasta diagnoosista, joka saadaan mahdollisimman varhain, hyötyy kaikista eniten lapsi itse.
Meillä on suvussa yksi todella selvä nepsylapsi, jonka vanhemmat kivenkovaan väittävät että meidän lapsella ei ole mitään ongelmaa. Sitten koko perhe huutokiukkuaa, kun lapsen aistiyliherkkyyksiin vastataan että höpöhöpö, eikä vanhemmat osaa toimia lapsen erityisyyden vaatimilla tavoilla. Surettaa, jos siitäkin kasvaa yksi vääränlaisuutta kokeva teini, joka vasta parikymppisenä itse tutkimuksiin menemällä saa diagnoosin ja vastauksen koko elämänmittaiseen pulmaan.
Ystäväni sai ADHD diagnoosin vasta päälle 30-vuotiaana, koska on nainen ja taiteellinen haaveilija, joten pidettiin nyt vaan sellaisena. Sellaisiahan ne taiteilija naiset ovat, haaveilevia jne.
Turhautuu todella helposti ja raivostuu pienistäkin asioista pettymyksen tullessa tosi tulisesti - tyyliin leivoin piirakan, ei onnistunut, viskaan piirakan seinään ja itken 2h. Ihmismassat rasittavat ja käy mieluiten ostoksilla vain pienessä lähikaupassa. On aina ollut omalaatuinen ja rauhaisa noita satunnaisia, täysin puuntakaa tulevia itkuraivoamisia lukuunottamatta. Hyvin mustavalkoinen kaikessa tunteisiin liittyvissä asioissa. Erittäin vaativa itseään ja muita kohtaan. Ei ymmärrä sosiaalisia vuorovaikutuksia esim. saattaa jakaa elämänsä suurimmat salaisuudet ja haaveet kivan työkaverin kanssa 2 viikon tuntemisen jälkeen. Ilmaisee itseään usein niin, että muut loukkaantuvat, eikä ymmärrä mitä tapahtui. Loukkaantuu itse herkästi, saa siis "pahan mielen" helpolla. Ei jaksa töissä tai työelämässä vaan kuormittuu herkästi, joten tekee osa-aikaista työtä. Ruokaa pitää saada säännöllisesti tai tulee maailmanloppu. Tarvitsee tiukat rutiinit ja säännöllisesti liikuntaa, muutoin turhautuu ja ylikuormittuu. Muistaa kaiken ja pienimmätkin loukkaukset vielä 20 vuoden päästä. Hyperfokusoituu helposti asioihin, erityisesti ihastuksiinsa, jotka pyörivät 24/7 mielessä ja elämässä, vaikka kyseessä olisi vain salainen ihastus, josta ihastuksen kohde ei tiedä.
Paljon, paljon kaikenlaista. Itse en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi autisminkirjoakin mukana, kun sisarus lapsineen sai autismidiagnoosin.
Kuin poikani just se että suuttuu jos ei heti osaa jotain. Tyyliin heittää kynän seinään.
Varasin kirjastosta tuon temperamentin kirjan mitä joku suositteli
Mitä muuten käytännön hyötyä asperger diagnoosista on lapselle? Mieheni pelkää että lapsi vain leimautuisi siitä. T. Ap
Moni erityisherkkä saa myös asperger-diagnoosin turhaan, koska eroja ei tunneta aina kovin hyvin. Kannattaa sekin pitää mielessä. Kaikki nepsypiirteet laitetaan helposti niihin kategorioihin, mistä on tiedetty pidempään vaikka oikeasti kirjo on laajempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis helposti hermostuminen on aika tyypillistä erityisherkillä, koska kriteerit kaiken suhteen on niin korkealla. Voivat myös komennella ja arvostella muita pienempänä, tai jos ei kasvatus onnistu. Haastava lapsi ei ole yhtä kuin autismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei AHDH, asperger, autismi yms ole mitään stereotyyppien sairauksia, että lapsella on AHDH vain jos se hyppää ikkunasta ja asperger ei koskaan katso silmiin yms. Juuri noiden stereotypioiden takiahan esim tytöiltä jää diagnoosi usein saamatta, vaikka olisikin nepsylapsi. Autismikin on todella laaja kirjo ja sen ilmentyminen hyvin erilaista. Monesti voi ollakin erityislahjakas jossain asiassa, esim kielellisesti, matemaattisesti, taiteellisesti yms, ja siihen juttuun keskittyy "hyperfokustaen". Muuten sitten ongelmia näkyy esim juuri siirtymissä, aisteissa, rutiinien ehdottomuudessa yms. Mitään ei kannata sulkea pois ilman tutkimuksia.
Oikeasta diagnoosista, joka saadaan mahdollisimman varhain, hyötyy kaikista eniten lapsi itse.
Meillä on suvussa yksi todella selvä nepsylapsi, jonka vanhemmat kivenkovaan väittävät että meidän lapsella ei ole mitään ongelmaa. Sitten koko perhe huutokiukkuaa, kun lapsen aistiyliherkkyyksiin vastataan että höpöhöpö, eikä vanhemmat osaa toimia lapsen erityisyyden vaatimilla tavoilla. Surettaa, jos siitäkin kasvaa yksi vääränlaisuutta kokeva teini, joka vasta parikymppisenä itse tutkimuksiin menemällä saa diagnoosin ja vastauksen koko elämänmittaiseen pulmaan.
Ystäväni sai ADHD diagnoosin vasta päälle 30-vuotiaana, koska on nainen ja taiteellinen haaveilija, joten pidettiin nyt vaan sellaisena. Sellaisiahan ne taiteilija naiset ovat, haaveilevia jne.
Turhautuu todella helposti ja raivostuu pienistäkin asioista pettymyksen tullessa tosi tulisesti - tyyliin leivoin piirakan, ei onnistunut, viskaan piirakan seinään ja itken 2h. Ihmismassat rasittavat ja käy mieluiten ostoksilla vain pienessä lähikaupassa. On aina ollut omalaatuinen ja rauhaisa noita satunnaisia, täysin puuntakaa tulevia itkuraivoamisia lukuunottamatta. Hyvin mustavalkoinen kaikessa tunteisiin liittyvissä asioissa. Erittäin vaativa itseään ja muita kohtaan. Ei ymmärrä sosiaalisia vuorovaikutuksia esim. saattaa jakaa elämänsä suurimmat salaisuudet ja haaveet kivan työkaverin kanssa 2 viikon tuntemisen jälkeen. Ilmaisee itseään usein niin, että muut loukkaantuvat, eikä ymmärrä mitä tapahtui. Loukkaantuu itse herkästi, saa siis "pahan mielen" helpolla. Ei jaksa töissä tai työelämässä vaan kuormittuu herkästi, joten tekee osa-aikaista työtä. Ruokaa pitää saada säännöllisesti tai tulee maailmanloppu. Tarvitsee tiukat rutiinit ja säännöllisesti liikuntaa, muutoin turhautuu ja ylikuormittuu. Muistaa kaiken ja pienimmätkin loukkaukset vielä 20 vuoden päästä. Hyperfokusoituu helposti asioihin, erityisesti ihastuksiinsa, jotka pyörivät 24/7 mielessä ja elämässä, vaikka kyseessä olisi vain salainen ihastus, josta ihastuksen kohde ei tiedä.
Paljon, paljon kaikenlaista. Itse en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi autisminkirjoakin mukana, kun sisarus lapsineen sai autismidiagnoosin.
Kuin poikani just se että suuttuu jos ei heti osaa jotain. Tyyliin heittää kynän seinään.
Varasin kirjastosta tuon temperamentin kirjan mitä joku suositteli
Mitä muuten käytännön hyötyä asperger diagnoosista on lapselle? Mieheni pelkää että lapsi vain leimautuisi siitä. T. Ap
Kouluun voi saada tukea, mahdollisesti avustajan, erityisopetusta, pääsee tarvittaessa erityiskouluun helpommin ja aineita voidaan tarvittaessa mukauttaa. Ainahan näitä tukitoimia ei edes tarvita, mutta jos tarvetta ilmenee, niin voin kokemuksesta sanoa, että paljon helpommalla pääsee, jos on jo jotain "todistusaineistoa" nepsy-puolen ongelmista. Diagnoosin saamiseen voi nimittäin mennä kunnasta riippuen jopa vuosia ja jos lapsi ei saa tarvitsemaansa apua ajoissa, niin ongelmat ehtivät paisua jo paljon isommiksi. Kaikki koulut eivät ole halukkaita tarjoamaan mitään apua, ellei ole diagnoosia, koska se maksaa.
Vanhempana voi saada kuntoutusrahaa, jos oppimisessa ilmenee ongelmia, voi saada tukihenkilön sosiaalipuolelta, ei ehkä tarvitse ottaa opintoihin lainaa ( jos terveydentila ei salli työntekoa opintojen ohella esim. kuormittumisen takia), voi saada kuntoutusta ja niin edelleen. Varmasti on muutakin.
Minulla on aikuinen lapsi, eikä hänestä enää kukaan huomaa erityispiirteitä, mutta se ei poista sitä, että ongelmia on esim. sosiaalisessa kanssakäymisessä
( hän on aina yksin) ja itsenäisessä asioiden hoitamisessa. Diagnoosi ei ole leimannut häntä, mutta nuorempana käyttäytyminen oli luvalla sanoen sen verran erikoista, että häntä kiusattiin. Se olisi tapahtunut ilman diagnoosiakin. Nyt hän on kirjoittamassa ylioppilaaksi ja hakee yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja siis helposti hermostuminen on aika tyypillistä erityisherkillä, koska kriteerit kaiken suhteen on niin korkealla. Voivat myös komennella ja arvostella muita pienempänä, tai jos ei kasvatus onnistu. Haastava lapsi ei ole yhtä kuin autismi.
Siis voivat arvostella ja komennellä muita vielä isompanakin, jos ei kasvatus onnistu... Ja harvalla kai onnistuukaan, kun ei ole tietämystä. Syrjäytyvät helposti eikä siinä väärät diagnoosit auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei AHDH, asperger, autismi yms ole mitään stereotyyppien sairauksia, että lapsella on AHDH vain jos se hyppää ikkunasta ja asperger ei koskaan katso silmiin yms. Juuri noiden stereotypioiden takiahan esim tytöiltä jää diagnoosi usein saamatta, vaikka olisikin nepsylapsi. Autismikin on todella laaja kirjo ja sen ilmentyminen hyvin erilaista. Monesti voi ollakin erityislahjakas jossain asiassa, esim kielellisesti, matemaattisesti, taiteellisesti yms, ja siihen juttuun keskittyy "hyperfokustaen". Muuten sitten ongelmia näkyy esim juuri siirtymissä, aisteissa, rutiinien ehdottomuudessa yms. Mitään ei kannata sulkea pois ilman tutkimuksia.
Oikeasta diagnoosista, joka saadaan mahdollisimman varhain, hyötyy kaikista eniten lapsi itse.
Meillä on suvussa yksi todella selvä nepsylapsi, jonka vanhemmat kivenkovaan väittävät että meidän lapsella ei ole mitään ongelmaa. Sitten koko perhe huutokiukkuaa, kun lapsen aistiyliherkkyyksiin vastataan että höpöhöpö, eikä vanhemmat osaa toimia lapsen erityisyyden vaatimilla tavoilla. Surettaa, jos siitäkin kasvaa yksi vääränlaisuutta kokeva teini, joka vasta parikymppisenä itse tutkimuksiin menemällä saa diagnoosin ja vastauksen koko elämänmittaiseen pulmaan.
Ystäväni sai ADHD diagnoosin vasta päälle 30-vuotiaana, koska on nainen ja taiteellinen haaveilija, joten pidettiin nyt vaan sellaisena. Sellaisiahan ne taiteilija naiset ovat, haaveilevia jne.
Turhautuu todella helposti ja raivostuu pienistäkin asioista pettymyksen tullessa tosi tulisesti - tyyliin leivoin piirakan, ei onnistunut, viskaan piirakan seinään ja itken 2h. Ihmismassat rasittavat ja käy mieluiten ostoksilla vain pienessä lähikaupassa. On aina ollut omalaatuinen ja rauhaisa noita satunnaisia, täysin puuntakaa tulevia itkuraivoamisia lukuunottamatta. Hyvin mustavalkoinen kaikessa tunteisiin liittyvissä asioissa. Erittäin vaativa itseään ja muita kohtaan. Ei ymmärrä sosiaalisia vuorovaikutuksia esim. saattaa jakaa elämänsä suurimmat salaisuudet ja haaveet kivan työkaverin kanssa 2 viikon tuntemisen jälkeen. Ilmaisee itseään usein niin, että muut loukkaantuvat, eikä ymmärrä mitä tapahtui. Loukkaantuu itse herkästi, saa siis "pahan mielen" helpolla. Ei jaksa töissä tai työelämässä vaan kuormittuu herkästi, joten tekee osa-aikaista työtä. Ruokaa pitää saada säännöllisesti tai tulee maailmanloppu. Tarvitsee tiukat rutiinit ja säännöllisesti liikuntaa, muutoin turhautuu ja ylikuormittuu. Muistaa kaiken ja pienimmätkin loukkaukset vielä 20 vuoden päästä. Hyperfokusoituu helposti asioihin, erityisesti ihastuksiinsa, jotka pyörivät 24/7 mielessä ja elämässä, vaikka kyseessä olisi vain salainen ihastus, josta ihastuksen kohde ei tiedä.
Paljon, paljon kaikenlaista. Itse en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi autisminkirjoakin mukana, kun sisarus lapsineen sai autismidiagnoosin.
Kuin poikani just se että suuttuu jos ei heti osaa jotain. Tyyliin heittää kynän seinään.
Varasin kirjastosta tuon temperamentin kirjan mitä joku suositteli
Mitä muuten käytännön hyötyä asperger diagnoosista on lapselle? Mieheni pelkää että lapsi vain leimautuisi siitä. T. Ap
Kouluun voi saada tukea, mahdollisesti avustajan, erityisopetusta, pääsee tarvittaessa erityiskouluun helpommin ja aineita voidaan tarvittaessa mukauttaa. Ainahan näitä tukitoimia ei edes tarvita, mutta jos tarvetta ilmenee, niin voin kokemuksesta sanoa, että paljon helpommalla pääsee, jos on jo jotain "todistusaineistoa" nepsy-puolen ongelmista. Diagnoosin saamiseen voi nimittäin mennä kunnasta riippuen jopa vuosia ja jos lapsi ei saa tarvitsemaansa apua ajoissa, niin ongelmat ehtivät paisua jo paljon isommiksi. Kaikki koulut eivät ole halukkaita tarjoamaan mitään apua, ellei ole diagnoosia, koska se maksaa.
Vanhempana voi saada kuntoutusrahaa, jos oppimisessa ilmenee ongelmia, voi saada tukihenkilön sosiaalipuolelta, ei ehkä tarvitse ottaa opintoihin lainaa ( jos terveydentila ei salli työntekoa opintojen ohella esim. kuormittumisen takia), voi saada kuntoutusta ja niin edelleen. Varmasti on muutakin.
Minulla on aikuinen lapsi, eikä hänestä enää kukaan huomaa erityispiirteitä, mutta se ei poista sitä, että ongelmia on esim. sosiaalisessa kanssakäymisessä
( hän on aina yksin) ja itsenäisessä asioiden hoitamisessa. Diagnoosi ei ole leimannut häntä, mutta nuorempana käyttäytyminen oli luvalla sanoen sen verran erikoista, että häntä kiusattiin. Se olisi tapahtunut ilman diagnoosiakin. Nyt hän on kirjoittamassa ylioppilaaksi ja hakee yliopistoon.
Ok kiitos paljon tästä infosta! Missä iässä sinä huomasit lapsesi erityisyyden? Meillä nämä "oireet" ovat myös kausittaisia. Välillä on hurmaava ja välillä menee päiviä niissä vihapuuskissa. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkkejä tältä päivältä: Kysyttiin haluaako mukaan kauppaan vai jääkö ulos toisen vanhemman kanssa. Halusi kauppaan. Siellä Alkoi saman tien kitistä vääristä kärryistä, Halusi sitä ja tätä vaikka ei luvattu mtn ostaa, säntäili ja härnäsi veljeään.
Iltapäivällä Halusi pyörälenkille. Alkoi 5min polkemisen jälkeen valittaa kuinka ei jaksakaan ja kiukutteli loppulenkin. Kun häneltä kysyy mikä vaivaa miksi on kiukkuinen niin vastaa pyh ole hiljaa oletkin ruma kun tuollaisia kysyt. Syönyt on normaalisti ja nukkui yöllä ok. Minusta tuo käytös olisi normaalia murrosikäiselle mutta tuo pahalla päällä oleminen jotenkin outoa eskarille...ennen lapsia kuvittelin että lapset pääasiassa leikkivät ja riehuvat iloisena eivätkä mökötä. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Esimerkkejä tältä päivältä: Kysyttiin haluaako mukaan kauppaan vai jääkö ulos toisen vanhemman kanssa. Halusi kauppaan. Siellä Alkoi saman tien kitistä vääristä kärryistä, Halusi sitä ja tätä vaikka ei luvattu mtn ostaa, säntäili ja härnäsi veljeään.
Iltapäivällä Halusi pyörälenkille. Alkoi 5min polkemisen jälkeen valittaa kuinka ei jaksakaan ja kiukutteli loppulenkin. Kun häneltä kysyy mikä vaivaa miksi on kiukkuinen niin vastaa pyh ole hiljaa oletkin ruma kun tuollaisia kysyt. Syönyt on normaalisti ja nukkui yöllä ok. Minusta tuo käytös olisi normaalia murrosikäiselle mutta tuo pahalla päällä oleminen jotenkin outoa eskarille...ennen lapsia kuvittelin että lapset pääasiassa leikkivät ja riehuvat iloisena eivätkä mökötä. T. Ap
Eskariuhma on monella lapsella ihan murrosikään verrattavissa oleva tila. Lapsi on kyyninen, pahantuulinen, ilkeä, huomionkipeä... Minusta tuo kuulostaa juuri siltä.
En sano, että lapsi olisi sataprosenttisen varmasti normaali, mistäs minä voisin sen tietää. Mutta ehdottaisin kyllä, että lapsen erityisyyden arvailun sijasta kääntäisit katseesi vuorovaikutukseenne. Se on se työkalu, jonka avulla lasta autetaan, olipa hän sitten erityinen tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutustuppa eirityisherkkyyteen. Aloita vaikka kuuntelemalla tai lukemalla Elaine Aronin "Erityisherkkä lapsi" kirjan ja tutustu myös muihin hänen kirjoihin aiheesta.
Äkkiseltään kuulostaa että lapsesi voisi olla tätä persoonatyyppiä, se ei siis ole mikään vika vaan persoonallisuuden piirre.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkkejä tältä päivältä: Kysyttiin haluaako mukaan kauppaan vai jääkö ulos toisen vanhemman kanssa. Halusi kauppaan. Siellä Alkoi saman tien kitistä vääristä kärryistä, Halusi sitä ja tätä vaikka ei luvattu mtn ostaa, säntäili ja härnäsi veljeään.
Iltapäivällä Halusi pyörälenkille. Alkoi 5min polkemisen jälkeen valittaa kuinka ei jaksakaan ja kiukutteli loppulenkin. Kun häneltä kysyy mikä vaivaa miksi on kiukkuinen niin vastaa pyh ole hiljaa oletkin ruma kun tuollaisia kysyt. Syönyt on normaalisti ja nukkui yöllä ok. Minusta tuo käytös olisi normaalia murrosikäiselle mutta tuo pahalla päällä oleminen jotenkin outoa eskarille...ennen lapsia kuvittelin että lapset pääasiassa leikkivät ja riehuvat iloisena eivätkä mökötä. T. ApEskariuhma on monella lapsella ihan murrosikään verrattavissa oleva tila. Lapsi on kyyninen, pahantuulinen, ilkeä, huomionkipeä... Minusta tuo kuulostaa juuri siltä.
En sano, että lapsi olisi sataprosenttisen varmasti normaali, mistäs minä voisin sen tietää. Mutta ehdottaisin kyllä, että lapsen erityisyyden arvailun sijasta kääntäisit katseesi vuorovaikutukseenne. Se on se työkalu, jonka avulla lasta autetaan, olipa hän sitten erityinen tai ei.
Taaperouhma, leikki-ikäuhma, eskariuhma, koululaisuhma, teiniuhma.
Autismin kirjoa? Asperger mahdollista. Erityisherkkyys on myös periytyvää.
Aspergeriin on siis tutkimukset ja saa diagnoosin.
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Vierailija kirjoitti:
Moni erityisherkkä saa myös asperger-diagnoosin turhaan, koska eroja ei tunneta aina kovin hyvin. Kannattaa sekin pitää mielessä. Kaikki nepsypiirteet laitetaan helposti niihin kategorioihin, mistä on tiedetty pidempään vaikka oikeasti kirjo on laajempi.
Aspergeriin on kyllä ihan omat testit, ja jos siitä saa korkeat pisteet, on dg aika varma.
"Mikä on vallassamme tehdä, se on vallassamme jättää tekemättä." — Aristoteles
Meidän kaksi lasta olivat molemmat juuri tuollaisia pienenä. Helpotti aivan todella paljon nyt kun molemmat ovat kouluiässä. Esikoisella alkoi helpottaa n. 9v iässä ja kuopuksella 6-7v iässä. Toivottavasti teilläkin pian! Ei ole mitään diagnoosia heillä eikä koskaan tutkittukaan..
Itse olin samanlainen lapsena ja sekä asperger että epävakaa persoonallisuushäiriö (myös vaativaa pers. häiriötä ja pakko-oireista mietittiin) todettiin myöhemmin täysi-ikäisenä. Nyt yli reilusti yli kolmekymppisenä pahimmat piirteet ovat jo rauhoittuneet. Lapsilla noista on diagnosoitavissa vain asperger, ja monet kuvailemasi piirteet kyllä osuvat siihen. Kaikkien oireiden ei tarvitse täyttyä diagnoosiin asti, vaan kyse on kokonaiskuvasta.
Jos oireet rajoittavat elämää (ei voi käydä matkoilla tms, nuorempi lapsi saa vähemmän huomiota koska vanhempi on vaativampi) niin olisi hyvä saada diagnoosi ja tukea, se auttaa lasta hallitsemaan omaa kuormittumistaan ja piirteitään. Erityisherkkyys ei tukitoimiin riitä.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni sai ADHD diagnoosin vasta päälle 30-vuotiaana, koska on nainen ja taiteellinen haaveilija, joten pidettiin nyt vaan sellaisena. Sellaisiahan ne taiteilija naiset ovat, haaveilevia jne.
Turhautuu todella helposti ja raivostuu pienistäkin asioista pettymyksen tullessa tosi tulisesti - tyyliin leivoin piirakan, ei onnistunut, viskaan piirakan seinään ja itken 2h. Ihmismassat rasittavat ja käy mieluiten ostoksilla vain pienessä lähikaupassa. On aina ollut omalaatuinen ja rauhaisa noita satunnaisia, täysin puuntakaa tulevia itkuraivoamisia lukuunottamatta. Hyvin mustavalkoinen kaikessa tunteisiin liittyvissä asioissa. Erittäin vaativa itseään ja muita kohtaan. Ei ymmärrä sosiaalisia vuorovaikutuksia esim. saattaa jakaa elämänsä suurimmat salaisuudet ja haaveet kivan työkaverin kanssa 2 viikon tuntemisen jälkeen. Ilmaisee itseään usein niin, että muut loukkaantuvat, eikä ymmärrä mitä tapahtui. Loukkaantuu itse herkästi, saa siis "pahan mielen" helpolla. Ei jaksa töissä tai työelämässä vaan kuormittuu herkästi, joten tekee osa-aikaista työtä. Ruokaa pitää saada säännöllisesti tai tulee maailmanloppu. Tarvitsee tiukat rutiinit ja säännöllisesti liikuntaa, muutoin turhautuu ja ylikuormittuu. Muistaa kaiken ja pienimmätkin loukkaukset vielä 20 vuoden päästä. Hyperfokusoituu helposti asioihin, erityisesti ihastuksiinsa, jotka pyörivät 24/7 mielessä ja elämässä, vaikka kyseessä olisi vain salainen ihastus, josta ihastuksen kohde ei tiedä.
Paljon, paljon kaikenlaista. Itse en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi autisminkirjoakin mukana, kun sisarus lapsineen sai autismidiagnoosin.