Lue keskustelun säännöt.
Lapsen omalaatuinen luonne vai jokin diagnoosi
08.05.2022 |
Hei,
Meillä on 6-vuotias poika, jonka omanlaista luonnetta olen jo pitempään pohtinut onko normaalia vai pitäisikö epäillä jotain diagnoosia.
Hän on ollut aina ns. vaativa lapsi: vauvana vaati jatkuvaa hytkyttämistä ja asioiden esittelyä tai vain kitisi. Rutiinit ovat aina olleet tärkeät, syöminen ja nukkuminen säännöllistä tai on ollut poissa tolaltaan ja vain itkee.
Olemme ajatelleet josko se iän myötä helpottaisi, mutta edelleen jos nukkumaanmeno viivästyy tai syöminen ei ole tasan 3h välein niin on loputon kiukku ja paha olo.
Hän suuttuu ja loukkaantuu yllättävistä asioista, ja kantaa niistä pitkään vihaa. Esim. jos leikkipuistossa joku toinen lapsi vaikkapa härnäisi häntä niin hän suuttuu tosissaan ja monta päivää muistelee tilannetta.
On verbaalisesti erittäin lahjakas ja näin kommentoitu mm. päiväkodissa ja lääkärin vastaanotolla(ihan muilla käynneillä havaittu lääkärin toimesta). Siirtymät olleet aina vaikeita, nyt hieman lieventyneet vaikeudet iän myötä mutta edelleen esim. leikkimisen keskeyttäminen syömisen takia saa raivarit aikaan helposti. Ennakointi ollut aina tärkeää.
Jo aamusta heti herättyään pursuaa ideoita, ja jos niitä ei ala hänen kanssaan välittömästi toteuttaa seuraa kiukku, turhautuminen. On herkästi tyytymätön, haluaa aina lisää ja lisää. Esim. jos joulu jolloin koko aaton hermostunut tulevista lahjoista ja lopulta saa muutaman niistä mitä toivoikin, ei keskity silti leikkimiseen ja ilakoimiseen vaan paradoksaalisesti menee ihan kierroksille ja kaikki lelut ja koko joulu ovatkin tyhmiä.
Kavereita on tarhassa, mutta heidän tapaamistaan ei kaipaa kotona. Tarhapäivän jälkeen on hermostunut, uupunut, väsynyt ja kiukkuinen ja 3-5v. ikäisenä vain huusi kotiin tultua. Nyt osaa mennä itsekseen tunniksi kunnes keksii jotain mihin pitäisi heti osallistua.
Nyt kun meillä on pikkuveli 3v. jonka kanssa samat asiat mitä isoveljen kanssa olleet mahdottomia, tajuan isoveljen omalaatuisen luonteen selvemmin.
Toiveenani olisi joskus päästä esim. reissuun perheen kesken, mutta koska pojan rutiinintarkka elämä ja kuormittuminen uusista ärsykkeistä mietityttävät, en usko että ainakaan vuosiin voisimme mennä mihinkään. Nimittäin kävimme yhden yön reissussa huvipuistossa, ja poika oli aivan hermostunut ja vihainen koko matkan eikä osannut itse selittää miksi. Kotiin päästyä oli taas rauhallinen.
Onko kellään ollut samanlaista? Mitähän tämä on? Mietin itse aistiyliherkkyyttä mutta voiko sitä mitenkään hoitaa? Poika keskittyy tehtäviin mallikkaasti joten ADHD en usko. Myöskään ei asperger koska katsoo silmiin, osaa keskustella oman ikäistensä sekä aikuisten kanssa...vai voiko siihen liittyä tällaista?
Kommentit (136)
Nuo kertomukset että adhd ei olekaan välttämättä sellaista stereotyyppistä levottomuutta ovat minulle uusia asioita.
Tuli vielä lisää pojan luonteesta: puhuu jatkuvasti kovalla äänellä ja muiden päälle ja hermostuu jos käsken esim aamuisin kuiskaamaan muiden nukkuessa. Mietin omaa lapsuuttani kun jos esim yöllä herätin äidin ns turhaan ja hän oli siitä ärtynyt niin enpä jatkossa herättänyt toista kertaa kuin äärimmäisrssä hädässä. Meillä poika taas tekee asioita joista tasan tietää että suutumme ja olemme harmissamme ja rangaistukset ja äänenkorotus mistä itse olisin lapsena ollut kauhuissani ei tunnu hänestä selvästi missään.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä tosiaan tuosta älykkyysjutusta: poika tekee kyllä itselleen mieluisia asioita pitkiä aikoja. Esim piirtämistä, legoja...mutta joku vastenmielinen asia hänen mielestään esim puheterapiaharjoitteet saavat raivokohtauksen aikaan. T. Ap
"Myöskään ei asperger koska katsoo silmiin, osaa keskustella oman ikäistensä sekä aikuisten kanssa...vai voiko siihen liittyä tällaista?"
Meidän autismikirjon diagnoosin (asperger) saanut poika on hyvä keskustelemaan ja osaa katsoa silmiin. Sanoo opetelleensa katsomaan silmän valkoiseen osaan. Se ei tunnu yhtä pahalta kuin oikea silmiin katsominen, mutta menee täydestä ihmisiin.
Ap, laitatko anonyymin säpön. Luettuasi Liisa Keltikangas-Järvisen temperamenttikirjan, jota suosittelin niin haluan kysyä ymmärrätkö lastasi uudella tavalla. Luin siis kirjan juuri ja oikein pistää silmään, miten siinä kuvailtiin juuri lapsellesi tyypillistä käytöstä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi kuulostaa tismalleen samanlaiselta kuin minä. Minulla on autismidiagnoosi ja skitsoidi persoonallisuushäiriö ("persoonallisuushäiriö" kuulostaa pelottavalta, mutta skitsoidi ei oikeasti ole paha juttu!) . Ja kyllä, olen kielellisesti lahjakas, ymmärrän sarkasmia normaalisti ja katson silmiin, nämä taidot eivät poissulje autismia.
Autismi tarkoittaa erilaisia oireyhtymiä, ja oireyhtymä tarkoittaa, että ihmisellä on tarpeeksi monta oiretta tietystä oireluettelosta. Katsekontaktittomuus ja kielelliset vaikeudet ovat stereotyyppisiä autismin oireita, mutta autistisella ihmisellä ei välttämättä ole juuri näitä oireita. Hänellä voi olla muita oireita niin paljon, että diagnoosi täyttyy.
Minulla hyvin APn kuvaileman kaltainen poika. Hänellä myös voimakkaasti ylivilkkautta. ADHD epäily VIHDOINKIN 11v iässä. Etsitty apua juuri tuosta 6v iästä saakka, mutta esim exmies eli lapsen isä ollut kaikkea vastaan.
Lopputuloksena minulla on heikossa psyykkisestä kunnossa oleva, ylikuormittunut lapsi. Soisin jokaiselle nepsylle avun ajoissa, mutta se on vaikeaa saada. Nyt vihdoin lapsen toiveesta, isän toiveen ylitse, on saamassa lääkekokeilun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyään pitää yrittää laittaa joku a-alkuinen diagnoosi kaikelle joka vähänkin poikkeaa "normaalista"? Asperger, autismi, adhd, add...
Miksi ihmiset eivät saa enää olla ihmisiä omine persoonineen?
Mietin aivan samaa. Mä olin lapsena todella samankaltainen - en nukkunut yöaikaan juuri ollenkaan ja päiväkodissa ihmeteltiin mun puheenpartta. Erityisherkkyydeksi se kuitenkin paljastui. Toki voi olla että AP:n lapsella on joku noista yllämainituista. En kuitenkaan usko sen olevan mitään vakavaa. Antaa lasten olla lapsia eikä yliajatella liikaa mahdollisia poikkeavuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Moni erityisherkkä saa myös asperger-diagnoosin turhaan, koska eroja ei tunneta aina kovin hyvin. Kannattaa sekin pitää mielessä. Kaikki nepsypiirteet laitetaan helposti niihin kategorioihin, mistä on tiedetty pidempään vaikka oikeasti kirjo on laajempi.
Aspergerpiirteitä täytyy löytyä useammalta tutkittavilta osa-alueilta että voi saada diagnoosin. Pelkkä erityisherkkyys ei riitä as-diagnoosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi aloituksen perusteella (ketjua en muuten ehtinyt lukea) ns.normaali, tunnesäätelytaidoissa toki vielä harjoittamisen paikka että tilanteet saa rakentavan min käsiteltyä. Tarvittaessa tässä asiassa voi tukeutua toimintaterapiaan johon neuvolan kautta saa lähetteen.
Lapset kasvavat yksilöllisesti, sosiaalisista kömpelyyksiltä ja tunnesäätelytaitojen osalta voi kehittyä vielä paljon myöhemmällä iällä.
Toki monilla lapsuusiän autismi-diagnoosin saaneilla myös odottamattomat tilanteet voi johtaa aggressioon mutten aloituksen osalta usko siitä olevan kyse.
Terv. Vammaisalalla yli vuosikymmenen työskennellyt, ohjaaja
Vierailija kirjoitti:
Nuo kertomukset että adhd ei olekaan välttämättä sellaista stereotyyppistä levottomuutta ovat minulle uusia asioita.
Tuli vielä lisää pojan luonteesta: puhuu jatkuvasti kovalla äänellä ja muiden päälle ja hermostuu jos käsken esim aamuisin kuiskaamaan muiden nukkuessa. Mietin omaa lapsuuttani kun jos esim yöllä herätin äidin ns turhaan ja hän oli siitä ärtynyt niin enpä jatkossa herättänyt toista kertaa kuin äärimmäisrssä hädässä. Meillä poika taas tekee asioita joista tasan tietää että suutumme ja olemme harmissamme ja rangaistukset ja äänenkorotus mistä itse olisin lapsena ollut kauhuissani ei tunnu hänestä selvästi missään.
T. Ap
Tuo, että vertaat lastasi itseesi lapsena (itsesi eduksi) perustellessasi, miksi hän voisi olla diagnoosin tarpeessa, kyllä viittaa vuorovaikutuksen ongelmiin.
Samoin se, että sivuutat kaikki viestit, joissa vuorovaikutusta käsitellään, ja vastaat innokkaasti niihin, joissa tarjotaan diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on neljä lasta, joista toiseksi vanhimmalla ja nuorimmalla on ADHD-diagnoosi. Kaikilla neljällä lapselleni on samankaltaisia piirteitä kuin ap:n lapsella, nuorimman oireet lähestulkoon identtiset. Juuri tuo rutiinien välttämättömyys, tarkat ruokailuajat, väsyneisyys ja ylikuormittuneisuus eskaripäivän jälkeen.
Lastenneurologi totesi että lapsella on luultavasti muutakin neuropsykiatrista ongelmaa mutta koska pärjäämme arjessa, sitä ei varsinaisesti ole tarvetta selvitellä sen enempää.
ADHD-lääkitys on helpottanut todella paljon koulunkäyntiä, lapsi ei kuluta kaikkia voimiaan koulupäivän aikana vaan kapasiteettia riittää myös koulupäivän jälkeen. Samoin tuo pakonomainen touhuaminen/uuden asian tekeminen on vähentynyt.
Luultavasti myös vanhimmalla ja toiseksi nuorimmalla lapsella on samat ongelmat, heillä ilmeisesti kuitenkin lievempänä ja ikä on helpottanut oireilua. Kaikki lapseni ovat olleet kielellisesti lahjakkaita, oppineet puhumaan hyvin pienenä ja oppineet hallitsemaan laajoja käsitteitä ja monimutkaisia sanallisia ohjeita hyvin pienenä. Toisaalta heille oli ihan turha esim. huudella kauempaa käskyjä vaan oli aina mentävä lapsen luo, kiinnitettävä huomio ja sitten vasta annettava ohjeet/kehoitukset.
Neurokirjon oireet ovat hyvin monimuotoisia ja vaikuttavat lapsen elämässä kaikkeen. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan lapsen kanssa tutkimuksiin. Sitä kautta sitten tarpeelliset terapiat ja mahdollisesti myös lääkitys jos sille katsotaan olevan tarvetta. Meillä ainakin lääkitys on ollut taivaan lahja ja vapauttanut lapsilta sitä piilevää kapasitettia koulunkäyntiin ihan uskomattoman määrän.
Millainen luonne ap itse on? Ehkä lapsen kiukkuisuus saa juuri ap:n tekemään mitä lapsi haluaa. Ap, mieti omaa käytöstäsi lasta kohtaan ja muuta sitä. Olethan aikuinen.
Et kai yritä kuitata oman toimintasi puutteita hankkimalla lapselle diagnoosin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on neljä lasta, joista toiseksi vanhimmalla ja nuorimmalla on ADHD-diagnoosi. Kaikilla neljällä lapselleni on samankaltaisia piirteitä kuin ap:n lapsella, nuorimman oireet lähestulkoon identtiset. Juuri tuo rutiinien välttämättömyys, tarkat ruokailuajat, väsyneisyys ja ylikuormittuneisuus eskaripäivän jälkeen.
Lastenneurologi totesi että lapsella on luultavasti muutakin neuropsykiatrista ongelmaa mutta koska pärjäämme arjessa, sitä ei varsinaisesti ole tarvetta selvitellä sen enempää.
ADHD-lääkitys on helpottanut todella paljon koulunkäyntiä, lapsi ei kuluta kaikkia voimiaan koulupäivän aikana vaan kapasiteettia riittää myös koulupäivän jälkeen. Samoin tuo pakonomainen touhuaminen/uuden asian tekeminen on vähentynyt.
Luultavasti myös vanhimmalla ja toiseksi nuorimmalla lapsella on samat ongelmat, heillä ilmeisesti kuitenkin lievempänä ja ikä on helpottanut oireilua. Kaikki lapseni ovat olleet kielellisesti lahjakkaita, oppineet puhumaan hyvin pienenä ja oppineet hallitsemaan laajoja käsitteitä ja monimutkaisia sanallisia ohjeita hyvin pienenä. Toisaalta heille oli ihan turha esim. huudella kauempaa käskyjä vaan oli aina mentävä lapsen luo, kiinnitettävä huomio ja sitten vasta annettava ohjeet/kehoitukset.
Neurokirjon oireet ovat hyvin monimuotoisia ja vaikuttavat lapsen elämässä kaikkeen. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan lapsen kanssa tutkimuksiin. Sitä kautta sitten tarpeelliset terapiat ja mahdollisesti myös lääkitys jos sille katsotaan olevan tarvetta. Meillä ainakin lääkitys on ollut taivaan lahja ja vapauttanut lapsilta sitä piilevää kapasitettia koulunkäyntiin ihan uskomattoman määrän.
Lisään vielä että meidän (vanhempien ja lasten) välinen vuorovaikutus on toiminut aina hyvin, lapset ovat osanneet hyvin kuvailla tunteitaan ja olemme niitä yhdessä käyneet läpi. Myöskään tunteiden säätelyssä ei ole ollut ongelmia erityisemmin, nuorimmaisen kohdalla kyllä oli kiukkukohtauksia mutta ne selkeästi liittyivät aina johonkin ärsykkeeseen (nälkä, väsymys, jännitys, ylikuormitus). Näiden osalta myöskään mikään sanoittaminen tai ohjaus ei toiminut, lapsi oli ikään kuin poissa kiukkukohtauksen saatuaan.
Lapsilla on myös paljon kavereita ja ovat pidettyjä kaveripiirissään joten tunnepuolen ongelmatiikkaan en oikein usko vaan kysymyksessä on aina ollut selkeästi neurologinen ongelma tarkkaavuuden säätelyssä ja hermoston ylikuormittumisessa.
Moni asia, joita kuvasit, kyllä sopii autismikirjoon. Oma autistityttäreni oli hyvin samantyyppinen päiväkoti-ikäisenä. Katsekontakti on joillain autismikirjolaisilla poikkeava, muttei suinkaan kaikilla. Katsekontakti tai sen puute ei yksin ole mikään diagnoosikriteeri. Kukaan täällä ei voi diagnoosia kertomasi perusteella asettaa tai olla asettamatta, mutta jos lapsi tuntuu haastavalta, voi olla tarvetta tutkia tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan minulta lapsena. Aspergeria ja ADHD:ta epäilty, ei sitten diagnoosiin asti ole kuulemma piirteitä ja olen samaa mieltä. Nykyajan termi erityisherkkä sopisi kaiken kaikkiaan parhaiten, mutta herättää ihmisissä närää ehkä ihan ymmärrettävistä syistä. Joka tapauksessa siinähän on kyse neurologisista erityispiirteistä, ei ole kehityshäiriö mutta aivot ja hermosto toimivat normaalista poikkeavasti ja tuottaa mm. asioiden tavanoimaisesta poikkeavan syvällistä/monimutkaista käsittelyä. Se sitten tuottaa arjessa eniten ehkä juuri kuvailemasi kaltaisia muitten silmissä mitättömien asioiden päässä pyörimistä yms. kun aivot eivät erottele ja lokeroi asioita samalla tavalla.
On sekoitettavissa autismin kirjon häiriöihin, koska aiheuttaa myös aistiherkkyyksiä aivojen paahtaessa täysillä.
Suosittelen luovuuden tukemista ja apua tunteiden ja ajatusten käsittelyyn lapselle. Tsemppiä!
Joo erityisherkkyyttä olen pohtinutkin. Koska kuvauksien mukaan asperger tai ADHD eivät oikein poikaani sopisi. Kiitos tästä kommentista. t. ap
Meillä myös hyvin samantapainen erityisherkkä poika. Vihdoin nyt 10-vuotiaana testit tehty, mutta autismikirjon diagnoosia ei tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kertomukset että adhd ei olekaan välttämättä sellaista stereotyyppistä levottomuutta ovat minulle uusia asioita.
Tuli vielä lisää pojan luonteesta: puhuu jatkuvasti kovalla äänellä ja muiden päälle ja hermostuu jos käsken esim aamuisin kuiskaamaan muiden nukkuessa. Mietin omaa lapsuuttani kun jos esim yöllä herätin äidin ns turhaan ja hän oli siitä ärtynyt niin enpä jatkossa herättänyt toista kertaa kuin äärimmäisrssä hädässä. Meillä poika taas tekee asioita joista tasan tietää että suutumme ja olemme harmissamme ja rangaistukset ja äänenkorotus mistä itse olisin lapsena ollut kauhuissani ei tunnu hänestä selvästi missään.
T. ApTuo, että vertaat lastasi itseesi lapsena (itsesi eduksi) perustellessasi, miksi hän voisi olla diagnoosin tarpeessa, kyllä viittaa vuorovaikutuksen ongelmiin.
Samoin se, että sivuutat kaikki viestit, joissa vuorovaikutusta käsitellään, ja vastaat innokkaasti niihin, joissa tarjotaan diagnoosia.
Vertaan siksi itseeni kun ei minulla ole kauheasti muita verrokkeja. Enkä mitenkään hakemalla hae diagnoosia vaan juuri pohdiskele onko kuitenkin vaan persoonallinen omalla tavallaan.
Ja en mitenkään tietoisesti ole mitään viestejä sivuuttanut? Vietämme paljon aikaa perheenä, ulkoilemme, luemme, syömme yhdessä...en oikeastaan voi keksiä miten voisimme vuorovaikuttaa enempää. Kokeilin myös sitä että kehun poikaa aina kun siihen on aihetta ja niihin on vastauksena yleensä vain tuhahtelua. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Moni asia, joita kuvasit, kyllä sopii autismikirjoon. Oma autistityttäreni oli hyvin samantyyppinen päiväkoti-ikäisenä. Katsekontakti on joillain autismikirjolaisilla poikkeava, muttei suinkaan kaikilla. Katsekontakti tai sen puute ei yksin ole mikään diagnoosikriteeri. Kukaan täällä ei voi diagnoosia kertomasi perusteella asettaa tai olla asettamatta, mutta jos lapsi tuntuu haastavalta, voi olla tarvetta tutkia tarkemmin.
Tyttärelläni on muuten myös ADHD ja on mahdotonta määrittää mikä asia johtuu autismista, mikä ADHD:sta. Usein nämä oireyhtymät esiintyvät yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei AHDH, asperger, autismi yms ole mitään stereotyyppien sairauksia, että lapsella on AHDH vain jos se hyppää ikkunasta ja asperger ei koskaan katso silmiin yms. Juuri noiden stereotypioiden takiahan esim tytöiltä jää diagnoosi usein saamatta, vaikka olisikin nepsylapsi. Autismikin on todella laaja kirjo ja sen ilmentyminen hyvin erilaista. Monesti voi ollakin erityislahjakas jossain asiassa, esim kielellisesti, matemaattisesti, taiteellisesti yms, ja siihen juttuun keskittyy "hyperfokustaen". Muuten sitten ongelmia näkyy esim juuri siirtymissä, aisteissa, rutiinien ehdottomuudessa yms. Mitään ei kannata sulkea pois ilman tutkimuksia.
Oikeasta diagnoosista, joka saadaan mahdollisimman varhain, hyötyy kaikista eniten lapsi itse.
Meillä on suvussa yksi todella selvä nepsylapsi, jonka vanhemmat kivenkovaan väittävät että meidän lapsella ei ole mitään ongelmaa. Sitten koko perhe huutokiukkuaa, kun lapsen aistiyliherkkyyksiin vastataan että höpöhöpö, eikä vanhemmat osaa toimia lapsen erityisyyden vaatimilla tavoilla. Surettaa, jos siitäkin kasvaa yksi vääränlaisuutta kokeva teini, joka vasta parikymppisenä itse tutkimuksiin menemällä saa diagnoosin ja vastauksen koko elämänmittaiseen pulmaan.
Ystäväni sai ADHD diagnoosin vasta päälle 30-vuotiaana, koska on nainen ja taiteellinen haaveilija, joten pidettiin nyt vaan sellaisena. Sellaisiahan ne taiteilija naiset ovat, haaveilevia jne.
Turhautuu todella helposti ja raivostuu pienistäkin asioista pettymyksen tullessa tosi tulisesti - tyyliin leivoin piirakan, ei onnistunut, viskaan piirakan seinään ja itken 2h. Ihmismassat rasittavat ja käy mieluiten ostoksilla vain pienessä lähikaupassa. On aina ollut omalaatuinen ja rauhaisa noita satunnaisia, täysin puuntakaa tulevia itkuraivoamisia lukuunottamatta. Hyvin mustavalkoinen kaikessa tunteisiin liittyvissä asioissa. Erittäin vaativa itseään ja muita kohtaan. Ei ymmärrä sosiaalisia vuorovaikutuksia esim. saattaa jakaa elämänsä suurimmat salaisuudet ja haaveet kivan työkaverin kanssa 2 viikon tuntemisen jälkeen. Ilmaisee itseään usein niin, että muut loukkaantuvat, eikä ymmärrä mitä tapahtui. Loukkaantuu itse herkästi, saa siis "pahan mielen" helpolla. Ei jaksa töissä tai työelämässä vaan kuormittuu herkästi, joten tekee osa-aikaista työtä. Ruokaa pitää saada säännöllisesti tai tulee maailmanloppu. Tarvitsee tiukat rutiinit ja säännöllisesti liikuntaa, muutoin turhautuu ja ylikuormittuu. Muistaa kaiken ja pienimmätkin loukkaukset vielä 20 vuoden päästä. Hyperfokusoituu helposti asioihin, erityisesti ihastuksiinsa, jotka pyörivät 24/7 mielessä ja elämässä, vaikka kyseessä olisi vain salainen ihastus, josta ihastuksen kohde ei tiedä.
Paljon, paljon kaikenlaista. Itse en yhtään ihmettelisi, vaikka olisi autisminkirjoakin mukana, kun sisarus lapsineen sai autismidiagnoosin.
Kuin poikani just se että suuttuu jos ei heti osaa jotain. Tyyliin heittää kynän seinään.
Varasin kirjastosta tuon temperamentin kirjan mitä joku suositteli
Mitä muuten käytännön hyötyä asperger diagnoosista on lapselle? Mieheni pelkää että lapsi vain leimautuisi siitä. T. Ap
Kouluun voi saada tukea, mahdollisesti avustajan, erityisopetusta, pääsee tarvittaessa erityiskouluun helpommin ja aineita voidaan tarvittaessa mukauttaa. Ainahan näitä tukitoimia ei edes tarvita, mutta jos tarvetta ilmenee, niin voin kokemuksesta sanoa, että paljon helpommalla pääsee, jos on jo jotain "todistusaineistoa" nepsy-puolen ongelmista. Diagnoosin saamiseen voi nimittäin mennä kunnasta riippuen jopa vuosia ja jos lapsi ei saa tarvitsemaansa apua ajoissa, niin ongelmat ehtivät paisua jo paljon isommiksi. Kaikki koulut eivät ole halukkaita tarjoamaan mitään apua, ellei ole diagnoosia, koska se maksaa.
Vanhempana voi saada kuntoutusrahaa, jos oppimisessa ilmenee ongelmia, voi saada tukihenkilön sosiaalipuolelta, ei ehkä tarvitse ottaa opintoihin lainaa ( jos terveydentila ei salli työntekoa opintojen ohella esim. kuormittumisen takia), voi saada kuntoutusta ja niin edelleen. Varmasti on muutakin.
Minulla on aikuinen lapsi, eikä hänestä enää kukaan huomaa erityispiirteitä, mutta se ei poista sitä, että ongelmia on esim. sosiaalisessa kanssakäymisessä
( hän on aina yksin) ja itsenäisessä asioiden hoitamisessa. Diagnoosi ei ole leimannut häntä, mutta nuorempana käyttäytyminen oli luvalla sanoen sen verran erikoista, että häntä kiusattiin. Se olisi tapahtunut ilman diagnoosiakin. Nyt hän on kirjoittamassa ylioppilaaksi ja hakee yliopistoon.Ok kiitos paljon tästä infosta! Missä iässä sinä huomasit lapsesi erityisyyden? Meillä nämä "oireet" ovat myös kausittaisia. Välillä on hurmaava ja välillä menee päiviä niissä vihapuuskissa. T. Ap
Lapseni oli vauvana melko tyytymätön ja kehittyi motorisilta taidoiltaan hieman hitaammin, kuin muut. Varsinaisesti jotain kehitysviivästymää alettiin epäillä kaksivuotiaana, koska lapsi ei vielä puhunut sanaakaan. Tyypillisesti puhumattomuutta ei varsinaisesti pidetä oireena Aspergeriin liittyen, mutta pojalla oli näin. Saimme opetusta tukiviittomiin ja nelivuotiaana hän alkoi puhua ja oppi viisivuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan.
Toinen erityislapseni muistuttaa ehkä enemmän Sinun lastasi. Hän kehittyi sikäli normaalisti, että "ei jäänyt kiinni" missään testeissä, eikä päiväkodissa tai koulussa ollut ikinä mitään ongelmia. Kotona kylläkin ja kymmenvuotiaana tilanne oli jo niin vakava, että lähdin hakemaan apua. Valitettavasti diagnoosin saaminen viivästyi, koska meillä oli muitakin kuormittavia tekijöitä perheessä ja lapsen oireilun uskottiin johtuvan niistä. Vasta nyt murrosiässä erinäisten vaiheiden jälkeen häntä on tutkittu kunnolla ja selkeät autismin kirjon oireet on löytyneet, kuten kasvosokeus, aistiyliherkkyydet, ilmeiden ja tunteiden tunnistamisen vaikeudet jne. Hänkin menestyy koulussa erinomaisesti ja on hakenut lukioon.
Ap, meillä on 10-v. poika samoilla oireilla ja diagnoosi ADHD + lievä Asperger. Hän pitää rutiineista ja säännöistä, on sosiaalinen, mutta kuormittuu sosiaalisesta kanssakäymisestä. Muutokset ovat vaikeita ja tempperamenttia löytyy. Tutussa ympäristössä kuitenkin rauhallinen ja hyvin kiltti. Meillä pojan diagnoosi helpotti erityisesti koulun suhtautumista lapseen ja lääkitys on tehnyt koulunkäynnin helpommaksi. Edelleen arki hänen kanssaan vaatii ennakointia, mutta on helpompi toimia kun tietää mistä on kyse. Poika myös hyperkeskittyy itseään kiinnostaviin aiheisiin ja niissä onkin poikkeuksellisen hyvä ikäisekseen. Pyydä apua päiväkodin / koulun erityisopettajalta, että pääset tutkimuksissa eteenpäin.