Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Vierailija kirjoitti:
Kollegat töissä eivät jättäneet rauhaan.
Ne ho rot! Kaikenlaiset sitä saa töitä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vaihtoi lennosta toiseen. En olisi ikinä uskonut hänestä. En ikinä. Hän oli niin kunnollinen ja vahti minua (mustasukkainen).
Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin jo heti alkumetreillä torpannut hänen ystävyytensä tämän naisen kanssa. Luulin, että ovat vain harrastuskavereita ja sattumalta samaa illanviettoporukkaa. Annoin heidän olla ystäviä, koska en olisi uskonut miehestäni, koska on niin kunnollinen.
1. avioliitto päättyi, sillä en jaksanut enää puolison väkivaltaisuutta. Fyysistä väkivaltaa oli 12-vuotisen suhteen aikana "vain" kolme kertaa, mutta se kolmas kerta riitti mulle.
2. avioliitto päättyi, kun puoliso tuli eräänä päivänä kotiin ja ilmoitti että onkin suuntautumiseltaan polyamorinen. Oli rakastunut toiseen, mutta halusi meidät molemmat. Vireytin eron, asiassa ei ollut mulle mitään keskusteltavaa.
Enpä osannut varautua kumpaankaan eroon. Toisen ihmisen kanssa voi sattua ihan mitä vaan, sen olen oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Tuohan oli kamalaa. Miten se ilmeni? Miten huomasit asian ja yritittekö korjata sitä?
Rakkaus pitäisi olla tahtotila.
Rakkaus ei nimenomaan ole tahtotila, eikä mikään pysyvä oikeus toista kohtaan.
Rakkaus on rajallista, ja se muuttaa muotoaan, rakkaus on toisinaan sidoksissa myös seksuaaliseen vetovoimaan.
Uskon, että rakkaus on ikuista, sen kohde muuttaa muotoaan, rakkaus voi myös laajentua. Monogaaminen alkaa rakastaa useampaa. Siinä se rakkaus punnitaan.
Jos vaikkapa monogaamisessa suhteessa, mies avaa suhteen, ja jos vaimo ei tai puoliso ei rakasta häntä sellaisenaan, vaikka hän rakastaa useampaa, onko alunperinkään rakkaus perustunut tasa-arvolle ?
Rakkaus on tahtotila nimenomaan pidemmässä parisuhteessa. Avoimet suhteet ovat täysin ok jos niistä sovitaan puhumalla suhteen alussa.
On narsistisia piirteitä osoittavaa käytöstä jos ensin ns koukutetaan valheellisesti toinen monogaamiseen suhteeseen ja sitten myöhemmin esim avioliittoon menemisen jälkeen aletaan vaatimaan ja puolittain pakottamaan juuri tuon kommentin kaltaisella syyllistämisellä toista avoimeem suhteeseen.
Se kertoo avoimen suhteen haluajan henkisestä epärehellisyydestä sekä riippuvuudesta toisen hyväksynnälle.
Eli ole avoin siitä mitä haluat suhteelta heti alussa niin sinulla on mahdollisuus siihen että saat rakkautta sellaisenaan. Epärehellinen ja tunteitaan sekä tarpeitaan piilotteleva ihminen ei ole rakkauden arvoinen vaan ansaitsee pikemminkin halveksuntaa muilta.
Olen eri, ja avoimista suhteista aika pitkälti samaa mieltä. Ne taipumukset olisi reilua tunnistaa itsessään jo ennen vakavaan suhteeseen sitoutumista.
Sen sijaan rakkaudesta tahtotilana olen nykyisin eri mieltä. Puhuin juuri noin yhdeksän ensimmäistä vuotta kymmenvuotisesta avioliitostani, kunnes se rakkaus sitten loppui ja tajusin ettei se tahtomalla tule takaisin. Kaikki mihin uskoin meni uusiksi.
Sillä tahtotilalla tarkoitetaan yleensä sitoutumista avoimeen kommunikointiin omista tunteistaan ja tarpeistaan sekä sitotumista yhdessä kasvamaan ihmisinä ja sitten arviodaan suhdetta.
Pitkässä suhteessa olo ei ole pelkästään leijalemista alkuhuuman omaisessa hattaramaisessa dopamiinikuplassa. Ihminen joka ei tätä ymmärrä on kelvoton parisuhteisiin. En sano että sinä olisit sellainen mutta on sellaisiakin jotka kuvittelevat niin. Yleensä sellaisilla on oikeasti heikko itsetunto ja hauras minäkuva vaikka esittäisivät kaikista riippumattominta. Kun sellaisen ihmisen elämänhistoriaa ymmärtää paremmln niin näkee kaavan mistä syystä toimii niinkuin toimii. Rikkinäisiä pohjilmiltaan eikä kukaan pysty heitä ehjäksi edes pyytettömällä rakkaudella tekemään. Siksi heidän laisiaan tulee välttää.
Hukattiin toisemme. Herättiin liian myöhään. Yritettiin löytää yhteys uudestaan. Ei löydetty. Kummallekin jäi paha mieli, ja olo että miten tässä näin kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Tuohan oli kamalaa. Miten se ilmeni? Miten huomasit asian ja yritittekö korjata sitä?
Rakkaus pitäisi olla tahtotila.
Rakkaus ei nimenomaan ole tahtotila, eikä mikään pysyvä oikeus toista kohtaan.
Rakkaus on rajallista, ja se muuttaa muotoaan, rakkaus on toisinaan sidoksissa myös seksuaaliseen vetovoimaan.
Uskon, että rakkaus on ikuista, sen kohde muuttaa muotoaan, rakkaus voi myös laajentua. Monogaaminen alkaa rakastaa useampaa. Siinä se rakkaus punnitaan.
Jos vaikkapa monogaamisessa suhteessa, mies avaa suhteen, ja jos vaimo ei tai puoliso ei rakasta häntä sellaisenaan, vaikka hän rakastaa useampaa, onko alunperinkään rakkaus perustunut tasa-arvolle ?
Rakkaus on tahtotila nimenomaan pidemmässä parisuhteessa. Avoimet suhteet ovat täysin ok jos niistä sovitaan puhumalla suhteen alussa.
On narsistisia piirteitä osoittavaa käytöstä jos ensin ns koukutetaan valheellisesti toinen monogaamiseen suhteeseen ja sitten myöhemmin esim avioliittoon menemisen jälkeen aletaan vaatimaan ja puolittain pakottamaan juuri tuon kommentin kaltaisella syyllistämisellä toista avoimeem suhteeseen.
Se kertoo avoimen suhteen haluajan henkisestä epärehellisyydestä sekä riippuvuudesta toisen hyväksynnälle.
Eli ole avoin siitä mitä haluat suhteelta heti alussa niin sinulla on mahdollisuus siihen että saat rakkautta sellaisenaan. Epärehellinen ja tunteitaan sekä tarpeitaan piilotteleva ihminen ei ole rakkauden arvoinen vaan ansaitsee pikemminkin halveksuntaa muilta.
Olen eri, ja avoimista suhteista aika pitkälti samaa mieltä. Ne taipumukset olisi reilua tunnistaa itsessään jo ennen vakavaan suhteeseen sitoutumista.
Sen sijaan rakkaudesta tahtotilana olen nykyisin eri mieltä. Puhuin juuri noin yhdeksän ensimmäistä vuotta kymmenvuotisesta avioliitostani, kunnes se rakkaus sitten loppui ja tajusin ettei se tahtomalla tule takaisin. Kaikki mihin uskoin meni uusiksi.
Sillä tahtotilalla tarkoitetaan yleensä sitoutumista avoimeen kommunikointiin omista tunteistaan ja tarpeistaan sekä sitotumista yhdessä kasvamaan ihmisinä ja sitten arviodaan suhdetta.
Pitkässä suhteessa olo ei ole pelkästään leijalemista alkuhuuman omaisessa hattaramaisessa dopamiinikuplassa. Ihminen joka ei tätä ymmärrä on kelvoton parisuhteisiin. En sano että sinä olisit sellainen mutta on sellaisiakin jotka kuvittelevat niin. Yleensä sellaisilla on oikeasti heikko itsetunto ja hauras minäkuva vaikka esittäisivät kaikista riippumattominta. Kun sellaisen ihmisen elämänhistoriaa ymmärtää paremmln niin näkee kaavan mistä syystä toimii niinkuin toimii. Rikkinäisiä pohjilmiltaan eikä kukaan pysty heitä ehjäksi edes pyytettömällä rakkaudella tekemään. Siksi heidän laisiaan tulee välttää.
Jep, sarjapettäjän ja läpeensä mädän ja epärehellisien tyypin osuva kuvaus
Vierailija kirjoitti:
Mies vaihtoi lennosta toiseen. En olisi ikinä uskonut hänestä. En ikinä. Hän oli niin kunnollinen ja vahti minua (mustasukkainen).
Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin jo heti alkumetreillä torpannut hänen ystävyytensä tämän naisen kanssa. Luulin, että ovat vain harrastuskavereita ja sattumalta samaa illanviettoporukkaa. Annoin heidän olla ystäviä, koska en olisi uskonut miehestäni, koska on niin kunnollinen.
Joku sitten sanoo tarinana että tuohan on koko universumin kaunein erotarina kun mies teki noin. Sairasta jos joku oikeasti ajattelee tuolla tavalla että toisen ihmisen loukkaaminen on kaunista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimo aloitti yliopisto-opinnot aikuiskoulutustuella eli oli jo pitkä työura takana toiselta alalta. Eka vuosi meni ihan normaalisti, mutta toisen vuoden syksystä lähtien alkoi baarit ja bileet kiinnostaa niin, että ei aina kotiinkaan tullut yön jäljiltä. Kotona oli about 2,5v. muksu. Yhden reissun jälkeen vakavasti keskustellessa halusi sitten erota. Kuukausi myöhemmin seurustelikin jo yliopistotuttavan kanssa, jonka kanssa oli kiertänyt opiskelijabileissä. Eli ehkä klassinen kombo haluan elää vapaasti ja löysin toisen paremman, mutta reilu kymmenen vuoden suhde kuihtui sitten siihen.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni oli suhde toiseen naiseen muutaman vuoden minun tietämättä.
Koko hänen suku tiesi siitä. Muutakin valehtelua oli
Täällä samoin.
Miten mitättömäksi sitä itsensä tunteekaan kun saa viimeisenä selville.
Omaehtoinen yksinäisyys on ainut vaihtoehto. Matto vedettiin alta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioeron syy oli täydellinen miss match. Riideltiin kaikesta siis ihan kaikista arkipäiväisistä asioista. Kumpi täyttää ja ryhjentää tiskikoneen, kumpi pesee pyykit, kumpi siivoaa ja imuroi tai riita tuli siitä että minä en saanut koskea vaimoni tavaroihin kun imuroin ja yritin raivata sitä kämppää missä asuttiin. Riita tuli rahasta koska tili oli aina tyhjä koska vaimo tai siis nykyään exvaimo tyhjensi yhteisen pankkitilimme joka kuukausi johonkin täysin turhaan kenkiinsä, laukkuihinsa, vaatteisiinsa jne ennen minun tilipäivääni.
Ja minähän se olin joka nuo kotityöt pääasiassa hoiti niin kuin kodin pikku korjaus ja remppatyötkin.
Kun piti keskustella asioista kumpikin etsi (myös minä valitettavasti) sanoja joilla toista voi loukata tai ainakin nälviä mahdollisimman pahasti.
Eisiiskertakaikkiaan sovittu yhtään toisillemme,
Seksin harrastamisesta oli aina riita, minä halusin ex vaimo ei. Ja silloinkin kun harrastettiin asento oli aina sama eli lähetyssaarnaaja koska muissa asennoissa exällä sattui kuulemma selkä.
Turha kait mainita että yhteisiä harrastuksia ei ollut koska exää kiinnosti vain tietokoneella pelaaminen. Minä taas harrastan ulkoilua ja kaikennäköistä liikuntaa.
Olitiin kuitenkin yhdessä 22 vuotta joista naimisissa 15 vuotta. Yksi lapsi joka jäi exän yksinhuollettavaksi mutta jonka minä käytännössä kuitenkin elätin ja maksoin hänen koulutuksensa niin että valmistui korkeakoulusta.
Ex ei paljoa lapsemme kustannuksiin osallistunut sen jälkeen kun lapsemme muutti exän luota pois ja lähti opiskelemaan.
Minä rahoitin lapsemme opiskelut maksamalla hänelle 500€/ kk niin kauan kuin hän opiskeli. Ex ei antanut Euroakaan vaan päin vastoin ruinaso lapseltamme rahaa kun tiesi että minä sitä hänelle annoin.
Erosta on nyt 19 v aikaa ja edelleen olen katkera exvaimolle miten narsistisesti hän käyttäytyi sen aikana kun olimme yhdessä ja miten hän tuhlasi kaikki ulkomailta tienaamani päivärahat ja ylityörahat avioliittomme aikana omiin tarkoituksiinsa. Olin nössö ja huoleton kun luotin oman ja yhteisen taloutemme toiseen mutta oppirahat on kaikkien näköjään maksettava.
Minulla on ollut uusi parisuhde nyt 18 vuoden ajan ja tässä suhteessa on kaikki paljon paljon paremmiin mitä exän kanssa oli.
Ex-vaimolla on jokin diagnosoimaton mielentilan ongelma. Hänen tunne-elämänsä on selvästi epänormaali, eli hän ei tunne sympatiaa ja empatiaa, eikä rakkautta, aitoa pyyteetöntä välittämistä, huonoa omatuntoa jne. Huomasin riitojen aikana, kuinka hän silmät leiskuen nautti minun loukkaamisestani, eikä hänellä koskaan ollut aikeita saada sovittelemalla sovintoa, vaan lannistamalla minut luovuttamaan. Eikä hän koskaan pyytänyt mitään anteeksi. Kun kerroin hänelle omat havaintoni, jotka olivat selkeä ongelma parisuhteessamme, hän kiisti jyrkästi olevansa mitenkään syyllinen. Hän saattoi sanoa, että haluaa vaan hyvää, mutta minkä olen kiittämätön p**kiainen, sovinisti yms., ja jopa tirautti krokotiilin kyyneleen. Hän oli myös väkivaltainen ja jopa lastemme nähden saattoi tirvaista minua leukaperiin. Enkä ollut ainoa kohde, sillä hän saattoi repiä ADHD:ta sairastaavaa poikaamme hiuksista tai potkaista häntä esim. selkään. Kerran hän potki kymmenvuotiaan poikamme alusvaatteisillaan pakkaseen ja heitti takin ja housut perässä. Kun arvostelin häntä moisista teoista, ei hän nähnyt itsessään mitään vikaa, vaan vika oli minussa.
Hän myös etsimällä etsi heikkoja kohtia ja alkoi käyttää niitä hyväksi. Esim. jatkuvaa uhkailua avioerolla tai vierailla miehillä, koska näki, että niillä on voimakkain vaikutus minuun. Ja jälkimmäisen hän lopulta toteuttikin ja syytti siitä minua. Hän myös levitti minusta valheita lastemme opettajille, ja jopa poliisille, kuinka olen psyykkisesti arvaamaton ja vaarallinen. Tietenkin kyynelehtivää sairaanhoitaja-vaimoa uskottiin. Hän myös lavasti pahoinpitelyn ja värväsi kaverinsa todistamaan sen, ja teki rikosilmoituksen. Olin jo käräjäoikeudessa odottamassa omaa vuoroani, kun kanslisti toi minulle dokumentin, jossa sanottiin hänen peruneen syytteet työkiireiden vuoksi. Kansilistikin naurahti, että jos on oikeasti lähisuhdeväkivaltaa, johon haluaa apua, niin silloin työkiireet ei todellakaan ole syy keskeyttää avunhakuprosessia. Ehkä exä kuitenkin tajusi, että moisesta petoksesta voi saada mukavan tuomion ja aiheutettua kaverillekin ongelmia.
20 vuoden helvetti hänen kanssaan päättyi avioeroon ja läksiäislahjaksi hän onnistui huijaamaan minulta lähes 4000 euroa käteistä, sekä hiljattain remontoidun ok-talomme arvonnousun verran myyntivoittoja. Olin niin masentunut ja uupunut, etten kyennyt pitämään puoliani. Kesti vuosia toipua siitä helvetistä, mutta nykyään tämä ihmishirviö ei juurikaan enää kummittele mielessäni. Olen ollut jo vuosia uudessa parisuhteessa ja miten hyvältä ja terapeuttiselta se tuntuukaan olla yhdessä terveen ja normaalin ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa, kun äiti antaa pojan ostaa laivalta alkoholia myytäväksi kavereilleen sinetöi pitkän ja vaikean eroprosessin. Ei ollut kovinkaank mukavaa, kun launtai-iltana pojan kaverin äiti ottaa yhteyttä ja kertoo, että oma lapsensa on kännissä ja viinat myynyt minun poikani. En siis tiennyt tästä mitään. Ja tämä oli piste ii:n päälle.
Selvisi että nainen teki "käenpoikaset" kolmannen lapsen toisen ja kolmannen lapsen kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Mikä tämä ihme asia mahtaa olla?
Miehet harmaantuvat, veltostuvat ja väsyvät, pitäisikö vaihtaa nuorempaan? 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.[/quo
Naiset ottavat 70% eroista kun heittävät lapseksi muuttuneen mieslapsen ulos. Miehet itkee sitten loppuikänsä baaritiskillä ex-vaimon perään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me erosimme kymmenen vuoden suhteen jälkeen koska mies olisi halunnut lapsia.
Itse en ole koskaan halunnut ja tein sen selväksi jo 17-vuotiaana kun tapasimme. Mies esitti avioliittoon asti olevansa samaa mieltä, mutta sitten alkoi painostus. Jossain vaiheessa myönsi, että on aina nähnyt itsensä perinteisen ydinperheen isänä, kaksi tai kolme lasta. Oli kuulema aina ajatellut mieleni muuttuvan ja sitten järkyttyi kun se ei muuttunutkaan. Avioliiton viimeiset kaksi vuotta olivat pahimmat. Mies oli onneton ja tyytymätön kaikkeen, pilasin hänen unelmansa ja hänen elämänsä. Hän ehdotti "kompromissia" että synnyttäisin hänelle yhden lapsen, ja hän olisi valmis hylkäämään uransa ja jäämään koti-isäksi heti kun vauva on rinnalta vieroitettu. Olin kuulema kohtuuton kun pidin pääni siitä että en halua koskaan kokea raskautta, synnytystä tai lapsiperhe-elämää. En edes sen yhden lapsen verran.
Erotessani sain haukut että olen vienyt hänen elämänsä parhaat vuodet ja mahdollisuuden perheeseen.
Miten kukaan lähtee nuorena pitkäaikaiseen parisuhteeseen oletuksella että voi muuttaa toista? Tuossa tapauksessa vieläpä asiassa joka on ei ole sellainen missä kompromisseja voisi tehdä.
Todella, todella moni mies kuitenkin on tehnyt tuon nimenomaisen kompromissin, eli suostunut vaimon lapsivaatimuksiin, vaikka itse ei lasta haluaisi.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mies vaihtoi lennosta toiseen. En olisi ikinä uskonut hänestä. En ikinä. Hän oli niin kunnollinen ja vahti minua (mustasukkainen).
Mitä olisin tehnyt toisin? Olisin jo heti alkumetreillä torpannut hänen ystävyytensä tämän naisen kanssa. Luulin, että ovat vain harrastuskavereita ja sattumalta samaa illanviettoporukkaa. Annoin heidän olla ystäviä, koska en olisi uskonut miehestäni, koska on niin kunnollinen.
Siis kadut, ettet väkisin pitänyt miestä itselläsi? Ihme ajattelutapa.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan tämän jo aiemmin jossain maininnut, mutta ex-vaimo oli työtä vieroksuva tapaus. Aina oli joku syy miksi duuni oli pa*kaduuni jota ei kannattanut tehdä.
En tiedä miten on itsensä eron jälkeen elättänyt, eikä oikeastaan kiinnosta. Se kiinnostaa kun elareiden maksu loppuu, niin eipähän käytetä minun rahojani roskaruokaan tai ulkomaanmatkoihin.
Oletpa katkera.
Oman pilisi päästä alkuun ruiskaisemasi oma lapsesi kuluttaa ne elatusmaksut. Laoset ja nuoret ei elä pyhästä hengestä.
Ex-vaimollesi onnenpotku kun pääsi tuollaisesta katkeraa myrkkyä pursuavasta miehestä eroon.
Alue: Aihe vapaa
Olen eri, ja avoimista suhteista aika pitkälti samaa mieltä. Ne taipumukset olisi reilua tunnistaa itsessään jo ennen vakavaan suhteeseen sitoutumista.
Sen sijaan rakkaudesta tahtotilana olen nykyisin eri mieltä. Puhuin juuri noin yhdeksän ensimmäistä vuotta kymmenvuotisesta avioliitostani, kunnes se rakkaus sitten loppui ja tajusin ettei se tahtomalla tule takaisin. Kaikki mihin uskoin meni uusiksi.