Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen suhde ja väkivalta. Kerro absurdi tilanne, jossa väkivaltainen osapuoli on kääntänyt väärinteon sinun omaksi viaksi/harhaisuudeksi.
05.05.2022 |
Aloitan:
- Kävi käsiksi humalassa ja sain siitä sellaisia vammoja, että piti käydä lääkärissä. Kertoi kaikille minun kaatuneen ja selitteli vammalleni ihan itse keksimänsä aika uskottavan tarinan, mistä se tuli ja missä, jopa etsi todistajia siihen vaikka kaikki tapahtui meidän ollessamme kaksin. Kavereilleen naureskeli kuinka vainoharhainen olen ja vielä uhkasi, että haastaa lääkärini oikeuteen tai etsii hänet, ja antaa opetuksen.
- Saunassa oltuani, syytti minua pettämisestä kun otti itse sillä välin päiväunia. Raivonsa ja väkivallan jälkeen teki itsestään uhrin ja selitteli kaikille mitä olen hänen selän takanaan mennyt tekemään. (En todellakaan ole pettäjä.)
- Useita kertoja kun ensin osoitti rakkautta sekä kertoi kauniita minusta ihmisenä, tunnin päästä nöyryytti ystäviensä kesken ja pilkkasi. Kyllä hämmensi.
Näissä kaikissa tilanteissa hämmentävintä oli miten tunsin itseni syylliseksi kaikkeen ja sen vuoksi kesti pitkän aikaa kerätä itsetunnon rippeet ja vain lähteä. Onneksi se on mennyttä, siitä huolimatta sitä nykyään kauempaa katsottuna näkeen nuo tilanteet ihan sairaina ja hävettää, että annoin tuollaiselle ihmiselle vallan käyttäytyä huonosti.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Äitini kieltäytyi vaihtamasta jälleen kerran paikkakuntaa isän työn takia. Työkuviot eivät sitten edenneet halutulla tavalla minkä jälkeen äiti totesi: Sinun takiasi jäätiin tänne ja katso nyt miten kävi!
Vanhemmat ryssivät raha-asiansa. Ostivat liikaa ja liian kallista. Anelivat sitten minulta lainaa jonka painostettuna annoin, olin säästänyt rahaa opiskeluun. Äiti väitti ensin että ei muista asiaa, sitten hän ei tiennyt koko asiasta mitään (seisoi isän vieressä kun vastahakoisesti luovutin pankkikorttini). Sain kinuta rahoja takaisin kymmeniä kertoja ja aina tuli vain pieni osa kerrallaan. Myöhemmin äiti sitten sanoi: Sun opintojen alkuaikoina sulle annettiin aivan hirveästi rahaa!
Tuli äidille ei-toivottuja vieraita. Äiti lähetti minut ovelle ja käski varmistaa että eivät pääse sisälle. Aika haastava tehtävä kun kotona oltiin ja olivat sukulaisia. Äiti sitten piileskeli keittiössä eikä puhunut mitään heille. Kun lähtivät niin sähisi: Miten sinä saatoit tehdä tämän minulle!
Aika moni muu kokemus on painokelvotonta, mukana myös fyysistä väkivaltaa :(
Tekisi mieli halata sinua <3 Ymmärrän hyvin minkälaisessa ahdingossa olet ollut. Vitsi kun ihmiset vaan ymmärtäisivät käyttäytyvänsä huonosti, tuo on niin paskaa mitä omat vanhemmat joskus lapsilleen syöttävät (emotionaalisessa mielessä).
Itselläkin lukuisia muistoja kun äiti oli väkivaltainen henkisesti. Sitä nenän nyrpistelyn ja halvekuvan katseen määrää, se tunne kun olin hänelle jotain niin kuvottavaa. Kännissä oli niin hirviö, että ei löydy sanoja. Joskus myös jahtasi minua, puri vartaloani eri paikoista kun sai minut kiinni, heitellyt tavaroilla, tukistanut ja sellaista. Ihan paskaa oikeasti vanhemmat, jotka käyttäytyvät kuin uhmaikäiset.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta keitä päästää elämäänsä.
Asia ei ole näin yksinkertainen. Jos olet kokenut jonkun ihmisen kanssa kivoja hetkiä, helposti odotat niitä lisää. On vaikea uskoa, että niitä ei enää tule. Ymmärrät sitten vasta, kun olet itse tutustunut luonnehäiriöiseen.
Nainen väitti, että koska hän on lievästi alipainoinen ja minä lievästi ylipainoinen, niin hän ei muka pystynyt satuttamaan minua. Nainen hakjasi minut sairaalakuntoon ja oikeudessa sössötti juttua painoista, pituuksista, fysiikasta... Ja minut määrättiin maksamaan itse kuluni ja naisen oikeudenkäyntikulut. Että arvatkaa vain, vihaanko naisia...
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta keitä päästää elämäänsä.
Ai että nämä tyypit tulevat silleen, että: "Moi, olen persoonallisuushäiriöinen hullu. Aion olla aluksi hurmaava ja rakastettava ja lopulta muutun täydeksi monsteriksi ja nämä roolit myös vuorottelevat keskenään. Tulet kokemaan paljon erilaista väkivaltaa ja hylkäämistä ja myös pelkoa lähteä itse. "
Vierailija kirjoitti:
Nainen väitti, että koska hän on lievästi alipainoinen ja minä lievästi ylipainoinen, niin hän ei muka pystynyt satuttamaan minua. Nainen hakjasi minut sairaalakuntoon ja oikeudessa sössötti juttua painoista, pituuksista, fysiikasta... Ja minut määrättiin maksamaan itse kuluni ja naisen oikeudenkäyntikulut. Että arvatkaa vain, vihaanko naisia...
Sori, annoin yläpeukun ennen kuin luin vikan lauseen. Ei ole ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pian yhteen muuton jälkeen selvisi, että puoliso oli tarinoinut valtavan paljon asioita ja esittänyt olevansa muuta kuin on. Perustelu oli, että kuitenkin edellytän hänen olevan sitä kaikkea, mitä väitti olevansa, niin hänen oli pakko valehdella. No, en edellyttänyt, mutta ei tuntunut järkevältä jatkaa siinä parisuhteessa, kun en sitä toista ihmistä lainkaan tuntenut, ja päädyin jättämään hänet. Se tietysti oli hänelle vain todiste siitä, että hän oli ollut oikeassa. Ne asiat olivat sellaisia, etteivät todellakaan itsessään merkinneet mitään, mutta kun sain tietää, etten oikeastaan tiennyt siitä ihmisestä paljoa mitään ja että hän niin monesta asiasta niin monta kertaa oli valehdellut... Mutta kuten sanottua, homma kääntyi niin päin, että vika oli alun alkaenkin, peruuttamattomasti ja lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan minussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kieltäytyi vaihtamasta jälleen kerran paikkakuntaa isän työn takia. Työkuviot eivät sitten edenneet halutulla tavalla minkä jälkeen äiti totesi: Sinun takiasi jäätiin tänne ja katso nyt miten kävi!
Vanhemmat ryssivät raha-asiansa. Ostivat liikaa ja liian kallista. Anelivat sitten minulta lainaa jonka painostettuna annoin, olin säästänyt rahaa opiskeluun. Äiti väitti ensin että ei muista asiaa, sitten hän ei tiennyt koko asiasta mitään (seisoi isän vieressä kun vastahakoisesti luovutin pankkikorttini). Sain kinuta rahoja takaisin kymmeniä kertoja ja aina tuli vain pieni osa kerrallaan. Myöhemmin äiti sitten sanoi: Sun opintojen alkuaikoina sulle annettiin aivan hirveästi rahaa!
Tuli äidille ei-toivottuja vieraita. Äiti lähetti minut ovelle ja käski varmistaa että eivät pääse sisälle. Aika haastava tehtävä kun kotona oltiin ja olivat sukulaisia. Äiti sitten piileskeli keittiössä eikä puhunut mitään heille. Kun lähtivät niin sähisi: Miten sinä saatoit tehdä tämän minulle!
Aika moni muu kokemus on painokelvotonta, mukana myös fyysistä väkivaltaa :(
Tekisi mieli halata sinua <3 Ymmärrän hyvin minkälaisessa ahdingossa olet ollut. Vitsi kun ihmiset vaan ymmärtäisivät käyttäytyvänsä huonosti, tuo on niin paskaa mitä omat vanhemmat joskus lapsilleen syöttävät (emotionaalisessa mielessä).
Itselläkin lukuisia muistoja kun äiti oli väkivaltainen henkisesti. Sitä nenän nyrpistelyn ja halvekuvan katseen määrää, se tunne kun olin hänelle jotain niin kuvottavaa. Kännissä oli niin hirviö, että ei löydy sanoja. Joskus myös jahtasi minua, puri vartaloani eri paikoista kun sai minut kiinni, heitellyt tavaroilla, tukistanut ja sellaista. Ihan paskaa oikeasti vanhemmat, jotka käyttäytyvät kuin uhmaikäiset.
-Ap
Voimia myös sinulle! Narsismin sävyttämää väkivaltaa on vaikeaa ymmärtää jos ei sitä itse ole kokenut. Minäkin olen siskoni mukaan "ulkoistanut" itseni lapsuudenperheestä kun en enää jaksa kiukuttelua ja väkivaltaa. Oikeasti kauheita kokemuksia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pian yhteen muuton jälkeen selvisi, että puoliso oli tarinoinut valtavan paljon asioita ja esittänyt olevansa muuta kuin on. Perustelu oli, että kuitenkin edellytän hänen olevan sitä kaikkea, mitä väitti olevansa, niin hänen oli pakko valehdella. No, en edellyttänyt, mutta ei tuntunut järkevältä jatkaa siinä parisuhteessa, kun en sitä toista ihmistä lainkaan tuntenut, ja päädyin jättämään hänet. Se tietysti oli hänelle vain todiste siitä, että hän oli ollut oikeassa. Ne asiat olivat sellaisia, etteivät todellakaan itsessään merkinneet mitään, mutta kun sain tietää, etten oikeastaan tiennyt siitä ihmisestä paljoa mitään ja että hän niin monesta asiasta niin monta kertaa oli valehdellut... Mutta kuten sanottua, homma kääntyi niin päin, että vika oli alun alkaenkin, peruuttamattomasti ja lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan minussa.
Niin tuttua. Onneksi ei ehditty tohon yhteenmuuttoon tai naimisiin asti. Hän loi valeminän, jota esitti eikä edes yrittänyt tutustua minuun. Minä olin aito itseni ja yritin vilpittömästi rakentaa hyvää ja aitoa suhdetta. Kun valheita kertyi liikaa hallittavaksi, hän ghostasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Meillä oli kanssa tuota "sun syy" -meininkiä. Teoillani (hänen kuvittelemillaan) AIHEUTIN sen, että hän joutui tekemään ne asiat minulle. Ja siis mitään oikeaa tapaa toimia ei ollut, koska se, miten mies käski minua korjaamaan tekemiseni, ei ollut oikea tapa toimia enää huomenna tai ensi viikolla.
Absurdein tilanne joka tapauksessa liittyy yhteen tiettyyn vaatteeseen. Lempivaatteeseeni. Ensinnäkin pitkään väännettiin siitä, oliko se eksäni ostama ja pidänkö siitä vain siksi että se muistuttaa minua eksästäni. Tästä päästiin yli kun mies kävi selkäni takana ystäväni kanssa keskustelun siitä vaatteesta (!!!) ja ystävä kertoi, että olin ostanut sen kirpparilta vuonna X, eli sen jälkeen kun erosin eksästäni. Ja siis se on totta. Mutta sitten tuli päivä, jolloin minun piti luopua siitä vaatteesta, mutta minun piti tehdä se omasta halustani, koska hän "ei ole mitenkään kontrolloiva ihminen". Eli minun piti siinä hetkessä lakata pitämästä siitä vaatteesta, ihan itsekseni, ilman, että hän aiheutti sen, koska hän ei tosiaan ollut mitenkään kontrolloiva ihminen, mutta lopputuloksen piti joka tapauksessa olla, että luovun siitä vaatteesta, mutta omasta halustani. Loogista. Keskustelu käytiin aamulla kun olin lähdössä töihin, ja minulla oli eri vaatteet päällä (ei siis sitä mekkoa).
Tuo tapaus jossakin määrin pystyy jo nykyään herättämään koomisia tunteita, mutta ne muut tekemiset ei.
"En ole kontrolloiva ihminen"
On muuten ihan uskomatonta, millainen kyky itsepetokseen noilla tyypeillä on. Samojen tyyppien suusta kuulee mm. seuraavia lausahduksia:
- Olen kiltti ja luotettava.
- En voisi koskaan lyödä naista.
- Olen hyvä saalis, koska en ole koskaan pettänyt.
- En juo kovin paljoa.
Jne.
Jokin alkeellinen käsitys moraalista siellä aivojen sopukoissa kai on, jos heittelee moisia lauseita. Eli jollain tasolla pitää lyömistä, pettämistä, kontrollointia ym. huonoina asioina. Mutta sitten se käytös onkin ihan päinvastaista kuin mitä puheet antavat ymmärtää. Onko niin, että tällaiset ihmiset oikeasti uskovat olevansa hyviä ja kunnollisia? Ehkä. Uskovat vakaasti omaan hyvyyteensä ja väittävät kirkkain silmin etteivät tee yllä mainittuja "pahoja" asioita. Jos sitten sortuu lyömään, tekijä ulkoistaa sen itsestään "se oli sun vika!!!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Meillä oli kanssa tuota "sun syy" -meininkiä. Teoillani (hänen kuvittelemillaan) AIHEUTIN sen, että hän joutui tekemään ne asiat minulle. Ja siis mitään oikeaa tapaa toimia ei ollut, koska se, miten mies käski minua korjaamaan tekemiseni, ei ollut oikea tapa toimia enää huomenna tai ensi viikolla.
Absurdein tilanne joka tapauksessa liittyy yhteen tiettyyn vaatteeseen. Lempivaatteeseeni. Ensinnäkin pitkään väännettiin siitä, oliko se eksäni ostama ja pidänkö siitä vain siksi että se muistuttaa minua eksästäni. Tästä päästiin yli kun mies kävi selkäni takana ystäväni kanssa keskustelun siitä vaatteesta (!!!) ja ystävä kertoi, että olin ostanut sen kirpparilta vuonna X, eli sen jälkeen kun erosin eksästäni. Ja siis se on totta. Mutta sitten tuli päivä, jolloin minun piti luopua siitä vaatteesta, mutta minun piti tehdä se omasta halustani, koska hän "ei ole mitenkään kontrolloiva ihminen". Eli minun piti siinä hetkessä lakata pitämästä siitä vaatteesta, ihan itsekseni, ilman, että hän aiheutti sen, koska hän ei tosiaan ollut mitenkään kontrolloiva ihminen, mutta lopputuloksen piti joka tapauksessa olla, että luovun siitä vaatteesta, mutta omasta halustani. Loogista. Keskustelu käytiin aamulla kun olin lähdössä töihin, ja minulla oli eri vaatteet päällä (ei siis sitä mekkoa).
Tuo tapaus jossakin määrin pystyy jo nykyään herättämään koomisia tunteita, mutta ne muut tekemiset ei.
"En ole kontrolloiva ihminen"
On muuten ihan uskomatonta, millainen kyky itsepetokseen noilla tyypeillä on. Samojen tyyppien suusta kuulee mm. seuraavia lausahduksia:
- Olen kiltti ja luotettava.
- En voisi koskaan lyödä naista.
- Olen hyvä saalis, koska en ole koskaan pettänyt.
- En juo kovin paljoa.
Jne.
Jokin alkeellinen käsitys moraalista siellä aivojen sopukoissa kai on, jos heittelee moisia lauseita. Eli jollain tasolla pitää lyömistä, pettämistä, kontrollointia ym. huonoina asioina. Mutta sitten se käytös onkin ihan päinvastaista kuin mitä puheet antavat ymmärtää. Onko niin, että tällaiset ihmiset oikeasti uskovat olevansa hyviä ja kunnollisia? Ehkä. Uskovat vakaasti omaan hyvyyteensä ja väittävät kirkkain silmin etteivät tee yllä mainittuja "pahoja" asioita. Jos sitten sortuu lyömään, tekijä ulkoistaa sen itsestään "se oli sun vika!!!"
No näinpä!
Koko ajan mieleen tulee enemmän noita alun kertomuksia. Hyi, miten kehtasikin valehdella ja minä uskoin.
Korosti itseään välillä, että "En koskaan satuttaisi naisia", "En ole koskaan lyönyt naista". "Olen uskollinen ja hyvä mies." - Nykyään, jos joku korostaa tällaisia asioita, kuuntelen hälytyskelloja kyllä tarkkaan, heti.
-Ap
Kaikenlaista outoa tapahtui, mutta jotenkin on jäänyt mieleen eräs kerta, kun ex haukkui ja arvosteli minua. Olin vähän ihmeissäni ja hämmentyneenä vastasin jotain, joka oli eksän mielestä typerää. Tästä seurasi sitten lisää arvostelua. Hän siis haukkui minut siitä, kun en osannut vastata hänelle nokkelasti.
Nyt tuli mieleen, että ehkä hän toivoi jonkinlaista vastusta, samalla mitalla antamista, ihmistä joka asettaisi hänelle rajat. Toki vastustaminen olisi myöskin ollut hänen mielestään väärin, koska oikein toimiminen tuollaisen ihmisen kanssa on täysin mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Meillä oli kanssa tuota "sun syy" -meininkiä. Teoillani (hänen kuvittelemillaan) AIHEUTIN sen, että hän joutui tekemään ne asiat minulle. Ja siis mitään oikeaa tapaa toimia ei ollut, koska se, miten mies käski minua korjaamaan tekemiseni, ei ollut oikea tapa toimia enää huomenna tai ensi viikolla.
Absurdein tilanne joka tapauksessa liittyy yhteen tiettyyn vaatteeseen. Lempivaatteeseeni. Ensinnäkin pitkään väännettiin siitä, oliko se eksäni ostama ja pidänkö siitä vain siksi että se muistuttaa minua eksästäni. Tästä päästiin yli kun mies kävi selkäni takana ystäväni kanssa keskustelun siitä vaatteesta (!!!) ja ystävä kertoi, että olin ostanut sen kirpparilta vuonna X, eli sen jälkeen kun erosin eksästäni. Ja siis se on totta. Mutta sitten tuli päivä, jolloin minun piti luopua siitä vaatteesta, mutta minun piti tehdä se omasta halustani, koska hän "ei ole mitenkään kontrolloiva ihminen". Eli minun piti siinä hetkessä lakata pitämästä siitä vaatteesta, ihan itsekseni, ilman, että hän aiheutti sen, koska hän ei tosiaan ollut mitenkään kontrolloiva ihminen, mutta lopputuloksen piti joka tapauksessa olla, että luovun siitä vaatteesta, mutta omasta halustani. Loogista. Keskustelu käytiin aamulla kun olin lähdössä töihin, ja minulla oli eri vaatteet päällä (ei siis sitä mekkoa).
Tuo tapaus jossakin määrin pystyy jo nykyään herättämään koomisia tunteita, mutta ne muut tekemiset ei.
"En ole kontrolloiva ihminen"
On muuten ihan uskomatonta, millainen kyky itsepetokseen noilla tyypeillä on. Samojen tyyppien suusta kuulee mm. seuraavia lausahduksia:
- Olen kiltti ja luotettava.
- En voisi koskaan lyödä naista.
- Olen hyvä saalis, koska en ole koskaan pettänyt.
- En juo kovin paljoa.
Jne.
Jokin alkeellinen käsitys moraalista siellä aivojen sopukoissa kai on, jos heittelee moisia lauseita. Eli jollain tasolla pitää lyömistä, pettämistä, kontrollointia ym. huonoina asioina. Mutta sitten se käytös onkin ihan päinvastaista kuin mitä puheet antavat ymmärtää. Onko niin, että tällaiset ihmiset oikeasti uskovat olevansa hyviä ja kunnollisia? Ehkä. Uskovat vakaasti omaan hyvyyteensä ja väittävät kirkkain silmin etteivät tee yllä mainittuja "pahoja" asioita. Jos sitten sortuu lyömään, tekijä ulkoistaa sen itsestään "se oli sun vika!!!"
No näinpä!
Koko ajan mieleen tulee enemmän noita alun kertomuksia. Hyi, miten kehtasikin valehdella ja minä uskoin.
Korosti itseään välillä, että "En koskaan satuttaisi naisia", "En ole koskaan lyönyt naista". "Olen uskollinen ja hyvä mies." - Nykyään, jos joku korostaa tällaisia asioita, kuuntelen hälytyskelloja kyllä tarkkaan, heti.
-Ap
Kyllähän ne tietävät, mikä on paskaa, koska sitä juuri yrittävät peitellä ja narsisti tietää hyvin, mikä ihmisiin vetoaa.
Eksän lausahduksia
- en käytä alkoholia (käytti jopa hallitsemattoman ongelman tasolla aika-ajoin)
- en halua vaikuttaa stalkkerilta (et, mutta olet)
- viittauksia pettämiseen, että sellainen on kamalaa (pettänyt varmaan jokaista)
- ei irtosuhteita ja vain pari pitkää suhdetta (no valtavamäärä hoitoja/säätöjä/uhreja tai miksi niitä ikinä sitten pitäisi kutsuakaan, mutta eihän ne toki ole yhdenillaljuttuja eikä normaaleja eksiäkään).
- viittaus siihen, että miehen pitäisi parisuhteessa kuunnella naistaan ja toteuttaa tämän pyyntöjä
Oikeasti täysin häiriintynyt pettäjä, hyväksikäyttäjä, ihmissuhdekyvytön sarjapanija.
Asiasta vielä toiseen kysymykseen. Täällä on niin paljon vastauksia, niin ajattelin, jos jotkut haluaisi vielä kertoa, että mistä sait tukea eroon? Kävitkö vertaistukiryhmissä, suosittelisitko? Itse tässä pohdin pitäiskö mennä. Terapia alkaa varmaan tänä vuonna.
Miten nykyään voitte?
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista outoa tapahtui, mutta jotenkin on jäänyt mieleen eräs kerta, kun ex haukkui ja arvosteli minua. Olin vähän ihmeissäni ja hämmentyneenä vastasin jotain, joka oli eksän mielestä typerää. Tästä seurasi sitten lisää arvostelua. Hän siis haukkui minut siitä, kun en osannut vastata hänelle nokkelasti.
Nyt tuli mieleen, että ehkä hän toivoi jonkinlaista vastusta, samalla mitalla antamista, ihmistä joka asettaisi hänelle rajat. Toki vastustaminen olisi myöskin ollut hänen mielestään väärin, koska oikein toimiminen tuollaisen ihmisen kanssa on täysin mahdotonta.
Kyllä ne haluavat sitä. Ne nauttivat siitä, että toinen huutaa, itkee, menee tolaltaan, ahdistuu jne. Saavat ns. negative fuelia, joka on "arvokasta", koska se osoittaa, että toinen välittää niin paljon, että heillä on valta saattaa heidät raiteiltaan.
Lisäksi narsisti nauttii kaaoksesta eikä seesteisestä elämästä ja hän haluaa itse olla se kaaoksen luoja, jotta kuvittelee sen olevan omassa hallinnassaan. Hallitsematon kaaos = muualta tuleva kaaos, on hänelle kauhistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Meillä oli kanssa tuota "sun syy" -meininkiä. Teoillani (hänen kuvittelemillaan) AIHEUTIN sen, että hän joutui tekemään ne asiat minulle. Ja siis mitään oikeaa tapaa toimia ei ollut, koska se, miten mies käski minua korjaamaan tekemiseni, ei ollut oikea tapa toimia enää huomenna tai ensi viikolla.
Absurdein tilanne joka tapauksessa liittyy yhteen tiettyyn vaatteeseen. Lempivaatteeseeni. Ensinnäkin pitkään väännettiin siitä, oliko se eksäni ostama ja pidänkö siitä vain siksi että se muistuttaa minua eksästäni. Tästä päästiin yli kun mies kävi selkäni takana ystäväni kanssa keskustelun siitä vaatteesta (!!!) ja ystävä kertoi, että olin ostanut sen kirpparilta vuonna X, eli sen jälkeen kun erosin eksästäni. Ja siis se on totta. Mutta sitten tuli päivä, jolloin minun piti luopua siitä vaatteesta, mutta minun piti tehdä se omasta halustani, koska hän "ei ole mitenkään kontrolloiva ihminen". Eli minun piti siinä hetkessä lakata pitämästä siitä vaatteesta, ihan itsekseni, ilman, että hän aiheutti sen, koska hän ei tosiaan ollut mitenkään kontrolloiva ihminen, mutta lopputuloksen piti joka tapauksessa olla, että luovun siitä vaatteesta, mutta omasta halustani. Loogista. Keskustelu käytiin aamulla kun olin lähdössä töihin, ja minulla oli eri vaatteet päällä (ei siis sitä mekkoa).
Tuo tapaus jossakin määrin pystyy jo nykyään herättämään koomisia tunteita, mutta ne muut tekemiset ei.
"En ole kontrolloiva ihminen"
On muuten ihan uskomatonta, millainen kyky itsepetokseen noilla tyypeillä on. Samojen tyyppien suusta kuulee mm. seuraavia lausahduksia:
- Olen kiltti ja luotettava.
- En voisi koskaan lyödä naista.
- Olen hyvä saalis, koska en ole koskaan pettänyt.
- En juo kovin paljoa.
Jne.
Jokin alkeellinen käsitys moraalista siellä aivojen sopukoissa kai on, jos heittelee moisia lauseita. Eli jollain tasolla pitää lyömistä, pettämistä, kontrollointia ym. huonoina asioina. Mutta sitten se käytös onkin ihan päinvastaista kuin mitä puheet antavat ymmärtää. Onko niin, että tällaiset ihmiset oikeasti uskovat olevansa hyviä ja kunnollisia? Ehkä. Uskovat vakaasti omaan hyvyyteensä ja väittävät kirkkain silmin etteivät tee yllä mainittuja "pahoja" asioita. Jos sitten sortuu lyömään, tekijä ulkoistaa sen itsestään "se oli sun vika!!!"
No näinpä!
Koko ajan mieleen tulee enemmän noita alun kertomuksia. Hyi, miten kehtasikin valehdella ja minä uskoin.
Korosti itseään välillä, että "En koskaan satuttaisi naisia", "En ole koskaan lyönyt naista". "Olen uskollinen ja hyvä mies." - Nykyään, jos joku korostaa tällaisia asioita, kuuntelen hälytyskelloja kyllä tarkkaan, heti.
-Ap
Se on sama ilmiö kuin se, että tällä palstalla jotkut miehet kehuskelevat olevansa "kilttejä ja kunnollisia" ilman mitään perusteluja.
Normaalihko ihminen (joka ei ole narsististasoisesti häiriintynyt) sen sijaan kykenee itsereflektioon ja tiedostaa omat puutteensa. Ei tulisi mieleenkään kehuskella niin itsestäänselvällä asialla kuin lakien noudattaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlaista outoa tapahtui, mutta jotenkin on jäänyt mieleen eräs kerta, kun ex haukkui ja arvosteli minua. Olin vähän ihmeissäni ja hämmentyneenä vastasin jotain, joka oli eksän mielestä typerää. Tästä seurasi sitten lisää arvostelua. Hän siis haukkui minut siitä, kun en osannut vastata hänelle nokkelasti.
Nyt tuli mieleen, että ehkä hän toivoi jonkinlaista vastusta, samalla mitalla antamista, ihmistä joka asettaisi hänelle rajat. Toki vastustaminen olisi myöskin ollut hänen mielestään väärin, koska oikein toimiminen tuollaisen ihmisen kanssa on täysin mahdotonta.
Kyllä ne haluavat sitä. Ne nauttivat siitä, että toinen huutaa, itkee, menee tolaltaan, ahdistuu jne. Saavat ns. negative fuelia, joka on "arvokasta", koska se osoittaa, että toinen välittää niin paljon, että heillä on valta saattaa heidät raiteiltaan.
Lisäksi narsisti nauttii kaaoksesta eikä seesteisestä elämästä ja hän haluaa itse olla se kaaoksen luoja, jotta kuvittelee sen olevan omassa hallinnassaan. Hallitsematon kaaos = muualta tuleva kaaos, on hänelle kauhistus.
Kyllä näin se varmaan on. Itsellä tuli usein päänsärky - siis yritit ymmärtää jotain asiaa, joka on täysin epäloogista eikä mene tajuntaan, tulee sellainen päänsäryn kaltainen aivohalvaannus. Niin juuri tuosta kun puhui, että hän haluaa vain seesteisen elämän, että katsotaan yhdessä elokuvia, nautitaan elämästä, käydään töissä. Ihan normaalin arjen ja perheen. Tällaista hän kertoi minulle, useaan kertaan. Sitten yritin jotenkin saada tuon tajuntaani, että hän haluaa tuota mutta tekee asiat juuri päinvastoin, eli aiheuttaa draamaa ja seesteisyys on jotain todella mahdotonta. Sitä sitten yritti aikansa tuohon pyrkiä, yhteiseen haaveeseen normaalista kodista ja yhteiselosta mutta ei vain koskaan sitä seesteisyyttä tullut. Tai jos tulikin, se kesti kaksi kolme päivää ja taas se alkoi hiljalleen, se hämmentävä nälviminen, joka äityi. Kierre, selvä kierre oli olemassa lopulta. Typerää, että teki tuon tietoisesti ja itse hämmennyin aina uudestaan. Ihan sairasta.
-Ap
Miten paljon näitä psykopaatteja oikein on kun tuntuu että joka toinen tällä palstalla on joutunut sellaisen uhriksi? Itse olen ollut kolmessa parisuhteessa, eikä yhdessäkään ole ollut väkivaltaa tai vastaavaa. Onko sitten käynyt hyvä tuuri vai pyörinkö sitten eri porukoissa, en tiedä. Missään nimessä en jäisi suhteeseen jos toinen millään muotoa käyttäytyisi uhkaavasti tai väkivaltaisesti minua tai muita kohtaan. Se on nollatoleranssi.
Vierailija kirjoitti:
Asiasta vielä toiseen kysymykseen. Täällä on niin paljon vastauksia, niin ajattelin, jos jotkut haluaisi vielä kertoa, että mistä sait tukea eroon? Kävitkö vertaistukiryhmissä, suosittelisitko? Itse tässä pohdin pitäiskö mennä. Terapia alkaa varmaan tänä vuonna.
Miten nykyään voitte?
-Ap
Minä mietin eroa puoli vuotta. Sitten mies oli taas kääntämässä asioita päälaelleen ja minulla napsahti. Erosin siltä seisomalta ja takaisin en ole katsonut. Onneksi ei asuttu yhdessä niin ero oli helppo. Viikon alakulon jälkeen alkoi aurinko taas paistamaan voimakkaammin kuin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Asiasta vielä toiseen kysymykseen. Täällä on niin paljon vastauksia, niin ajattelin, jos jotkut haluaisi vielä kertoa, että mistä sait tukea eroon? Kävitkö vertaistukiryhmissä, suosittelisitko? Itse tässä pohdin pitäiskö mennä. Terapia alkaa varmaan tänä vuonna.
Miten nykyään voitte?
-Ap
Itse luin paljon kirjallisuutta toksisista ihmissuhteista ja narsismista, palat elämässäni alkoivat loksahdella paikoilleen. Aloin avautumaan ystävilleni, joita oli aina ollut, mutta joiden kanssa en saanut viettää aikaa. Minulle avautui ihan uusi elämä, missä tukeudutaan ystäviin ja tehdään asioita yhdessä. Opin pyytämään apua.
Tärkeintä korjaantumiselleni oli kuitenkin rakastuminen ja se, että uskalsin sen tehdä. En ole koskaan saanut kokea sitä, että joku välittää minusta. Se oli todella eheyttävä kokemus. Suhdetta kesti kaksi vuotta ja rakastimme kovasti toisiamme. Valitettavasti menneisyyden haamut palasivat kummittelemaan kun minun täytyi alkaa taistella lapsiani turvaan kesältä. Tältä erää tiemme ovat eronneet kaikella rakkaudella. Minulla on vielä sotia sodittavana ja tämä on varmasti kenelle tahansa liikaa. Opin kuitenkin, että olen erittäin rakastettava, ihana ihminen juuri tälläisenä. Myös ystävät ovat tunnetta vahvistaneet.
Niin kauan kuin olin suhteessa, suojelin narsistia ja suhdettamme ja pidin kaikki omituisuudet omana tietonani. Niistä muodostui ihmeellinen häpeä ja epätietoisuus ja hämmennys sisälleni.
Kun hän sitten jätti minut selityksittä, ei ollut enää tarvetta suojella häntä vaan itseäni ja aloin purkaa kokemaani henkistä väkivaltaa kertomalla siitä avoimesti. Olen kertonut jokaisen oudon tempun, jokaisen WTF "kaskaidensirityshetken", jokaisen vedätyksen, manipulaation, valheen, piilovittuilun, epäkunnioittavan teon. Näin se on siirtynyt pois sisältäni ja olen "puhdistunut".
Yksi ihan absurdi esimerkki on se, että meidän seksi oli ihan paskaa. Hän kuitenkin esitti, että siinä ei olisi mitään vikaa ja ikään kuin "tyhmää", ettei osaa. Jos olisin tajunnut, en tietenkään olisi antanut hänelle kertaa tai kahta enempää, mutta nyt hän pystyi ratsastamaan tuolla tyhmäksi heittäytymisellään niin, ettei hänen tarvinnut tuottaa minulle mitään nautintoa. Hänhän narsistina tietysti nautti seksistä sillä sairaalla tavallaan, millä he nauttivat eli siitä, että minä olin kontrollissa ja alistettuna enkä saanut mitään erityistä nautintoa, se riittä hänen nautintonsa lähteeksi.