Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen suhde ja väkivalta. Kerro absurdi tilanne, jossa väkivaltainen osapuoli on kääntänyt väärinteon sinun omaksi viaksi/harhaisuudeksi.
05.05.2022 |
Aloitan:
- Kävi käsiksi humalassa ja sain siitä sellaisia vammoja, että piti käydä lääkärissä. Kertoi kaikille minun kaatuneen ja selitteli vammalleni ihan itse keksimänsä aika uskottavan tarinan, mistä se tuli ja missä, jopa etsi todistajia siihen vaikka kaikki tapahtui meidän ollessamme kaksin. Kavereilleen naureskeli kuinka vainoharhainen olen ja vielä uhkasi, että haastaa lääkärini oikeuteen tai etsii hänet, ja antaa opetuksen.
- Saunassa oltuani, syytti minua pettämisestä kun otti itse sillä välin päiväunia. Raivonsa ja väkivallan jälkeen teki itsestään uhrin ja selitteli kaikille mitä olen hänen selän takanaan mennyt tekemään. (En todellakaan ole pettäjä.)
- Useita kertoja kun ensin osoitti rakkautta sekä kertoi kauniita minusta ihmisenä, tunnin päästä nöyryytti ystäviensä kesken ja pilkkasi. Kyllä hämmensi.
Näissä kaikissa tilanteissa hämmentävintä oli miten tunsin itseni syylliseksi kaikkeen ja sen vuoksi kesti pitkän aikaa kerätä itsetunnon rippeet ja vain lähteä. Onneksi se on mennyttä, siitä huolimatta sitä nykyään kauempaa katsottuna näkeen nuo tilanteet ihan sairaina ja hävettää, että annoin tuollaiselle ihmiselle vallan käyttäytyä huonosti.
Kommentit (102)
On kokemusta vain henkisestä väkivallasta. Tilanteille oli tyypillistä ylenmääräinen ja kohtuuton syyttely sekä täysin sattumanvaraisten ja keksittyjen juttujen mukaantuominen tilanteeseen. Lisäksi mitä tahansa aiemmin kertomaani asiaa saatettiin käyttää minua vastaan.
Pettämisestä syyttely oli arkipäivää. Kumppani jankutti tuntikausia syytellen minua ties mistä: vääränlaisesta käytöksestä, vääränlaisista ajatuksista ym. Väitti minun etsivän varakasta miestä, vaikka ikinä en ole mitään sellaista sanonut tai vihjannut. Yhden tällaisen haukkumis- ja syyttelymaratonin jälkeen huusin hänelle, "miksi kiusaat minua, haluatko että ta.pan itseni, mitä sinä minusta oikein haluat?!"
Syyteltyään minua aikansa tyyppi jäi itse kiinni vieraiden naisten kanssa kirjoittelusta tai oikeastaan tunnusti sen itse. Minua ei siinä vaiheessa enää kiinnostanut, koko suhde tuntui yhdentekevältä ja tyyppi kertakaikkisen vastenmieliseltä. Toki hän oli närkästynyt siitä, etten ollutkaan mustasukkainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reaktiosi on normaali ja johtuu pitkään kestäneestä väkivallasta. Tekijä on pyrkinyt todellisuudentajusi hämärtämiseen, muttet ole murtunut. Sinulla on ollut vahva minuuden ydin.
Älä ole ikinä yhteydessä tuohon henkilöön, millään tavalla. Hän on jo oppinut, miten sinua "soitetaan". Jokainen yhteydenotto asettaa sinut vaaraan. Olet huomannut heikentyneen itsetuntosi ja itsesyytöksesi: olet henkisesti heikommassa kunnossa kuin aiemmin, kun tutustuit häneen. Toistan: älä ole ikinä yhteydessä tuohon henkilöön, millään tavalla.
Häpeä on uhrille 100 % normaali tunne. Mutta et olisi voinut tehdä mitään, millä estää väkivalta. Väkivalta oli väistämätöntä. Sinun tärkein tehtäväsi on selvitä.
Mä en jaksa edes kirjoittaa sillä kirjoitettuna ne kuulostaa niin oudoille eikä niissä ole mitään tolkkua. Nyt jo lähinnä naurattaa jälkeenpäin.
Mutta tsemppiä meille jotka ovat jo jotenkuten selvinneet narskusta!
Ihan valtavasti tsemppiä heille jotka parhaillaan elävät sitä helvettiä. Ulos äkkiä suhteesta vaikka olisi miten hankala tilanne ja voimavaroja ei ole. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin jossain kohti lähteä!!
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Vierailija kirjoitti:
Reaktiosi on normaali ja johtuu pitkään kestäneestä väkivallasta. Tekijä on pyrkinyt todellisuudentajusi hämärtämiseen, muttet ole murtunut. Sinulla on ollut vahva minuuden ydin.
Älä ole ikinä yhteydessä tuohon henkilöön, millään tavalla. Hän on jo oppinut, miten sinua "soitetaan". Jokainen yhteydenotto asettaa sinut vaaraan. Olet huomannut heikentyneen itsetuntosi ja itsesyytöksesi: olet henkisesti heikommassa kunnossa kuin aiemmin, kun tutustuit häneen. Toistan: älä ole ikinä yhteydessä tuohon henkilöön, millään tavalla.
Häpeä on uhrille 100 % normaali tunne. Mutta et olisi voinut tehdä mitään, millä estää väkivalta. Väkivalta oli väistämätöntä. Sinun tärkein tehtäväsi on selvitä.
Vau, tämä tuntui kehossani lukiessani kommenttia. Kiitos tästä. Puhut aivan totta. Enää en häpeä itseäni oikeastaan vaan ehkä tilannetta, että tuota siedin. No en tiedä onko häpeä enää oikea sana, olen päässyt niin pitkälle tämän asian kanssa, että sitä lähinnä vain pitää asiaa naurettavan epätodellisena mutta myös vakavana asiana, josta on huikean kiitollinen, että siitä pääsi lopulta pois.
Kuin olisi ollut jossain oudossa elokuvassa, kaikki on kuin käsikirjoitettua ja ennustettavaa mutta on itse siinä pääroolissa ihmettelemässä, että tapahtuuko tämä oikeasti?
En ole hänen kanssaan tekemissä, en enää koskaan. Viestisi on loistava etenkin nyt heille, jotka kärsivät nyt väkivaltaisesta suhteessa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin anoppilassa kylässä ilman miestäni, ja teimme lähtöä iltatoimille. Anoppi kuitenkin ilmoitti, että hän ottaa vauvan yökylään, on jo valmiina korvikkeet ja tuttipullo. Sanoin, että vauva on vielä liian pieni (2 kk) jäädäkseen, katsotaan yökyliä myöhemmin. Olin ihan ystävällinen. Anoppi käveli mua kohti ja otti multa vauvan sylistä ja sanoi, että ottaa vauvan yökylään kuten äsken sanoi. Hän alkoi käskyttää mua. "Sinä voit lähteä, mutta vauva jää mummilaan!" Menin primitiiviseen tilaan tahtomattani ja sanoin todella tiukasti, että lapsi tänne, ja kun anoppi ei antanut, väänsin vauvan irti hänen sylistään ja lähdimme kotiin. Olin ihan järkyttynyt hänen käytöksestään, vaikka aiemmat merkit olivatkin tällaista konfliktia enteilleet.
Myöhemmin sain puheluita miehen siskoilta, joissa minua haukuttiin hulluksi äidiksi. Olin aiheuttanut anopille mustelman, ja anoppi oli vain itkenyt pari päivää kammarissa sitä, mitä minä hänelle tein. Multa odotettiin anteeksi pyyntöä, minkä sitten teinkin, oikein matelin anopin edessä ja hän teatraalisesti suostui anteeksipyyntööni, jos en koskaan enää tee sellaista. Hänhän joutuu silloin tekemään minusta rikosilmoituksen sekä lastensuojeluilmoituksen, kun olen niin epävakaa äiti.
Jätin myöhemmin miehen ja koko suvun.
Vaikka ero oli kyllä ainoa oikea vaihtoehto, se nyt on sanomattakin selvää.
Sitä miettii kuitenkin, että palaanko koskaan ennalleni? No, ehkei ennalleen mutta ettei olisi niin tyhjää oloa. Olen näin onnellisempi eikä ole sitä tukalaa tunnetta, jonka varmasti jokainen tietää joka näitä on kokenut. En kuitenkaan vain ole ihan jaloillani kuitenkaan, edelleen miehen sanat ovat pääni sisällä. Joskus jopa ajattelen edelleen kuten hän ajattelisi jostain asiasta ja haukun kohdetta kuten mies olisi tehnyt.
Sitten havahdun, että ei, tuo ei ollut minua vaan sitä ihmistä, joka eli tuon ihmisen kautta, alkoi näkemään kuten hän koska tilaa itselle ei juuri ollut vaikka yritinkin puolustella itseäni ja toisia, taistella, tuoda julki ajatuksiani, selittää moraalia yms. Ei se mihinkään johtanut, omaa energiaa vain kului.
Minä olen vielä kadoksissa ja tyhjyys on aika vallitseva tunne useina päivinä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli vielä mieleen, että usein jos loukkaannuin hänen "hauskoista" heitoistaan tai ikävästä tavastaan arvostella asioita joita teen, niin hän kertoi vain kouluttavansa minua. Käsittämätöntä, etten tajunnut jo tuolloin juosta. Tunteilleni ei ollut tilaa ja sitä joutui pinnistelemään, ollakseen "normaali." Jos en ollut normaali eli olin allapäin. loukkaantunut tai ahdistunut, alkoi raivoamaan sekä nousemaan yläpuolelleni uhkaavalla tavalla. Ainoa keino ja ulospääsy oli sitten miellyttäminen ja anteeksipyyntö, jotta tilanne raukeaisi.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
On kokemusta vain henkisestä väkivallasta. Tilanteille oli tyypillistä ylenmääräinen ja kohtuuton syyttely sekä täysin sattumanvaraisten ja keksittyjen juttujen mukaantuominen tilanteeseen. Lisäksi mitä tahansa aiemmin kertomaani asiaa saatettiin käyttää minua vastaan.
Pettämisestä syyttely oli arkipäivää. Kumppani jankutti tuntikausia syytellen minua ties mistä: vääränlaisesta käytöksestä, vääränlaisista ajatuksista ym. Väitti minun etsivän varakasta miestä, vaikka ikinä en ole mitään sellaista sanonut tai vihjannut. Yhden tällaisen haukkumis- ja syyttelymaratonin jälkeen huusin hänelle, "miksi kiusaat minua, haluatko että ta.pan itseni, mitä sinä minusta oikein haluat?!"
Syyteltyään minua aikansa tyyppi jäi itse kiinni vieraiden naisten kanssa kirjoittelusta tai oikeastaan tunnusti sen itse. Minua ei siinä vaiheessa enää kiinnostanut, koko suhde tuntui yhdentekevältä ja tyyppi kertakaikkisen vastenmieliseltä. Toki hän oli närkästynyt siitä, etten ollutkaan mustasukkainen.
Ai niin. Jos suutuin tai loukkaannuin hänen syytöksistään, se oli hänen mielestään todiste siitä, että olin tehnyt jotain väärin.
Hän piti oikeutenaan haukkua minua, mutta jos itse korotin ääntäni tai annoin samalla mitalla takaisin, olin kauhea ja epämoraalinen ihminen. Suuttumiseni mitätöi kaiken, mitä siitä eteenpäin sanoin.
Alun perin henkinen väkivalta sai alkunsa jostain ihan pikkujutusta. Olin joltain osin hieman erilainen kuin hän oli kuvitellut, ja hän reagoi pettymykseensä raivostumalla. Seurasi rajua ulkonäön ym. haukkumista, arvostelua ja mitätöintiä. Kun olin jo katkaissut välit, sain jotain kautta aivan sekopäisen viestin, jossa hän puolusteli käytöstään: olin kuulemma epämoraalinen ja huono nainen, ja hän oli NÄHNYT ja aistinut tämän minusta. Tämä siis oli peruste rajulle henkiselle väkivallalle, mitätöinnille ja uhkailulle - minun oletettu sisäinen huonouteni, jonka hän vain jotenkin mystisesti aisti minusta. Itse hän toki näki itsensä ylevänä ja moraalisena olentona, jopa silloin kun lähetteli minulle tappouhkauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma valinta keitä päästää elämäänsä.
On ihmisiä, asioita, instansseja.
Vain ja ainoastaan heitä ja heidän mieltymyksiään varten.
Äärimmäistä itsekeskeisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneks tää aihe ei oo mikään tabu enää. Harmi niitä elämättömiä elämiä, jotka koko ikänsä sietivät väkivaltaista puolisoa kun ei ollut tietoa mistään mitä se uhrille tekee. Minkälaisen aivovamman se oikeasti aiheuttaa kun joutuu altistumaan vuosia väkivallalle. Lähde siitä sitten kun et tajua mikä sinua vaivaa ja syyllisyys on jotain ultimaattista.
Itselläni on jäänyt se mieleen kun ex söi leipää (ilman lautasta) keittiön pöydän ääressä. Huusi minulle samalla miten mä en ikinä siivoa. Huusin sille takaisin että näytä missä täällä ei ole siistiä. Mies osoitti leivänmuruja hänen leivästään jota oli siis juuri syömässä. Silloin tajusin että se on ihan sekaisin.
"Minä teen näin, koska sinä (mielikuvissani) ajattelet noin", tyyliä "Minun on pakko käydä salilla kun sinä kumminkin pidät lihaksikkaista miehistä" (en pidä).
Vierailija kirjoitti:
En vastannut baarissa puhelimeen puoleen tuntiin. Mies oli siitä syystä hajottanut isänsä tekemän sohvapöydän, ja syytti siitä minua. "Mieti nyt mitä tein, en voinut itelleni mitään. Sun täytyy vastata kun soitan, olin niin huolissani. Mitä mä nyt sanon isälle kun se tulee käymään ja näkee että sohvapöytä puuttuu? Ei ollut kivasti tehty kun et vastannut."
Jep. Se "suhde" kesti 3 kk.
Meillä oli kanssa tuota "sun syy" -meininkiä. Teoillani (hänen kuvittelemillaan) AIHEUTIN sen, että hän joutui tekemään ne asiat minulle. Ja siis mitään oikeaa tapaa toimia ei ollut, koska se, miten mies käski minua korjaamaan tekemiseni, ei ollut oikea tapa toimia enää huomenna tai ensi viikolla.
Absurdein tilanne joka tapauksessa liittyy yhteen tiettyyn vaatteeseen. Lempivaatteeseeni. Ensinnäkin pitkään väännettiin siitä, oliko se eksäni ostama ja pidänkö siitä vain siksi että se muistuttaa minua eksästäni. Tästä päästiin yli kun mies kävi selkäni takana ystäväni kanssa keskustelun siitä vaatteesta (!!!) ja ystävä kertoi, että olin ostanut sen kirpparilta vuonna X, eli sen jälkeen kun erosin eksästäni. Ja siis se on totta. Mutta sitten tuli päivä, jolloin minun piti luopua siitä vaatteesta, mutta minun piti tehdä se omasta halustani, koska hän "ei ole mitenkään kontrolloiva ihminen". Eli minun piti siinä hetkessä lakata pitämästä siitä vaatteesta, ihan itsekseni, ilman, että hän aiheutti sen, koska hän ei tosiaan ollut mitenkään kontrolloiva ihminen, mutta lopputuloksen piti joka tapauksessa olla, että luovun siitä vaatteesta, mutta omasta halustani. Loogista. Keskustelu käytiin aamulla kun olin lähdössä töihin, ja minulla oli eri vaatteet päällä (ei siis sitä mekkoa).
Tuo tapaus jossakin määrin pystyy jo nykyään herättämään koomisia tunteita, mutta ne muut tekemiset ei.
Äitini kieltäytyi vaihtamasta jälleen kerran paikkakuntaa isän työn takia. Työkuviot eivät sitten edenneet halutulla tavalla minkä jälkeen äiti totesi: Sinun takiasi jäätiin tänne ja katso nyt miten kävi!
Vanhemmat ryssivät raha-asiansa. Ostivat liikaa ja liian kallista. Anelivat sitten minulta lainaa jonka painostettuna annoin, olin säästänyt rahaa opiskeluun. Äiti väitti ensin että ei muista asiaa, sitten hän ei tiennyt koko asiasta mitään (seisoi isän vieressä kun vastahakoisesti luovutin pankkikorttini). Sain kinuta rahoja takaisin kymmeniä kertoja ja aina tuli vain pieni osa kerrallaan. Myöhemmin äiti sitten sanoi: Sun opintojen alkuaikoina sulle annettiin aivan hirveästi rahaa!
Tuli äidille ei-toivottuja vieraita. Äiti lähetti minut ovelle ja käski varmistaa että eivät pääse sisälle. Aika haastava tehtävä kun kotona oltiin ja olivat sukulaisia. Äiti sitten piileskeli keittiössä eikä puhunut mitään heille. Kun lähtivät niin sähisi: Miten sinä saatoit tehdä tämän minulle!
Aika moni muu kokemus on painokelvotonta, mukana myös fyysistä väkivaltaa :(
Itse lähdin henkisesti väkivaltaisesta suhteesta, loppuun liittyi paljon draamaa.
- ex vei rahat tililtä, etten narsistina kavalla niitä, onneksi mulla oli luottokortti
- otti kyllä tän luottokortinkin multa pois, koska ajatteli kai että se oli rinnakkaiskortti hänelle, 2v myöhemmin sain uuden ja kyse oli mun omasta kortista
- vei kaiken mun omaisuuden kirpputorille, koska halusin erota
- rikkoi puhelimeni, jotta en voi ottaa yhteyttä niihin "joiden syy ero on"
- teki itse avioehdon, jonka sitten itse yritti riitauttaa käräjille koska siinä oli virhe ja hän halusikin enemmän rahaa
Ja paljon muuta. Nyt yhteishuollossa olevat lapseni ovat uhreja ja olen vetänyt kaikki maan tahot mukaan, jotta saan lapset pelastettua.
- kieltää lapsen terveysongelmat, myös suoraan lapselle joka on pyytänyt apua ja väittää erikoislääkärin arviota virheelliseksi päin tämän naamaa, siellä ihmettelee sitten minä, sossu, lääkäri ja hoitaja mitä tapahtuu. Väittää että ongelmia ei ole tai korkeintaan ne ovat minun syytäni.
- ei anna lapsen käyttää ostamiani vaatteita ja väittää tätä minun syyksi
- kieltää lasten oikeuden ilmaista mielipiteen asumisesta, vain 50-50 on mahdollinen, tämä on ilmaistu niin sosiaaliviranomaisille, kuten myös lapsille joista ainakin toinen toivoo aivan muuta
En tiedä mitä muita kauheuksia tapahtuu, koska heidän elämänsä ei ole isän viikoilla kuulemma tippaakaan minun asiani. Minulla on kaksi erittäin huonosti voivaa lasta.
^^^