Millainen ihminen on kiero kuin korkkiruuvi?
Välillä kuulee tämän lauseen, mutta koskaan en esimerkkiä ole kuullut millainen korkkiruuvi ihminen on. Voisitteko valaista minua esimerkeillä, miten tämä ilmenee?
Kommentit (42)
Semmonen jolle pipokin pitää ruuvata päähän kiinni.
Yrittää luikerrella toisen ihmisen yksityiselämään tai työhön hyötyäkseen itse.
Olen sellaisen kynsissä tällä hetkellä. Kauhea ihminen.
K*settaa sen mikä vaan ehtii, mitään ei myönnä, selän takana harrastaa kuitenkin toista, syyllistää AINA muita...
T. Minulla on tälläinen sukulainen, jota en edes toivoisi edes kiusaajallenikaan.
Asioita vääristelevä, pahantahtoinen henkilö, joka on valmis näkemään paljonkin vaivaa saadakseen pahaa aikaan toiselle henkilölle, jos muu ei auta, keksii tarinoita ja valehtelee. Tällaiselle on kertynyt paljon vihamiehiä, eikä itse oikein ymmärrä, että on aiheuttanut itselleen mainehaitan, koska on niin omahyväinen. Ketjussa onbaiemmun mainittu sosiaali- ja terveydenhuoltoalan edystaja tyyppiesimerkkinä, mutta lisäksi näitä perseenreikiä on yleisemminkin kuntien ja valtionhallinnossa toteuttamassa mielivaltaista byrokratiaansa säädöksistä ja ohjeista piittaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen joka levittää vääriä juoruja, valehtelee päin naamaa, eikä myönnä virheitään, syyllistää muita.
Miehen suvussa näitä on melkein kaikki. Siis todella kieroja ja härskejä toimissaan jopa varkaita.
Kiero? No esittää muuta mitä on. Ystävää, kaveria, puolisoa mitä vain, ja takanapäin puuhaa muuta.
Työyhteisössä yrittää aiheuttaa kiusaamista ja syrjimistä, panttaa tietoa, juoruilee yksityisasioita.
Jo perheissä voi oppia erilaiset roolit, joiden kautta oppii miten syrjiä ja murskata muita. Joku on ahkera, joku diplomaatti .. vaikka ei olisikaan.
Ominaisuus voi olla myös päälleliimattu, valittu tapa esim menestyä kyynärpäätaktiikalla. Narsistinen käsitys elämästä jonain pelinä tms.
Purra on pari kierrettä kiero kun valehteli äänestäjilleen.... Menin saatana halpaan..
Niin kiero, että pipokin pitää ruuvata päähän.
Itse koen olevani tavallaan tuollainen, koska minulla on voimakas miellyttämisenhalu. Olen kaikille mielin kielin, olin mitä mieltä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Purra on pari kierrettä kiero kun valehteli äänestäjilleen.... Menin saatana halpaan..
Valehteli mitä?
Riikka Purra, akateeminen patologinen valehtelija.
T, ex-äänestäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purra on pari kierrettä kiero kun valehteli äänestäjilleen.... Menin saatana halpaan..
Valehteli mitä?
Pienituloisilta ei leikata, kun se ei meille nyt vaan käy.
Riikka Purra, patologinen valehtelija.
Minä en osaa kieroilla koska minulta puuttuu kyky nähdä se että mitä seurauksia joku tekoni aiheuttaa. Tietysti isoista asioista ymmärrän seuraukset mutta en osaa hienosäätöä tyyliin vaikka shakkipeli, eli en näe mitä nappulaa kannattaisi siirtää.
Valehtelee niin paljon kuin sielu sietää, ja keksii mitä ihmeellisimpiä juonia, että varmasti saa haluamansa.
Tunnen erään ihmisen, joka on niin kiero ettei edes korkkiruuvi pärjää kuvaamaan sitä, minkälainen tämä henkilö on.
En kyllä ole ollut vuosiin tekemisissä, ja ihan syystä.