Kun vanhempi ei jätä rauhaan

Vierailija kirjoitti:

Estät numeron, paras kun vaihdat uuden puhelinnumeron ja laitat heti salaiseksi.

Ei tarvitse vaihtaa, riittää että ilmoittaa että ei halua olla enää missään tekemisissä ja estää numeron.

Jos pommitus jatkuu jotain kautta, tekee rikosilmoituksen.

Ikävää, että näitä haukkuvia ja marttyroivia uhrivanhempia tuntuu olevan aika paljon. Ette tarvitse tuollaista ihmistä elämässänne mihinkään. Kertoo aika paljon, että kohtaamisen jälkeen on vain paha olo. Helpompihan se on silloin elämä ilman moista ylimääräistä rasitetta.

Vierailija kirjoitti:

Lakiosaan ei todellakaan vaadita yhteydenpitoa ja ihan jo vahingonkorvausmielessä kelvottomalta vanhemmalta perintöön on tietenkin moraalinenkin oikeus, vaikka välit olisikin pakko pistää poikki. Vanhempien harjoittamasta henkisestä väkivallasta aikuisia lapsiaan kohtaanhan siinä on kysymys, jostain syystä aihe on osin yhä tabu monille, vaikka ihan liian monessa perheessä todellisuutta. Osin ollut maan tapakin tämä, että kunnioitusoletus ja alistuminen/alentamisoikeus on jotenkin sekoitettu keskenään, että vanhempi on saanut siis käyttäytyä ihan törkeästi ja jälkeläiset vain nielleet kaikki ja pistäneet pahan eteenpäin. Aikuisena on ennen kaikkea vastuussa itselleen ja vielä enemmän vastuussa mahdollisille lapsilleen, että olisi mahd. hyvässä henkisessä kunnossa, vanhemmilleen taas ei kukaan ole varsinaisesti velkaa siitä, että sattui syntymään näiden lapseksi. Jos vanhempi haavoittaa ja tuhoaa, niin ei sitä pidä eikä kuulu kestää, vaikka niin olisikin ollut aina. Ei sellaista vanhempaa pidä velvollisuudesta kannatella olemalla sylkykuppi ja henkinen nyrkkeilysäkki.

Jääkausi saattaa joskus helpottaa tilannetta niinkin, että se haukkuja ja solvaaja saattaa todeta menneensä liian pitkälle ja sitten joskus myöhemmin voi ehkä soveltuen nähdä.

Mä olen katkaissut välini äitiini. Ainoa elossa oleva. Tarina samanlainen kuin aloittajalla. Juuri satuin vain muistamaan, kun nuorempana sanoin hänen nolanneen ja loukanneen minua pahasti ja että odotin anteeksipyyntöä. Minä ei tarvitse lapseltani anteeksi pyytää, vastasi hän. Tämä alistaminen/epäkunnioitus/ylivalta pontimena.

Jatkoimme vielä pitkään, mutta viimein tulin järkiini ja lopetin yhteydenpidon kuin veitsellä leikaten. Tajusin ettei minun tarvitse enää.

Lomamatkaltani soitin silloin kun vielä oltiin yhteyksissä. Hän karjui, että mitä minä leveilen ja kehun ja kerskun matkojani. Soitin tervehtiäkseni. Itkin ja aloin tajuta. Se oli siinä.

Yritti soittaa vielä. En vastaa.