Kun vanhempi ei jätä rauhaan

Estä numero. Onko joku syy, miksi olet vielä tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Estä numero. Onko joku syy, miksi olet vielä tekemisissä?

Varmaan kiltteys. Mitään muuta en ole vanhemmalta halunnut kuin, että olisin hyväksytty, rakastettu ja samanarvoinen kuin sisarukseni. Tämä ei tule koskaan tapahtumaan. Ilmeisesti jään myös perinnöttömäksi, mikä on minulle aivan sama, sillä raha ei ole ykkösprioriteetti elämässäni ja sillä ei voi minua kiristää. Mieluummin olen köyhä, onnellinen ja terve.

Miksi et ole jo estänyt numeroa? Vähintäänkin voisi laittaa puhelimen äänettömälle ja olla vastaamatta. 

Onko hän sinusta huolissaan vai miksi soittelee?

Tarvitset apua omien rajojen määrittelyyn. Sinulla ei selkeästi ole niitä, eikä myöskään kykyä pitää niistä kiinni.

Tuo olisi kenelle tahansa sietämätön tilanne, joka oikeasti rikkoo sinua. Sinun kuuluisi päinvastoin pyrkiä eheyttämään ja vahvistamaan minuuttasi tuollaisen lapsuuden jälkeen.

Tee itsellesi palvelus ja keskity omaan hyvinvointiisi.

Et varmasti näe tilanteen haitallisuutta ilman ulkopuolista apua.

Olet voinut huonosti lapsuutesi noiden ihmisten vuoksi ja annat heidän jatkaa.

Apua saa ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen. Pääset juttelemaan asioistasi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hänen kanssaan teillä on yhteinen tavoite. Saada sinut voimaan paremmin sekä olemaan oman elämäsi ohjaksissa.

Sano vain seuraavalla kerralla ihan ystävällisesti, ettet enää jaksa kuunnella hänen haukkumistaan ja sitä, ettet hänen mielestään osaa tehdä mitään oikein. Kerro, ettet enää siedä moista kohtelua ja siksi et tule enää vastaamaan hänen puheluihinsa. Suljet luurin ja olet tyytyväinen, että hoidot asian hyvin.

Perinnöstä: tietenkin vaadit lakiosasi, jos he yrittävät jättää sinut perinnöttä. Annat vähän takaisin. Tsemppiä!

Lakiosaan ei todellakaan vaadita yhteydenpitoa ja ihan jo vahingonkorvausmielessä kelvottomalta vanhemmalta perintöön on tietenkin moraalinenkin oikeus, vaikka välit olisikin pakko pistää poikki. Vanhempien harjoittamasta henkisestä väkivallasta aikuisia lapsiaan kohtaanhan siinä on kysymys, jostain syystä aihe on osin yhä tabu monille, vaikka ihan liian monessa perheessä todellisuutta. Osin ollut maan tapakin tämä, että kunnioitusoletus ja alistuminen/alentamisoikeus on jotenkin sekoitettu keskenään, että vanhempi on saanut siis käyttäytyä ihan törkeästi ja jälkeläiset vain nielleet kaikki ja pistäneet pahan eteenpäin. Aikuisena on ennen kaikkea vastuussa itselleen ja vielä enemmän vastuussa mahdollisille lapsilleen, että olisi mahd. hyvässä henkisessä kunnossa, vanhemmilleen taas ei kukaan ole varsinaisesti velkaa siitä, että sattui syntymään näiden lapseksi. Jos vanhempi haavoittaa ja tuhoaa, niin ei sitä pidä eikä kuulu kestää, vaikka niin olisikin ollut aina. Ei sellaista vanhempaa pidä velvollisuudesta kannatella olemalla sylkykuppi ja henkinen nyrkkeilysäkki.

Jääkausi saattaa joskus helpottaa tilannetta niinkin, että se haukkuja ja solvaaja saattaa todeta menneensä liian pitkälle ja sitten joskus myöhemmin voi ehkä soveltuen nähdä.

Minulla on vähän samankaltainen tilanne. Vanhempi haukkuu pystyyn noin puolen vuoden välein, ja aina sellaisessa tilanteessa, kun olen syystä tai toisesta muutenkin allapäin ja heikoilla. Koko elämäni ruoditaan ja haukutaan: opiskelin väärin, pukeudun väärin, olen valinnut huonoja miehiä, olen kasvattanut lapseni huonosti, ja jos olisin valinnut niin ja tehnyt näin niin elämäni ei olisi niin vaikeaa, ja olisihan minusta ollut vaikka mihin mutta kun en koskaan edes yrittänyt (mistäs hän sen muka tietää). Ja tämä mahdollisimman halveksuvalla ja kärsivällä äänellä. Jos yritän puolustautua tai selitellä, kierrokset nousee ja sitten tulee jo kuvaan marttyyrius, että etkö tajua mitä olen sinun vuoksesi joutunut kestämään ja uhraamaan.

Viime kerralla ärähdin asiasta suoraan, kun kerta kaikkiaan vaan meni hermot. Sanoin, että en jaksa tätä enää, että minut ja elämäni ja lapseni ja kaverini ja suurinpiirtein asuinpaikkanikin haukutaan vähän väliä, että minulle ei puhuta sillä tavalla. Että jos äänensävy ei muutu ja puheenaiheet vaihdu, en vastaa enää puheluihin ennen kuin on pyydetty anteeksi ja korjattu asennetta minua kohtaan. 

Arvaa mitä sain vastaukseksi? Marttyyrisävyisen itkun että minun parastanihan tässä vain ajatellaan, ja että jos MINUN asenteeni ei korjaannu, ei tarvitse enää olla tekemisissä. Niinpä niin. 

Eli, otan osaa ja tiedän mistä puhut. Kokeile mitä tapahtuu, jos sanot suoraan, että sinulle ei puhuta tuohon sävyyn, kenellekään ei puhuta noin, ja että sinun ei tarvitse kuunnella haukkumista. Vaadit anteeksipyyntöä tai sitten ei tarvitse pitää yhteyttä. Se joko toimii tai sitten ei, ja saatat joutua toistamaan saman moneen kertaan ennen kuin itsepäinen vanhempi uskoo, että olet kasvattanut selkärangan. 

Nyt ihan oikeasti ilmoitat hänelle että hän ei saa enää ottaa yhteyttä sinuun, estät numeron ja unohdat koko ihmisen.

Jos ei jätä sua rauhaan, muistutat että seuraavasta yhteydenotosta lähtee rikosilmoitus.

Sukulaisuus ei millään tavalla velvoita pitämään yhteyttä.

Sun ei ole mikään pakko pitää yhteyttä ihmiseen jonka kanssa et halua olla yhteydessä.

Tein saman äitini kanssa, elämä on niin paljon mukavampaa ilman p.skaa painolastia :)

Vierailija kirjoitti:

Et varmasti näe tilanteen haitallisuutta ilman ulkopuolista apua.

Olet voinut huonosti lapsuutesi noiden ihmisten vuoksi ja annat heidän jatkaa.

Apua saa ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen. Pääset juttelemaan asioistasi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hänen kanssaan teillä on yhteinen tavoite. Saada sinut voimaan paremmin sekä olemaan oman elämäsi ohjaksissa.

Olet muuten oikeassa, mutta erittäin harvassa paikassa tätä pidetään minkäänlaisena ongelmana. Tämän vuoksi ei saa apua.

Suurempienkaan ongelmien vuoksi ei välttämättä pääse psykiatriselle sairaanhoitajalle. Esim. meidän kaupungissa pitää aloittaa nettiterapia. Mulla on tuollaisen vanhemman lisäksi paljon muitakin ongelmia mutta apua ei saa.

Minulla sama tilanne. Vanhempi on jo vanha, eivätkä huonot taipumukset ole hellittäneet vaan päin vastoin voimistuneet.

Tarvitsisi apua, mutta on pakko rajoittaa yhteydenpitoa, kun on ajateltava omankin elämän mielekkyyttä. Näen silti lähes viikoittain.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän samankaltainen tilanne. Vanhempi haukkuu pystyyn noin puolen vuoden välein, ja aina sellaisessa tilanteessa, kun olen syystä tai toisesta muutenkin allapäin ja heikoilla. Koko elämäni ruoditaan ja haukutaan: opiskelin väärin, pukeudun väärin, olen valinnut huonoja miehiä, olen kasvattanut lapseni huonosti, ja jos olisin valinnut niin ja tehnyt näin niin elämäni ei olisi niin vaikeaa, ja olisihan minusta ollut vaikka mihin mutta kun en koskaan edes yrittänyt (mistäs hän sen muka tietää). Ja tämä mahdollisimman halveksuvalla ja kärsivällä äänellä. Jos yritän puolustautua tai selitellä, kierrokset nousee ja sitten tulee jo kuvaan marttyyrius, että etkö tajua mitä olen sinun vuoksesi joutunut kestämään ja uhraamaan.

Viime kerralla ärähdin asiasta suoraan, kun kerta kaikkiaan vaan meni hermot. Sanoin, että en jaksa tätä enää, että minut ja elämäni ja lapseni ja kaverini ja suurinpiirtein asuinpaikkanikin haukutaan vähän väliä, että minulle ei puhuta sillä tavalla. Että jos äänensävy ei muutu ja puheenaiheet vaihdu, en vastaa enää puheluihin ennen kuin on pyydetty anteeksi ja korjattu asennetta minua kohtaan. 

Arvaa mitä sain vastaukseksi? Marttyyrisävyisen itkun että minun parastanihan tässä vain ajatellaan, ja että jos MINUN asenteeni ei korjaannu, ei tarvitse enää olla tekemisissä. Niinpä niin. 

Eli, otan osaa ja tiedän mistä puhut. Kokeile mitä tapahtuu, jos sanot suoraan, että sinulle ei puhuta tuohon sävyyn, kenellekään ei puhuta noin, ja että sinun ei tarvitse kuunnella haukkumista. Vaadit anteeksipyyntöä tai sitten ei tarvitse pitää yhteyttä. Se joko toimii tai sitten ei, ja saatat joutua toistamaan saman moneen kertaan ennen kuin itsepäinen vanhempi uskoo, että olet kasvattanut selkärangan. 

Ihan liian tuttua.

Nyt sitten kohtalotoverin neuvo: narsistit ei ikinä opi. Et voi ikinä millään tavalla kouluttaa heitä normaaliksi.

Pelasta itsesi ja mahdolliset lapsesi ja jätä koko p.ska taaksesi, lopullisesti.

Itse välillä yritin ja yritin mutta lopputulos aina sama, ellei pahempi.

Noin pahasti vinksahtaneet on paras unohtaa, ihan oikeasti. Tulet olemaan niin paljon tyytyväisempi elämään ilman tuollaista pahanilmanlintua joka myrkyttää kaiken pikuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama tilanne. Vanhempi on jo vanha, eivätkä huonot taipumukset ole hellittäneet vaan päin vastoin voimistuneet.

Tarvitsisi apua, mutta on pakko rajoittaa yhteydenpitoa, kun on ajateltava omankin elämän mielekkyyttä. Näen silti lähes viikoittain.

Sulla ei ole mitään velvollisuutta tavata häntä tai pitää yhteyttä.

Jos hän aiheuttaa sulle jatkuvasti pahan olon, voit oikeasti jättää hänet taaksesi.

Tuollainen suhde ei ole hyväksi kenellekään.

Et voi muuttaa ketään, mutta voit parantaa omaa elämääsi huomattavasti.

Sun ei tarvitse sietää p.skaa keneltäkään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et varmasti näe tilanteen haitallisuutta ilman ulkopuolista apua.

Olet voinut huonosti lapsuutesi noiden ihmisten vuoksi ja annat heidän jatkaa.

Apua saa ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen. Pääset juttelemaan asioistasi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hänen kanssaan teillä on yhteinen tavoite. Saada sinut voimaan paremmin sekä olemaan oman elämäsi ohjaksissa.

Olet muuten oikeassa, mutta erittäin harvassa paikassa tätä pidetään minkäänlaisena ongelmana. Tämän vuoksi ei saa apua.

Suurempienkaan ongelmien vuoksi ei välttämättä pääse psykiatriselle sairaanhoitajalle. Esim. meidän kaupungissa pitää aloittaa nettiterapia. Mulla on tuollaisen vanhemman lisäksi paljon muitakin ongelmia mutta apua ei saa.

Nettiterapia on monesti paljon toimivampi ja parempi, kuin käydä juttelemassa jonkun sairaanhoitajan kanssa, joka saattaa peilata sinuun kaikenmoisia omia ennakkoluulojaan ja ongelmiaan. Nettiterapia on tutkitusti tehokasta. 

Sanot suoraan, että et jaksa jatkuvaa häiriköimistä. Ihan sama suuttuuko, mutta joskus on vain ymmärrettävä, että kaikkea ei vaan aina jaksa.

Jos jatkuu sanomisesta huolimatta, vaihtaisin numeroa ja jatkaisin elämää, koska se ei ole sitten sinun häpeäsi jos A) toista ei kiinnosta, B) ei jaksa kiinnostua ja C) ei jaksa kiinnostaa eikä vaan välitä siitä mitä sinä sanot tai olet mieltä.

Kysyn mitä väliä on jollain perinnöllä, jos vaan pääsee rasittavasta ihmisestä eroon?

Raha ei tee onnelliseksi. 

Yksinkertaisesti älä vastaa. Vaihda numeroa. Ei sun ole pakko olla yhteydessä. Mä laittaisin tekstiviestin, että meidän yhteydenpito loppui nyt tähän, kiitos ja näkemiin. Ja sitten vaan numeroa vaihtamaan ja laittamaan se salaiseksi. 

Sinun vastuullaai on huolehtia omasta hyvinvoinnistasi. Ei kenenkään muun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et varmasti näe tilanteen haitallisuutta ilman ulkopuolista apua.

Olet voinut huonosti lapsuutesi noiden ihmisten vuoksi ja annat heidän jatkaa.

Apua saa ottamalla yhteyttä terveyskeskukseen. Pääset juttelemaan asioistasi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Hänen kanssaan teillä on yhteinen tavoite. Saada sinut voimaan paremmin sekä olemaan oman elämäsi ohjaksissa.

Olet muuten oikeassa, mutta erittäin harvassa paikassa tätä pidetään minkäänlaisena ongelmana. Tämän vuoksi ei saa apua.

Suurempienkaan ongelmien vuoksi ei välttämättä pääse psykiatriselle sairaanhoitajalle. Esim. meidän kaupungissa pitää aloittaa nettiterapia. Mulla on tuollaisen vanhemman lisäksi paljon muitakin ongelmia mutta apua ei saa.

Nettiterapia on monesti paljon toimivampi ja parempi, kuin käydä juttelemassa jonkun sairaanhoitajan kanssa, joka saattaa peilata sinuun kaikenmoisia omia ennakkoluulojaan ja ongelmiaan. Nettiterapia on tutkitusti tehokasta. 

Voi kuule, tuo on koettu, kaksikin aivan älyttömän ammattitaidotonta sh.ta ennakkoluuloineen jne.

Silti paras apu ainakin itselleni oli asiansa osaava psyk.sh.

Mikään nettiterapia ei korvaa ihmistä jonka kanssa voi keskustella.

Estät numeron, paras kun vaihdat uuden puhelinnumeron ja laitat heti salaiseksi.