Lue keskustelun säännöt.
Miksi anoppi on nykyään piiloilkeä?
03.05.2022 |
Long story short, takana kymmenen vuoden suhde miehen kanssa. Anopin kanssa olen tullut hyvin toimeen - olen kokenut olevani mieleinen miniä ja päinvastoin.
No, saimme pari vuotta sitten lapsen ja sen jälkeen tilanne on muuttunut. Näennäisesti tulemme edelleen hyvin toimeen, mutta anoppi sanoo jokaikinen kerta minulle jotain ilkeää epäsuorasti. Viimeksi esimerkiksi sanoi hymyssä suin, että toivottavasti lapsi ei saa erästä ulkonäöllistä seikkaa, jota täysin tietää olevan suvussani. Lisäksi olen saanut ihmeellisiä kommentteja työstäni, kotimme sijainnista, raha-asioistamme (jotka ovat enemmän kuin kunnossa!), lapsen vaatetuksesta ym.
Omituisinta kuitenkin on, että anoppi ikään kuin dissaa lasta ja syyttää näistä asioista minua. Lapsi on kehittynyt ihan normaalisti, mutta anoppi tuo jatkuvasti esiin, kuinka hänen omat lapsensa osasivat sen ja sen taidon kyllä aikaisemmin. Välillä nämä jutut tuntuvat ihan mielikuvituksen tuotteelta (tyyliin hänen lapsensa oppivat kävelemään ilman tukea 7 kk iässä).
Mistä tällaisessa oikein on kysymys? Olen miettinyt jopa alkavaa muistisairautta. Toinen vaihtoehto on, että anopin luonteen ikävät puolet pysyivät vuosikausia paremmin piilossa.
Mies on näissä asioissa jotenkin palikka, eikä ymmärrä äitinsä epäsuoraa ilkeilyä ilkeäksi.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kesitty pitkä juttusi tänään. Haise! Jos ongelmia anopin,apin .mummojen vaarejen kanssa? Sitä keskustellaan kotisi jossa on miehesi,avo-miehesi tai suhteesi paikalla ja se Anoppi. Asiat mitkä jäynään puhutaan. Vaikka ne olisi luuloja,kuvitelmiasi? Kun suoran puhu ongelmasta toisielle,ne myös selviää! Pystyt kirjoittaman tänne mutta et pysty livenä nostaa asiaa pöydälle.Miksi? Mikä sinussa on vikana? Kasva aikuiseksi! Opi keskusteleman asian omaisten kanssa ongelmasi heti kasvotusten. Anoppisi ei jutujasi tällä lue. Olet lisäksi selkään puukottaja kun hänestä selän takana puhut pahaa. Häpeä!
Mitä ihmettä? Onko jollakin vähän vappu venähtänyt?
Tänne pitäisi olla joku seula.
Jos seula olisi se, että pitäisi kaksi sanaa sisältävä lause kirjoittaa oikein, tuosta tyypistä päästäisiin laakista eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkea voi laittaa muistisairauden syyksi.
En tiedä, mutta tunnistan tyylin. Sitten ne piiloilkeydet tulee usein niin yllättäen, että itse ainakin hämmennyn enkä osaa tarttua niihin.
Jos huomaat heti tarttua sanomisiin, niin kokeilepa joku kerta, ihan ystävällisesti, kysyä että "hei, miksi kommentoit työtäni/raha-asioitamme/asiaa x noin? Meillä on kaikki hyvin." Tms.
Sepä se, minäkin hämmennyn näissä tilanteissa aika pahasti. Ja vielä kun ne tulevat usein ikään kuin iloisella äänensävyllä.
Pari kertaa olen kuitenkin sanonut anopille vähän vastaan (iloisella äänellä samaan tyyliin). Hän on silloin hämmentynyt eikä ole vastannut enää mitään. Silti seuraavalla kerralla sama meno jatkuu.
Ap
Älä anna ilkeilyn jatkua eli keskeytä keskustelu ja pyydä anoppia selittämään mitä hän oikein tarkoitti kommentillaan.
Jos tuota tapahtuu toistuvasti niin ota käyttöön digitaalinen sanelukone jolla nauhoitat tilannetta tarpeen vaatiessa tuntienkin ajan. Kun sitten tulee källi kohdalle niin voit myöhemmin soittaa nauhoitteen tuon kohdan miehellesi ja kysyä että voisiko hän myös selvittää äidiltään että onko tällä joku ongelma.
Nauhoituksen vuoksi mies ei voi väittää että sinä valehtelisit tai olisit ymmärtänyt väärin. Älä itse kuitenkaan sano nauhoittamisesta mitään anopillesi.
Varaudu siihen että taustalta löytyy joku ikävä syy ja että välit anoppiin hajoavat. Parempi että välit hajoavat siinä vaiheessa kun sinua ei vielä ole lytätty vuosien ajan. Täällä on aina silloin tällöin kertomuksia siitä miten tuollainen ilkeily voi jatkua niin että seurauksena on avioero.
Minulla on samanlainen anoppi, joten tiedän tunteen. Hän asuu ulkomailla, joten en ole koskaan halunnut alkaa riitelemään hänen kanssaan, kun niin harvoin muutenkin nähtiin. Lähinnä hän on minusta säälittävä yksinäinen ja onneton ihminen. Onneksi lapsemme ovat jo aikuisia eikä tarvitse enää teeskennellä ystävällisyyttä anoppia kohtaan, koska emme tapaa enää. Mies käy siellä yksin.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele, että lapsiperheet kokevat olevansa yksin, kun tekevät kaikkensa, että muu maailma pysyisi loitolla. Kun jokainen anopin sana on ilkeilyä ja toisaalta hiljaa oleva anoppi on ilkeä, niin kannattaa pysyä moisesta kaukana ja haukkua julkisesti jokaiselle, joka jaksaa kuunnella.
Tämä. On tosi vaikeaa keskustella kun kaikki mitä sanoo on ilkeää ja jos ei sano mitään sekin on ilkeää.
Mun anoppi ei siedä mua yhtään. Syy on puhtaasti se, että en ole lääkäri enkä lakimies niinkuin hänen kahden muun tyttären kumppanit. Silti hänen tyttärellään on mies, joka on yrittäjä ja rakentanut omakotitalon mikä on velaton ja talous kunnossa. En juo, en ole väkivaltainen. Hänen lääkäri ja lakimies sankarit dokailee ja pettää vaimojaan ja on väkivaltaisia jne jne. Järjettömät velat ja koko aika riitaa kaikesta. Silti minä olen se häviäjä. Jouluna mulla meni kuppi nurin siitä vihjailusta ja sanoin, että mulla on sentää menestyvä LVIS yritys ja olen luonut 46 ihmiselle työpaikat ja vakaan elämän heille. Työautot, puhelimet, punttiskortit/uimahalliin mahdollista mennä. Maksan bonukset hyvästä tuloksesta ja pidän huolen ihmisistä.
Olen rakentanut meidän perheelle talon ja sieltä ei puutu mitään. Sun tyttäreltä ei puutu mitään. Olen aina pitänyt hänestä huolta. Silti en ole sun silmissä yhtään mitään, mutta silti mun kyydit ja muut kelpaa aina. Tämän joulun jälkeen saat soitella sun kahdelle tyttärelle ja pyydellä kyytejä ja apua, koska nyt mun osalta kaikki on loppu ja tämä pitää. Tuli joulupöytään hiljasta. Keräsin luuni ja ilmoitin vaimolleni, että mä lähden käymään siskoni luona. Siellä minusta ainakin pidetään.
Onneksi vaimoni ymmärsi minua ja oli samaa mieltä. Hän sanoin äidilleen, että noin se on. Et arvosta yhtään etkä ole ikinä pitänyt miehestäni. Koska elät jossain ihme kuplassa.
Appiukko sentään sano mulle, että hän ei ajattele minusta pahaa ja on ylpeä ja kiitollinen, että hänen tyttärellä on hyvä mies.
Anoppi se vaan saa verenpaineet 5000 aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele, että lapsiperheet kokevat olevansa yksin, kun tekevät kaikkensa, että muu maailma pysyisi loitolla. Kun jokainen anopin sana on ilkeilyä ja toisaalta hiljaa oleva anoppi on ilkeä, niin kannattaa pysyä moisesta kaukana ja haukkua julkisesti jokaiselle, joka jaksaa kuunnella.
Tämä. On tosi vaikeaa keskustella kun kaikki mitä sanoo on ilkeää ja jos ei sano mitään sekin on ilkeää.
En ole ap. Odotan kuitenkin normaalia, vastavuoroista kanssakäymistä ja keskustelua ilman arvostelua.
Valitettavasti kokemusta tästä anopin suhtautumisen muuttumisesta on. Ennen lapsenlapsen syntymää hyvät välit (niin puolison kuin minun mielestä) reilut 10 vuotta. Lapsen syntymän jälkeen jotenkin meni penaalissa kynät sekaisin, kyseli milloin hän saa olla lapselle äiti.... Lapsemme syntymän jälkeen minusta oli kuulemma tullut aivan hirveä. Puolisoni yritti puhua äidilleen, molemmat yritimme puhua usean vuoden ajan, mutta tuloksetta. Välithän siinä menivät, anoppi yritti väen vängällä muuttaa mustaa valkoiseksi, jotta tilanne olisi kääntynyt hänen edukseen.
Ja varmasti on myös tilanteita, joissa syy on lapsiperheen puolella. Mutta puhukaa, jos asiat vaivaavat. Olette silloin ainakin reilusti yrittäneet asiaa selvittää. Jos tilanne ei siitä huolimatta muutu, miksi tuhlata energiaa asiaan, johon ei pysty itse vaikuttamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin lapsen syntymä muutti anoppisuhteen kertaheitolla huonoksi. Minulla oli nyt jotain joka häntä kovin kiinnosti, johon hän halusi osallistua ja puuttuakin. Yhtäkkiä tuli esille tuo asenne että hänen hienossa suvussaan lapsille taattiin niin hyvä lapsuus ja minä olen niin surkea että kamala jos lapsi jotain minulta perii. Varmaan jotain biologista peruakin tuossa että hän haluaa nähdä lapsessa omia geenejään ja varjella lasta mahdolliselta huonolta hoidolta.
Luulen, että ap:n anoppi on aina harrastanut tuota piilovinoilua. Lapsen syntymän jälkeen se on ehkä tullut näkyvämmäksi ja henkilökohtaisemmaksi, jolloin sen huomaakin helpommin. Ei siihen auta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ei paksumpi nahka, eikä se, että kerrotaan, kuinka paha mieli tuollaisesta tulee. Toinen osapuoli kuitenkin kuittaa kaiken sillä, että leikillänihän minä vaan, ei nyt saa olla nipottaja yms., jolla loukkaantuja saadaan näyttämään typerältä.
Se tepsii, että mukaviattomat heitot nostaa tikunnokkaan, mielellään samantien ja niin, että muitakin on paikalla. Kun parikin kertaa on joutunut perustelemaan ja selittelemään lausuntojaan, niin todennäköisesti posket punottavat sen verran, että mölyt pysyvät mahassa jatkossa. Se on ihan sama, mitä hän muualla jauhaa, koska hän todennäköisesti tekee niin nytkin koko ajan. Mutta sinulle ei uskalla tulla enää sanomaan.
Kävelemään oppimisesta voisi sanoa vaikka tähän tyyliin: niin, oletko siis sitä mieltä, että aikainen kävelemään oppiminen korreloi jotenkin myöhempää menestystä elämässä, vai mitä tarkoitat tuolla vertailulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se varmaankaan ole helppoa mennä vanhana itteensä, jos ei nuorempana oo sitä suostunut tai ehtinyt tekemään. Voin vain kuvitella miten kamalaa se on tuossa iässä. On joutunut elämään itsensä kanssa jo niin pitkään, että on jo tottunut siihen, että minulla on oikeus...
T. Oman rajattomuutensa kanssa kamppaileva kolmekymppinen (väitän, että tämä itsetutkiskelu on helpompaa tässä iässä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kävi sama juttu. Melkein vuosikymmen miehen kanssa yhdessä ja anopin kanssa hyvät ja läheiset välit. Niin läheiset, että uskalsin kertoa hänelle arkaluontoisia asioita nuoruudestani.
Sitten syntyi esikoinen, ja jotain muuttui. Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, jossa anoppi raivostui vuorotellen minulle ja miehelle ja välillä molemmille, kun toimimme lapsen kanssa toisin kuin hän itse olisi toiminut. Kun emme pyynnöistä huolimatta antaneet hänelle vauvaikäistä lastamme viikoksi hoitoon toiselle puolelle Suomea. Kun emme antaneet hänen sisustaa lastenhuonettamme. Kun pyysimme häntä kunnioittamaan perheemme sääntöjä ja olemaan mitätöimättä niitä lapsen kuullen. Jne. jne. Hänen oli vaikea sulattaa etenkin sitä, että hänellä isoäitinä ei ollut päätösvaltaa lapsen asioissa minun yli.
Tarpeeksi monien raivareiden ja draamailujen jälkeen minun oli pakko ottaa etäisyyttä häneen, ja nykyisin välimme ovat kohteliaat mutta viileät. Emme juurikaan tapaa, mies käy lapsen kanssa mummolassa kahdestaan ja anoppi käy meillä lähinnä lapsen syntymäpäivillä ja joinain juhlapyhinä. Suvun toisilta miniöiltä olen kuitenkin kuullut, että anoppi on heillä käydessään kertoillut kahvipöydässä juttuja minun vaikeasta nuoruudestani. Ei olisi pitänyt luottaa
Vierailija kirjoitti:
Meillä kävi sama juttu. Melkein vuosikymmen miehen kanssa yhdessä ja anopin kanssa hyvät ja läheiset välit. Niin läheiset, että uskalsin kertoa hänelle arkaluontoisia asioita nuoruudestani.
Sitten syntyi esikoinen, ja jotain muuttui. Yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, jossa anoppi raivostui vuorotellen minulle ja miehelle ja välillä molemmille, kun toimimme lapsen kanssa toisin kuin hän itse olisi toiminut. Kun emme pyynnöistä huolimatta antaneet hänelle vauvaikäistä lastamme viikoksi hoitoon toiselle puolelle Suomea. Kun emme antaneet hänen sisustaa lastenhuonettamme. Kun pyysimme häntä kunnioittamaan perheemme sääntöjä ja olemaan mitätöimättä niitä lapsen kuullen. Jne. jne. Hänen oli vaikea sulattaa etenkin sitä, että hänellä isoäitinä ei ollut päätösvaltaa lapsen asioissa minun yli.
Tarpeeksi monien raivareiden ja draamailujen jälkeen minun oli pakko ottaa etäisyyttä häneen, ja nykyisin välimme ovat kohteliaat mutta viileät. Emme juurikaan tapaa, mies käy lapsen kanssa mummolassa kahdestaan ja anoppi käy meillä lähinnä lapsen syntymäpäivillä ja joinain juhlapyhinä. Suvun toisilta miniöiltä olen kuitenkin kuullut, että anoppi on heillä käydessään kertoillut kahvipöydässä juttuja minun vaikeasta nuoruudestani. Ei olisi pitänyt luottaa
Piti vielä jatkamani, että onko mahdollista, että myös ap:n anoppi kipuilee omaa rooliaan isoäitinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokee oman roolinsa muuttuneen anopista isovanhemmaksi.
Aika törkeeltä kuulostaa jos jotain geneettisiä piirteitä alkaa kritisoimaan.
Sano anopille ensin asiallisesti. Jos ei mene perille niin rupeat itse tekemään samaa, jos viesti sillä menis perille. "Toivottavasti tälle lapselle ei tule tota sun tai sun poikas..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on anopin koulutus ja ura? Joillakin elämän ainoa "saavutus" ovat lapset ja niillä sitten nokitellaan. Näin on usein kouluttamattomilla ihmisillä.
Anopilla ei ole oppikoulua suurempaa koulutusta, mutta on (tähän asti) tuntunut aika fiksulta tyypiltä siitä huolimatta. On toki mahdollista, että jostain syystä yrittää nokitella lapsillaan. Omituista tässä on kuitenkin se, että puolisoni on ainoa hänen lapsistaan, jolla on mennyt elämä "hyvin". Muilla on erinäisiä elämänhallintaongelmia. Siinäkin mielessä tämä meidän lapseen vertailu tuntuu vähän kornilta.
Sitäkin olen miettinyt, onko korona-aika laukaissut hänessä masennusta.
Miksi oppikoulun käynyt ihminen on jäänyt kouluttamatta eteenpäin? Hänellä ei siis ole muita keinoja päteä elämässä kuin lapsensa. Jotka ovat pääasiassa epäonnistuneet. Hän on kantanut vuosikymmeniä ahdistusta ja surua näistä. Ja nyt iski kateus eikä pysty samaistumaan ja tukemaan. Hän kokee, että teidän lähtökohtanne ovat liian paljon paremmat, ymmärtämättä aidosti että häntähän niistä osaltaan kiitetään. Kateellisen on hyvin vaikea sietää oman elämän kääntymistä ehtooseen muutenkin, ja jos pää alkaa lahota, keinoja on vielä vähemmän.
Pitää muistaa sekin, että jos suomalaisen anopin perhe on ehjä, hän on hyvin todennäköisesti viettänyt vuosia täysin ilman minkäänlaista huomiota mieheltään. Kyllähän se alkaa syödä ketä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelin, kun äiti ei ole ollut oikeastaan missään tekemisissä veljen perheen kanssa, meidän lapsia sen sijaan hoitaa mielellään. Selvisihän tuo: kaikki anopin sanoma ja tekemä oli pahaa ja huonoa, joten äiti teki sen ainoan järkevän ratkaisun, joka kannatti tehdä eli pysyy poissa veljen perheen kaikista tilaisuuksista eikä kutsu heitä käymään. Käly valitti eilen, että taas joutuu äitienpäivänä ravaamaan mummoloissa, joten oli ihan pakko muistuttaa, että heitä ei ole kutsuttu anoppinsa luokse, joten miksi sinne pitää tuppautua. Hiljeni edes hetkeksi.
Sinä et nyt kyllä taida olla puolueeton kertoja. Niin sanotusti sinulla on oma lehmä ojassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele, että lapsiperheet kokevat olevansa yksin, kun tekevät kaikkensa, että muu maailma pysyisi loitolla. Kun jokainen anopin sana on ilkeilyä ja toisaalta hiljaa oleva anoppi on ilkeä, niin kannattaa pysyä moisesta kaukana ja haukkua julkisesti jokaiselle, joka jaksaa kuunnella.
Tämä. On tosi vaikeaa keskustella kun kaikki mitä sanoo on ilkeää ja jos ei sano mitään sekin on ilkeää.
Ei ole vaikeaa. Jos haluaa toiselle aidosti hyvää, kyllä se näkyy.
Minun anopista tuli ilkeä sen jälkeen, kun hänen yksi lapsista menehtyi yllättäen.
On aina ollut kova luonne ja jotenkin katkeran oloinen. Ilmeisesti johtuen riitaisasta avioerosta, josta on kyllä jo useampi vuosikymmen aikaa.
On todellakin alkanut vittuilla minulle ja miehenikin on sen huomannut.
Korjailee jatkuvaan sanomisiani ja esim. asuntomme sisustus on hänen mielestä sellainen, ettei ikinä haluaisi samanlaista.
Kun muutimme nykyiseen asuntoomme, niin muuttopäivänä ilmoitti minulle, ettei hän ikinä muuttaisi tällaiseen asuntoon.
On tullut myös ilmi, että on salaillut omilta lapsiltaan asioita menneisyydestään.
Anopin elossa olevat lapset ovat eriarvoisessa asemassa. Yhtä suositaan ja nostetaan jalustalle, vaikka tämä on sössinyt melkein kaiken elämässään.
Ymmärrän kyllä, että suru ja menetys muuttaa ihmistä, mutta sitä en ymmärrä miksi se puretaan minuun. En ikinä ole pahaa sanaa anopille sanonut ja silloin, kun olen joutunut vittuilun kohteeksi, niin en ole vastannut hänen kommentteihinsa mitään.
Puheeksi tätä vittuilua ei voi hänen kanssaan ottaa, koska hän suuttuu siitä ja kieltää kaiken.
Ainoa vaihtoehto omalla kohdalla on, että olen niin vähän anopin kanssa tekemisissä kuin mahdollista.
Toivoisin kovasti mieheni puuttuvan , kun tällainen tilanne tulee, mutta ei. Ihmettelee vain jälkeen päin asiaa ja sanoo, että äitillä on vielä suruaika. Mutta ei se oikeuta tähän !
Suomalainen mies ei saa suutaan auki koskaan oikeassa paikassa, omalle miehelleni olen opettanut sen, että jos ei tartu ongelmiin talon ulkopuolella, pitää suunsa kiinni myös talon sisäpuolella. Se on SÄÄNTÖ, ei mielipide.