Nykyään ei MIKÄÄN kestä. Ei halvat eikä kalliit. Ei pitäisi hyväksyä!
Kaikki vaatteet, tavarat ja koneet hajoavat nykyään aivan vähäisen käytön jälkeen. Halvat ja kalliit. Myös hyvät merkit, joihin ennen saattoi luottaa. Suomalaisen merkin (en nyt mainitse nimiä) työkalut hajoavat, toisen suomalaisen suositun ja ihaillun merkin vaatteet nukkaantuvat ja haalistuvat, kolmannen kumisaappaat vuotavat. Nämä sellaisia, jotka ennen kestivät isältä pojalle. Uutta huonoa tavaraa valmistetaan ja ostetaan hirveällä vauhdilla vain kohta pois heitettäväksi. Jotenkin ihan viimeinen niitti oli, kun ostin tulitikkuja ja nekään eivät kestäneet raapaisua!!! Noin joka viides tikku katkesi raapaistessa. Miten TULITIKUN edes voi tehdä huonosti??? Se vaatii jo erityistä yritystä! Niin kyllästyttää ja turhauttaa tämä. Ja ihmiset ovat jo niin tottuneet tähän, että se vain hyväksytään. Asenne on, että no se ei kestänyt, ostetaan uusi. Tai että kaksi vuotta kestävä kodinkone olikin oikeastaan ihan hyvä saavutus, eihän enempää voisi odottaakaan. Ja saatikka kun on ostettu jotain halvalla; asenne on, että TIETENKÄÄN se ei kestänyt, oma vika kun ostit! On ihan yleisesti hiljaisesti hyväksyttyä, että halpa ei kestä. On muka ihan luonnollista, että halpisvaate tuhoutuu käyttökelvottomaksi ekassa pesussa, tai halvat sakset hajoavat palasiksi välittömästi. Niin, nehän olivat halvat, näin pitikin käydä?! Minä ehkä yksin olen sitä mieltä, että kaupoissa ei edes saisi myydä tavaraa, josta tietää, että se hajoaa heti. Olkoonkin vaikka kuinka halpaa. Tällaista ei vain pitäisi hyväksyä! Luonnosta ja ilmastostakin muka ollaan huolissaan, mutta roskan kerrytys kiihtyy vaan. Mutta kukapa muu välittäisi, ellemme me kuluttajat? Meidän pitäisi lakata hyväksymästä tätä järkyttävää roskaa. Meidän pitäisi viedä takaisin myyjälle/valmistajalle kaikki tavarat, jotka hajoavat ja hiutuvat. Pitäisi palauttaa kengät, jotka hajosivat yhden vuodenajan jälkeen, ja tulostin, joka kuukahti heti takuun loppumisen jälkeen (tarkoituksella, kaikkihan sen tietävät). Aina se ei tietysti onnistu, mutta meidän pitäisi sitkeästi vaatia ja osoittaa mieltämme. Jos kaikki tekisivät sen, laadun olisi pakko parantua.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä laatu on monella firmalla heikentynyt.
Tilasin verkkokaupasta tunnetun ja laadukkaana pidetyn kenkäfirman kävelykengät. Ihmettelin, kun paketti oli tosi kevyt ja luulinkin, että pakettiin on vahingossa laitettu jotkut kevyet tossut.
Ei, siellä oli tilaamani kävelykengät, mutta laatu oli tosi heikko. Ihan silmin nähden materiaali oli heikompaa kuin ennen ja kengät olivat kuin pahvikengät.
Sama juttu toisella laatufirmalla. Mitoitus oli muuttunut niin pieneksi, että joutuisin tilaamaan kaksi numeroa suuremmat kengät kuin ennen, mutta sekään ei auttaisi, koska kengät ovat kapeampia kuin ennen.
Alkaa turhauttaa, kun ei meinaa kunnon kenkiä löytää.Pahvikengistä puheenollen. Erehdyin ostamaan Tokmannista kengät, ja kun ne aika pian sitten hajosivat, pahvia sieltä pohjan sisältä paljastui!
Tämä ei muuten riipu pelkästään hinnasta. Hajoavia kengänpohjia on muillakin kuin halpamerkeillä. Minulla oli kerran kengät, en muista enää merkkiä, mutta ihan keskihintaiset, laadukkaan näköiset. Niissä oli aika paksu pohja ja karsoin, että varmaan pitää vähän sadetta, eivät heti hörppää vettä. Olin pitänyt niitä pari kertaa, ja sitten satoi. Ihmettelin kun toinen jalka oli heti märkä vaikka kadulla ei ollut mitään isoja lammikoita. Katsoin kengänpohjia, ja toisesta kengästä olikin pohja halki. Alta näkyi kangasta josta oli tietysti mennyt vesi läpi. Se, mitä olin luullut paksuksi kumipohjaksi, olikin vain paperinohuella kumilla päällystettyä kangasta, ei ollenkaan kokonaan kumia kuten ulkonäöstä voisi luulla.
Riekerin kengät. Piti saada kengät syksyksi. Liikkeessä sanoin että sellaiset joissa on vähän enemmän vuorta, ja jotka kestää vähän kosteutta, ja jotka eivät ole liukkaat. Mitä sain? Kävelin lyhyellä aamukostealla nurmella, ja vesi tuli pohjan ja kengän välistä kastelles sukat. puolen sentin lumessa/ muuten vain märällä olivat niin liukkaat että niitä olisi voinut pitää lähinnä kesällä, jolloin käyttämisen esti karvavuori. VMP.
Minullakin yhdet Riekerin kengät päästi saumoista vettä läpi, parista kohtaa.
Ostin viime talvena pienkodinkoneen, tunnetulta merkiltä, ja se kesti muutaman käyttökerran. En meinannut mistään kautta saada asiaa kuntoon. Vastuuta takuun aikana ilmenneestä viasta väisteli niin myyjä kuin maahantuojakin.
Kone kävi huollossa ja tuli sieltä yhtä viallisena takaisin, kuin oli sinne mennytkin.
Maahantuoja ei uskonut, että kone oli edelleen viallinen huollosta tullessa.
Lopulta yrittivät saada minua itse korjaamaan sitä konetta ja olisivat vaan jonkun osan lähettäneet. En herranjestas lähde mitään konetta itse sorkkimaan. Se ei ole asiakkaan tehtävä, eikä ole turvallista.
Lopulta sain pitkän ajan päästä myyjältä hyvityksen koneesta. Kuukausia tämä asiakkaan vedätys kesti.
Vierailija kirjoitti:
Ostin viime talvena pienkodinkoneen, tunnetulta merkiltä, ja se kesti muutaman käyttökerran. En meinannut mistään kautta saada asiaa kuntoon. Vastuuta takuun aikana ilmenneestä viasta väisteli niin myyjä kuin maahantuojakin.
Kone kävi huollossa ja tuli sieltä yhtä viallisena takaisin, kuin oli sinne mennytkin.
Maahantuoja ei uskonut, että kone oli edelleen viallinen huollosta tullessa.
Lopulta yrittivät saada minua itse korjaamaan sitä konetta ja olisivat vaan jonkun osan lähettäneet. En herranjestas lähde mitään konetta itse sorkkimaan. Se ei ole asiakkaan tehtävä, eikä ole turvallista.Lopulta sain pitkän ajan päästä myyjältä hyvityksen koneesta. Kuukausia tämä asiakkaan vedätys kesti.
Mitä kummaa. Eivätkö ne siellä huollossa testaa korjaamaansa konetta?
Ostin Lindexistä pari kuukautta sitten paksua farkkukangasta olevat farkut. Nyt mieleni teki ostaa toisetkin mutta tässä välissä laatu oli huonontunut. Farkut olivatkin ohuempaa kangasta kuin viimeksi. En ymmärrä miksi kaikki hyvät jutut pitää heti huonontaa?
Vierailija kirjoitti:
Muistan lukeneeni, että sukkahousuista voitaisiin tehdä hajoamattomia, jos vain tehtäisiin. Mutta niistä tehdään tahallaan heikkoja, jotta jatkuvaa myyntiä olisi. Onko jollain tästä tarkempaa tietoa? Ajatella, hajoamattomat sukkahousut! Sehän kuulostaa utopistiselta unelmalta...
Sukkahousut ovat auttamatta sitä herkempiä 'naarmuuntumaan' mitä ohuemmat ovat. Kynnellähän sen yleensä rikkoo. Saattaa silti jotakin laatueroja olla ja ehkä neuloksissakin.
Vierailija kirjoitti:
Ostin viime talvena pienkodinkoneen, tunnetulta merkiltä, ja se kesti muutaman käyttökerran. En meinannut mistään kautta saada asiaa kuntoon. Vastuuta takuun aikana ilmenneestä viasta väisteli niin myyjä kuin maahantuojakin.
Kone kävi huollossa ja tuli sieltä yhtä viallisena takaisin, kuin oli sinne mennytkin.
Maahantuoja ei uskonut, että kone oli edelleen viallinen huollosta tullessa.
Lopulta yrittivät saada minua itse korjaamaan sitä konetta ja olisivat vaan jonkun osan lähettäneet. En herranjestas lähde mitään konetta itse sorkkimaan. Se ei ole asiakkaan tehtävä, eikä ole turvallista.Lopulta sain pitkän ajan päästä myyjältä hyvityksen koneesta. Kuukausia tämä asiakkaan vedätys kesti.
Takuun jälkeen tulee virhevastuu. Googlettakaa ja vaatikaa. Meidän tuttavapiirissä AEG comfort lift, (kori nousee) on jo kolme, pari vuotta oston jälkeen hajonnutta, astianpesukonetta.
Tämä ketju muistuttikin minua laittamaan arvostelun erään suomalaisen merkin collareihin. Myyjä oikein kehui että ne on nyt uudistettuna niin kivat kun ei ole niin paksut ja kuumat. Niitä nyt reilun vuoden käyttäneenä olen paikannut useat reiät, joita ei varmasti olisi tullut sillä paksummalla kankaalla... Kyllä, olisin voinut palauttaa, mutta voimavaroja siihen ei ole ollut (ostin pop-up kaupasta toisessa kaupungissa, joten palautus ei ole millään tavalla vaivatonta. Kuittikaan ei ole tallessa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä laatu on monella firmalla heikentynyt.
Tilasin verkkokaupasta tunnetun ja laadukkaana pidetyn kenkäfirman kävelykengät. Ihmettelin, kun paketti oli tosi kevyt ja luulinkin, että pakettiin on vahingossa laitettu jotkut kevyet tossut.
Ei, siellä oli tilaamani kävelykengät, mutta laatu oli tosi heikko. Ihan silmin nähden materiaali oli heikompaa kuin ennen ja kengät olivat kuin pahvikengät.
Sama juttu toisella laatufirmalla. Mitoitus oli muuttunut niin pieneksi, että joutuisin tilaamaan kaksi numeroa suuremmat kengät kuin ennen, mutta sekään ei auttaisi, koska kengät ovat kapeampia kuin ennen.
Alkaa turhauttaa, kun ei meinaa kunnon kenkiä löytää.Pahvikengistä puheenollen. Erehdyin ostamaan Tokmannista kengät, ja kun ne aika pian sitten hajosivat, pahvia sieltä pohjan sisältä paljastui!
Tämä ei muuten riipu pelkästään hinnasta. Hajoavia kengänpohjia on muillakin kuin halpamerkeillä. Minulla oli kerran kengät, en muista enää merkkiä, mutta ihan keskihintaiset, laadukkaan näköiset. Niissä oli aika paksu pohja ja karsoin, että varmaan pitää vähän sadetta, eivät heti hörppää vettä. Olin pitänyt niitä pari kertaa, ja sitten satoi. Ihmettelin kun toinen jalka oli heti märkä vaikka kadulla ei ollut mitään isoja lammikoita. Katsoin kengänpohjia, ja toisesta kengästä olikin pohja halki. Alta näkyi kangasta josta oli tietysti mennyt vesi läpi. Se, mitä olin luullut paksuksi kumipohjaksi, olikin vain paperinohuella kumilla päällystettyä kangasta, ei ollenkaan kokonaan kumia kuten ulkonäöstä voisi luulla.
Kengänpohjien materiaalia on muutettu. Nykyinen murenee ihan vaikka itsestään vuosien kuluessa vaikka kenkä ei olisi edes käytössä.
Olikohan se PUV? Syytä muutokseen en tiedä.
Näinhän se on. Enää ei viitsisi ostaa mitään. Enkä ostakaan ennen kuin on ihan pakko.