Sosiaalityön ongelmat

Ap kertoo, että hänellä on myös syömisen kanssa ongelmia. Oletko kertonut tämän asian omalle sossulle? Syömishäiriöitä osataan hoitaa nykyään tehokkaasti, on oma-apuohjelmia, keskusteluapua ja järeämpää somaattista hoitoa, sekä vertaistukea paljonkin. Sinua voidaan auttaa, kunhan ojennat käden ja uskallat päästää irti siitä identiteetistä, ettei mikään kuitenkaan auta ja olet olosuhteiden uhri lopun ikääsi. Se on turvallinen identiteetti, mutta ei johda muutokseen. Jos haluaa muutosta, ei voi enää toimia nykyisellä tavalla. Voin pyrkiä lasiovesta läpi aukaisematta sitä ja ihmetellä, miksi päähän sattuu joka aamu ja joudun ottamaan Buranaa vatsahaavaan saakka. Kuitenkaan mikään ei muutu, ennen kuin mun käytös muuttuu.

-ylempänä kommentoitunut sossu

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tuonnehan päädytään nimenomaan siksi, että omat voimat eivät riitä, eikä yksinkertaisesti pysty asioitaan hoitamaan. Vaikka haluaisikin itse asiansa hoitaa, ei siihen aina vaan ole voimavaroja. Usein sosiaalityöntekijä ei myöskään tarjoa mitään tällaisia toimia, ajatuksia tai aktiviteetteja, ei yhtään mitään. Varmasti se oma motivaatio on nollassa jo ihan kokonaistilanteen vuoksi kaikkien voimavarojen mennessä ihan perusselviytymiseen. Lisäksi toistuvat huonot kokemukset, turhautuminen, asioiden paikallaan junnaaminen, jopa traumat jne. ovat kuluttaneet motivaation nollaan ja seurauksena on mm. kyynisyyttä ja mielenterveysongelmia ja ongelmien pahentumista. Asiakas ei juurikin näistä syistä välttämättä jaksa jauhaa samoja hyvinkin vaikeita asioita sadatta kertaa. Joissakin tapauksissa soittaminen esim. terveyskeskukseen on asiakkaalle yksinkertaisesti ylitsepääsemätöntä jälleen samoista syistä. Ei välttämättä kyse ole siitä, että asiakas ei haluaisi sitä tehdä. Sosiaalityöntekijälle ei ole suuri asia soittaa asiakkaan puolesta asiakkaan luvalla tietysti,jos se edistää asioiden etenemistä. Jo tällainen toimi on osoitus sosiaalityöntekijän tekemistä käytännön toimista. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että hänellä on myös syömisen kanssa ongelmia. Oletko kertonut tämän asian omalle sossulle? Syömishäiriöitä osataan hoitaa nykyään tehokkaasti, on oma-apuohjelmia, keskusteluapua ja järeämpää somaattista hoitoa, sekä vertaistukea paljonkin. Sinua voidaan auttaa, kunhan ojennat käden ja uskallat päästää irti siitä identiteetistä, ettei mikään kuitenkaan auta ja olet olosuhteiden uhri lopun ikääsi. Se on turvallinen identiteetti, mutta ei johda muutokseen. Jos haluaa muutosta, ei voi enää toimia nykyisellä tavalla. Voin pyrkiä lasiovesta läpi aukaisematta sitä ja ihmetellä, miksi päähän sattuu joka aamu ja joudun ottamaan Buranaa vatsahaavaan saakka. Kuitenkaan mikään ei muutu, ennen kuin mun käytös muuttuu.

-ylempänä kommentoitunut sossu

Olen läski. Kyse on lohtusyömisestä. Olen yrittänyt hoitaa ahdistustani syömällä koko aikuisikäni. Lisäksi olen huono laittamaan ruokaa, enkä sitä jaksa tehdä, joten syönkin hyvin epäterveellisesti. Suurin syy tähän on kuitenkin se, että ei ole tiskikoneita, joten kaikki tiskit pitää tiskata käsin ja sitä yrittää päästä vähillä tiskeillä. Kun sitten tiskaan menee siihen joku 2-3 tuntia. Lisäksi pienet tulot tietysti aiheuttavat suuria haasteita. Selvää myös on, että diagnosoimatta jäänyt suolistosairaus vaivaa. Suolistovaivat ovat pakottaneet siirtymään täysin laktoosittomaan ja hyvin pitkälle vehnättömään, siis aikalailla gluteenittoman ruokavalioon. Diagnosoimatta on siis selvästi jäänyt autismikirjon häiriö, ahdistus ja laktoosi-intoleranssi/keliakia/ibs. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tuonnehan päädytään nimenomaan siksi, että omat voimat eivät riitä, eikä yksinkertaisesti pysty asioitaan hoitamaan. Vaikka haluaisikin itse asiansa hoitaa, ei siihen aina vaan ole voimavaroja. Usein sosiaalityöntekijä ei myöskään tarjoa mitään tällaisia toimia, ajatuksia tai aktiviteetteja, ei yhtään mitään. Varmasti se oma motivaatio on nollassa jo ihan kokonaistilanteen vuoksi kaikkien voimavarojen mennessä ihan perusselviytymiseen. Lisäksi toistuvat huonot kokemukset, turhautuminen, asioiden paikallaan junnaaminen, jopa traumat jne. ovat kuluttaneet motivaation nollaan ja seurauksena on mm. kyynisyyttä ja mielenterveysongelmia ja ongelmien pahentumista. Asiakas ei juurikin näistä syistä välttämättä jaksa jauhaa samoja hyvinkin vaikeita asioita sadatta kertaa. Joissakin tapauksissa soittaminen esim. terveyskeskukseen on asiakkaalle yksinkertaisesti ylitsepääsemätöntä jälleen samoista syistä. Ei välttämättä kyse ole siitä, että asiakas ei haluaisi sitä tehdä. Sosiaalityöntekijälle ei ole suuri asia soittaa asiakkaan puolesta asiakkaan luvalla tietysti,jos se edistää asioiden etenemistä. Jo tällainen toimi on osoitus sosiaalityöntekijän tekemistä käytännön toimista. Ap.

Juu, totta kai soitan asiakkaan puolesta jos tarvitsee. Tämä toive kannattaa ottaa avoimesti esille tapaamisessa, eli on jokin este soittamiseen tai ei voi mennä yksin paikalle kokoukseen tai terveyskeskukseen. Asiakkaan luvalla tulen mukaan, voidaan tavata vaikka vähän ennenkin ja jutella, sekä jälkeen päästää höyryjä. Joskus asiakkaista tulee kuva liian reippaina ja omatoimisina, se on oma virheeni. Jotenkin olettaa, että asiakas pystyy varaamaan ajan itsenäisesti ja pärjäilee. Ei tule kysyttyä, tarvitsetko apua tähän. Meillä on hyviä sosiaaliohjaajia, jotka eniten hoitaa näitä käytännön asioita, mutta kyllä mä sossunakin teen ohjaustyötä, jos se on asiakkaalle tärkeää.

Varsinaista hoivatyötä tämä ei kuitenkaan ole, vaikka henkistä hoivaa onkin tarjolla. Systeemiin on kirjoitettu sisälle muutoksen oletus ja odotus, mitä asiakkailta joutuu hienovaraisesti vaatimaan. Esim. toimeentulotuen tarkoitus on olla väliaikainen, varsinaisen tulonlähteen pitäisi löytyä muualta. Jos koet olevasi työkyvytön ja "kaikki on kokeiltu", onko selvitelty työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn mahdollisuuksia? Miten sun mielen asioita on hoidettu tähän saakka? Oisko niissä jotain toivoa vielä tai kokeilematon mahdollisuus?

Vielä tehtävä tälle päivälle:

listaa kolme asiaa, joissa olet hyvä. Kolme asiaa, jotka haluaisit saavuttaa. Sitten mietit, mikä voisi olla ensimmäinen askel kohti saavutettavaa asiaa. Mitä voisit tehdä unelman eteen jo tänään? Se voi olla ihan pieni asia. Voit vaikka iltasella kirjoittaa tähän tehtävän vastaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tuonnehan päädytään nimenomaan siksi, että omat voimat eivät riitä, eikä yksinkertaisesti pysty asioitaan hoitamaan. Vaikka haluaisikin itse asiansa hoitaa, ei siihen aina vaan ole voimavaroja. Usein sosiaalityöntekijä ei myöskään tarjoa mitään tällaisia toimia, ajatuksia tai aktiviteetteja, ei yhtään mitään. Varmasti se oma motivaatio on nollassa jo ihan kokonaistilanteen vuoksi kaikkien voimavarojen mennessä ihan perusselviytymiseen. Lisäksi toistuvat huonot kokemukset, turhautuminen, asioiden paikallaan junnaaminen, jopa traumat jne. ovat kuluttaneet motivaation nollaan ja seurauksena on mm. kyynisyyttä ja mielenterveysongelmia ja ongelmien pahentumista. Asiakas ei juurikin näistä syistä välttämättä jaksa jauhaa samoja hyvinkin vaikeita asioita sadatta kertaa. Joissakin tapauksissa soittaminen esim. terveyskeskukseen on asiakkaalle yksinkertaisesti ylitsepääsemätöntä jälleen samoista syistä. Ei välttämättä kyse ole siitä, että asiakas ei haluaisi sitä tehdä. Sosiaalityöntekijälle ei ole suuri asia soittaa asiakkaan puolesta asiakkaan luvalla tietysti,jos se edistää asioiden etenemistä. Jo tällainen toimi on osoitus sosiaalityöntekijän tekemistä käytännön toimista. Ap.

Juu, totta kai soitan asiakkaan puolesta jos tarvitsee. Tämä toive kannattaa ottaa avoimesti esille tapaamisessa, eli on jokin este soittamiseen tai ei voi mennä yksin paikalle kokoukseen tai terveyskeskukseen. Asiakkaan luvalla tulen mukaan, voidaan tavata vaikka vähän ennenkin ja jutella, sekä jälkeen päästää höyryjä. Joskus asiakkaista tulee kuva liian reippaina ja omatoimisina, se on oma virheeni. Jotenkin olettaa, että asiakas pystyy varaamaan ajan itsenäisesti ja pärjäilee. Ei tule kysyttyä, tarvitsetko apua tähän. Meillä on hyviä sosiaaliohjaajia, jotka eniten hoitaa näitä käytännön asioita, mutta kyllä mä sossunakin teen ohjaustyötä, jos se on asiakkaalle tärkeää.

Varsinaista hoivatyötä tämä ei kuitenkaan ole, vaikka henkistä hoivaa onkin tarjolla. Systeemiin on kirjoitettu sisälle muutoksen oletus ja odotus, mitä asiakkailta joutuu hienovaraisesti vaatimaan. Esim. toimeentulotuen tarkoitus on olla väliaikainen, varsinaisen tulonlähteen pitäisi löytyä muualta. Jos koet olevasi työkyvytön ja "kaikki on kokeiltu", onko selvitelty työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn mahdollisuuksia? Miten sun mielen asioita on hoidettu tähän saakka? Oisko niissä jotain toivoa vielä tai kokeilematon mahdollisuus?

Vielä tehtävä tälle päivälle:

listaa kolme asiaa, joissa olet hyvä. Kolme asiaa, jotka haluaisit saavuttaa. Sitten mietit, mikä voisi olla ensimmäinen askel kohti saavutettavaa asiaa. Mitä voisit tehdä unelman eteen jo tänään? Se voi olla ihan pieni asia. Voit vaikka iltasella kirjoittaa tähän tehtävän vastaukset.

En tiedä, esititkö nuo ihan yleisinä huomioida vai toivoitko vastauksiani. En nyt viitsi kaikkea täällä kertoa, mutta näin tiivistäen elämäni on ollut vaikea. Paljon ikävää on tapahtunut. Toki olen itsekin tehnyt virheitä ja asiat olisivat voineet mennä toisin, mutta paljon on ollut sellaista, johon en ole voinut itse vaikuttaa. Muutama vuosi sitten tapahtui erittäin traumaattisia asioita, joista en ole toipunut ja jotka muuttivat elämääni hyvin paljon. Silti jouduin elämään tämän keskellä. Todennäköisesti se laukaisi ihan traumaperäisen ahdistuksen, vaikkakin olin toki ahdistunut tätä ennenkin. Sen verran voin nyt kertoa, että mistään väkivallan tai muu kauan rikoksen uhriksi joutumisesta ei ole tässä kyse. Mielenterveysongelmiani ei ole hoidettu mitenkään. Eihän virallista diagnoosiakaan autismikirjon häiriöstä tai ahdistuksesta ole. Olen kyllä ottanut nuo ja eläkkeen useasti tapaamisissa esille. Ap.

Nyt odotan puhelua kuntakokeilusta. Harmi vain, että en oikein voi pitää puhelinta äänellä kun nämä 0409-alkuiset häirikkönumerotkin ovat alkaneet taas häiriköimään. Aina uudesta numerosta soittavat. Pari kertaa olen harkinnut jo numeroni vaihtamista. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tähän asiaan on annettu ketjussa jo lukuisia vastauksia asiakkaan näkökulmasta perusteluineen. Ole ystävällinen ja tutustu niihin. Oletan, ja vahva toiveeni on, että ymmärrät sitten lukemasi. Sen jälkeen voit kommentoida uudelleen itsestä lähtevää muutosta, siihen tarvittavia omia voimavaroja ja resursseja. Palaa asiaan, kun sinulla on tarjota vaihtoehtoja ja keinoja, joista täällä ei olisi jo kohtalaisen tyhjentävästi keskusteltu ja jotka eivät ole suoraan copypastattuja sosiaalityön pääsykoekirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että hänellä on myös syömisen kanssa ongelmia. Oletko kertonut tämän asian omalle sossulle? Syömishäiriöitä osataan hoitaa nykyään tehokkaasti, on oma-apuohjelmia, keskusteluapua ja järeämpää somaattista hoitoa, sekä vertaistukea paljonkin. Sinua voidaan auttaa, kunhan ojennat käden ja uskallat päästää irti siitä identiteetistä, ettei mikään kuitenkaan auta ja olet olosuhteiden uhri lopun ikääsi. Se on turvallinen identiteetti, mutta ei johda muutokseen. Jos haluaa muutosta, ei voi enää toimia nykyisellä tavalla. Voin pyrkiä lasiovesta läpi aukaisematta sitä ja ihmetellä, miksi päähän sattuu joka aamu ja joudun ottamaan Buranaa vatsahaavaan saakka. Kuitenkaan mikään ei muutu, ennen kuin mun käytös muuttuu.

-ylempänä kommentoitunut sossu

Ap:hän hakee apua, ja pyrkii kohti muutosta parempaan elämään erittäin aktiivisesti. Mitä sinä nyt et halua hänen tilanteessaan huomata? Ei ap nyt millään tavoin kyllä ainakaan uhriutuvalta vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tähän asiaan on annettu ketjussa jo lukuisia vastauksia asiakkaan näkökulmasta perusteluineen. Ole ystävällinen ja tutustu niihin. Oletan, ja vahva toiveeni on, että ymmärrät sitten lukemasi. Sen jälkeen voit kommentoida uudelleen itsestä lähtevää muutosta, siihen tarvittavia omia voimavaroja ja resursseja. Palaa asiaan, kun sinulla on tarjota vaihtoehtoja ja keinoja, joista täällä ei olisi jo kohtalaisen tyhjentävästi keskusteltu ja jotka eivät ole suoraan copypastattuja sosiaalityön pääsykoekirjasta.

Ap:n perusproblematiikka vaikuttaa olevan mielenterveyden puolella. Tällöin terveydenhuolto on ensisijainen hoitokontakti ja sinne ap:n tulisi hakeutua. Hoitokontakti mielenterveyspalveluissa tuo mielenterveyspolin sosiaalityöntekijän mukaan keskusteluihin. Yhdessä lääkärin ja terveydenhuollon sosiaalityön kanssa tulisi kartoittaa ap:n tarvitsemat tukitoimet, onko esim. työkyvyttömyyseläke mahdollinen, onko mahdollista saada tukea mielenterveyspalveluista esim. arjen sujumisen tueksi. Ap voisi hyötyä erilaisista mielenterveyden kuntoutuspalveluista. Aikuissosiaalityössä ei ole terveydenhuollon osaamista eikä ap voi odottaa sieltä itselleen terveydenhuollon tukitoimia. 

Näköään tulin sitten huomaamattakin kertoneeksi vähän liikaa asioista. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tähän asiaan on annettu ketjussa jo lukuisia vastauksia asiakkaan näkökulmasta perusteluineen. Ole ystävällinen ja tutustu niihin. Oletan, ja vahva toiveeni on, että ymmärrät sitten lukemasi. Sen jälkeen voit kommentoida uudelleen itsestä lähtevää muutosta, siihen tarvittavia omia voimavaroja ja resursseja. Palaa asiaan, kun sinulla on tarjota vaihtoehtoja ja keinoja, joista täällä ei olisi jo kohtalaisen tyhjentävästi keskusteltu ja jotka eivät ole suoraan copypastattuja sosiaalityön pääsykoekirjasta.

Ap:n perusproblematiikka vaikuttaa olevan mielenterveyden puolella. Tällöin terveydenhuolto on ensisijainen hoitokontakti ja sinne ap:n tulisi hakeutua. Hoitokontakti mielenterveyspalveluissa tuo mielenterveyspolin sosiaalityöntekijän mukaan keskusteluihin. Yhdessä lääkärin ja terveydenhuollon sosiaalityön kanssa tulisi kartoittaa ap:n tarvitsemat tukitoimet, onko esim. työkyvyttömyyseläke mahdollinen, onko mahdollista saada tukea mielenterveyspalveluista esim. arjen sujumisen tueksi. Ap voisi hyötyä erilaisista mielenterveyden kuntoutuspalveluista. Aikuissosiaalityössä ei ole terveydenhuollon osaamista eikä ap voi odottaa sieltä itselleen terveydenhuollon tukitoimia. 

Mielenterveysongelma, työttömyys, syrjäytyneisyys, onnettomuudet, somaattiset ongelmat eivät poissulje asiakkaan sosiaalityön ogelmia, vaan usein miten juuri synnyttävät niitä, tälläkään perustelulla sosiaalityöntekijä ei siis voi puhua itseään ulos auttamisvelvollisuudestaan. Kommentti ei kohdennu käsittelemään ap:tä, vaan yleensä sosiaalityön apua tarvitsevia, joilla taustoilla on erilaisia sosiaalista selviytymistä ja asemaa heikentäviä tekijöitä.

Ei sitten soitettu kuntakokeilusta tänäänkään. Eilen jätin viestin ja pyysin soittamaan.En ollut aikoinaan tallentanut tuon työntekijän suoraa numeroa, joten suoraan en voinut tuolle soittaa. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tähän asiaan on annettu ketjussa jo lukuisia vastauksia asiakkaan näkökulmasta perusteluineen. Ole ystävällinen ja tutustu niihin. Oletan, ja vahva toiveeni on, että ymmärrät sitten lukemasi. Sen jälkeen voit kommentoida uudelleen itsestä lähtevää muutosta, siihen tarvittavia omia voimavaroja ja resursseja. Palaa asiaan, kun sinulla on tarjota vaihtoehtoja ja keinoja, joista täällä ei olisi jo kohtalaisen tyhjentävästi keskusteltu ja jotka eivät ole suoraan copypastattuja sosiaalityön pääsykoekirjasta.

Ap:n perusproblematiikka vaikuttaa olevan mielenterveyden puolella. Tällöin terveydenhuolto on ensisijainen hoitokontakti ja sinne ap:n tulisi hakeutua. Hoitokontakti mielenterveyspalveluissa tuo mielenterveyspolin sosiaalityöntekijän mukaan keskusteluihin. Yhdessä lääkärin ja terveydenhuollon sosiaalityön kanssa tulisi kartoittaa ap:n tarvitsemat tukitoimet, onko esim. työkyvyttömyyseläke mahdollinen, onko mahdollista saada tukea mielenterveyspalveluista esim. arjen sujumisen tueksi. Ap voisi hyötyä erilaisista mielenterveyden kuntoutuspalveluista. Aikuissosiaalityössä ei ole terveydenhuollon osaamista eikä ap voi odottaa sieltä itselleen terveydenhuollon tukitoimia. 

Mielenterveysongelma, työttömyys, syrjäytyneisyys, onnettomuudet, somaattiset ongelmat eivät poissulje asiakkaan sosiaalityön ogelmia, vaan usein miten juuri synnyttävät niitä, tälläkään perustelulla sosiaalityöntekijä ei siis voi puhua itseään ulos auttamisvelvollisuudestaan. Kommentti ei kohdennu käsittelemään ap:tä, vaan yleensä sosiaalityön apua tarvitsevia, joilla taustoilla on erilaisia sosiaalista selviytymistä ja asemaa heikentäviä tekijöitä.

Pitää myös ymmärtää, että sosiaalityötä tehdään muuallakin kuin sosiaalitoimistossa. Mielenterveyspoliklinikat, psykoosipolit, päihdepoliklinikat, sairaalat jne. ovat täynnä myös sosiaalityöntekijöitä, joiden tehtävä on avustaa sairastuneita esim. eläkkeisiin ja toimeentuloon liittyvissä asioissa. Aikuissosiaalityössä ei ap:n ongelmia pystytä ratkomaan, koska terveydenhuollon osuus on niin merkittävä problematiikassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon itse sosiaalityöntekijä ja ajattelen, että aikuissosiaalityö on ihmisen auttamista auttamaan itseään. Eli muutosmotivaatiota täytyy löytyä itsestä, minä voin kannustaa ja tukea, sekä auttaa rahallisesti sen minkä pykälät antaa myöten. Otan vastaan pettymyksen ja vihan tunteita, se on ihan ok ja mun työtä. Kuitenkaan väkisin en voi auttaa jos mikään ei tunnu oikealta, ja vuodesta toiseen sama levy pyörii. Mikään tarjottu ajatus tai aktiviteetti ei kelpaa, eikä halua alkaa selvitellä juurisyitä miksi tilanne on sellainen kuin on. Osalla asiakkaista taas on selvä diagnosoimatta jäänyt sairaus tai nepsy-erityisyys, mutta senkin hoitamiseen tarvitaan motivaatio. Minä autan, soitan, tulen sun kanssa terveyskeskukseen, mutta se kipinä susta täytyy itsestä löytyä.

Tähän asiaan on annettu ketjussa jo lukuisia vastauksia asiakkaan näkökulmasta perusteluineen. Ole ystävällinen ja tutustu niihin. Oletan, ja vahva toiveeni on, että ymmärrät sitten lukemasi. Sen jälkeen voit kommentoida uudelleen itsestä lähtevää muutosta, siihen tarvittavia omia voimavaroja ja resursseja. Palaa asiaan, kun sinulla on tarjota vaihtoehtoja ja keinoja, joista täällä ei olisi jo kohtalaisen tyhjentävästi keskusteltu ja jotka eivät ole suoraan copypastattuja sosiaalityön pääsykoekirjasta.

Ap:n perusproblematiikka vaikuttaa olevan mielenterveyden puolella. Tällöin terveydenhuolto on ensisijainen hoitokontakti ja sinne ap:n tulisi hakeutua. Hoitokontakti mielenterveyspalveluissa tuo mielenterveyspolin sosiaalityöntekijän mukaan keskusteluihin. Yhdessä lääkärin ja terveydenhuollon sosiaalityön kanssa tulisi kartoittaa ap:n tarvitsemat tukitoimet, onko esim. työkyvyttömyyseläke mahdollinen, onko mahdollista saada tukea mielenterveyspalveluista esim. arjen sujumisen tueksi. Ap voisi hyötyä erilaisista mielenterveyden kuntoutuspalveluista. Aikuissosiaalityössä ei ole terveydenhuollon osaamista eikä ap voi odottaa sieltä itselleen terveydenhuollon tukitoimia. 

Mielenterveysongelma, työttömyys, syrjäytyneisyys, onnettomuudet, somaattiset ongelmat eivät poissulje asiakkaan sosiaalityön ogelmia, vaan usein miten juuri synnyttävät niitä, tälläkään perustelulla sosiaalityöntekijä ei siis voi puhua itseään ulos auttamisvelvollisuudestaan. Kommentti ei kohdennu käsittelemään ap:tä, vaan yleensä sosiaalityön apua tarvitsevia, joilla taustoilla on erilaisia sosiaalista selviytymistä ja asemaa heikentäviä tekijöitä.

Pitää myös ymmärtää, että sosiaalityötä tehdään muuallakin kuin sosiaalitoimistossa. Mielenterveyspoliklinikat, psykoosipolit, päihdepoliklinikat, sairaalat jne. ovat täynnä myös sosiaalityöntekijöitä, joiden tehtävä on avustaa sairastuneita esim. eläkkeisiin ja toimeentuloon liittyvissä asioissa. Aikuissosiaalityössä ei ap:n ongelmia pystytä ratkomaan, koska terveydenhuollon osuus on niin merkittävä problematiikassa.

Terveydenhuolto hoitaa oman tonttinsa, ja niinntulee tehdä myös sosiaalityön eikä harrastaa vastuupakoilua muiden toimialojen kustannuksella ja selän takana.

Ihan sulle tarkoitin nuo kysymykset siitä, millaisia toiveita sulla on tulevaisuuden suhteen ja mitä elämältä haluaisit. Lisäksi omien vahvuuksien pohtiminen tekee kaikille hyvää, ja voi jopa avata uusia ovia. Näiden tietäminen auttaisi pohtimaan, millaista apua voisi olla mahdollista saada, ja millaisia tavoitteita asettaa. Eli mahdollisimman sinun näköisesi elämä, jossa voisit kokea tyytyväisyyttä ja hyvää oloa. Näihin on hankala ammattilaisen kanssa pyrkiä, jos ei tiedä mitä asiakas haluaa. Yhteistyötä toki tehdään eri ammattialojen kanssa.

Tähänkin ketjuun tuli jo mitätöijiä ja haukkujia. Ajattelin, että voisin ap:ta jotenkin tsempata ja auttaa, tekstisi koskettivat minua. Mutta eipä siinä mitään, jatkakaa meidän haukkumista ihan rauhassa, sossut on p4skoja jne. Itse en enää viitsi tätä ketjua lukea, töissä saa ihan tarpeeksi. Toivon aloittajalle kaikesta huolimatta hyvää alkavaa kesää ja mahdollisimman kivutonta oloa. Olet rakastettava ja arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet, muista se aina.

- päivällä kirjoitellut sossu

Varmasti se lastensuojelun todellisuus on vielä kamalampaa kuin aikuissosiaalityön ja lastensuojelun työntekijät vielä paljon pahemmin ikäänkuin poliiseina toimimassa poliisin ottein.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti se lastensuojelun todellisuus on vielä kamalampaa kuin aikuissosiaalityön ja lastensuojelun työntekijät vielä paljon pahemmin ikäänkuin poliiseina toimimassa poliisin ottein.

Pikemminkin lastensuojelu on ainakin julkisuuteen tulleiden tapahtumien valossa näyttäytynyt passiivisena ja toimettomana sivustaseuraajan roolissa, kunnes sitten on ollut jo liian myöhäistä.

Huostaanotettu saattaa puolestaan kiertää lapsuutensa aikana jopa yli 10 sijoitusperhettä, kun mikään ei ole sopiva, lapsi lienee sitten vääränlainen?

Vierailija kirjoitti:

Ihan sulle tarkoitin nuo kysymykset siitä, millaisia toiveita sulla on tulevaisuuden suhteen ja mitä elämältä haluaisit. Lisäksi omien vahvuuksien pohtiminen tekee kaikille hyvää, ja voi jopa avata uusia ovia. Näiden tietäminen auttaisi pohtimaan, millaista apua voisi olla mahdollista saada, ja millaisia tavoitteita asettaa. Eli mahdollisimman sinun näköisesi elämä, jossa voisit kokea tyytyväisyyttä ja hyvää oloa. Näihin on hankala ammattilaisen kanssa pyrkiä, jos ei tiedä mitä asiakas haluaa. Yhteistyötä toki tehdään eri ammattialojen kanssa.

Tähänkin ketjuun tuli jo mitätöijiä ja haukkujia. Ajattelin, että voisin ap:ta jotenkin tsempata ja auttaa, tekstisi koskettivat minua. Mutta eipä siinä mitään, jatkakaa meidän haukkumista ihan rauhassa, sossut on p4skoja jne. Itse en enää viitsi tätä ketjua lukea, töissä saa ihan tarpeeksi. Toivon aloittajalle kaikesta huolimatta hyvää alkavaa kesää ja mahdollisimman kivutonta oloa. Olet rakastettava ja arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet, muista se aina.

- päivällä kirjoitellut sossu

Jos palautteen sisältö on poikkeuksetta samansisältöistä ja kriittistä, kannattaisi varmaan alkaa pohtia, olisiko toiminnassanne aika ja paikka sille mainitsemallenne muutostyölle, tosin muutoshan vaatii aina sisäisen halun ja tarpeen muuttua ja muuttaa olosuhteita, vai miten se nyt meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sulle tarkoitin nuo kysymykset siitä, millaisia toiveita sulla on tulevaisuuden suhteen ja mitä elämältä haluaisit. Lisäksi omien vahvuuksien pohtiminen tekee kaikille hyvää, ja voi jopa avata uusia ovia. Näiden tietäminen auttaisi pohtimaan, millaista apua voisi olla mahdollista saada, ja millaisia tavoitteita asettaa. Eli mahdollisimman sinun näköisesi elämä, jossa voisit kokea tyytyväisyyttä ja hyvää oloa. Näihin on hankala ammattilaisen kanssa pyrkiä, jos ei tiedä mitä asiakas haluaa. Yhteistyötä toki tehdään eri ammattialojen kanssa.

Tähänkin ketjuun tuli jo mitätöijiä ja haukkujia. Ajattelin, että voisin ap:ta jotenkin tsempata ja auttaa, tekstisi koskettivat minua. Mutta eipä siinä mitään, jatkakaa meidän haukkumista ihan rauhassa, sossut on p4skoja jne. Itse en enää viitsi tätä ketjua lukea, töissä saa ihan tarpeeksi. Toivon aloittajalle kaikesta huolimatta hyvää alkavaa kesää ja mahdollisimman kivutonta oloa. Olet rakastettava ja arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet, muista se aina.

- päivällä kirjoitellut sossu

Jos palautteen sisältö on poikkeuksetta samansisältöistä ja kriittistä, kannattaisi varmaan alkaa pohtia, olisiko toiminnassanne aika ja paikka sille mainitsemallenne muutostyölle, tosin muutoshan vaatii aina sisäisen halun ja tarpeen muuttua ja muuttaa olosuhteita, vai miten se nyt meni.

Oletpa ikävä ihminen ja kiusaaja. Teille ei ole paikkaa edes heIvetissä.

Jos ette sossun asiakkaat halua mitään muutosta tilanteeseenne, niin miksi sitten valitatte koko ajan? :D Olkaa nyt tyytyväisiä kun kukaan ei edes yritä auttaa teitä, niin minkään ei tarvitse muuttua, ja kaikki jatkuu ennallaan. Älkää menkö sinne sossuun kun sielläkin vaan kiusataan lisää eikä kukaan ymmärrä. Ei tarvitse sitten työntekijöitäkään haukkua. Helppoa kuin mikä!