Lue keskustelun säännöt.
Miten käsittelen avioeron loppuun/hyväksyn?
28.04.2022 |
Erosta on jo 3v. ja tein sitä mielessä kauan, käsittelin myös perheneuvolassa, luin ja järjestin elämää. Mm hankin uuden ammatin ja olen antanut paljon aikaa lapsille, liikkunut. Mutta viimeisen vuoden aikana olen alkanut surra ja epäröidä, jopa sen oman kypsymisen ja se estymisen (vai ongelmien unohtamisen?) myötä. Mietin, että jos olisimme pysyneet yhdessä olisi lapsilla ehjä koti, helpompi järjestää yhteisiä asioita, taloudellisesti paremmin, tulevaisuudessa yksi ehjä "mummola"., voisimme viettää seesteistä eloa.. . Viime yönä heräsin siihen, että itkin unissani eroa. Mitä tämä on, nyt vasta? Olen jopa kateellinen exän uudelle kun elävät seesteistä Keski-ikäisten elämää yhdessä, minä yksin. En osaisi ajatella kuitenkaan minun ja lasten kotiin ketään ulkopuolista, ei se olisi sama asia. Miten tästä pääsen yli ja eteenpäin, aidosti eikä niin että lähden yökerhoon viilettämään ja etsimään seuraa eteenpäin mennäkseni? Lapset on keskeisin asia minulle. Suren että ovat menettäneet ydinperheen.
Kommentit (52)
Olen kiinni tosiaan perhe muistoissa mutta myös niissä mahdollisuuksissa, jotka eron myötä on menetetty. Jakaa yhdessä lasten kasvua, lähteä yhdessä mökille tai matkalle (vaikka eihän ne niin ihania ollut aina), jakaa tulevaisuutta juurikin paikkana jonne lapset tulla. Nyt surettaa kun vaikka lapsi juhlii syntymäpäiviä isän luona, isän uuden puolison kanssa he järjestävät yhteisen kivan päivän. Jos olisimme perhe, olisimme yhdessä vanhemmat tekemässä sen. Nyt yksin mitä teenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä syyt johtivat eroon, miksi erositte ja kumman aloitteesta? Eiköhän tuo ole normaalia, toivottavasti helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kiinni tosiaan perhe muistoissa mutta myös niissä mahdollisuuksissa, jotka eron myötä on menetetty. Jakaa yhdessä lasten kasvua, lähteä yhdessä mökille tai matkalle (vaikka eihän ne niin ihania ollut aina), jakaa tulevaisuutta juurikin paikkana jonne lapset tulla. Nyt surettaa kun vaikka lapsi juhlii syntymäpäiviä isän luona, isän uuden puolison kanssa he järjestävät yhteisen kivan päivän. Jos olisimme perhe, olisimme yhdessä vanhemmat tekemässä sen. Nyt yksin mitä teenkin.
Vaikka sanot aloituksessa, että sinua ei kiinnostaisi hankkia uutta miestä, niin kyllä tämä kuitenkin siltä kuulostaa, että haluat. Et halua olla yksin,
Tavallaan haluaisin parisuhdetta, mutta siltä kannalta että jaettaisiin perhe-elämää/lasten kanssa eloa, vaan ei se uusperheessä sama olisi. Suren sitä ydinperheen menettämistä, ja siitä sitten että olisimme yhdessä kun lapsetkin kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhkailitko erolla miestä vuosikymmeniä? Jos ja kun mies ei muuttunutkaan paremmaksi (sinun mieleiseksi)?
Mitkä ne miehen viat tai suhteen ongelmat oli? Mieti niitä hyvien muistojen sijaan. Jos ne tuntuvat oikeasti relevanteilta, on aika päästää irti. Ajattele, että avoin tie on edessäsi ja jossain matkan varrella odottaa joku uusi ja parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kerro eron taustoja. Tästä voi päätellä, että mies ei ollutkaan niin kauhea ja kamala. Oletko kenties jo ennen eroa ollut täällä palstalla haukkumassa miestä ja saanut kannatusta jätä se sika.
Ei tuota nyt pidä enää märehtiä. Ihmisen pitää oppia päästämään irti sellaisista asioista, joille ei voi mitään. Mitä tuo jossittelu ja haikailu sua hyödyttää, ei mitään. Päinvastoin, se tekee sut surulliseksi. Opettele sanomaan itsellesi että mennyt on mennyttä, eikä sitä voi muuttaa, mutta tänä päivänä ja huomenna voit tehdä asiat toisin, niin että sinulle tulee siitä hyvä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erostani on kulunut 30 vuotta ja minähän en anna anteeksi. Jos exä tunkee itsensä lastenlasten juhliin, minä en mene paikalle ollenkaan. Sen olen sanonut selvällä suomen kielellä. En edes näe enkä taatusti tervehdi exän uutta vaimoa tai lapsia. Toivon heille vain ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan haluaisin parisuhdetta, mutta siltä kannalta että jaettaisiin perhe-elämää/lasten kanssa eloa, vaan ei se uusperheessä sama olisi. Suren sitä ydinperheen menettämistä, ja siitä sitten että olisimme yhdessä kun lapsetkin kasvavat.
Kyllä uusperheessäkin lapset ovat omaaperhettä vaikka tiedetäänkin faktat. Sama kuin puolisosi uusperheelllä on mahdollista sinunkin tulevassa uusperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erostani on kulunut 30 vuotta ja minähän en anna anteeksi. Jos exä tunkee itsensä lastenlasten juhliin, minä en mene paikalle ollenkaan. Sen olen sanonut selvällä suomen kielellä. En edes näe enkä taatusti tervehdi exän uutta vaimoa tai lapsia. Toivon heille vain ongelmia.
Mahtavaa. Mulla oli tällaiset isovanhemmat. Hitto että olikin mukavaa esim. järjestää juhlia itselleen (rippijuhliin ei tullut kumpikaan, eikä kaiketi lakkiasiin, häihin tuli pappa varmistettuaan ensin, ettei mummo tule).
Ei kohdattu henkisellä tasolla, koin olevani yksinäinen, pyysin parisuhdeneuvontaan ja siihen tokaisi, että mene yksinäsi. Tuijotti ennemmin televisiota kuin olisi keskustellut kanssani. Koin, etten ollut hänelle nainen koskaan kunnolla. Nyt ajattelen, että olisipa riittänyt se perus eno, että oltaisiin vaan ja olisin hakenut keskustelut ja henkisen kohtaamisen muualta vaikka ystäviltä. Olisi säilynyt lapsilla ydinperhe ja me oltu käytännöllisemmällä tasolla yhdessä, mökkeily ja vaikka harrastettu jotain yhdessä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kohdattu henkisellä tasolla, koin olevani yksinäinen, pyysin parisuhdeneuvontaan ja siihen tokaisi, että mene yksinäsi. Tuijotti ennemmin televisiota kuin olisi keskustellut kanssani. Koin, etten ollut hänelle nainen koskaan kunnolla. Nyt ajattelen, että olisipa riittänyt se perus eno, että oltaisiin vaan ja olisin hakenut keskustelut ja henkisen kohtaamisen muualta vaikka ystäviltä. Olisi säilynyt lapsilla ydinperhe ja me oltu käytännöllisemmällä tasolla yhdessä, mökkeily ja vaikka harrastettu jotain yhdessä.
Ap
No, ei tälle nyt enää mitään voi. Exällä menee hyvin uuden naisensa kanssa, ehkä heillä on paljon parempi henkinen yhteys, kun mitä teillä olisi koskaan ollut. Nyt sinullakin on mahdollisuus löytää samanhenkinen ihminen vierellesi.
Kaikesta kipeinta on juuri kun lapsilla ei ole enää ydinperhettä! Se että itse kasvaa- yksin- ja pääse yli- eihän yksin pääse mistään yli. Epäonnistuminen ja ero on painajaiset
Vatvominen on loputon suo eikä ikinä johda mihinkään. Ainoa tapa päästä eteenpäin on myöntää asia. Siis hyväksyt että näin kävi. Tunteet on vain tunteita ja niitä voit käsitellä erikseen.
Päätä että hyväksyt asian jota ei voi muuttaa. Se on ainoa mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta kipeinta on juuri kun lapsilla ei ole enää ydinperhettä! Se että itse kasvaa- yksin- ja pääse yli- eihän yksin pääse mistään yli. Epäonnistuminen ja ero on painajaiset
Se oli sun ratkaisu. Ja nyt ei voi mitään muuta kuin hyväksyä se fakta, ettei ole enää ydinperhettä.
Älä sitten ole sellainen, että kirjoitat exälle pitkän vuodatusviestin, jossa kadut eroa ja kerrot rakastavasi exää edelleen. Voit kirjoittaa sellaisen, mutta vain itsellesi. Sen jälkeen ryttäät sen ja heität takkaan.
Olet vain kiinni nyt niissä hyvissä muistoissa. Kun muisto tulee mieleen, niin sano itsellesi, että tämä oli hyvä muisto. Pidetään se tallessa, mutta sitä ei tarvita tällä hetkellä tämän enempää.