Lue keskustelun säännöt.
Mulla ei ole vielä 30-vuotiaana kiinnostusta perhe-elämään tai äitiyteen. Tarkoittaako tämä, että olen vela?
27.04.2022 |
Eli olen juuri täyttänyt 30 vuotta. En ole koskaan haaveillut äitiydestä tai perhe-elämästä. Olen pitänyt vaihtoehdon avoinna mutta mitään halua ei ole vielä tullut. En toisaalta ole täysin vastaankaan. Kuitenkin näen perhe-elämässä paljon negatiivista varsinkin naisen näkökulmasta: voi tulla terveydellisiä haittoja raskaudesta ja imetyksestä, perhe-elämän raskaus, vuosia vähäiset yöunet, ei omaa aikaa, kotitöiden määrän suuri lisääntyminen, jatkuva tarvitsevuus ja melu, päävastuu usein äidillä vaikka isä olisi osallistuva. Uralta tulee myös katkos. Raskaus ja synnytys myös rehellisesti pelottaa. En näe kauheasti positiivisia asioita negatiivisiin verrattuna. Ehkä pohdituttaa se, että jos myöhemmin kadun. Nyt ensimmäiset ystäväni ovat tulleet raskaaksi, ja se tuntuu itselleni kaukaiselta asialta. Puolisoni haluaa lapsen joskus tulevaisuudessa, mutta hänellä on aika ruusuinen kuva perhe-elämästä. Tuntuu, että hän vain haluaa lapsen, koska on kiva jatkaa sukua. Ei mitenkään sen vuoksi, että haluaa elää perhe-elämää. Muutenkin itse olen päävastuussa asioiden hoitamisesta ja suunnittelusta arjessa, joten minun päävastuulleni lapsi todennäköisesti jäisi ja isä olisi apuri. Esim. Nytkin keittiön lavuaari on mennyt tukkoon eikä aukea kotikonsteilla. Mies ei tajua, että huoltoon pitää soittaa vaan mun pitää hoitaa tai pyytää häntä.Haluaisin saada päätöksen tulevasta. Tuntuu hankalalta suunnitella elämää, kun ei ole selvää mielipidettä näin isosta asiasta. Lähipiirissä ei ole ketään, joka pohtisi samoja asioita. Kaikki ystävät haluavat lapsia. Meilläkin parisuhteessa tiet eroavat, jos päädymme eri kannoille.
Kommentit (95)
Ei voikaan tietää !
Elämä on eteenpäin aina arvoitus.
Mutta, kysy itseltäsi, minkälaisena NÄÄT ELÄMÄSI 10v kuluttua ?
Se hieman voi vaikuttaa nykyisiin valintoihisi.
Jos näöt että vielä silloinkin haluat sellaista elämää kuin nyt elät, parisuhteessa tai sinkkuna ilman lapsia.
Elämä ennallaan .
TAI, haluatko nähdä itsesi 40 v äitinä ? Perheellisenä.
Äitienpäivänä lasten ympäröimänä , laulamassa suvivirttä koulun kevätjuhlassa....jne...
Naisena aika on rajallinen lasten hankkimiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin taas viime viikolla lastenlipulla bussissa. Ei tässä mikään kiire ole lisääntymään, kun lapsi olen vielä itsekin.
T30Ei se, että pääsit bussissa lastenlipulla, todista kolmekymppistä lapseksi. Tuossa iässä alkaa olla jo jonkinmoinen kiire, jos lisääntymään haluaa.
Eiköhän tuo lastenlippukommentoija vain vitsaillut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin taas viime viikolla lastenlipulla bussissa. Ei tässä mikään kiire ole lisääntymään, kun lapsi olen vielä itsekin.
T30Ei se, että pääsit bussissa lastenlipulla, todista kolmekymppistä lapseksi. Tuossa iässä alkaa olla jo jonkinmoinen kiire, jos lisääntymään haluaa.
kiire? eiköhän sen optimaalinen lapsenteko ikä jo mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei voikaan tietää !
Elämä on eteenpäin aina arvoitus.
Mutta, kysy itseltäsi, minkälaisena NÄÄT ELÄMÄSI 10v kuluttua ?
Se hieman voi vaikuttaa nykyisiin valintoihisi.
Jos näöt että vielä silloinkin haluat sellaista elämää kuin nyt elät, parisuhteessa tai sinkkuna ilman lapsia.
Elämä ennallaan .
TAI, haluatko nähdä itsesi 40 v äitinä ? Perheellisenä.
Äitienpäivänä lasten ympäröimänä , laulamassa suvivirttä koulun kevätjuhlassa....jne...
Naisena aika on rajallinen lasten hankkimiseen.
en usko että laulaa koulussa suvivirttä kun on kehitysvammainen. äiti synnytti liian myöhään....
Miehet eivät voi koskaan ymmärtää, kuinka SUURI asia se lapsen hankkiminen -aidosti- on
Minä en itse pahemmin pidä vauvoista enkä taaperoikäisistä lapsista vaikka maailmassa onkin olemassa tämä ihanteellinen kerronta, että "kyllä sinä sitä "taakkaasi" opit rakastamaan, kun se on sen 9 kk sisässäsi maannut."
En tiedä enkä usko, että pitäisin edes 9 kk radkauspiinasta.
Kun kaverien ja sukulaisten lapsista ei tule muita asioita mieleen, kuin negatiivisia, niin en ikinä varmaan jaksaisi/haluaisi äidiksi.
Enkä vaan jaksa sitä saakelin lässytystä/loruja ja lauluja ja muuta vauvoihin liittyvää pakollista ikävää tekemistä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voikaan tietää !
Elämä on eteenpäin aina arvoitus.
Mutta, kysy itseltäsi, minkälaisena NÄÄT ELÄMÄSI 10v kuluttua ?
Se hieman voi vaikuttaa nykyisiin valintoihisi.
Jos näöt että vielä silloinkin haluat sellaista elämää kuin nyt elät, parisuhteessa tai sinkkuna ilman lapsia.
Elämä ennallaan .
TAI, haluatko nähdä itsesi 40 v äitinä ? Perheellisenä.
Äitienpäivänä lasten ympäröimänä , laulamassa suvivirttä koulun kevätjuhlassa....jne...
Naisena aika on rajallinen lasten hankkimiseen.
Entä, jos jälkimmäinen vaikuttaa kamalalta, mutta pakollisesta vaihtoehdolta mikäli ei halua kuolla täysin yksin?
Elämä on kamalaa. Helvetissä ollaan jo.
Lapset eivät takaa etteikö kuolisi yksin. Kaikki lapset eivät halua juuri olla tekemisissä aikuisena vanhempiensa kanssa ja monesti syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät takaa etteikö kuolisi yksin. Kaikki lapset eivät halua juuri olla tekemisissä aikuisena vanhempiensa kanssa ja monesti syystä.
yksi syy on miten vanhemmat on kohdelleet lasta.
Asiaa paljon miettineenä (olen 39) kokemukseni on, ettei se perusasenne asiaan järisyttävästi muutu kolmikymppisestä. Tulee toki uusia sävyjä. Itse olin välin 30-39 mielettömän hämmentynyt ja halusin selkeyttä epätoivoisesti. Ihmettelin, miksei sitä tule, kun yleensä asiat selkeytyvät jankkaamalla ;). Nyt olen aikalailla jo "virallinen vela". Pelotti jumalattomasti, miten stressaavaa ja ahdistavaa äitiys olisi, ja samalla tiesin tunnetasolla aidosti haluavani olla äiti, sitä ei voinut kieltää. Ristiriita kesti vuosikymmenen ja oli sietämätön!
Miessuhde oli kyllä jonkin aikaa, muttei todellakaan riittävän vakaa homma. En ole "miehen etsijä -tyyppiä", vaan joko salama iskee tai ei, ja iskee todella harvoin. Rahatilanne ei olisi riittänyt lapsenhankintaan ilman miestä, eivätkä turvaverkot.
Tiedän, että minussa olisi paljon hyvää äitiainesta. Yhä enemmän äitiys alkoi tuntua minulle tarkoitetulta roolilta - aloin ymmärtää, että monet "hyödyttömät" ja "liian tyttömäiset" puoleni (tarkoitan Suomessa; naiseudesta ajatellaan niin eri tavalla mm. Etelä-Euroopassa) olisivat suureksi arvoksi juuri äitiydessä. Koin oikeasti tarvetta antaa kaikki se hyvä ja arvokas.
Nyt ymmärrän, että tuo vuosikymmenen jankkaamisenergia olisi toisenlaisessa ympäristössä ehkä suuntautunut lapsen hankintaan 35 paikkeilla. Siis jos olisi hyvä turvaverkko, ja jos lapsen hankinta yksin/kaverin kanssa olisi normaalimpaa, ja etenkin jos perheet kannustaisivat naisia hankkimaan lapsia yksinkin luvaten paljon raha- ja muuta tukea. Paljon on kiinni asenteista siinä heittäytymisessä - kuinka "aikuisia pärjääjiä" äitien oletetaan olevan. Ja yhteiskunnan varassa oleminen on itselleni todella vieras ja ahdistava ajatus, eli kyllä tuen pitäisi läheisiltä tulla.
En voi kuvitella äitiyttä, jossa hoidan täysillä sekä työtäni että lastani, ja lisäksi kotia ja omaa hyvinvointiani. Ja mahdollisesti parisuhdetta... ei kiitos, liikaa asioita kerralla! Kaikki olisi huonosti hoidettua. Jatkuva repeäminen sinne tänne, samalla perusjuttujen hoito ja raastava tuska siitä, ettei saa keskittyä lapseen.
Enkä toisaalta olisi voinut kuvitella äitiyttä, jossa kerjäilen rahaa läheisiltä, joiden silmissä olisin laiska töitä välttelevä. Ja vielä vähemmän olisin suostunut KELA-äidiksi. Miehen varaan en ehkä haluaisi taloudellisesti laskea (eivätkä suomalaiset miehet sitä juuri tarjoakaan käsittääkseni, heh...). Mahdoton yhtälö siis.
Ideaalitilanteessa olisin varmaankin kokenut paljon tyytyväisyyttä äitinä. Kaikki huonot puolet olisivat olleet ehkä siedettävät. Nyt ikään kuin katson haikeana, mutta toisaalta tyytyväisenä junan lipuvan ohi. Ei mielestäni 40 + ole liian myöhä, mutta ehkäpä se tähän asiaan keskittymisen aikakausi meni jo - ja käytin sen energian miettimiseen. Se oli oikea vaihtoehto. Nyt on muuta onnea. Ehkä jos nyt salamoisi jonkun miehen kanssa, voisi tilanne muuttua, mutta nämä menevät miten menevät. En ole "mukiinmenevä parisuhde" -ihminen, vaan joko se on selvää rakkautta tai ei.
En kadu, vaikka elämä on tyhjempää, sillä tarvitsen paljon mielenrauhaa, kiireettömyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Lemmikkini on maailman ihanin, ongelmaton ikuisvauvani ja saan kaiken hoivaustarpeeni täytettyä. Lapsettomassa elämässä on herkälle semi-introvertille niin paljon hyvää! Ei tarvitse surra tai ahdistua lapsen puolesta - ja se on aika todella suuri plussa. Lapsi on iso riski, jonka ottaa tai ei. (Ja monet ottavat, vaikkeivat todellakaan ole riittävän tasapainossa tai edes mukavia.) Ei ole ollenkaan huonoa puntaroida perin pohjin ja valita olla ottamatta.
Kyllä se "valaistuminen" siis lopulta tulee, ja sitten voi iloita, että se pohdinnan kiirastuli alkaa olla vihdoin ohitse ja on kevyempää hengittää...! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tldr, jotain ulìnaa miehestä
Jätä se sika
Vaimo oli vela kunnes sen serkku tuli raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole vaan oma itsesi ja elä elämäsi kuin haluat. Älä koe velvollisuudeksesi alkaa äidiksi. Jos et koe olevasi siihen valmis lopun ikääsi. Lapsi on lopun iän huoli ja vastuu.
En suosittele. Nauti elämästäsi! Koska kyllä lapset toisinaan vie elämänhalun.... sanonpa sen ääneen
Ei kaikkien todellakaan tarvitse osallistua synnytystalkoisiin, vaikka jokainen naisministeri näitä uutisia pullauttaakin.
Mieti asiaa omalta kannaltasi. Mitä sinulla on annettavaa lapselle.. ehjä perhe ensinäkin. Onko miehesi täysin vakavissaan sinun kanssa, onko hän vastuunottaja? Vahva?
Mieti haluatko olla yksinhuoltaja joskus...onko suvussasi sairauksia tai rasitteita, jotka voi siirtyä lapselle... taloudellista vakautta? Ethän halua sossusta rahaa? Ym ym....
Vauva ei ole lemmikki. Sillä ei ole palautusoikeutta. Olet sidoksissa häneen lopun ikääsi ja ottaen huomioon maailman tilanteen, en tekisi sinuna tekemällä tehtyä lasta, vain jotta täyttäisit konservatiivisten isovanhempiesi ja vanhempiesi kriteerit... vahinko on sitten toinen asia, jos sen huoma ajoissa....maailmassa on ehkä aika monta vahinkolasta jo syntynyt.....
Sori vaan kylmistä sanoista ja kylmistä faktoista. Mielipidettä täällä saa julistaa, tää on mun. Kestäkää tai ette. Alapeukuttaa saa te pyhimysmammatlåpsi ei ole koskaan vahingo.
Låpsi ei ole koskaan vahingo!!!!
----voi sarvikuonon jätös!!! Tuo ei edes ole Suomea! Tuon sanoo kenkälankkinaama, jotka tekee lapsia suomessa kun se on hyvä bisnes. Hyvät sossun tuet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset naiset ovat ensisijaisesti äitejä, toiset ensisijaisesti uraohjuksia. Harvalla on kai molemmat samalla tärkeysasteella.
Ei se noin mustavalkoista ole. Olen korkeasti koulutettu ja "uraohjusalalla" ja minulla on lapsia. Isolla osalla työkavereista myös on. Lapsien kanssakin voi tehdä vaativaa työtä, se vain vaatii osallistuvaa kumppania tai tukiverkostoja, jos joutuu tekemään välillä pitkää päivää tai ei pysty aina lapsen sairastaessa jäädä kotiin.
Minulle lapset ovat tärkeintä elämässä ja silti samaan aikaan rakastan työtäni. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan.huomaa että se ura menee lapsen edelle.
Mistä huomaa?
-Olen korkeasti koulutettu ja "uraohjusalalla"...
-vaatii osallistuvaa kumppania tai tukiverkostoja,....
-ei pysty aina lapsen sairastaessa jäädä kotiin.....
-silti samaan aikaan rakastan työtäni....Tähän ei varmaan kannattaisi vastata, kun jos on niin ahdasmielinen äitiyden suhteen niin järki puhe ei auta.
Kun lapsi on sairas, hän on kotona joko rakastavan äidin tai rakastavan isän kanssa. Joku päivä voi olla sellainen, että äiti ei pysty jäämään ja isä voi jäädä. Joku päivä voi olla sellainen, ettei isä pysty jäämään ja äiti jää. Sairastamiset hoidetaan puoliksi, kuten lasten hoidot muutenkin. Toki kotona olin pidempään, mutta isä oli myös monta kuukautta per lapsi ja teki myös pidemmän aikaa osa-aikatöitä kuten minäkin tein.
Korkeakoulutetuista vanhemmista ei ole mitään haittaa lapsille, tilastollisesti päinvastoin, eli etuja lapsen hyvinvoinnille. Uraohjusalassakaan ei ole mitään pahaa. Talous on turvattu, mikä poistaa ison stressin elämästä.
Äiditkin saavat rakastaa työtään. Surkeaa olisi lapsen kannalta äiti, joka vihaa työtään ja voi töiden takia huonosti. Se heijastuu pakosti kotiinkin, vaikkei sitä haluaisi.
Lapselle on etu, että hänellä on läheiset suhteet isään ja on myös muita turvallisia aikuisia ympärillä. Häntä ei haittaa jos äiti 2xkuussa tekee seitsemään asti töitä ja isä hakee hänet tuolloin tarhasta ja viettää aikaa. Ja äiti viettää ylimääräisen vapaapäivän lapsen kanssa kuukausittain, kun pitää kertyneet saldot vapaana. Matalasti koulutetuthan eivät tee koskaan töitä neljän jälkeen? 😉mikä voi olla sellainen tilanne ettei äiti voi jäädä lapsensa luo?
miksi äidin pitää rakastaa työtä tai edes tehdä sitä? mikä on hyöty siitä lapselle?
sinä päätät että lasta ei haittaa että lapsi on tarhassa ja näkee äitiä silloin tällöin. miksi sitten meillä nuoret voi pahoin ja mielenterveysongelmat nuorten kohdalla senkun kasvaa?
haet oikeutusta työnteolle ja itsekkyydellesi lapsesi kehityksen hinnalla.Jos äiti on perheen ainoa aikuinen niin jonkun pitää tienata rahaa ruokaan ja asumiskuluihin. Siksi lapsi hoitoon jo pienenä.
äidin pitäisi pitää huoli ettei ole perheen ainoa aikuinen ja varmistaa että lapsella on isänä miesmalli elämässä joka huolehtii taloudellisesta puolesta. tämä menee kaiken edelle jos ajattelee lapsen etua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole vaan oma itsesi ja elä elämäsi kuin haluat. Älä koe velvollisuudeksesi alkaa äidiksi. Jos et koe olevasi siihen valmis lopun ikääsi. Lapsi on lopun iän huoli ja vastuu.
En suosittele. Nauti elämästäsi! Koska kyllä lapset toisinaan vie elämänhalun.... sanonpa sen ääneen
Ei kaikkien todellakaan tarvitse osallistua synnytystalkoisiin, vaikka jokainen naisministeri näitä uutisia pullauttaakin.
Mieti asiaa omalta kannaltasi. Mitä sinulla on annettavaa lapselle.. ehjä perhe ensinäkin. Onko miehesi täysin vakavissaan sinun kanssa, onko hän vastuunottaja? Vahva?
Mieti haluatko olla yksinhuoltaja joskus...onko suvussasi sairauksia tai rasitteita, jotka voi siirtyä lapselle... taloudellista vakautta? Ethän halua sossusta rahaa? Ym ym....
Vauva ei ole lemmikki. Sillä ei ole palautusoikeutta. Olet sidoksissa häneen lopun ikääsi ja ottaen huomioon maailman tilanteen, en tekisi sinuna tekemällä tehtyä lasta, vain jotta täyttäisit konservatiivisten isovanhempiesi ja vanhempiesi kriteerit... vahinko on sitten toinen asia, jos sen huoma ajoissa....maailmassa on ehkä aika monta vahinkolasta jo syntynyt.....
Sori vaan kylmistä sanoista ja kylmistä faktoista. Mielipidettä täällä saa julistaa, tää on mun. Kestäkää tai ette. Alapeukuttaa saa te pyhimysmammatlåpsi ei ole koskaan vahingo.
Låpsi ei ole koskaan vahingo!!!!
----voi sarvikuonon jätös!!! Tuo ei edes ole Suomea! Tuon sanoo kenkälankkinaama, jotka tekee lapsia suomessa kun se on hyvä bisnes. Hyvät sossun tuet
oli pakko kirjoittaa noin koska meni sensuuriin. en tiedä miksi. jos seuraat palstaa hieman pitempää niin opit että jotkut sanat täytyy kirjoittaa "väärin" jotta ne menee läpi. käyttäytymisesi on sopimatonta vauva.fi keskustelu kulttuurissa.
Ei se, että pääsit bussissa lastenlipulla, todista kolmekymppistä lapseksi. Tuossa iässä alkaa olla jo jonkinmoinen kiire, jos lisääntymään haluaa.