Miten pääsen osastolle?

Palauttelee varastettuja kirjoitti:

Jeesus on syntien sovitus kun tunnustaa pahat tekonsa saa anteeksi ja ne pitää selvittää.Kirjoittaa paperille mitä katuu mitä on nähnyt tai tehnyt ja vie sen poliisille jos asiat on niin pahoja.

Ja taas kerran Ziisus. Ja nyt mukaan sotkettu myös poliisi jollain ihme logiikalla.

Tämä ziisustelijasakki kuuluisi kyllä hoitoon. Pakkohoitoon.

Pääsin osastolle viime talvena kun lapseni kuoli äkillisesti. En pystynyt syömään tai nukkumaan, sairautena komplisoitunut ptsd jo ennestään. Sain lähetteen omalta psykiatrilta, joka soitti päivystykseen ja sopi osastopaikan valmiiksi samalle päivälle päivystäjän kanssa. Täällä vaaditaan lääkärin lähete että pääsee psyk. päivystykseen.

Olin osastolla 9 päivää. En ollut itsetuhoinen tai vaaraksi, vaan vapaaehtoisella kriisijaksolla. Minua se auttoi pahimman shokin yli, kotiutuessa pystyin syömään taas ja nukkumaan jonkin verran.

Ap, jos sinulla on tuttu hoitotaho niin ota sinne yhteyttä ja pyydä kriisijaksoa. Niitä voi saada vaikka sitä ei mainosteta.

Minusta tuntuu että isoin asia osastolle pääsyssä oli oman lääkärini päättäväisyys asian hoidossa.

Pura tänne tarkemmin tuntojasi ap. Kerro missä porukoissa liikuit silloin kun sinut on useasti hakattu, niinkuin kerroit. Minkä verran käytät päivittäin/viikottain alkoholia.

Rauhoittavat ja viina tekee juuri masentuneen ahdistavan olon.

Mitä kaikkea elämässäsi on tapahtunut ,että olet nyt tuossa kunnossa? Mitä kaikkea itse olet tehnyt sen eteen ,että olosi piristyisi.

Laitatko ruokaa, pidätkö kotisi siistinä . Huolehditko hygieniasta. Autatko itse ketään. Käveletkö päivittäin ulkona.

Kuinka kauan olet ollut huonossa kunnossa, vuosia, kuukausia, viikkoja .

Mistä tämä kaikki sai alkunsa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tarjota ees juttelua, pelkästään lääkkeitä. On sanottu rivien välistä, että nykyään osastolle päästäkseen ei-psykoottisen henkilön pitää olla konkreettisesti yrittänyt itsemurhaa osastolle päästäkseen. Mulle on sanottu: "jos itsetuhoisuus pysyy vaan ajatuksen tasolla, siitä ei oo mitään vaaraa". Viis siitä mikä toimintakyky on. Tämä siis Hgissä.

Veli on psykoottinen, näkee vanoojia kaikkialla. Eikä siltikään oteta osastohoitoon.

Karjut että tapat itsesi jos et nyt pääse hoitoon. Varmasti pääset.

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

Ja jos olosi on kehno niin tarkista ekana ne napit mitä syöt. Jos olet pitkään käyttänyt runsaasti rauhoittavia niin voi voi. Itse en koskaan ole ollut niin turra ja masentunut kun meni useita rauhoittavia ja antipsykoottia päivässä. Kävin niin hitaalla ja tunne-elämä lamautunut. Kognitiivisia haittoja myös. Mukavana plussana antipsykootista levoton olo kehossa ja raajoissa joka aiheutti ahdistusta johon syötettiin rauhoittavia. Kun pääsi antipsykootista eroon väheni levotonkin epämiellyttävä olo, selittämätön ahdistus. Kun noita aloiteltiin samaan aikaan päällekäin niin hankala oli sanoa mikä johtui mistäkin.

Jotkut luulee että ihminen on autuaan tietämätön ongelmistaan huoleton kun on vahvasti lääkitty. Höpsis. Kyllä silloinkin kokoajan tiedostaa asioita ja voi myös tiedostaa sen että nyt ei kuuppa toimi näissä lääkkeissä, outo epämiellyttävä olo ja lääkkeet vaikuttaa negatiivisella tavalla itseensä mikä ainakin itselläni aiheutti epämiellyttävää oloa.

Oma kokemukseni psyykenlääkkeistä on se että aina mitä isompia annoksia, sen enemmän tuntuu kuin olo olisi turra ja tunne-elämä leikkautunut. Sitä tyhjempi olo.

Vierailija kirjoitti:

Karjut että tapat itsesi jos et nyt pääse hoitoon. Varmasti pääset.

Jos oikein karjuu ja uhkailee itsetuhoisella ololla pääsee vielä pakkohoitoonkin! Se se vasta lystiä on.

Vierailija kirjoitti:

Jaksa nyt vaan väkisin raahautua sinne päivystykseen. Sanot ettet jaksa enää ja kerrot että pelkäät tekeväsi itsellesi jotain. Sano, että tiedät että lähetätte minut kuitenkin kotiin, mutta pakko oli yrittää hakea apua. Josko sitten kuulisivat?

Tiedän mitä toi on, mulle antoivat kerran päivystyksestä 1kpl 25mg ketipinorin käteen ja lähettivät kotiin. Sekosin ihan totaalisesti, dissosiaatiota mullakin. En tiedä miten selvisin seuraavaan aamuun, mutta palasin takaisin heti aamusta ja toistin asiani. Sitten pääsinkin jo eteenpäin kohti sairaalaa.

Sun pitää nyt vaan jaksaa yrittää vaatia itsellesi apua. Koita jaksaa. Lähetän sulle telepatiana niin paljon voimia, että pystyt siihen! 💪🏻

Jep tuo on tabu että oikeasti psyykenlääkkeet voi myös sekoittaa päätä. Minä koin esimerkiksi vieroitusaikana pahaa derealisaatiota jossa oma peilikuva tuntui vieraalta, omat läheiset tuntui vieraalta mutta myös ympäristö tuntuu vieraalta. Oma dissosiaatio paheni antipsykootti+rauhoittava linjalla. Sitten jos on traumaa niin sekin voi olla ahdistava tunne jos siitä lääkkeestä ei tulekaan mikään seesteinen olo vaan tuleekin lisääntynyttä levotonta oloa ja ahdistusta. Myös se oli ahdistava tunne ettei kunnolla pysty ajattelemaan. Niinkuin lääkkeet olisi varastaneet sisältä jotain ulottuvuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

Jos tilanne on akuutti ja vaikka lääkitys olisi väärä ja osasyy huonoon oloon, niin lääkkeiden alasajo ei onnistu kovin nopeasti. Se voidaan tehdä myös turvallisesti osastolla. Ja monesti menee todella kauan että oikea lääkekombo löytyy.

Ja nämä lääkkeet ja akuutit hoitojaksot ovat jokaisen potilaan kohdalla erilaisia kokemuksineen päivineen. Minun mielestäni näissä paikoissa ei kokonaan parane vaan sen tuntee kun on valmis palaamaan ulkomaailmaan.

Ja itselleni on joka kerta osastojaksoilla löytynyt hyvä rutiini. Säännöllisine unirytmeineen yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksa nyt vaan väkisin raahautua sinne päivystykseen. Sanot ettet jaksa enää ja kerrot että pelkäät tekeväsi itsellesi jotain. Sano, että tiedät että lähetätte minut kuitenkin kotiin, mutta pakko oli yrittää hakea apua. Josko sitten kuulisivat?

Tiedän mitä toi on, mulle antoivat kerran päivystyksestä 1kpl 25mg ketipinorin käteen ja lähettivät kotiin. Sekosin ihan totaalisesti, dissosiaatiota mullakin. En tiedä miten selvisin seuraavaan aamuun, mutta palasin takaisin heti aamusta ja toistin asiani. Sitten pääsinkin jo eteenpäin kohti sairaalaa.

Sun pitää nyt vaan jaksaa yrittää vaatia itsellesi apua. Koita jaksaa. Lähetän sulle telepatiana niin paljon voimia, että pystyt siihen! 💪🏻

Jep tuo on tabu että oikeasti psyykenlääkkeet voi myös sekoittaa päätä. Minä koin esimerkiksi vieroitusaikana pahaa derealisaatiota jossa oma peilikuva tuntui vieraalta, omat läheiset tuntui vieraalta mutta myös ympäristö tuntuu vieraalta. Oma dissosiaatio paheni antipsykootti+rauhoittava linjalla. Sitten jos on traumaa niin sekin voi olla ahdistava tunne jos siitä lääkkeestä ei tulekaan mikään seesteinen olo vaan tuleekin lisääntynyttä levotonta oloa ja ahdistusta. Myös se oli ahdistava tunne ettei kunnolla pysty ajattelemaan. Niinkuin lääkkeet olisi varastaneet sisältä jotain ulottuvuuksia.

Tuo on niin totta nuo psyykelääkkeiden tuntemukset. Itse aikoinaan sain hankalan ihmisen maineen kun vain harvat lääkkeet sopivat. Osastolla eräs hoitaja sanoi sen oikein suoraan, ja tunsin olevani todella huono potilas, kun kehoni reagoi suureen osaan lääkkeistä tekemällä henkisen puolen laitoskasviksi.

Mä en ymmärrä miksi näillä lääkeyhdistelmillä kikkaillaan. Esimerkiksi ketipinor ja mirtazapini ei mulle sopinut unilääkkeeksi. Eikä epilepsialääkkeet joita käytettiin mielen tasaamiseen.

Itse olen saanut avun rauhoittavista ja "oikeista unilääkkeistä".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

Jos tilanne on akuutti ja vaikka lääkitys olisi väärä ja osasyy huonoon oloon, niin lääkkeiden alasajo ei onnistu kovin nopeasti. Se voidaan tehdä myös turvallisesti osastolla. Ja monesti menee todella kauan että oikea lääkekombo löytyy.

Ja nämä lääkkeet ja akuutit hoitojaksot ovat jokaisen potilaan kohdalla erilaisia kokemuksineen päivineen. Minun mielestäni näissä paikoissa ei kokonaan parane vaan sen tuntee kun on valmis palaamaan ulkomaailmaan.

Ja itselleni on joka kerta osastojaksoilla löytynyt hyvä rutiini. Säännöllisine unirytmeineen yms.

On minullakin yksi hyvä kokemus osastosta kun kyse oli avoimesta osastosta joka oli jotenkin seesteinen paikka. Siellä oli päivärytmi, toiminnallista tekemistä ja näin. Mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa.

Nykyään tuollaista paikkaa ei ole, on vain suljettu osasto. Lieköhän muutenkin ovat leikanneet tällaisesta toiminnallisesta tekemisestä osastolla. Varmaan kokoajan leikkaavat mitä pystyvät mt-hoidoista.

Olin silloin ekaosastokerralla vielä lääkkeetön, vailla kokemuksia lääkevieroituksista vailla isompia haittoja. Aivoni olivat "neitseelliset" lääkkeille. (En tiedä parempaa sanaa :) Siellä aloitettiin ensimmäiset lääkkeeni pienellä annostuksella. Ei kerrottu lääkkeiden haitoista juuri tuon taivaallista määräämishetkellä. Ei mennyt yhtään rauhoittavaa.

Vuosia eri pillereitä, vieroituksia myöhemmin mielipiteeni mt-hoidosta on muuttunut ja uskoni tähän "oikeaan lääkekomboon" on rapautunut. En usko sellaiseen kohdallani enkä ole enää valmis kokeilemaan sen jälkeen kun tuli huonoja kokemuksia. Kokemukseni on että lääkkeiden teho jos sellaista ikinä kokikin myös heikkenee hiljalleen. Elämänlaatu on kokenut heikkenemistä lääkkeiden seurauksena ja terveyskin kärsinyt lääkkeiden seurauksena.

Väittäisin että vuosien hermoston sorkkiminen on jättänyt jälkensä ja reagoin lääkkeisiin huonommin kuin alkupuolella ja saan helpommin haittoja. On myös kokemusta todella ahdistavista haittavaikutuksista. Lopulta päätin alkaa elää lääkkeetöntä elämää viimeisimmän zombikokemuksen jälkeen aloittaen lääkealasajon kotiuduttuani. Ei kaikkien hoito mene kuin Strömössä. Helppo se on kehua että kokemus on mukava jos ei ole tullut tosi huonoja lääkereaktioita. Kyllä minäkin aikanaan kehuin varmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

Jos tilanne on akuutti ja vaikka lääkitys olisi väärä ja osasyy huonoon oloon, niin lääkkeiden alasajo ei onnistu kovin nopeasti. Se voidaan tehdä myös turvallisesti osastolla. Ja monesti menee todella kauan että oikea lääkekombo löytyy.

Ja nämä lääkkeet ja akuutit hoitojaksot ovat jokaisen potilaan kohdalla erilaisia kokemuksineen päivineen. Minun mielestäni näissä paikoissa ei kokonaan parane vaan sen tuntee kun on valmis palaamaan ulkomaailmaan.

Ja itselleni on joka kerta osastojaksoilla löytynyt hyvä rutiini. Säännöllisine unirytmeineen yms.

Sitä oikeaa hoitoa ei nimenomaan löydy, kun henkilökunta jankuttaa joka palaverissa, että olet sairaudentunnoton. Mitään puhetta ei oteta vakavasti. Kaikkein vähiten lääkkeiden haitoista puhumista. Lässytetään vain kuin kehitysvammaiselle, että lääkkeisiin tottuu ajan myötä, vaikka näin ei ole.

Ps. Osaan nukkua yöllä ja valvoa päivällä. En tarvitse mitään paskakummia vahdiksi.

Tohtori Sadismus kirjoitti:

Tule nyt ihan vaan rohkeasti tänne meidän sairaalaan "hyvään hoitoon" eli ihanaan kidutukseen jossa saat sähköshokkeja, munaa jokaiseen aukkoon sekä zombieksi tekevän lääkityksen ;-D :D :D

Törkeetä. Eikö palstaa moderoida?

Vierailija kirjoitti:

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

En minäkään minään mukavana paikkana sitä kokenut. Inhottavinta oli se, ettei saanut omaa rauhaa missään kun huonekin piti jakaa toisen pöpin kanssa joka hölisi päivisin taukoamatta ja kuorsasi öisin. Ja kun lääkkeet alkoivat vaikuttaa mulla, olisin halunnut tehdä jotain koska olin jo kotona monta viikkoa vain maannut sängyssä, mutta ei siellä ole mitään tekemistä. Jotain värityskirjoja ja palapelejä.

Lisäksi ne hoitajat olivat niin kypsiä pöpien katseluun, että he olivat jopa aika tylyjä. Ei paljon tehnyt mieli jutella heidän kanssaan. Paras anti oli jutella muiden pöpien kanssa, mutta siellä oli suurin osa sellaisia, joita ei kiinnostanut jutella tai olivat lähinnä ärsyttäviä. Ei se ole sellaista kuin tv-sarjoissa, kyllä siellä oli aika ankeaa oleskella. Ja lääkkeet pitää ottaa, ne vahtii että nielet ne, että älkää nyt valehtelemalla sinne hankkiutuko, silloin teille tulee väärä lääkitys.

Ennemmin kuolen kuin selviän osastolla. Tappppaisin varmaan itteni, mutta veetuttaisi joutua sinne, jos yritys epäonnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei tarjota ees juttelua, pelkästään lääkkeitä. On sanottu rivien välistä, että nykyään osastolle päästäkseen ei-psykoottisen henkilön pitää olla konkreettisesti yrittänyt itsemurhaa osastolle päästäkseen. Mulle on sanottu: "jos itsetuhoisuus pysyy vaan ajatuksen tasolla, siitä ei oo mitään vaaraa". Viis siitä mikä toimintakyky on. Tämä siis Hgissä.

Kun aikoinaan (noin 17 vuotta sitten) yritin itsaria, ei ne mua osastolle laittaneet vaan katsoivat, että voin olla äitini luona ja äiti huolehtii lääkkeiden annon. Kun siitähän siinä loppujen lopuksi on kyse, joku katsoo että syöt lääkkeesi ja vähän ruokaa kanssa.

Osastolle jouduin/pääsin vasta kun olin psykoottinen. Ei sellaista voi vanhempien vahdittavaksi laittaa. Valitettavasti pelkkä masennus ei riitä koska masentuneita on niin paljon ja osastopaikkoja vain vähän. Niissä hoidetaan lähinnä akuutit tapaukset, ei ne mitään hoivakoteja ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Vierailija kirjoitti:

Ja jos olosi on kehno niin tarkista ekana ne napit mitä syöt. Jos olet pitkään käyttänyt runsaasti rauhoittavia niin voi voi. Itse en koskaan ole ollut niin turra ja masentunut kun meni useita rauhoittavia ja antipsykoottia päivässä. Kävin niin hitaalla ja tunne-elämä lamautunut. Kognitiivisia haittoja myös. Mukavana plussana antipsykootista levoton olo kehossa ja raajoissa joka aiheutti ahdistusta johon syötettiin rauhoittavia. Kun pääsi antipsykootista eroon väheni levotonkin epämiellyttävä olo, selittämätön ahdistus. Kun noita aloiteltiin samaan aikaan päällekäin niin hankala oli sanoa mikä johtui mistäkin.

Jotkut luulee että ihminen on autuaan tietämätön ongelmistaan huoleton kun on vahvasti lääkitty. Höpsis. Kyllä silloinkin kokoajan tiedostaa asioita ja voi myös tiedostaa sen että nyt ei kuuppa toimi näissä lääkkeissä, outo epämiellyttävä olo ja lääkkeet vaikuttaa negatiivisella tavalla itseensä mikä ainakin itselläni aiheutti epämiellyttävää oloa.

Oma kokemukseni psyykenlääkkeistä on se että aina mitä isompia annoksia, sen enemmän tuntuu kuin olo olisi turra ja tunne-elämä leikkautunut. Sitä tyhjempi olo.

Se on vähän tilannekohtaista, että mitä lääkkeiltä ylipäätään edes haluaa? Esimerkiksi itse olin niin kiihtyneessä tilassa, että mainitsemasi tyhjä ja tunteeton olo oli se mitä toivoinkin. Se oli minulle valtava helpotus. Minusta esimerkiksi ap:n tilanne on vähän sellainen, että hän tarvitsisi nyt taukoa omasta päästään. Se vaatisi vähän rajumpaa lääkitystä, mikä tekee hänestä sitten vähäksi aikaa tsombin. Mikään rauhoittava tai alkoholin nauttiminen ei tuossa tilassa auta, todennäköisesti pahentaa vaan. Toivottavasti hän saa tarvitsemaansa apua.