Miten pääsen osastolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ei sais osastolle millään enää. Koin lääkkeistä haittaa niin tunkivat vain lisää. Sitten kaksin kappalein pillereitä lääkkeitä haittavaikutuksiin ja oll vaan paheni. Alkuperäinen syyni hakeutuakin osastolle oli oikeastaan vieroitusoireista puhjennut olo. Eivät ottaneet haittoja millään lailla vakavasti. Olin turra hidas zombi, joka kävi hitaalla. Kärsin siitä olosta kun tiesin että joku ei ole kunnossa niiden lääkkeiden seurauksena Kylmäkiskoinen kolkko paikka.Olen aina mielummin kotona kuin ikikuuna päivänä menisin tuonne pillerihuuruiseen paikkaan kauhomaan erivärisiä nappeja suuhuni kolme kertaa päivässä. Olo alkoi oikeastaan normalisoitua vasta kun pääsin kotiin ja alasajoin minulle aloitettuja pillereitä kun niidenKIN vieroitusoireet oli ensin podettu.

Jotkut luulee että nuo on jotain rentoutumispaikkoja. Hahaha juu juu.

Miksi siellä on leposidehuoneitakin ja joissain paikoissa sisälle mennään metallinpaljastimien läpi ? Tarvittaessa pakkolääkitsevät ihmisiä. Siellä on vaikka minkälaista hiihtäjää sisällä ja kun sitä touhua seuraa niin se on aika stressaavaa ja ahdistavaa pahimmillaan. Keksisin parempiakin rentoutuspaikkoja.

Jos tilanne on akuutti ja vaikka lääkitys olisi väärä ja osasyy huonoon oloon, niin lääkkeiden alasajo ei onnistu kovin nopeasti. Se voidaan tehdä myös turvallisesti osastolla. Ja monesti menee todella kauan että oikea lääkekombo löytyy.

Ja nämä lääkkeet ja akuutit hoitojaksot ovat jokaisen potilaan kohdalla erilaisia kokemuksineen päivineen. Minun mielestäni näissä paikoissa ei kokonaan parane vaan sen tuntee kun on valmis palaamaan ulkomaailmaan.

Ja itselleni on joka kerta osastojaksoilla löytynyt hyvä rutiini. Säännöllisine unirytmeineen yms.

On minullakin yksi hyvä kokemus osastosta kun kyse oli avoimesta osastosta joka oli jotenkin seesteinen paikka. Siellä oli päivärytmi, toiminnallista tekemistä ja näin. Mukavia ihmisiä, hyvää ruokaa.

Nykyään tuollaista paikkaa ei ole, on vain suljettu osasto. Lieköhän muutenkin ovat leikanneet tällaisesta toiminnallisesta tekemisestä osastolla. Varmaan kokoajan leikkaavat mitä pystyvät mt-hoidoista.

Olin silloin ekaosastokerralla vielä lääkkeetön, vailla kokemuksia lääkevieroituksista vailla isompia haittoja. Aivoni olivat "neitseelliset" lääkkeille. (En tiedä parempaa sanaa :) Siellä aloitettiin ensimmäiset lääkkeeni pienellä annostuksella. Ei kerrottu lääkkeiden haitoista juuri tuon taivaallista määräämishetkellä. Ei mennyt yhtään rauhoittavaa.

Vuosia eri pillereitä, vieroituksia myöhemmin mielipiteeni mt-hoidosta on muuttunut ja uskoni tähän "oikeaan lääkekomboon" on rapautunut. En usko sellaiseen kohdallani enkä ole enää valmis kokeilemaan sen jälkeen kun tuli huonoja kokemuksia. Kokemukseni on että lääkkeiden teho jos sellaista ikinä kokikin myös heikkenee hiljalleen. Elämänlaatu on kokenut heikkenemistä lääkkeiden seurauksena ja terveyskin kärsinyt lääkkeiden seurauksena.

Väittäisin että vuosien hermoston sorkkiminen on jättänyt jälkensä ja reagoin lääkkeisiin huonommin kuin alkupuolella ja saan helpommin haittoja. On myös kokemusta todella ahdistavista haittavaikutuksista. Lopulta päätin alkaa elää lääkkeetöntä elämää viimeisimmän zombikokemuksen jälkeen aloittaen lääkealasajon kotiuduttuani. Ei kaikkien hoito mene kuin Strömössä. Helppo se on kehua että kokemus on mukava jos ei ole tullut tosi huonoja lääkereaktioita. Kyllä minäkin aikanaan kehuin varmaan.

Olen itse ajanut sairaalajakson jälkeen myös lääkityksen alas. Vuosia söin lääkkeitä ja olen todella lääkevastainen ihminen. Mulla hoidettiin ahdistuksen jälkeen masennusta voimakkaalla lääkityksellä. Eli hoidettiin sitä jälkitilaa ei varsinaista syytä. Uskon että itselläni on jotakin vaurioitunut hermostossa, koska olin vuosia myös zombie. Tällä hetkellä olen täysin lääkkeetön.

Kokemuksia on myös sähköhoidosta joka söi osan muistista ja muistoista pysyvästi.

Ja olen tuo sama kenelle kommentoit.

Sairaalajaksoja oli myös niitä "hyviä" ja todella pelottavia. Osa oli sellaista kuin olisin ollut vain säilytyksessä että pysyisin hengissä. 

Tarkoitukseni ei kommenteillani ole väheksyä kenenkään kokemuksia tai yrittää "neuvoa". 10-vuotisen masennushistoriani aikana on tapahtunut paljon pahaa mutta myös hyvääkin.

Tähän ketjuun on silti vaikea kirjoittaa, kun tietää kuinka herkillä esim. ap tänne on kirjoittanut. Itsellä oli mieli särkynyt niin monta vuotta. Ja tiedän että kokemuksia ei saa liikaa verrata, eikä liikaa haluaisi avata omia kokemuksia, koska masentunut tarttuu joka oljenkorteen.

Mutta aurinkoisia hetkiä kaikille.

Nukahdin puhelun jälkeen kolmeksi tunniksi rauhoittavan voimalla ja herättyä epätoivo iski heti. Sain ajan huomiselle psykiatriselle sairaanhoitajalle jolla olen käynyt. Mitä se auttaa?

Perjantaina olevasta psykiatrista sain vaan traumat viimeksi hänellä käydessään, oli tosi asiaton mua kohtaan enkä kokenut tulleeni kuulluksi yhtään. En halua mennä hänelle, ahdistaa pelkkä ajatus ja vaihtoa en ole saanut pyynnöistä huolimatta.

Olen tullut pahoinpidellyksi vastikään. Miksi kukaan ei auta kun oon pyytänyt usein?

Pelottaa oikeasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Psykiatrisi joka tapauksessa on se joka sen lääkelistan sinulle sinne osastolle laatii. Siellä hoitajat ainoastaan vahtii, että otat ne hänen määräämänsä lääkkeet. Häneltä saat myös lähetteen osastolle jos hän sen tarpeelliseksi katsoo. Eli sun pitää nyt saada se psykiatri vakuutettua siitä...no mitä nyt ikinä sitten haluatkin? Älä heittäydy hankalaksi, vaan sano suoraan että et pärjää enää yksin ja susta tuntuu että olet sekoamassa, sehän on se totuus eikö niin? Älä kuitenkaan valehtele, mutta yritä hänet saada tajuamaan asiasi. Eli ei mitään uhitteluja, vaan asiallisesti kerrot mikä on tilanne. Kerro ettet pärjää nyt yksin koska otat lääkkeesikin vähän miten sattuu, jos oikein ymmärsin. Sori, en voi antaa parempia neuvoja. Yritä kuitenkin olla sellainen hyvä tyyppi, you know? Koska jos heittäydyt hankalaksi, kyllä nekin heittäytyy hankalaksi. Ja jos ne haistaa susta että sun ainut tarve on päästä osastolle passattavaksi, et ainakaan sinne pääse. 

Asioilla on kaksi puolta. Mitenkä AP keskustelet lääkärin kanssa? Oletko yhteistyökykyinen? Huudatko? Väitätkö vastaan? Syötkö lääkkeet "kiltisti" säännöllisesti, etkä heti sano, että ne ei tehoo, jos vointi menee huonoks. Mielialalääkkeet tuppaavaa tekemään voinnista huonomman aluksi, mutta paranee, kun vaste löytyy. Joskus voi joutua kokeilla useampia lääkkeitä ja tähän voi mennä aikaa jopa vuosi, että mitään instant paranemista mielisairaudesta ei ole. Ja voi olla, että se on loppuelämän oleva sairaus ja se pysyy vaan hallinnassa lääkkeillä ja terapialla. Ja lääkkeet ovat vain laastari. Hoito sun ongelmiin löytyy terapiasta, kun saat purettua sun traumat. Sitten vasta tervehtyminen alkaa. Aggressiivinen vastarinta ei auta. Sellaiset fibat saan tästä. Pahoittelen, jos näin ei ole.

Ps. "Aiheeton"syyllisyyden tunne liittyy masennusoireisiin.

Onko sulle koskaan kokeiltu muuta apua kuin psykiatrian sairaanhoitaja ja lääkitys? Vai koetko että pystyisit sellaiseen? Esim terapia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Jos olet todella tuskainen, niin ainoa voimakkaasti rauhoittava on sitten jokin vahva psykoosilääkitys. Niitä ne minullekin osastolla antoi. Ja ne kyllä auttoi, oli taivaallista olla tsombi. Saada vihdoinkin päänsä nollattua. Tuossakin on taas yksi asia, mistä sun kannattaa kertoa sille hoitajalle huomenna: "En uskalla aloittaa uutta mielialalääkitystä koska en kestä enää yhtään pahenevaa oloa". Muista sanoa kaikki tärkeät asiat. Eikä se hoitajan kanssa keskustelu mitään turhaa ole todellakaan, hoitaja kirjaa ne kertomasi asiat ylös psykiatrin luettavaksi, joten on erityisen tärkeää, että annat juuri hoitajalle tulla ihan kaikki mitä mielen päällä on! Nyt pidä puolesi! Tsemppiä oikein kovasti vielä, voi miten muistan nuo kauheat ajat. Itselläni onneksi on jo lääkitys kunnossa, mutta oli se tuskan takana, herranjumala. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Jos olet todella tuskainen, niin ainoa voimakkaasti rauhoittava on sitten jokin vahva psykoosilääkitys. Niitä ne minullekin osastolla antoi. Ja ne kyllä auttoi, oli taivaallista olla tsombi. Saada vihdoinkin päänsä nollattua. Tuossakin on taas yksi asia, mistä sun kannattaa kertoa sille hoitajalle huomenna: "En uskalla aloittaa uutta mielialalääkitystä koska en kestä enää yhtään pahenevaa oloa". Muista sanoa kaikki tärkeät asiat. Eikä se hoitajan kanssa keskustelu mitään turhaa ole todellakaan, hoitaja kirjaa ne kertomasi asiat ylös psykiatrin luettavaksi, joten on erityisen tärkeää, että annat juuri hoitajalle tulla ihan kaikki mitä mielen päällä on! Nyt pidä puolesi! Tsemppiä oikein kovasti vielä, voi miten muistan nuo kauheat ajat. Itselläni onneksi on jo lääkitys kunnossa, mutta oli se tuskan takana, herranjumala. 

Minusta ei ollut kyllä taivaallista olla hidas zombi saatika tuntea että potee lääkkeessä kognitiivisia ongelmia. Minusta tuollainen olo on syvästi ahdistava. Ennemmin tunnen kuin en tunne ja prosessoin asioita kuin olen sellaisessa omituisessa pöhnässä.

Ja aina nuo voimakkaat antipsykoottilääkkeet eivät rauhoitakaan vaan minulla lisäsi levottomuuden tunnetta raajoissa mihin minun piti ottaa rauhoittava koska muuten olo oli niin epämiellyttävä. Koin tämän vahingoittavan hermostoa ensin että yksi lääke tuottaa haittaa ja sitten ottaa peittääkseen toinen pilleri ties mitä harmia tuottaen. Mutta niin vain oli psykiatrilla pakkomielle syöttää tämmöisiä. Rauhoittavan ja antipsykootin yhdistelmä on varmaan vielä enemmän turruttava yhdistelmä kuin pelkkä psykoosilääke koska nuo voimistavat toistensa sedatoivaa vaikutusta. En pysty käyttämään pelkkää antipsykoottia koska reagoin niihin huonosti yllämainitsemallani tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Jos olet todella tuskainen, niin ainoa voimakkaasti rauhoittava on sitten jokin vahva psykoosilääkitys. Niitä ne minullekin osastolla antoi. Ja ne kyllä auttoi, oli taivaallista olla tsombi. Saada vihdoinkin päänsä nollattua. Tuossakin on taas yksi asia, mistä sun kannattaa kertoa sille hoitajalle huomenna: "En uskalla aloittaa uutta mielialalääkitystä koska en kestä enää yhtään pahenevaa oloa". Muista sanoa kaikki tärkeät asiat. Eikä se hoitajan kanssa keskustelu mitään turhaa ole todellakaan, hoitaja kirjaa ne kertomasi asiat ylös psykiatrin luettavaksi, joten on erityisen tärkeää, että annat juuri hoitajalle tulla ihan kaikki mitä mielen päällä on! Nyt pidä puolesi! Tsemppiä oikein kovasti vielä, voi miten muistan nuo kauheat ajat. Itselläni onneksi on jo lääkitys kunnossa, mutta oli se tuskan takana, herranjumala. 

Tämä on hyvä muistaa. Psykiatri ainoastaan määrää lääkkeet. Hoitaja on se, joka kirjoittaa ylös kaiken mitä sanot, miten käyttäydyt ja sen perusteella psykiatri määrää lääkkeet ja mahdollisesti osastoa.

Eli nimenomaan sen HOITAJAN kanssa pitää antaa tulla kaikki suuna päänä ja vaikka vuolaasti itkien jos itkettää, niin että se kynä sauhuten kirjoittaa kaiken ylös psykiatrin luettavaksi. Sille uliset oikein huolella. Totuuden mukaisesti tietenkin, sano esimerkiksi tuokin, että pelkäät psykiatriasi 😄. Anna tulla ihan kaikki, oikein suoltamalla suolla! Älä mieti kuinka hullulta vaikutat, sähän ootkin tulossa hulluksi joten se saa myös näkyä ja kuulua. Pysy totuudessa, mutta pistä asiat selviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Jos olet todella tuskainen, niin ainoa voimakkaasti rauhoittava on sitten jokin vahva psykoosilääkitys. Niitä ne minullekin osastolla antoi. Ja ne kyllä auttoi, oli taivaallista olla tsombi. Saada vihdoinkin päänsä nollattua. Tuossakin on taas yksi asia, mistä sun kannattaa kertoa sille hoitajalle huomenna: "En uskalla aloittaa uutta mielialalääkitystä koska en kestä enää yhtään pahenevaa oloa". Muista sanoa kaikki tärkeät asiat. Eikä se hoitajan kanssa keskustelu mitään turhaa ole todellakaan, hoitaja kirjaa ne kertomasi asiat ylös psykiatrin luettavaksi, joten on erityisen tärkeää, että annat juuri hoitajalle tulla ihan kaikki mitä mielen päällä on! Nyt pidä puolesi! Tsemppiä oikein kovasti vielä, voi miten muistan nuo kauheat ajat. Itselläni onneksi on jo lääkitys kunnossa, mutta oli se tuskan takana, herranjumala. 

Minusta ei ollut kyllä taivaallista olla hidas zombi saatika tuntea että potee lääkkeessä kognitiivisia ongelmia. Minusta tuollainen olo on syvästi ahdistava. Ennemmin tunnen kuin en tunne ja prosessoin asioita kuin olen sellaisessa omituisessa pöhnässä.

Ja aina nuo voimakkaat antipsykoottilääkkeet eivät rauhoitakaan vaan minulla lisäsi levottomuuden tunnetta raajoissa mihin minun piti ottaa rauhoittava koska muuten olo oli niin epämiellyttävä. Koin tämän vahingoittavan hermostoa ensin että yksi lääke tuottaa haittaa ja sitten ottaa peittääkseen toinen pilleri ties mitä harmia tuottaen. Mutta niin vain oli psykiatrilla pakkomielle syöttää tämmöisiä. Rauhoittavan ja antipsykootin yhdistelmä on varmaan vielä enemmän turruttava yhdistelmä kuin pelkkä psykoosilääke koska nuo voimistavat toistensa sedatoivaa vaikutusta. En pysty käyttämään pelkkää antipsykoottia koska reagoin niihin huonosti yllämainitsemallani tavalla.

No jokainen potilas on yksilö näissä asioissa. Muistan kuinka osastolla osa potilaista koki että lääkkeet vain huonontaa oloa, mutta silti joutuivat olemaan siellä ja nielemään ne! Mulla taas oli olo mitä mahtavin kun vihdoinkin sain oman pääni nollattua kunnon lääkkeillä. Sekin on sellainen asia mikä pitää miettiä etukäteen, että haluaako sinne osastolle ihan todella? Koska sitten kun siellä olet, niin sähän OLET siellä ja OTAT ne lääkkeet hyvällä tai pahalla. Ei siellä tapahdu mitään muuta, eikä saa mitään terapiaa. Mun aikana yksi potilas alkoi siellä riehumaan kun ei halunnut ottaa lääkkeitään. Psykiatri joka sinun lääkelistasi on vaatinut ei ole siellä osastolla. Siellä on vain hoitajat ja potilaat. Siellä ainoastaan käy silloin tällöin ehkä kerran viikossa joku psykiatri, kun muilta kiireiltään ehtii. 

En heittäydy hankalaksi, olen yhteistyökykyinen ja kunnioitan auktoriteetteja vahvasti. Mutta tämä kyseinen psykiatri oli todella tökerö mua kohtaan, ei kuunnellut yhtään toiveitani ja mua oikeasti ahdistaa ja pelottaa kovasti kun joudun hänen armoilleen, onko se tarkoituksenomaista ja hyödyllistä hoitoa? Kukaan aiempi psykiatri ei ole ollut niin kamala ja tosiaan menin tuollekkin sillä mielellä, että ihanaa vihdoin saan apua. Lähdin järkyttyneenä itku kurkussa.

Syön lääkkeeni reseptin mukaan ja kiltisti ja olen kokeillut kiltisti kaikkea, mitä on annettu kokeiltavaksi. Tiedän jo aika hyvin, mikä toimii ja mikä ei, on pitkä historia eri lääkkeitä. Sanoin jo, että mulla on kaksi purkkia ketipinoria, joka määrättiin "mielialaan ja unettomuuteen" ja yritin sitäkin sinnikkäästi pitkään, sivuoireet kohdallani oli kamalat. Mirtazapinia viikon syötyäni yritin tappaa itseni. Kun tämä psykiatri yritti tunkea sitä mulle uudestaan, niin siinä kohtaa kieltäydyin. Mulla myös syömishäiriöhistoriaa, joten ruokahaluun nostavasti vaikuttavat lääkkeet saavat mut taas oksentelemaan ja vaan vihaamaan itseäni. Trisykliset ei sovi, snri oli sopiva mutta aiheutti kamalia fyysisiä sivuoireita, nyt ssri johon olen aiemmin ollut todella tyytyväinen. Agomelatiini, "rauhoittavat" allergialääkkeet, tolvon, doxepine, mirta, keti, en pysty kaikkea muistamaan. Sitä ennen kaikki mahdolliset luontaistuotteet.

Oikeaa terapiaa, tai edes nettiterapiaa olen pyytänyt jatkuvasti, en pääse. Kuinka hullu sitä pitää olla?

Mulla on hätä nyt, tää on akuuttia, mulla ei olis varaa odotella sitä, että en saakaan apua, mulla ei ole varaa aloittaa uusia lääkityksiä ilman valvontaa (ainakaan ilman niitä rauhoittavia), mä saatan oikeasti tappaa itseni juurikin niillä lamaavilla antipsykooteilla jota mullekin tungetaan vaikka ne vain pahentaa oloa. Kyllähän niillä nukkuu. Nekin vaan saa rauhottavan tarpeen suuremmaksi, olin jatkuvasti väsynyt ja masentunut. Mä sain rauhoittavia vähennettyä radikaalisti heti kun lopetin ketipinorin.

En ole menossa osastolle "passattavaksi", mä yritän suojella itseäni itseltäni ja haluaisin joskus taas suoriutua ilman romahduksia. Muistan kun joskus heräsin iloisena ja suuntasin aamukuudelta lenkille, jaksoin syödä terveellisesti ja normaalisti olen koko ajan touhuamassa ja pursuan ideoita.

Tekis jo mieli perua koko systeemi osaan kommenteista perustuen 😥

Ap

Vierailija kirjoitti:

Selvitä ne asiat kirjoitti:

Huomaatko että ne ihmiset ei pysty auttamaan muulla kuin kaavoilla tai lääkkeillä ja sitä teet nyt itsekin ihan samaa.Kestät kyllä elää.Jos olet tehnyt jonkun rikoksen tai pahaa niin se aiheuttaa ahdistusta sielussa joten ala tunnustaa vaikka kirjoittamalla paperille mitä olet tehnyt.Poliisit kyllä ymmärtää hyvin ihmisiä joita kaduttaa.Olosi helpottuu heti.

Pitääkö sen elämisen olla pelkkää kestämistä ja sietämistä?

No itse asiassa kyllä. Sitä elämä hyvin pitkälti on. Tietysti joillakin on paremmat kortit kuin toisilla. 

Missä sinä olit ap vastikään pahoinpideltävänä. Miksi olet sellaisessa seurassa.?

Vierailija kirjoitti:

En heittäydy hankalaksi, olen yhteistyökykyinen ja kunnioitan auktoriteetteja vahvasti. Mutta tämä kyseinen psykiatri oli todella tökerö mua kohtaan, ei kuunnellut yhtään toiveitani ja mua oikeasti ahdistaa ja pelottaa kovasti kun joudun hänen armoilleen, onko se tarkoituksenomaista ja hyödyllistä hoitoa? Kukaan aiempi psykiatri ei ole ollut niin kamala ja tosiaan menin tuollekkin sillä mielellä, että ihanaa vihdoin saan apua. Lähdin järkyttyneenä itku kurkussa.

Syön lääkkeeni reseptin mukaan ja kiltisti ja olen kokeillut kiltisti kaikkea, mitä on annettu kokeiltavaksi. Tiedän jo aika hyvin, mikä toimii ja mikä ei, on pitkä historia eri lääkkeitä. Sanoin jo, että mulla on kaksi purkkia ketipinoria, joka määrättiin "mielialaan ja unettomuuteen" ja yritin sitäkin sinnikkäästi pitkään, sivuoireet kohdallani oli kamalat. Mirtazapinia viikon syötyäni yritin tappaa itseni. Kun tämä psykiatri yritti tunkea sitä mulle uudestaan, niin siinä kohtaa kieltäydyin. Mulla myös syömishäiriöhistoriaa, joten ruokahaluun nostavasti vaikuttavat lääkkeet saavat mut taas oksentelemaan ja vaan vihaamaan itseäni. Trisykliset ei sovi, snri oli sopiva mutta aiheutti kamalia fyysisiä sivuoireita, nyt ssri johon olen aiemmin ollut todella tyytyväinen. Agomelatiini, "rauhoittavat" allergialääkkeet, tolvon, doxepine, mirta, keti, en pysty kaikkea muistamaan. Sitä ennen kaikki mahdolliset luontaistuotteet.

Oikeaa terapiaa, tai edes nettiterapiaa olen pyytänyt jatkuvasti, en pääse. Kuinka hullu sitä pitää olla?

Mulla on hätä nyt, tää on akuuttia, mulla ei olis varaa odotella sitä, että en saakaan apua, mulla ei ole varaa aloittaa uusia lääkityksiä ilman valvontaa (ainakaan ilman niitä rauhoittavia), mä saatan oikeasti tappaa itseni juurikin niillä lamaavilla antipsykooteilla jota mullekin tungetaan vaikka ne vain pahentaa oloa. Kyllähän niillä nukkuu. Nekin vaan saa rauhottavan tarpeen suuremmaksi, olin jatkuvasti väsynyt ja masentunut. Mä sain rauhoittavia vähennettyä radikaalisti heti kun lopetin ketipinorin.

En ole menossa osastolle "passattavaksi", mä yritän suojella itseäni itseltäni ja haluaisin joskus taas suoriutua ilman romahduksia. Muistan kun joskus heräsin iloisena ja suuntasin aamukuudelta lenkille, jaksoin syödä terveellisesti ja normaalisti olen koko ajan touhuamassa ja pursuan ideoita.

Tekis jo mieli perua koko systeemi osaan kommenteista perustuen 😥

Ap

Joo, noh on mullakin aika huonoja kokemuksia psykiatreista. Tärkeintä on nyt että tähtäät siihen huomiseen hoitajaan. Kerrot sille vuolaasti ja rehellisesti kaiken. Kirjoita vaikka ylös tässä keskustelussa kertomiasi asioita, koska sekavassa tilassa ei välttämättä muista kaikkea ja monesti sitä jopa vähän tsemppaa itsensä siinä hoitajan tapaamisessa ja antaa erehdyksessä itsestään reippaamman mielikuvan, ainakin itselleni näin usein kävi. Sitten muistin vasta ulos kävellessäni, että ainiin en kertonut sille tätä, en sitä, enkä tuota. Koitat sitten vaan sietää sitä psykiatria ja sen tuomioita. Ei sun tartte sen kanssa edes paljoa jutella jos annat tulla kaiken kunnolla sille hoitajalle. Psykiatrit on usein aika outoja hiippareita, pelottaviakin. Tai sitten ne vaan tuntuu sellaisilta kun ittellä päästä viiraa =D 

Voit myös kertoa hoitajalle, että sinulle jäi ikävä kokemus psykiatrin tapaamisesta ja uusi tapaaminen pelottaa.

Onko sinulle koskaan tarjottu sähkö- tai ketamiinihoitoa ?

Saako kysyä, mihin sairaanhoitopiiriin kuulut?

Uskonnot vainoaa myös kirjoitti:

Ammattiauttajat on itsekin ongelmaisia. Ne tekee työtä vain rahasta miettii omia asioitaan joten mieti sinäkin miten voit vaihtaa asuinpaikkaa tai asuntoa tai siivota elämäsi uudeksi ilman että etsit vastauksia muista tai apua mitä ei saa.Ei ne ymmärrä nähty on.Naisten turvatalot on täynnä väkivaltaa paenneita.Huumeruiskuja on kaikkialla.Varastettua ruokaa myynnissä ja prostituoituja kujilla.Etsi joku turvallisempi alue asua.

Tottakai kaikki tekee työtään vain rahasta, mutta miten mihinkään nyt liittyy prostituutio tai huumeruiskut?

Taidat olla säkin hoidon tarpeessa?

Vierailija kirjoitti:

marketissa pääset keittiötarvikeOSASTOLLE seuraamalla kylttejä. sieltä löydät ranteisiisi sopivat veitset.

Ja näitä törkeyksiä riittää. Vastuuttomia heittoja ketjussa, jossa ap purkautuu pahasta olostaan ja avuntarpeestaan. Älä välitä ap, suurin osa tämän ketjun seuraajista on sinusta huolissaan ja haluavat auttaa. Tuollaisten törkeyksien mölisijät ovat itse vahvan avun tarpeessa - ilmeisesti avun hakemisen sijaan haluavat purkaa omaa pahaa oloaan muihin.

Tuo ja muutama muu törkykommentti ilmiannettu, toivottavasti moderaattorit tajuaa vastuunsa.

Ap:lle paljon voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet että siellä osastolla tapahtuu? Tai mitä toivot ja odotat sieltä? Voin kertoa, että ei siellä oikeasti kuin olla möllötetä ja säädetään lääkitys kohdilleen. Sitten lähetetään kotiin.

En nyt oikein pärjää yksin.

Jos laittaisivatkin lääkityksen kuntoon ja pääsisin tästä olosta eroon kun vaan itken, enkä pysty mihinkään. Olen oikeasti tosi tuskainen. Olen monta päivää vaan itkenyt ja nyyhkyttänyt miksei kukaan auta mua.

Pelkkä "möllöttäminen" kuulostaa taivaalta tähän verrattuna.

Ap

Ymmärrän, mutta ilmeisesti sulla on nyt vääränlainen lääkitys, jos ne kerran ei ollenkaan auta tai joudut koko ajan napsimaan rauhoittavia. Joten sun pitää nyt jaksaa vaatia itsellesi toimivia lääkkeitä. Väärät lääkkeet saattaa vain pahentaa oloa entisestään. Sopivaa lääkitystä voi joutua hakemaan pitkänkin aikaa, tiedän sen kokemuksesta ja se on tuskien tie kulkea, kun tuntuu ettei kukaan kuuntele eikä usko sua. Siinä täytyy vaan pitää puolensa, mutta pidä siinä sitten puolesi kun sun oireita vaan vähätellään ja oot muutenkin ihan loppu. 

Nyt on tärkeää, että yrität vain ottaa rennosti, tiedän että se on vaikeaa. Mutta tee sen minkä pystyt. Älä juo kahvia, ei alkoholia, osta kamomillateetä, keskity hengittämään syvään ja tarvittaessa paperipussiin. Jos sulla on se lääkäriaika perjantaina, sano sille suoraan että olosi on niin tuskainen ettet tiedä kuinka pitkään kestät enää. Älä kuitenkaan valehtele, koska se aiheuttaa vain sitä, että saat jotkut hevoslääkkeet mitkä ei kuulu sun tapauksen hoitoon ja sit oot taas väärillä lääkkeillä. Voit koittaa jotain luontaistuotteita, esimerkiksi Sedixistä on monella, myös itselläni ihan kohtalaisen hyvät kokemukset. Itse pärjäilin Sedixillä siihen asti, että löytyi minulle toimiva lääkityskombo, siis ahdistukseen nimenomaan. Tsemppiä ja voimia sinulle! 

Toimiva lääkitys olisi nyt vahvempi rauhoittava.

Edellisen pahoinpitelyn jälkeen pyysin psykiatria edes hetkeksi nostamaan annostusta tai määräämään rinnalle edes pienen paketin jotain muuta, oli ehdoton ei ja sitä tulee tällä olemaan nytkin, menen minimiannoksella ja se ei nyt riitä, en aio niitä lopun elämää syödä jatkuvasti ja olin niitä hyvin onnistunut omillani vähentämään ennen tätä.

Mua ahdistaa pelkkä ajatus tästä psykiatrista, viime kerran jälkeen en uskaltanut syödä kahteen päivään ja seuraavana päivänä hakkasin itseäni, en halua sille ja muita ei kaupungissa ole. Mua oikeesti kauhistuttaa tuo lääkäri.

En edes uskaltaisi tässä tilassa aloittaa yksin uutta mielialalääkitystä, olohan vain pahenee aina alussa. Miten paljon pahemmaksi tässä pitää mennä?

Eikö osastohoidon yksi kriteeri ole, että hoitamatta jättäminen pahentaa olennaisesti potilaan tilaa tai hän on vaaraksi itselleen?

Ap

Ei kai tässä nyt ole kyse siitä, että haluat osastolle päästäksesi turvaan väkivaltaiselta kumppanilta?

Vierailija kirjoitti:

kaikenlaisia sitä sossu maan päällä elättää

Ja se on hyvä ♥️

"Yhteiskunnan sivistystä mitataan edelleen sillä, miten se pitää huolta kaikkein heikoimmista jäsenistään."

Joskus näistä heikoimmista kasvaa niitä vahvimpia, jotka tulee vielä auttamaan muita ja tekemään paljon hyvää, koska ovat itsekin olleet heikoilla ja saaneet apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kaikenlaisia sitä sossu maan päällä elättää

Ja se on hyvä ♥️

"Yhteiskunnan sivistystä mitataan edelleen sillä, miten se pitää huolta kaikkein heikoimmista jäsenistään."

Joskus näistä heikoimmista kasvaa niitä vahvimpia, jotka tulee vielä auttamaan muita ja tekemään paljon hyvää, koska ovat itsekin olleet heikoilla ja saaneet apua.

<3

Juuri niin.