Lue keskustelun säännöt.
Aikuisen lapsen asioihin puuttuvat vanhemmat
24.04.2022 |
Ärsyttää, kun vanhempani eivät kunnioita minua aikuisena, vaan puuttuvat toistuvasti pyytämättä asioihini. Olen 35-vuotias töissä käyvä nainen, asun omillani, maksan veroni ja huolehdin asioistani siinä missä kaikki muutkin aikuiset. Iäkkäät vanhempani eivät kuitenkaan kunnioita minua aikuisena, vaan pyrkivät jatkuvasti "auttamaan" ja järjestelemään asioita puolestani, vaikka olen useita kertoja puhunut tästä heille, pyytänyt lopettamaan ja jopa suuttunut.
Viimeisin tilanne on nyt sellainen, että varasin itselleni hammaslääkärin kuukauden päähän. Satuin mainitsemaan asiasta, että onpas pitkät jonot, niin tämä kaksikko oli ottanut asiakseen olla yhteydessä hammaslääkäriin minulta mitään kysymättä (pieni paikkakunta, sama hammaslääkäri). He saivat järjestettyä minulle hammaslääkäriajan ensi viikolle, mikä sinänsä on mukavaa, mutta en pyytänyt heitä tekemään tätä enkä pidä siitä, että he järjestelevät tällaisia puolestani, varsinkaan kertomatta minulle mitään etukäteen. (Kai he tässä jotain lakiakin ehkä rikkoivat, mutta en halua heille sellaisia vaikeuksia.)
Vastaavia tilanteita on ollut vuosien aikana useita. Olen niin turhautunut tästä, kun he eivät kuuntele. Ymmärrän, että yrittävät auttaa ja haluavat huolehtia, mutta minä olen aikuinen ja pyydän kyllä apua, jos tarvitsen sitä. Ei heille voi kertoa enää yhtään mitään, kun puuttuvat sitten kaikkeen. He yrittävät auttaa, mutta eivät ymmärrä, että samalla tuhoavat suhteen väliltämme, koska olen tästäkin nyt niin suivaantunut, että en halua edes nähdä heitä.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika sanoi kun oli muuttamassa ensimmäistä kertaa olämaan asuntoonsa armeijan jälkeen ja lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan "äiti, älä hössötä, mä osaan hoitaa asiani itsekin". Sen jälkeen on pitänyt vain luottaa, vaikka välillä
Mutta noin paha en minäkään ikinä ole ollu ja nyt kun poika on jo työelämässä, en puutu. Hän etsii itselleen asuntoa ja mieli tekisi auttaa, mutta tiedän että ei minun tarvitse. Katselen hänen mieleisiään asuntoja jja kysyn vain onko käynyt katsomassa. Ainoastaan yhdessä asiassa neuvoin, siinäkin vasta sen jälkeen kun hän sanoi että asia x ei onnistu, kerroin miten onnistuu kyllä.
Se on kyllä jännä miten halutaan asiat tehdä vaikeamman kautta. Mitenhän antavat työelämässä perehdyttää.
Täsmälleen sama virsi äidilläni. Että kun hän ei saa repiä pullataikinaa 35-v tyttärensä käsistä kesken leivonnan, neuvoa tyttären lapsuudenkodista tutun mikron käytössä (joka ikinen kerta) ja kun ÄITI ei saa päättää tyttären ja tämän miehen asunnon verhoista, niin pilallahan se tyttö on, eikä kykene töihin eikä ammattiin, luonnevikainen suorastaan.
T. Äidin mielestä koirani lääkkeet ovat todennäköisemmin huumeita kuin koiran lääkkeitä. Pikkuisen raskasta elää jatkuvasti mitätöitynä ja pahuudesta epäiltynä.
Onko sinullakin sellaista, että vanhempi on omasta päästään keksinyt että olet "sekaantunut johonkin" ja sitten esittää tungettelevia kysymyksiä (mihin olet menossa/missä olit, miksi, taasko, kenen kanssa, mitä tekemässä jne.)? Ja kun sanot että ei kuulu teille niin vastauksena on jotain "no mitäköhän sinulla on tekeillä kun pitää noin salailla, miksei voi kertoa, olen nyt tosi huolissani"?
No kyllä. Jos hän ei saa mikromanageroida, niin hänestä tulee sietämättömän utelias ja epäluuloinen.
Jotenkin hallinnan tunteen menettäminen minusta edustaa äidille sitä, että minut on kaapannut pahuus. Jos äiti ei tiedä reaaliajassa koiran vatsavaivasta, koiran lääkärikäynnistä ja koiran diagnoosista, niin koiratarvikkeiden seasta löytyvät vieraat pillerit ovat automaattisesti Jotain Hyvin Pahaa. Kyllähän sen saa vakuutettua jossain vaiheessa, että pillerit ovat tosiaan koiran vatsalääkkeitä eikä kovia huumeita. Ongelma on, että en edes tiedä, mitä kaikkea se tonkii ja vauhkoilee minulta salaa.
Sillä ei käy pienessä mielessäkään, ettenkö voi olla suistumatta nistiksi, jos se ei ole jatkuvasti pelastamassa minua ongelmilta tai rasituksilta, jotka ovat luokkaa pullataikina.
Tästä dynamiikasta pitäisi puhua enemmänkin: Jos äiti ei saa osallistua lapsen elämään niin paljon kuin itse haluaa, niin se tarkoittaa lapsen salailevan suhteettoman suuria elämänhallinnan ongelmia. Jos äiti on mukana kaikessa tekemisessä, äiti tekee kaikki päätökset, ja äidillä on turvallinen fiilis lapsensa elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika sanoi kun oli muuttamassa ensimmäistä kertaa olämaan asuntoonsa armeijan jälkeen ja lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan "äiti, älä hössötä, mä osaan hoitaa asiani itsekin". Sen jälkeen on pitänyt vain luottaa, vaikka välillä
Mutta noin paha en minäkään ikinä ole ollu ja nyt kun poika on jo työelämässä, en puutu. Hän etsii itselleen asuntoa ja mieli tekisi auttaa, mutta tiedän että ei minun tarvitse. Katselen hänen mieleisiään asuntoja jja kysyn vain onko käynyt katsomassa. Ainoastaan yhdessä asiassa neuvoin, siinäkin vasta sen jälkeen kun hän sanoi että asia x ei onnistu, kerroin miten onnistuu kyllä.
Se on kyllä jännä miten halutaan asiat tehdä vaikeamman kautta. Mitenhän antavat työelämässä perehdyttää.
Täsmälleen sama virsi äidilläni. Että kun hän ei saa repiä pullataikinaa 35-v tyttärensä käsistä kesken leivonnan, neuvoa tyttären lapsuudenkodista tutun mikron käytössä (joka ikinen kerta) ja kun ÄITI ei saa päättää tyttären ja tämän miehen asunnon verhoista, niin pilallahan se tyttö on, eikä kykene töihin eikä ammattiin, luonnevikainen suorastaan.
T. Äidin mielestä koirani lääkkeet ovat todennäköisemmin huumeita kuin koiran lääkkeitä. Pikkuisen raskasta elää jatkuvasti mitätöitynä ja pahuudesta epäiltynä.
Onko sinullakin sellaista, että vanhempi on omasta päästään keksinyt että olet "sekaantunut johonkin" ja sitten esittää tungettelevia kysymyksiä (mihin olet menossa/missä olit, miksi, taasko, kenen kanssa, mitä tekemässä jne.)? Ja kun sanot että ei kuulu teille niin vastauksena on jotain "no mitäköhän sinulla on tekeillä kun pitää noin salailla, miksei voi kertoa, olen nyt tosi huolissani"?
No kyllä. Jos hän ei saa mikromanageroida, niin hänestä tulee sietämättömän utelias ja epäluuloinen.
Jotenkin hallinnan tunteen menettäminen minusta edustaa äidille sitä, että minut on kaapannut pahuus. Jos äiti ei tiedä reaaliajassa koiran vatsavaivasta, koiran lääkärikäynnistä ja koiran diagnoosista, niin koiratarvikkeiden seasta löytyvät vieraat pillerit ovat automaattisesti Jotain Hyvin Pahaa. Kyllähän sen saa vakuutettua jossain vaiheessa, että pillerit ovat tosiaan koiran vatsalääkkeitä eikä kovia huumeita. Ongelma on, että en edes tiedä, mitä kaikkea se tonkii ja vauhkoilee minulta salaa.
Sillä ei käy pienessä mielessäkään, ettenkö voi olla suistumatta nistiksi, jos se ei ole jatkuvasti pelastamassa minua ongelmilta tai rasituksilta, jotka ovat luokkaa pullataikina.
Tästä dynamiikasta pitäisi puhua enemmänkin: Jos äiti ei saa osallistua lapsen elämään niin paljon kuin itse haluaa, niin se tarkoittaa lapsen salailevan suhteettoman suuria elämänhallinnan ongelmia. Jos äiti on mukana kaikessa tekemisessä, äiti tekee kaikki päätökset, ja äidillä on turvallinen fiilis lapsensa elämästä.
Tervepäinen äiti ymmärtää haikeana, mutta onnellisena lapsena aikuistuvan. Eikä leikkaa siipiä. Persoonallisuushäiriöinen vanhempi onkin sitten painajainen ympäristölleen.
Huh, tajusin tästä ketjusta että miten vahingollista se on, että rajojen laittaminen tulkitaan omiksi ongelmiksi. Mulle lähetti eräs sukulainen pitkän spekuloinnin ongelmistani (ei lainkaan todenperäisyyttä) kun lakkasin vastaamasta uteluihin yksityiselämästäni.
Aika hätkähdyttävää lukea täältä että muillakin on kahjoja sukulaisia.
Minäkin olen alkoholisti jonka ongelmia jauhetaan pitkin maita ja mantuja kun en enää jaksanut sitä asioihini tunkemista.
Ja jokaikisen sukulaisen kautta yritetään urkkia edelleen ja löytää jotain joka olisi pielessä että saisi tilaisuuden puuttua taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy sääliksi kaveriani, jonka vanhemmat ovat juuri tuollaisia. Kaveri on 37, kohtelevat kuin 17-vuotiasta tai vielä nuorempaa ja avuttomampaa... Olen yrittänyt sanoa, että omiin vanhempiinkin saa ottaa etäisyyttä, mutta kun hän "ei halua mitään konfliktia" ja pelkää että tilanne menee pahemmaksi. Mutta itsepähän sitten valitsee nykyisen tilanteensa. Ei siihen mitään muutosta tule jos ei itse sitä tee. Niitä vanhempia ei pysty muuttamaan.
Ap:lle suosittelisin muuttoa paikkakunnalta, joka ilmeisesti on ihan hirveän pieni.
Vierailija kirjoitti:
Huh, tajusin tästä ketjusta että miten vahingollista se on, että rajojen laittaminen tulkitaan omiksi ongelmiksi. Mulle lähetti eräs sukulainen pitkän spekuloinnin ongelmistani (ei lainkaan todenperäisyyttä) kun lakkasin vastaamasta uteluihin yksityiselämästäni.
Äidilläni on iän myötä diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Epäilen, että se on ollut hänellä aina, mutta on onnistunut paremmin peittämään sen. Hänellä on ongelmia ihmissuhteissa. Tekee kovin omituisia ja todella negatiivisia päätelmiä ympäristön tapahtumista. Puhelut ovat sitä tasoa, että lähinnä sairastuttavat kuulijansa.
Kuulostaa siltä, että sukulaisellasi on jotain ongelmaa pääkopassaan, ei ilmeisesti mitään ymmärrystä siinä missä yksityisyyden rajat menevät. Äitini lisäksi hänen sisarensa teki näitä omituisia utelupuheluita, joita sitten parhaani mukaan välttelin ja väistelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mutsi oli tuollainen, pahempi vaan. levitteli juoruja. kerran se kuvitteli että mulla on jotain vipinää erään tytön kanssa (en edes tuntenut kuin näöltä), oli soittanut sen vanhemmille ja haukkunut huo**raksi yms
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan hammaslääkärin ajanvaraus on rikkonut salassapitoa. Noinhan ei voi tehdä. Hehän eivät olisi saaneet edes myöntää, että sinulla on aika.
Minkäs valtakunna keisareita ne sinun vanhemmat oikein on kun tuolla tavalla pystyvät "järjestelemään" tyttärelleen hammashoitoajan uudestaan? Vähän tuoksahtaa nyt kakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellasia ne vanhemmat on että tuppaa huolehtimaan lapsistaan. Pidä vähän välimatkaa äläkä kerro joka asiasta niille. Toisaalta pidä kuitenkin yhteyttä tasaisin väliajoin, ovathan he kuitenkin vanhempasi ja varmasti suakin kiinnostaa mitä heille kuuluu.
Kaikkea ihmiset vanhemmilleen kertookin. Tuo kuukauden jono hammaslääkäriin on todella lyhyt, joten miksi mainita. Kannattaa jättää omat asiat kertomatta ja puhua vaikka säästä. Muutenkin ottaa vähän etäisyyttä.
Itse aikoinaan jätin vanhemmilleni kertomatta paljonkin asioita. Syynä se, että äiti hermoili ja jännitti asioita puolestani niin, että meni jo sairaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkea ihmiset vanhemmilleen kertookin. Tuo kuukauden jono hammaslääkäriin on todella lyhyt, joten miksi mainita. Kannattaa jättää omat asiat kertomatta ja puhua vaikka säästä. Muutenkin ottaa vähän etäisyyttä.
Itse aikoinaan jätin vanhemmilleni kertomatta paljonkin asioita. Syynä se, että äiti hermoili ja jännitti asioita puolestani niin, että meni jo sairaaksi.
Ihan tavallista smalltalkia, mutta nämä rajattomat vanhemmat luulevat saaneensa tehtävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun poika sanoi kun oli muuttamassa ensimmäistä kertaa olämaan asuntoonsa armeijan jälkeen ja lähdössä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan "äiti, älä hössötä, mä osaan hoitaa asiani itsekin". Sen jälkeen on pitänyt vain luottaa, vaikka välillä
Mutta noin paha en minäkään ikinä ole ollu ja nyt kun poika on jo työelämässä, en puutu. Hän etsii itselleen asuntoa ja mieli tekisi auttaa, mutta tiedän että ei minun tarvitse. Katselen hänen mieleisiään asuntoja jja kysyn vain onko käynyt katsomassa. Ainoastaan yhdessä asiassa neuvoin, siinäkin vasta sen jälkeen kun hän sanoi että asia x ei onnistu, kerroin miten onnistuu kyllä.
Se on kyllä jännä miten halutaan asiat tehdä vaikeamman kautta. Mitenhän antavat työelämässä perehdyttää.
Täsmälleen sama virsi äidilläni. Että kun hän ei saa repiä pullataikinaa 35-v tyttärensä käsistä kesken leivonnan, neuvoa tyttären lapsuudenkodista tutun mikron käytössä (joka ikinen kerta) ja kun ÄITI ei saa päättää tyttären ja tämän miehen asunnon verhoista, niin pilallahan se tyttö on, eikä kykene töihin eikä ammattiin, luonnevikainen suorastaan.
T. Äidin mielestä koirani lääkkeet ovat todennäköisemmin huumeita kuin koiran lääkkeitä. Pikkuisen raskasta elää jatkuvasti mitätöitynä ja pahuudesta epäiltynä.
Minunkin äitini teki tuommoista.
Kirjeen ikinä yritti lukea jos joku oli unohtunut näkösälle.
Haukkui vielä itsekkääksi ja kummalliseksi kun en antanut hänen päättää minun ja mieheni kodin sisustuksesta.
Ihmetteli isoon ääneen, että "miksi sinun kanssasi on niin vaikeaa, kenenkään muun kanssa ei ole."
Kun kysyin käyttäytyykö hän muiden kanssa samalla tavalla kuin minun, kuilui vastaus "en tietenkään, nehän loukkaantuisi, oletko sinä hullu."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jarijohanna kirjoitti:
Sellasia ne vanhemmat on että tuppaa huolehtimaan lapsistaan. Pidä vähän välimatkaa äläkä kerro joka asiasta niille. Toisaalta pidä kuitenkin yhteyttä tasaisin väliajoin, ovathan he kuitenkin vanhempasi ja varmasti suakin kiinnostaa mitä heille kuuluu.
Suurin osa pystyy kuitenkin puhumaan asioistaan ja muustakin ihan normaalisti vanhemmilleen ilman että kaikesta seuraa joku ihmeellinen sirkus.
Ei hyvää päivää. Eikö sun vanhemmat näe, että olet kasvanut aikuiseksi?
Äitini on samanlainen, painostusta aikuisten opiskeluasioista ja stressaamista vaikka ei ole mitään ongelmia. Raskasta on, mutta ei sentään ole harhaluuloinen tai levittele juoruja.
minulla vähän samallainen tyypinen tilanne äiti puuttuu
yksityiselämääni esim: haluaa kenen kaiken kanssa kirjoittellen
whatappiissa viestit ja puhelut salataan täysin. kukaan tämän keskustelun
ulkopuolinen ei edes whatsapp, voi. Lukea tai kuunnella niitä. Henkilökohtaiset
viestisi ovat täysin salattuja. kysymys kuuluu itsemääräysoikeus??.
täällä puhuu kehitysvammainen ihminen
Vielä yksi asia
-jos on kummppani ( eroprosessi, lapsen huoltajuusasiat, pettäminen, isovanhemmpien tapaamis oikeudet äiti / isän kautta työpaikan asiat yksitysasiat )
-omassan työssään
-asiakkaiden kuunnioittaminen yksitysasioitaan ( jutellu ja halaus)
-ystävällinen palvelu
- vanhemmpien epäluottamus utelu
En kertakaikkiaan jaksa ymmärtää näitä riippuvuussuhteita. Äideillä avaimet? ja tarvitaan äitien apuja, tahdotaan sääliä ja myötätuntoa äidiltä , itse ei olla aikuistuttu kuitenkaan.
Onneksi mun lapset on fiksumpia ja varakkaampia kuin minä, asuvat kaukana. Ei sotkeennuta toistemme elämään. Puhuvat mitä puhuvat mitä asioistaan, itse en puhu mitään asioistani, eivät pääse sanomaan että valitan tai pyyTäisin apua. 80 v
Itsekkyyttä vanhemmiltasi/ymmärtämättömyyttä. Kyllä pitää opetella päästämään irti. Se vaatii tietyn surutyön tapaisen, mutta se pitää vanhempien tehdä. En sekaannu lasteni asioihin kun tiedän etteivät sitä halua ja osaavat hoitaa asiansa paremmin kuin minä.