Lue keskustelun säännöt.
Jätättekö asioita tekemättä koska oma ulkonäkö ahdistaa?
24.04.2022 |
Jäi sitten menemättä lenkille, kun katsoin rappukäytävän peilistä ja takapuoli näytti niin rumalta.
Kommentit (284)
Onko nämä kaikki kirjoittajat teinejä? Jotain teiniangstia ulkonäön suhteen?
Eihän aikuinen ihminen ole noin lapsellinen ja epävarma? Vai voiko olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa jännä lukea että noinkin voi ajatella, toimia ja rajoittaa itseään. Valintojen maailma.
Mä pystyn menemään uimahalliin, rannalle ja sekasaunaan ihan hyvin vaikka olen 130-kiloinen. Mutta lukion 25-vuotisluokkakokoukseen en saanut itseäni menemään, kun mietin miten miten muiden ainoa ajatus minusta olisi miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
En käy uimahallissa enkä rannalla, eli sama kuin monella muussa tässä ketjussa. Vaateostoksilla yritän aina huomioida kehon epäkohdat, esimerkiksi anorektisen näköiset käsivarret. Rajoittaa aika paljon esimerkiksi juhlapukeutumista, kun haluaisi aina pitkähihaisen vaatteen.
On oikeastaan ihan normaalia, että yrittää löytää omaa kehoa imartelevia tai joitakin kohtia piilottavia vaatteita. Ei se minun mielestäni kerro mistään epänormaalista epävarmuudesta.
Itse käytän kesällä mieluiten sellaisia puolipitkiä hihoja, vaikka käsivarsissani ei mitään erityistä olekaan. Pidän myös mielelläni pitkiä hameita ja pitkiä, liehuvia housuja. Oikeasti kesävaatteissakin on paljon mistä valita. Ei tarvitse pukeutua paljastavasti ollakseen "vapautunut".
Vielä edellinen 130-kiloinen täydentää: en ole koskaan saanut pahoja katseita uimahallissa. Johtuisko siitä että siellä olen itse onnellisimmillani ja tervehdin ystävällisesti tai ainakin hymyilen ihmisille jotka katsovat kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä kaikki kirjoittajat teinejä? Jotain teiniangstia ulkonäön suhteen?
Eihän aikuinen ihminen ole noin lapsellinen ja epävarma? Vai voiko olla?
Mitähän teinimäistä mustavalkoisuutta tuo sinun ajattelusi sitten on?
En riisunut lääkärin vastaanotolla, että hän olisi voinut kunnolla kuunnella keuhkot ja sydämen!
En mene kuin yksin saunaan, poissa on myös ratsastus, tanssilavat/ravintolat, ryhmäliikunta, perhejuhlat ym missä pieninkin pelko, että joku kommentoi ulkonäköäni. Vastenmielistä sellaista!
N 60v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viime joulukuussa olin valmistautumassa pikkujouluihin. Kaivoin kaapista nätin mekon, jota olen käyttänyt viimeksi ehkä neljä vuotta sitten. En tajunnut kuinka paljon olin tässä ajassa lihonut! Mekossa on takana vetoketju. Aiemmin olen saanut sen suht helposti kiinni, mutta nyt piti etsiä virkkuukoukku, jotta sain vetskarista otteen, ja nytkyteltyä vetoketjun kiinni. Siinä nytkytellessä silmiin kirposi häpeän kyyneleet ja otsalle hiki. Olin todella lähellä jättää menemättä koko pikkujouluihin.
Kun mekko viimein oli kunnolla päällä, päätin kuitenkin, ettei se pukemisen vaiva saanut mennä hukkaan. Päättelin, että strechmekko tuskin repeää, eikä revennyt. Pikkujouluissa sain oikein suomalaisilta miehiltä (eikä edes niin kännissä olevilta) positiivisia kommentteja ulkonäöstäni. Näytin kuulemma upealta. Kannatti siis mennä ihmisten ilmoille!
Nyt olen muutaman kiloin laihtunut tuosta joulukuusta, mutta en edelleenkään ole siinä kunnossa, että ko. mekko solahtaisi helposti päälle. Kirjoitan tämän kannustuksena muille naisille. Omasta mielestäni olin ruma läski, mutta pikkujouluissa olleilla miehillä, tai ainakin joillakin heistä, oli eri mielipide. Älkää siis luottako omaan arvioonne ulkonäöstänne! Todennäköisesti muut näkevät teidät kauniimpina kuin te itse.
Olen 60-vuotias nainen eikä kukaan ole koskaan kehunut minua upeaksi. Isä kyllä sanoi, että olin hyvännäköinen, kun olin parikymppinen, ja oma mies on sanonut minua joskus söpöksi. Kauniiksi ei kukaan.
Sen sijaan olen kuullut kielteisiä huomioita omasta ulkonäöstä milloin missäkin. Ylipainoinen en ole ollut koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime joulukuussa olin valmistautumassa pikkujouluihin. Kaivoin kaapista nätin mekon, jota olen käyttänyt viimeksi ehkä neljä vuotta sitten. En tajunnut kuinka paljon olin tässä ajassa lihonut! Mekossa on takana vetoketju. Aiemmin olen saanut sen suht helposti kiinni, mutta nyt piti etsiä virkkuukoukku, jotta sain vetskarista otteen, ja nytkyteltyä vetoketjun kiinni. Siinä nytkytellessä silmiin kirposi häpeän kyyneleet ja otsalle hiki. Olin todella lähellä jättää menemättä koko pikkujouluihin.
Kun mekko viimein oli kunnolla päällä, päätin kuitenkin, ettei se pukemisen vaiva saanut mennä hukkaan. Päättelin, että strechmekko tuskin repeää, eikä revennyt. Pikkujouluissa sain oikein suomalaisilta miehiltä (eikä edes niin kännissä olevilta) positiivisia kommentteja ulkonäöstäni. Näytin kuulemma upealta. Kannatti siis mennä ihmisten ilmoille!
Nyt olen muutaman kiloin laihtunut tuosta joulukuusta, mutta en edelleenkään ole siinä kunnossa, että ko. mekko solahtaisi helposti päälle. Kirjoitan tämän kannustuksena muille naisille. Omasta mielestäni olin ruma läski, mutta pikkujouluissa olleilla miehillä, tai ainakin joillakin heistä, oli eri mielipide. Älkää siis luottako omaan arvioonne ulkonäöstänne! Todennäköisesti muut näkevät teidät kauniimpina kuin te itse.
Olen 60-vuotias nainen eikä kukaan ole koskaan kehunut minua upeaksi. Isä kyllä sanoi, että olin hyvännäköinen, kun olin parikymppinen, ja oma mies on sanonut minua joskus söpöksi. Kauniiksi ei kukaan.
Sen sijaan olen kuullut kielteisiä huomioita omasta ulkonäöstä milloin missäkin. Ylipainoinen en ole ollut koskaan.
Ja kyllä, olen lähtenyt menemättä joihinkin paikkoihin, koska en ole halunnut näyttäytyä ja olen hävennyt ulkonäköäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En riisunut lääkärin vastaanotolla, että hän olisi voinut kunnolla kuunnella keuhkot ja sydämen!
En mene kuin yksin saunaan, poissa on myös ratsastus, tanssilavat/ravintolat, ryhmäliikunta, perhejuhlat ym missä pieninkin pelko, että joku kommentoi ulkonäköäni. Vastenmielistä sellaista!
N 60v
Työskentelen hoitoalalla ja voin vakuuttaa, etten arvostele potilaiden kehoja. Lääkäritkin näkevät yhtä sun toista.
Viimeksi kun poistuin kotoani niin joku teinipoikien lauma tuli asioikseen kertomaan että mun pitäisi t**paa itseni koska olen niin ruma, osoittelivat ja nauroivat päälle.
Siitä on nyt yhdeksän kuukautta. En ole sen jälkeen poistunut omaa pihaa kauemmaksi. Tuskin poistun koskaan, kun aina saan tuollaista kommenttia. Enkä oikeastaan edes tiedä mikä minussa on vikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En riisunut lääkärin vastaanotolla, että hän olisi voinut kunnolla kuunnella keuhkot ja sydämen!
En mene kuin yksin saunaan, poissa on myös ratsastus, tanssilavat/ravintolat, ryhmäliikunta, perhejuhlat ym missä pieninkin pelko, että joku kommentoi ulkonäköäni. Vastenmielistä sellaista!
N 60vTyöskentelen hoitoalalla ja voin vakuuttaa, etten arvostele potilaiden kehoja. Lääkäritkin näkevät yhtä sun toista.
Kollegasi, hoitajanainen, kylläkin ääneen arvosteli rintojani mammografiassa. Naurahti ilkeästi ja sanoi, että jopa on roikkuvat. Ymmärrän että hän on ammattikunnassaan luultavasti harvinainen poikkeus ja muut ovat ammattimaisia, mutta kyllä siihenkin ammattiin kaikenlaisia tapauksia mahtuu. Sen jälkeen oli n 10 vuotta, etten käynyt ko tutkimuksessa enää ja kun lopulta lääkäri patisti ja oli pakko käydä, menin eri klinikalle, jopa eri kaupunkiin kuin kotikaupunkini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä käyn ainoastaan kaupassa koska voin käyttää maskia joka peittää ruman naaman.
Muuten olen kotona.
Sama. Yllättäen sitten kuulin miten useat suhteellisen komeatkin miehet pitävätkin minua ihanana naisena. En vaan ymmärrä miten ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En riisunut lääkärin vastaanotolla, että hän olisi voinut kunnolla kuunnella keuhkot ja sydämen!
En mene kuin yksin saunaan, poissa on myös ratsastus, tanssilavat/ravintolat, ryhmäliikunta, perhejuhlat ym missä pieninkin pelko, että joku kommentoi ulkonäköäni. Vastenmielistä sellaista!
N 60vTyöskentelen hoitoalalla ja voin vakuuttaa, etten arvostele potilaiden kehoja. Lääkäritkin näkevät yhtä sun toista.
Kollegasi, hoitajanainen, kylläkin ääneen arvosteli rintojani mammografiassa. Naurahti ilkeästi ja sanoi, että jopa on roikkuvat. Ymmärrän että hän on ammattikunnassaan luultavasti harvinainen poikkeus ja muut ovat ammattimaisia, mutta kyllä siihenkin ammattiin kaikenlaisia tapauksia mahtuu. Sen jälkeen oli n 10 vuotta, etten käynyt ko tutkimuksessa enää ja kun lopulta lääkäri patisti ja oli pakko käydä, menin eri klinikalle, jopa eri kaupunkiin kuin kotikaupunkini.
Olipa epäammattimainen ja ilkeä hoitaja. Olen pahoillani kokemastasi.
- tuo jolle vastasit
Ainakin olen jättänyt tekemättä Youtubeen ohje- ja informaatiofilmejä. Olen hyvä tekemään ohjeita ja selittämään asioita, mutta ulkonäköni on sen verran vastenmielinen, etten voisi esiintyä niillä. Kun katson muiden tekemiä filmejä, niin ihan tylsiähän ovat ne, joilla tekijä ei esiinny oman naamansa kanssa. Puhuu jossain kulisseissa vaan.
Haluisin käyttää shortseja, kesämekkoja, kivoja toppeja mutta ei.. viimeistään siinä vaiheessa kun pitäisi toi ulko ovi avata ja mennä ihmisten ilmoille se ahdistus iskee.
on painunut mieleen kun eräs sukulainen mut nähdessään totesi päin naamaa "kun tulit tuolta junasta ni katoin että oot sää syöneen näköinen"
ei tarvitse varmaan kertoa miksi oma kroppa ahdistaa jokaikinen kerta kun tiedän että tulen tän henkilön kohtaamaan
Ei kai se varsinaisesti ahdista, vaikken mikään huippukaunotar olekaan. Joskus jää menemättä, kun ei huvita alkaa laittautua, enkä viitsi mennä ihan kassialmanakaan. Lähikaupassa ja lenkillä ym. käyn kyllä juuri sen näköisenä kuin satun olemaan. En sinänsä piittaa siitä mitä minulle tuntemattomat ohikulkijat minusta ajattelevat, mutta oman fiiliksen takia joihinkin paikkoihin on mukavampi mennä kun on vähän meikkiä ja siistit vaatteet.
En käy uimahalleissa koska silloin altistan itseni henkiselle väkivallalle.
Mulla on rinnat eri paria ja puolet hiuksista puutuu päästä. Se on joillekin niin järkyttävää että kehtaankin olla heitä järkyttämässä enkä minä puolestani oli immuuni muiden huonolle käytökselle.
Minun pitäisi hävetä asioita joita en ole itse voinut valita ja niin häpeänkin.
Minäkin.
Monet luulevat että minulla on todella hyvä itsetunto. Olen vahva ja rohkea. Olen joo, mutta rajansa kaikella.