Seksuaalisen hyväksikäytön muistaminen aikuisena

Telkasta tuli kerran ohjelma, jossa käsiteltiin valemuistoja. Käsitin, että taitava terapeutti pystyy helposti luomaan asiakkaalleen valemuistoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kyllä kävi niin, että tietoisuus minulle tapahtuneesta hyväksikäytöstä pamahti tietoisuuteen lapsuudenkotini pellonreunassa kivellä istuessani. Se oli valtava myllerrys tunteita ja mielteitä. Oma esikoistyttäreni oli silloin kuusivuotias kuten itse silloin olin, kun hyväksikäyttö tapahtui.

Jopa se, miltä maailma näytti, muuttui erilaiseksi, värit kirkastuivat. Koska energiaa vapautui kun ei tarvinnut enää painaa tätä muistoa tiedostamattomaan.

Sitten seurasi paljon vihaa ja katkeruutta, ja asia pyöri mielessä jatkuvasti. Myös ymmärsin monia tilanteita elämässäni uudella tavalla, ja tajusin myös, miksi teininä olin niin perusteellisesti sekaisin. Ja miksi minua lähestyivät teini-iässä sellaiset tyypit, jotka halusivat hyötyä puolustuskyvyttömyydestäni, joka johtui siitä, että rajani oli niin perusteellisesti rikottu.

Tiesittekö muuten, että tilastollisesti on havaittu, että lapsena hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden naisten tyttäret joutuvat muita useammin itse lapsena hyväksikäytetyiksi, ei siis oman äitinsä taholta, vaan ulkopuolisten.

Kiitos tästä. 

Onhan tämä muisto/epäily/fläsäri mulla aina ollut, mutta nyt sitten ensimmäistä kertaa uskallan tarkastella sitä ja yrittää muistaa tarkemmin ja myös asioita ympäriltä. Elämässä todellakin valunut vuosikymmenten varrella paljon energiaa asioiden alaspainamiseen ja kestämiseen. 

Ap

Helpompaa varmasti kun ei muistele, luota intuitioosi siitä että jotain tälläistä on tapahtunut. Sellainen ei ole ikinä lapsen vika. Ja jatka elämää.

Jos asiaa ei käsittele, se vie energiaa koko elämän. Musta tuntuu, että olen sitä reppua kantanut jo ihan riittävän pitkään ja nyt olisi aika myöntää, että sellainen on selässä ja jatkaa matkaa ilman sitä. Sun metodilla se kuitenkin jatkaa liimautuneena minuun, turhana painolastina.

Ap

Olen tuon viestin 12 kirjoittaja, joka muisteli kokemaansa. Mulla asia kiersi ja kiersi päässä niin että ajattelin sitä varmaan joka viides minuutti vuoden ajan, jolloin tajusin, että näin ei voi jatkua. Soitin eräällä vaihtoehtoterapeutille, joka sanoi, että  minun kannattaisi ottaa yhteyttä tuohon hyväksikäyttäjään ja kertoa, mitä muistan. Että tällä tavalla saisin hänet pois "ihoni alta". Lisäksi hän sanoi, että hyväksikäyttö on jumittanut osan persoonaani sinne kuusivuotiaan tasolle, minkä ymmärsin itsekin myöhemmin.

Tein neuvon mukaan, ja alkoi aika kauhea myllytys, jossa kaikki tuli selville vanhemmillenikin, jotka olivat silloin kuusissakymmenissä. Mies kielsi kaiken. Äiti sanoi, että hän oli oikeastaan aina  epäillyt sitä, mutta ei ollut päästänyt ajatusta eteen päin. Hyväksikäyttö tapahtui vain yhtenä kesänä muutaman kerran.

Lisäys: se, että otin yhteyttä hyväksikäyttäjääni, oli elämäni rohkein teko, ja sillä oli suuri merkitys toipumiselleni.

Miten hyväksikäyttäjä suhtautui asiaasi? Yleensähän ne ovat narsisteja, psykopaatteja tai muuten sairaita? Minulla on nyt aikuisiän hyväksikäyttäjä, enkä ole viitsinyt nostaa aihetta edelle edes hänen kanssaan, koska en usko tulevani kuulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina tällaiset "aikuisena muistamiset" ovat valemuistoja. Tästä on ihan luotettavaa tutkimustietoakin.

En usko. Itse olen muistanut asiat aina, mutta vasta nyt aikuisena olen tajunnut miten väärin tuo on, ja että elämäni on mennyt pilalle vanhempieni vuoksi. Olen vihainen ja katkera elämäni varastamisesta.

”Olen muistanut asiat aina” ei ole sama kuin ”(vasta) aikuisena muistaminen”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kyllä kävi niin, että tietoisuus minulle tapahtuneesta hyväksikäytöstä pamahti tietoisuuteen lapsuudenkotini pellonreunassa kivellä istuessani. Se oli valtava myllerrys tunteita ja mielteitä. Oma esikoistyttäreni oli silloin kuusivuotias kuten itse silloin olin, kun hyväksikäyttö tapahtui.

Jopa se, miltä maailma näytti, muuttui erilaiseksi, värit kirkastuivat. Koska energiaa vapautui kun ei tarvinnut enää painaa tätä muistoa tiedostamattomaan.

Sitten seurasi paljon vihaa ja katkeruutta, ja asia pyöri mielessä jatkuvasti. Myös ymmärsin monia tilanteita elämässäni uudella tavalla, ja tajusin myös, miksi teininä olin niin perusteellisesti sekaisin. Ja miksi minua lähestyivät teini-iässä sellaiset tyypit, jotka halusivat hyötyä puolustuskyvyttömyydestäni, joka johtui siitä, että rajani oli niin perusteellisesti rikottu.

Tiesittekö muuten, että tilastollisesti on havaittu, että lapsena hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden naisten tyttäret joutuvat muita useammin itse lapsena hyväksikäytetyiksi, ei siis oman äitinsä taholta, vaan ulkopuolisten.

Kiitos tästä. 

Onhan tämä muisto/epäily/fläsäri mulla aina ollut, mutta nyt sitten ensimmäistä kertaa uskallan tarkastella sitä ja yrittää muistaa tarkemmin ja myös asioita ympäriltä. Elämässä todellakin valunut vuosikymmenten varrella paljon energiaa asioiden alaspainamiseen ja kestämiseen. 

Ap

Helpompaa varmasti kun ei muistele, luota intuitioosi siitä että jotain tälläistä on tapahtunut. Sellainen ei ole ikinä lapsen vika. Ja jatka elämää.

Jos asiaa ei käsittele, se vie energiaa koko elämän. Musta tuntuu, että olen sitä reppua kantanut jo ihan riittävän pitkään ja nyt olisi aika myöntää, että sellainen on selässä ja jatkaa matkaa ilman sitä. Sun metodilla se kuitenkin jatkaa liimautuneena minuun, turhana painolastina.

Ap

Olen tuon viestin 12 kirjoittaja, joka muisteli kokemaansa. Mulla asia kiersi ja kiersi päässä niin että ajattelin sitä varmaan joka viides minuutti vuoden ajan, jolloin tajusin, että näin ei voi jatkua. Soitin eräällä vaihtoehtoterapeutille, joka sanoi, että  minun kannattaisi ottaa yhteyttä tuohon hyväksikäyttäjään ja kertoa, mitä muistan. Että tällä tavalla saisin hänet pois "ihoni alta". Lisäksi hän sanoi, että hyväksikäyttö on jumittanut osan persoonaani sinne kuusivuotiaan tasolle, minkä ymmärsin itsekin myöhemmin.

Tein neuvon mukaan, ja alkoi aika kauhea myllytys, jossa kaikki tuli selville vanhemmillenikin, jotka olivat silloin kuusissakymmenissä. Mies kielsi kaiken. Äiti sanoi, että hän oli oikeastaan aina  epäillyt sitä, mutta ei ollut päästänyt ajatusta eteen päin. Hyväksikäyttö tapahtui vain yhtenä kesänä muutaman kerran.

Lisäys: se, että otin yhteyttä hyväksikäyttäjääni, oli elämäni rohkein teko, ja sillä oli suuri merkitys toipumiselleni.

Miten hyväksikäyttäjä suhtautui asiaasi? Yleensähän ne ovat narsisteja, psykopaatteja tai muuten sairaita? Minulla on nyt aikuisiän hyväksikäyttäjä, enkä ole viitsinyt nostaa aihetta edelle edes hänen kanssaan, koska en usko tulevani kuulluksi.

Kielsi kaiken jyrkästi. Mutta silti tuli vapautunut olo, ja alkoi uusi vaihe asian käsittelyssä. Nyt siitä on jo yli 10 vuotta, eikä asia enää pyöri mielessä. En tunne enää vihaa, vaan ihmetystä siitä, että joku voi tehdä lapselle niin.

Sanoisin eräänlaisena vihjeenä hyväksikäyttöä epäileville, että jos sinulle on muistoja, joissa reaktiosi tuntuvat oudoilta ihan tavalliseen asiaan, kannattaa miettiä, miksi. Esim. miehen seksuaalisen energian kohtaaminen voi tuntua ahdistavalta, vaikka mies olisi ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähes aina tällaiset "aikuisena muistamiset" ovat valemuistoja. Tästä on ihan luotettavaa tutkimustietoakin.

En usko. Itse olen muistanut asiat aina, mutta vasta nyt aikuisena olen tajunnut miten väärin tuo on, ja että elämäni on mennyt pilalle vanhempieni vuoksi. Olen vihainen ja katkera elämäni varastamisesta.

”Olen muistanut asiat aina” ei ole sama kuin ”(vasta) aikuisena muistaminen”

No se nyt on vähän epämääräinen se muistikuva ja sitä epämääräistäkin muistikuvaa olen yrittänyt painaa alas. Ja menee välillä vuosia niin, etten mieti sitä. 

En ole terveiden vanhempien lapsi, jolle tulisi täysin puskista, jos jotain olisi tapahtunut. Ja elämän varrella on ollut paljon psykosomaattisia oireiluja eri asioista. 

Nyt olisin ensimmäistä kertaa elämässäni valmis ottamaan tuon "muistikuvan" tarkempaan tarkasteluun, mutta kun se ei ole kovin tarkka, enkä oikeasti osaa sanoa, mitä siinä tapahtuu. Tämä nousi taas kerran pinnalle jouduttuani nyt aikuisena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Tällä kertaa suhtaudun asiaan toisin kuin aiemmin. 

Ehkä ihmiset, jotka ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa, ymmärtävät mitä "aikuisena muistamisella" tarkoitetaan. Ainakin täällä on muutama sellainen viesti, joihin osaan jollain tasolla samaistua. 

Ja tuosta "muistikuvasta" riippumatta/ erillisenä, minua on vaivannut ajatus siitä, että tuo henkilö, joka on toinen vanhempani, on tehnyt minulle jotain sellaista pahaa pienenä, mitä minä en muista ja mitä hän itse häpeää. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kyllä kävi niin, että tietoisuus minulle tapahtuneesta hyväksikäytöstä pamahti tietoisuuteen lapsuudenkotini pellonreunassa kivellä istuessani. Se oli valtava myllerrys tunteita ja mielteitä. Oma esikoistyttäreni oli silloin kuusivuotias kuten itse silloin olin, kun hyväksikäyttö tapahtui.

Jopa se, miltä maailma näytti, muuttui erilaiseksi, värit kirkastuivat. Koska energiaa vapautui kun ei tarvinnut enää painaa tätä muistoa tiedostamattomaan.

Sitten seurasi paljon vihaa ja katkeruutta, ja asia pyöri mielessä jatkuvasti. Myös ymmärsin monia tilanteita elämässäni uudella tavalla, ja tajusin myös, miksi teininä olin niin perusteellisesti sekaisin. Ja miksi minua lähestyivät teini-iässä sellaiset tyypit, jotka halusivat hyötyä puolustuskyvyttömyydestäni, joka johtui siitä, että rajani oli niin perusteellisesti rikottu.

Tiesittekö muuten, että tilastollisesti on havaittu, että lapsena hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden naisten tyttäret joutuvat muita useammin itse lapsena hyväksikäytetyiksi, ei siis oman äitinsä taholta, vaan ulkopuolisten.

Kiitos tästä. 

Onhan tämä muisto/epäily/fläsäri mulla aina ollut, mutta nyt sitten ensimmäistä kertaa uskallan tarkastella sitä ja yrittää muistaa tarkemmin ja myös asioita ympäriltä. Elämässä todellakin valunut vuosikymmenten varrella paljon energiaa asioiden alaspainamiseen ja kestämiseen. 

Ap

Helpompaa varmasti kun ei muistele, luota intuitioosi siitä että jotain tälläistä on tapahtunut. Sellainen ei ole ikinä lapsen vika. Ja jatka elämää.

Jos asiaa ei käsittele, se vie energiaa koko elämän. Musta tuntuu, että olen sitä reppua kantanut jo ihan riittävän pitkään ja nyt olisi aika myöntää, että sellainen on selässä ja jatkaa matkaa ilman sitä. Sun metodilla se kuitenkin jatkaa liimautuneena minuun, turhana painolastina.

Ap

Olen tuon viestin 12 kirjoittaja, joka muisteli kokemaansa. Mulla asia kiersi ja kiersi päässä niin että ajattelin sitä varmaan joka viides minuutti vuoden ajan, jolloin tajusin, että näin ei voi jatkua. Soitin eräällä vaihtoehtoterapeutille, joka sanoi, että  minun kannattaisi ottaa yhteyttä tuohon hyväksikäyttäjään ja kertoa, mitä muistan. Että tällä tavalla saisin hänet pois "ihoni alta". Lisäksi hän sanoi, että hyväksikäyttö on jumittanut osan persoonaani sinne kuusivuotiaan tasolle, minkä ymmärsin itsekin myöhemmin.

Tein neuvon mukaan, ja alkoi aika kauhea myllytys, jossa kaikki tuli selville vanhemmillenikin, jotka olivat silloin kuusissakymmenissä. Mies kielsi kaiken. Äiti sanoi, että hän oli oikeastaan aina  epäillyt sitä, mutta ei ollut päästänyt ajatusta eteen päin. Hyväksikäyttö tapahtui vain yhtenä kesänä muutaman kerran.

Lisäys: se, että otin yhteyttä hyväksikäyttäjääni, oli elämäni rohkein teko, ja sillä oli suuri merkitys toipumiselleni.

Miten hyväksikäyttäjä suhtautui asiaasi? Yleensähän ne ovat narsisteja, psykopaatteja tai muuten sairaita? Minulla on nyt aikuisiän hyväksikäyttäjä, enkä ole viitsinyt nostaa aihetta edelle edes hänen kanssaan, koska en usko tulevani kuulluksi.

Kielsi kaiken jyrkästi. Mutta silti tuli vapautunut olo, ja alkoi uusi vaihe asian käsittelyssä. Nyt siitä on jo yli 10 vuotta, eikä asia enää pyöri mielessä. En tunne enää vihaa, vaan ihmetystä siitä, että joku voi tehdä lapselle niin.

Hieno juttu sinulle! Minä olen vasta niin alussa, että hion strategiaa. 

Onko kenelläkään sellaista historiaa tai ajatusta, että siitä tapahtumasta lähti lumipallo, joka kasvoi sitten jo todella pahoihin mittasuhteisiin eli koko perhe hajosi? Näitähän tilanteita on paljonkin, missä joskus myöhemmin asia tulee esille, vanhemmat eroavat, toinen lähtee mahdollisesti vankilaan, ihmiset valitsevat puolensa jne. Eli itse asiaan liittyy todella paljon muutakin pahaa ja traumatisoivaa. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Telkasta tuli kerran ohjelma, jossa käsiteltiin valemuistoja. Käsitin, että taitava terapeutti pystyy helposti luomaan asiakkaalleen valemuistoja. 

Tämä onkin kuin kauhuelokuvasta, kun jo elämä itsessään narsistin/psykopaatin altistuksessa on yksi suuri mindfuck, minkä jälkeen ihminen on ihan raunio ja sekaisin ja jos sitten vielä sen jälkeen joutuu taitamattoman terapeutin puoskaroimaksi.