Minkälaista ihmistä narsisti ei pysty musertamaan?
Kommentit (391)
Harpisti, joka soittelee pilven reunalla ja leikkii vaikeasti tavoiteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsistin kanssa kukaan haluaisi pärjätä? Eikö ole parempi ettei ole tekemisissä ollenkaan? Narsisti, jos kuka, on toksinen persoona, itse en haluaisi sellaisen kanssa olla missään tekemisissä, koska sehän toisi vain ongelmia elämään. Tietenkin pitää ensin tunnistaa narsisti, ennen kuin voi sulkea hänet elämästään pois - ehkä se ei ole aivan yksinkertaista, koska hehän ovat hurmaavia ensi vaiheessa ja kun ovat saaneet jonkun sinisilmäisesti uskomaan hurmaavuuteensa, sitten aloittavat sen päiväisetkin konnankoukut, joiden jäljiltä ei enää olekaan niin iisiä toipua.
Tuli mieleen kuitenkin, että jos on hyvin vahva ihminen ja tietoinen narsistin toimintatavoista, voisi yrittää höynäyttää hänet näyttelemällä itsekin narsistia. Sitten jossakin vaiheessa antaa kunnolla (henkisesti) köniin, niin että narsu luikkisi häntä koipien välissä toisille apajille.
Lapsuuden kasvatuksen seurauksena tai siitä johtuen:
Minua ei kontrolloida, manipuloida ja kakan puhumisen tunnistan ennen kuin n pääsee lauseen loppuun. Lisäksi en reagoi mihinkään kaaokseen tai draamaan. Omaan lehmän hermot. Lapsuudestani johtuen osaan antaa tasan sen verran takaisin ihmiselle suhteessa kuin itsekin saan. Olen äärettömän hyvä projisoimaan takaisin kaiken minuun projisoidun. Minuun ei paska tartu, teflon luonteen ja itse pärjäämisen olen oppinut lapsena. Olen naisellinen ja itsevarma nainen. Miehen on syytä olla myös itsevarma ja osata käyttäytyä.
Tämä sai narsistin lähtemään ihan omaehtoisesti. Valitti lähtiessään tasapaksuuttani kun en reagoi mihinkään ja, että olen raskasta seuraa.
En reagoi sileät treatmenttiin, päinvastoin oli ihanaa kun tiesi sen olevan tulossa, sai hengähtää moiselta moukalta. Nopeasti mies tajusikin, ettei lisäkierroksia ole tulossa.
Tämä on ollut hyödyllinen ketju lukea. Olen nyt itse ensimmäistä kertaa elämässä törmännyt narsistiin. Tapahtui työpaikalla, ja kun kokemusta narsisteista ei ollut ja tietonikin oli pintapuolista, meni jonkin aikaa, ennen kuin ymmärsin mistä oli kyse. Kieltämättä olivat pahimmat pari kuukautta, mitä olen koskaan töissä kokenut.
Nyt helpottaa jo ja tiedän selviäväni. Oion rauhallisesti vääristymät, joita hänen argumenteissaan tulee esille, en paljasta alun virheiden jälkeen enää tunteitani tai ylipäänsä mitään muutakaan ja olen kaikista hänen myrkyllisistä vehkeilyistään huolimatta töissä hyväntuulinen ja reipas. Pakko silti myöntää, että häntä tulee välteltyä, sillä päästyään kerran perille narsistin todellisesta olemuksesta, hänen kanssaan haluaa viettää aikaa niin vähän kuin mahdollista.
Kannattaa puhua kokemistaan muille, luottoihmisille, ettei jää yksin kummastelemaan. Välttää narsistin seuraa aina kun mahdollista.
Tarkkailla miten muut reagoivat häneen eri tilanteissa. Itselleni tulee narsistien seurassa aina epämääräisen ihottava olo ja joudun jatkuvasti puolustelemaan kaikkea mitä sanon ja teen. Varma ensimmäinen merkki.
Narsisti inhoaa jos jää kiinni virheestä, toisaalta projisoi ja osoittelee mielellään muiden virheitä. Narsisti hyppelee myös toisen ihmisen rajojen yli miten sattuu, hän arvostaa toista ihmistä 0 %. Ei itseasiassa näe muita ihmisiä ollenkaan elävinä, tuntevina olentoina vaan hyödykkeinä.
Minua, olen diagnosoitu psykopaatti.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on siten, etten paljasta itseäni koskaan kokonaan kenellekään. Tämä tarkoittaa, ettei kukaan täysin tiedä todellisia aikomuksiani, tavoitteita tai unelmia. Saatan olla sopeutuvainen hyvinkin pitkään.
Alentuvaan, loukkaavaan käytökseen saatan reagoida yllättävällä tavalla. Otan esimerkiksi yhteyttä esihenkilöihin narsistin työpaikalla ja muutoinkin kerron kaikille, mitä hän on tehnyt. Minua ei nimittäin voi häpeällä sitoa.
Tämä kuulostaa jo narsistiselta itsessään. Ei ihan tervettäkään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi narsistin kanssa kukaan haluaisi pärjätä? Eikö ole parempi ettei ole tekemisissä ollenkaan? Narsisti, jos kuka, on toksinen persoona, itse en haluaisi sellaisen kanssa olla missään tekemisissä, koska sehän toisi vain ongelmia elämään. Tietenkin pitää ensin tunnistaa narsisti, ennen kuin voi sulkea hänet elämästään pois - ehkä se ei ole aivan yksinkertaista, koska hehän ovat hurmaavia ensi vaiheessa ja kun ovat saaneet jonkun sinisilmäisesti uskomaan hurmaavuuteensa, sitten aloittavat sen päiväisetkin konnankoukut, joiden jäljiltä ei enää olekaan niin iisiä toipua.
Tuli mieleen kuitenkin, että jos on hyvin vahva ihminen ja tietoinen narsistin toimintatavoista, voisi yrittää höynäyttää hänet näyttelemällä itsekin narsistia. Sitten jossakin vaiheessa antaa kunnolla (henkisesti) köniin, niin että narsu luikkisi häntä koipien välissä toisille apajille.
Mutta oppiiko narsisti? Vai olisko tommonen ajanhukkaa? Itse välttelisin ehkä vaan ja aina kun pakko olla tekemisisissä, ainoastaan vaan välttämättömät sananvaihdot ja muuten jättää huomiotta. Sitä niin haluaisi uskoa joistain ihmisistä hyvää, että kyllähän se muuttuu vielä tai oppii , mutta niin pitkään nähnyt joidenkin kohdalla,etteivät ne ihmiset muutu tai välitä muuttua, että ei enää usko.
Jos pystyt olemaan täysin kaksinaamainen. Kehut ja kun tulee megalomaanisia itsekehuja niin kerrot että onpa hienoa ja ihanaa. Ole empaattinen.
Narsistit tekee sinulle paljon palveluksia kun olet heidän ihailija. Kannattaa pitkittää tapaamisvälejä aina kun alkaa mennä yli, ja sitten taas mennä kuuntelemaan kuningasta/kuningatarta.
Edellisen pomon kehuin aina maasta taivaisiin, ja kun oli narsistina hyvä suustaan ja sai kertoa kuinka on kaiken minulle opettanut(muiden ihmisten hyvyys on aina narsistin ansio) niin kyllä liioitteli minua ummet ja lammet kun ikään kuin puhui itsestään.
Hyvän työn sain.
Jos alkaa pelata kuten narsisti, itseasiassa omaksuu narsistin identiteetin ja tavat, mikä helpottaa narsuein manipulaatiota huomattavasti. Parempi olla oma itsensä, mutta mahdollisimman vähän tekemisissä ja lyhytsanainen. Mitään henkilökohtaista ei kannata kertoa eikä lähteä mihinkään tunnepohjaiseen keskusteluun mukaan. Edes sellaiseen, mikä tuntuu aluksi "viattomalta" kuten kulkukoirien surullinen elämä. Keskustelu on pelkkää kulissia, jolla sinua vedetääntakaisin narskun lähelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on siten, etten paljasta itseäni koskaan kokonaan kenellekään. Tämä tarkoittaa, ettei kukaan täysin tiedä todellisia aikomuksiani, tavoitteita tai unelmia. Saatan olla sopeutuvainen hyvinkin pitkään.
Alentuvaan, loukkaavaan käytökseen saatan reagoida yllättävällä tavalla. Otan esimerkiksi yhteyttä esihenkilöihin narsistin työpaikalla ja muutoinkin kerron kaikille, mitä hän on tehnyt. Minua ei nimittäin voi häpeällä sitoa.
Tämä kuulostaa jo narsistiselta itsessään. Ei ihan tervettäkään.
Mutta se toimii. Narsisti pysyy varuillaan ja nöyränä kun häntä kohtaan toimii ennustamattomasti. Ei pidä paljastaa kaikkia korttejaan heti, ei myöskään uhkailla tai varoitella.

Varmasti toimii, koska noilla toimilla sinä olet itse narsisti.
Minä en koe koskaan törmänneeni narsistiin, mutta pari läheistä on eksilleen tämän diagnoosin antanut. Minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia kyseisten ihmisten kanssa, ovat olleet minulle aina mukavia ja ystävällisiä. MUTTA koskaan en heistä pitänyt eikä olisi tullut mieleenkään luottaa heihin. ja kun tutut kertoivat heidän tekemisiään ja sanomisiaan, ei minulla ole ollut mitään vaikeuksia uskoa niitä! (Ja ei, ne minun läheiseni eivät ole niitä narsisteja, jotka puhuvat mustan valkoiseksi.)
Joku narsisti voisi tulla koittamaan temppujaan minuun.
Kyllä se naristi vaikuttaa jokaisen lähellä olevan mielenterveyteen. Vähintään sillä tavalla, että oma keho on jännitystilassa ja stressissä, kun ei voi olla oma rento itsensä. Ja tiedämme, mitä pitkittynyt stresssi tekee ihmiselle. Uupumus murtaa ihmisen.
Henkisesti tervettä ihmistä. Koska sellaista ei kiinnosta narsistin jutut. Nämä kaksi ihmistyyppiä liikkuvat niin erilaisissa piireissä. Terveellä on myös "kova henkinen kypärä" jonka läpi narsistin jutut ei mene. Narsistin puheet ja jutut ei vaikuta henkisesti terveisiin.
Survivor (US versio) on itseasiassa hyvin paljastava miten ihmiset käyttäytyvät. Otetaan esimerkiksi narsisti-psykopaatti Russella Hantz. Enemmistö kilpailijoista alistui hänen terrorilleen ja uhkailuilleen yrittämättäkään laittaa vastaan tai jättää hänet omaan arvoonsa. Sandra Diaz oli yksi poikkeuksista ja haistatti pitkät Russell-terrorille täysin avoimesti.
Narsisti sukulainen soitti ja vaati oikeutta käyttää perikunnan mökkiä. Puhui aggressiivisesti yms.
Olin rauhallinen ja vastasin että joo ihan hyvä idea että täytyy katsoa milloin on varattuna.
Annoin odottaa kaksi kuukautta. Sitten soitin ja sanoi juu iso remppa tulossa ja muiksi ajoiksi on varattu täyteen.
Sitten blokkasin tyypin ja niin teki muutkin perikunnan jäsenet neuvostani.
Vierailija kirjoitti:
Henkisesti tervettä ihmistä. Koska sellaista ei kiinnosta narsistin jutut. Nämä kaksi ihmistyyppiä liikkuvat niin erilaisissa piireissä. Terveellä on myös "kova henkinen kypärä" jonka läpi narsistin jutut ei mene. Narsistin puheet ja jutut ei vaikuta henkisesti terveisiin.
"Ei kiinnosta narsistin jutut" Helppoahan se on niin kauan, kuin et ole narsistin alainen, kollega, tai parisuhteessa hänen kanssaan. Lemppaat vain mäkeen. Mutta todellakaan tilanne ei aina ole näin yksinkertainen ja joutuessaan pitkäksi aikaa tekemisiin narsistin kanssa henkisesti tervekin muuttuu hyvin äkkiä henkisesti sairaaksi. Hän mustamaalaa sinua toisille, levittää perättömiä väitteitä, houkuttelee sinua toimimaan väärin jne. Mikä ikinä vain toimii parhaiten juuri sinun kohdallasi.
Vierailija kirjoitti:
Minua, olen diagnosoitu psykopaatti.
PV?
Up