Lapsena oli luxusta, kun pääsi kylään rikkaan perheen omakotitaloon ja pihalle

Vierailija kirjoitti:

Ei rikkailla ole trampoliineja, vaan sisäuima-altaat.

Riippuu aikakaudesta, mitä eletään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli omakotitalo ja iso piha, mutta ei kyllä oltu rikkaita, ennemmin oli rahasta tiukkaa. Suurin osa tuntemistani lapsista (esim. luokkakavereista) asui omakotitalossa, joten enemmän oli hienoa päästä käymään esim. kerrostaloasunnossa :D.

Toki sitä oli sitten niiden oikeasti varakkaiden perheiden lasten hienoista leluista ja jutuista vähän kateellinen, mutta jotenkin sitä piti vaan luonnollisena asiana, että joillain on enemmän rahaa ja tietysti sitä suunnitteli olevansa itsekin aikuisena rikas.

Lapsuudessa ihan vastaava tilanne. Kerrostalot olivat jotenkin jännittäviä. Etenkin, jos niissä oli hissit!

Ehkä jotain hyvävaraisten leluja tai hienoja tavaroita/vaatteita tuli joskus kadehdittua, mutta ei kenenkään asuntoja tai pihoja.

Niin muuten oli.Vähän jännää aukaista ulko ovi ja mennä kylään asuntoon, jossa sisävessa ja vedet tuli kraanasta. Ja lämpöistä! Meillä paksu jää peitti keittiön ikkunan aamuisin rintamamiestalossa. Niitä kun näen tulee kylmät väreet enkä ikinä muuttaisi sellaiseen ,niin ikävät muistot on lapsuudesta sellaisessa kummitustalossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei rikkailla ole trampoliineja, vaan sisäuima-altaat.

Riippuu aikakaudesta, mitä eletään.

Porealtaat jopa ulkonakin kesällä.

Olin kateellinen kaikille varakkaille koulukavereille, kotka asuivat okt tai rivitalossa.

Me asuttiin neukkukuutiossa levottomalla alueella.

Olin kateellinen varakkaiden luokkakavereiden Lindexistä ja KappAhlista ostetuista vaatteista, Ellokselta tilatuista puhumattakaan.

Heillä oli varaa matkustella, oli hienot ystäväkorut (ne sydämenpuolikkaat, joista puolikas oli bestiksellä). Minulla ei ollut parasta kaveria, olin aina ryhmässä "ylimääräinen", menestyin koulussa huonosti (vasta aikuisiällä diagnosoitu laaja-alainen oppimishäiriö), vaatteet oli Euromarketista ja sain kyllä siitä kuulla.

Haaveilin aina, että perheemme voittaisi lotossa, muutettaisiin toiseen kaupunginosaan ja pääsisin uuteen kouluun aloittamaan puhtaalta pöydältä hyväosaisena. Saisin ehkä jopa bestiksen.

Ei toteutunut. Ehkä kaikkeen vaikutti se, että meillä puhuttiin kotona paljon siitä, miten erilaista elämä olisi, jos lamassa ei olisi mennyt kaikki.

Nyt olen kolmenkympin paremmalla puolella ja hyvän elämän olen loppujen lopuksi saanut.

Toki tuo "menetetty" lapsuus surettaa silloin töllöin edelleen. Ja siinäkin eniten se, että olin hylkiö ilman kavereita. Me ollaan lapsia kuitenkin vain kerran.

Hyvä ketju

(:

Olin lapsi 80-luvulla ja kahdella koulukaverilla oli piano, se oli mielestäni luksusta. Ja he asuivat myös omakotitalossa. Paras kaverini asui myös omakotitalossa ja kaikilla heillä oli omat huoneet. Meidän nelihenkinen perhe asui kerrostalokaksiossa ja minä jaoin olohuoneen veljeni kanssa. En lapsena tajunnut että mehän olimme oikeasti köyhiä verrattuna muihin. Asuimme pienessä kylässä, joten kerrostalot oli harvinaisuus enemmänkin. Kaikki kaverit asuivat omakotitalossa, luksusta. Kuin myös uudet vaatteet pienten jääneiksi tilalle.

Lapsena pysyttiin kyllä niin omissa piireissä, ettei rikkaiden asuinalueille tullut mentyä. En olisi mennyt muutenkaan kenenkään kotiin, jossei myös vanhempamme olisi olleet tuttuja.

Up

Up