Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En ole ikinä kateellinen kenellekään - Mitä se kertoo minusta?
19.04.2022 |
Minä en tunnista kateuden tunnetta itsessäni. Jos jollakin läheisellä menee hyvin, olen tosi iloinen hänen onnestaan ja onnistumisestaan, en ikinä vertaile itseäni heihin ja kadehdi asioita, joita heillä on. Jos luen lehdestä jostakin lääkäripariskunnasta jolla on 100 lasta ja 5 sijoitusasuntoa, kateus on todella kaukainen tunne, päinvastoin olen innostunut ja kiinnostunut ja selvitän, miten he ovat sen tehneet.
Olen aikuisiällä ollut ehkä kerran hiukan kateellinen ystävälleni. Se liittyi tilanteeseen, jossa itselläni on tapahtunut tosi iso elämänmuutos, jonka kanssa kipuilin ja ystäväni osti asunnon, joka oli minun unelmakotini, sellainen josta olin itse aina haaveillut. Silloin muistan olleeni hiukan kade - ja tästä on nyt yli 10 vuotta.
Nyt olen ruvennut miettimään, että mistä tämä johtuu? Kuuluisiko ihmisen normaalisti kadehtia muita? Joissakin lehtijutuissahan kateutta väläytellään jopa supervoimana ja hyvänä keinona huomata, mitä itse haluaa ja arvostaa. Puuttuuko minulta jokin palanen, kun en ole koskaan kateellinen?
Kommentit (27)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko sinulla onnellinen ja turvallinen lapsuus? Vanhemmat tukivat ja osoittivat hyväksyntää?
Mulla saa juttu. Kerran joku sanoi, että oikein vituttaa, kun minä olen hyvilläni vaikka työkaverini lottovoitosta, enkä suostunut takanapäin haukkumaan, että väärälle meni.
On helppo elää, kun ei koskaan sano kenestäkään sellaista, mitä ei voisi sanoa myös hänen kuullensa.
Itse köyhästä perheestä ja olen todella onnellinen omasta ja muiden hyvästä elämästä. En koskaan kadehdi ketään .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kateus on tunne, joka ruokkii helposti itseään. Eli jos rupeaa olemaan kateellinen ja antaa sen tunteen tulla, niin pian huomaa olevansa kateellinen aivan kaikesta ja kaikille. Mulla oli kerran ystävä, joka oli niin kateellinen, että suuttui ja meni vähän tolaltaan kun kuuli yhteisen ystävän kihlautumisesta tai kun kerroin tehneeni kirpparilta tosi hyvän löydön. Ei olla enää ystäviä.
Jos taas päättää, ettei ole kateellinen ja napsauttaa aivonsa sellaiseen asentoon, että yrittää aina ilahtua esimerkiksi ystävän onnesta, niin kohta huomaa, että se ilo tulee ihan luonnostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen, joka ei ole ikinä kateellinen. En jotenkin voi käsittää sitä logiikkaa ja ajatusta, että jonkun toisen onni olisi minulta jotenkin pois?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitä olisi kateellinen kun kellään ei ole sitä tärkeintä, eli ne ei ole minä! Ja siis kyllä minä useinkin tuskastun itseeni ja kiroan itseäni, mutta voisi sitä huonomminkin olla, voisi olla joku muu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut vaikea ja epävakaa lapsuus, mutta en ole kasvanut kateelliseksi. Isoimpia syitä on se, että ymmärrän ja tiedostan, että jos joku menestyy, hän on joko tehnyt sen eteen töitä TAI hänellä on ollut hyvää tuuria (vaikkapa syntyä rikkaaseen sukuun). Minulla ei ole mitään syytä olla kateellinen tällaisista asioista. Koen, että onnelliset ja onnistuneet ihmiset tuovat ympärilleen onnellisuutta ja se hyödyttää meitä kaikkia. Minä olen iloinen kun kollektiivinen onnellisuus lisääntyy.
Olen itse nykyään hyvin menestynyt ja minulla on paljon asioita joista joku voisi olla kateellinen, mutta en ota sitä henkilökohtaisesti. Kateus on jokaisen oma ongelma. Kuin joisi myrkkyä ja toivoisi että se toinen sairastuu. Hölmöjen hommaa.
Kun keskittyy omiin harrastuksiin ja tekemisiin, niin ei ole kateutta.
Mä taas kyllä toisinaan kadehdin. Se on ikävä tunne useimmiten ja menee onneksi tosi nopeasti ohi. Osaan iloita kyllä toisten puolesta ja olen herkkä antamaan hyvää palautetta ( ihan tuntemattomillekin)
Sitten taas toisinaan se on ollut itselleni eteenpäin vievä voima. Kun esim. luin ihmisistä, jotka ovat tehneet suuren elämänmuutoksen, tunsin kateutta . Kunnes aloin miettiä mitä itse voisin tehdä asian eteen ja sen sitten teinkin.
Sinulla on oma elämä,kuten minullakin!Et elä muiden elämää!Vahva itse tunto,et vertaa silloin itseäsi muihin.Osaat olla kiitolinen mitä on ja todella elämäsi on sinun ja elämän arvosi!Elät jokaisen päivän!
Mä olen kateellinen. Ihmisille, joilla on normaalisuku. Lapsilla normaalit serkut ja isovanhemmat. Sedät ja tädit. Tukiverkkoja joiden kanssa voisi olla ihan normaalia, että lapset joskus menisi yökylään, joku joskus olisi hakenut vanhempien puolesta päiväkodista aiemmin tai käyttänyt leikkipuistossa tai uimassa. Olet todella kateellinen.
Miksi? No mieheni vanhemmat ovat alkoholisteja ja sukunsa niin kieroa ja sekaisin, ettemme ole yhteyksissä. Minun vanhempani eivät juuri tuosta kummene ja sisarukseni ovat mt-porukkaa (eli se niistä enoista ja tädeistä). Heidän lapsensa (eli omien lasteni serkut) ovat pahalla tavalla sekaisin ja huostassa. Kaikki.
Olen tyytyväinen siihen, että omat lapseni ovat terveet ja normaalit, taloudellinen tilanteeni on hyvä, olen menestynyt työelämässä, minulla on autot ja kiva koti jne. Nämä kaikki asioita, joihin olen voinut itse vaikuttaa sinnikkäästi opiskelemalla ja hakemalla jalansijaa työmarkkinoilta. Sinänsä en materiaalista ja mammonasta välitä. Tavallinen elämä riittää enemmän kuin hyvin.
Niin mitäkö kertoo, ettet ole kenellekään mistään kateellinen. Luultavasti siitä, että moni asia elämässäsi, mihin et voi itse vaikuttaa (mm. perhesuteet, lapsuus, suku, kiusatuksi joutuminen jne) on mennyt sulla harvinaisen nappiin.
Alue: Aihe vapaa
Sama juttu. Miksi pitäisi olla kateellinen siitä, että toisella menee hyvin? Onko se itseltä pois? Ja miksi minä ansaitsisin mielestäni jotain, mitä olen tehnyt sen eteen?
Kateus, viha ja ahneus ovat kolme varmaa porttia katkeruuteen ja onnettomaan elämään.