Parhaat vinkit yksinäisyyden poistoon

Koiraharrastus on ollut paras, kun koulutetaan yhdessä noita nelijalkaisia. Esimerkiksi esine-etsintä on ihan tarpeellinen taito ja koirat tykkää.

Meditointi, saat sisäistä rauhaa.

Tanssiminen on todella hyvä harrastus vaikka yksinkin. 🧸

Hyvää yötä teille 😊

En ole toivottanu hyviä öitä vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo vuoden ajan yrittänyt houkutella erästä yksinäisyyttä valittelevaa henkilöä lähtemään jonnekin, mutta ei se ole suostunut edes tapaamiseen. Ylipäänsä tuntuu, että nykyään yhä enemmän ihmiset haluaa vaan jäädä kotiinsa itkeskelemään yksinäisyyttään.

Ja toisten kohdalla taas ongelma on, että Suomi on pitkien välimatkojen maa ja ystäviä on eri puolilla Suomea. Mutta aina minä olen se, jonka pitää matkustaa toiselle puolelle maata vierailulle, mutta muut ei jaksa (tai osaa pitää raha-asioistaan huolta, niin että olisi varaa) matkustaa vastaavasti minun luo käymään.....

Viestisi ensimmäisellä ihmisellä saattaa olla masennus tai mt ongelmia. Hyvin usein masentuneet ihmiset tai mt ihmiset eristäytyvät muista ihmisistä. Nykyisin mielenterveysongelmat ja etenkin masennus ovat todella yleisiä sairauksia ihmisillä.

Sitä taas en tiedä että aiheuttaako masennus yksinäisyyttä vai aiheuttaako yksinäisyyttä vai sekä että.

Näen yhteyden masennuksen sekä yksinäisyyden kanssa vahvana.

Tuo ensimmäinen ihminen käy kuitenkin töissä. Sanoo, että työelämässä sosialisuus onnistuu, mutta vapaa-ajan sosiaalisuus on vaikeaa. Ymmärtäähän sen tietysti siinä mielessä jos työpaikalla on samat tutut joiden kanssa on jo vuosikaudet ollut tekemisissä. Enkä minä itsekään ole mikään yltiösosiaalinen,  ihan olen itseni pakottamalla pakottanut, että tulisi uusia ihmisiä tavattua : )

Mutta joo,  masennus on oma lukunsa.... Voisinpa auttaa heitä...

sama

Olen tuo kenelle vastasit.

Masennus tai mt ongelmat ei estä työssä käyntiä, jos ne menee pahaksi niin sitten työelämässäkin tulee ongelmia ja monet on sairaseläkkeellä mt ongelmien takia.

Voi olla että hänelle työelämän sosiaalisuus on niin rankkaa ettei vapaa-ajalla sitten hän yksinkertaisesti jaksa sosiaalista elämää vaikka haluja olisi.

Masennustakin on niin monenlaista ja lievä masennus on minun mielestä juuri sitä että pakolliset asiat onnistuu mutta sitten mikään muu ei oikein kiinnosta ja vaikea masennus on ettei mikään kiinnostaa.

Myös jos on todella epävarma itsestään niin se rajoittaa sosiaalista elämää todella paljon.

Se kuka näitä ihmisiä osaisi auttaa ansaitsisi kyllä nobelin palkinnon.

Itse olen tuollainen kanssa, että kaveri pyytää kylään, haluaisin, mutta en vaan jaksa. Olen yksinäinen, koska käyn töissä, siis en vaan jaksa ihmisten seuraa vapailla. Ns. toimintakuntoinen masentunut eli sellanen mitä ei työterveydessä auteta. Olen yksinäisempi työssäkäyvänä kuin aikoinaan työttömänä, koska silloin edes oli jaksamista piristää itseään ja tehdä asioita. Nyt kaikki vapaa menee toipumiseen ja mitään muuta ei jaksa kuin käydä töissä. 

shirly ja eveliina manipuloivat toisia kilpailijoita terapiaan, hyh

En ole lukenut muiden kommentteja, mutta tämä on tullut mieleen:

Soluasuntoon muuttaminen. Mikseivät yksinäiset vaan muuta asuntoon, jossa on muitakin asukkaita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä nykyajan suurimmat ongelmat Suomessa ovat yksinäisyys,mielenterveysongelmat sekä ylipaino.

Joulu taitaa olla ainoa aika jolloin yksinäisiä huomioidaan edes jollakin tavalla.

Monet luulevat että sinkkuna olo on sama kuin yksinäisyys vaikka näin ei todellakaan ole.

Yksinäisyydelle on vaikea tehdä mitään koska yhteiskunta on muuttunut niin paljon niistä ajoista kun yhteisöllisyyttä oli.

Monet ajattelevat myös etteivät he kuulu tähän yhteiskuntaan.
Haluaisin myös että päättäjät huomioisivat entistä enemmän yksinäisiä ihmisiä ja yhdenhengenkotitalouksia.

Millä tavalla? Mitä päättäjien pitäisi tehdä, jotta ei olisi yksinäisiä?

Niin, päättäjät eivät kykene muuttamaan ihmisten asenteita tai kulttuuria.

Sinkkutalouksille ainakin jotain tukia voisi maksella koska taloudelliset ongelmat kasautuvat heillä ja he ovat vain maksajan roolissa tässä yhteiskunnassa, se on varmaan ainoa keino miten päättäjät voisivat helpottaa yksinäisten elämää.

Päättäjät eivät pysty tekemään ihmisten henkilökohtaisiin elämiin liittyviä päätöksiä kuin rajoitetusti. Ei se ole päättäjien tehtäväkään. Ainoat keinot, jotka päättäjillä on puuttua ihmisten jokapäiväiseen elämään, liittyvät lähinnä talouteen.

Tyhmään kommenttiin tyhmä vastaus: päättäjät tietenkin voisivat ottaa sotatilalait käyttöön, kutsua joka ikisen reserviläisen aseisiin ja kaikki työkykyiset ei-asevelvolliset pidennettyyn työpalvelukseen (työtä tehtävä koko ajan, asuttava työpaikoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä). Yksinäisyys vähenisi kummasti, kun kaikki joutuisivat pakon edessä joko olemaan töissä koko ajan tai sitten joutuisivat reserviläisenä elämään yksiköissään 24/7.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut muiden kommentteja, mutta tämä on tullut mieleen:

Soluasuntoon muuttaminen. Mikseivät yksinäiset vaan muuta asuntoon, jossa on muitakin asukkaita?

Suomessa sitä ei pidetä normaalina, täällä pidetään nykyään normaalina vain yksinasumista tai sitten että asutaan seurustelukumppanin kanssa kimpassa.

Ennenvanhaa se ei ollut harvinaista että asunnossa asui enemmän aikuisia kuin 2kpl.

Vapaaehtoistyöt ovat oikeasti parhaita tapoja poistaa yksinäisyyttä. Ihan oikeasti.

Jos esimerkiksi oma työ on ei-sosiaalista, saattaa helpostikin löytää vapaaehtoistyötä, jossa pääsee toisten ihmisten kanssa tekemisiin. Ulkoiluttamaan vanhuksia, hoitamaan järjestöjen kirpputoria, toimimaan kaverina ja apuna maahanmuuttajalle, kulttuurialan järjestöissä riittää vapaaehtoisille tehtäviä... perinnetyö, ympäristönhoito, talkoot, perhekummitoiminta, läksynohjaaja, varaisovanhempi, kahvila- tai kirpparityö jne.

Tässä näkökulma, joka on provosoiva, mutta toivottavasti en loukkaa.

Yksinäinen saattaa toivoa, että joku kiinnostava ja syvällinen sydänystävä tulisi pelastamaan hänet yksinäisyydeltä. Joku toinen samassa tilanteessa saattaa ajatella, että nytpä olisi aikaa ja mahdollisuus olla seurana yksinäisille ihmisille. Onko ystävyys sellaista mitä annat muille vai mitä vaadit toisilta?

Jutteletko ujolle työkaverille, pysähdytkö keskustelemaan vanhusten kanssa, käytkö harrastuksissa kysymässä muilta miten heillä menee ja edistyy, pyydätkö naapuria kävelylle, teetkö vapaaehtoistyötä, soitatko tutuille ja kysyt mitä kuuluu, tarjoatko apua jos jollain on kriisitilanne jne.?

Minusta on usein jopa raskasta olla seurassa, mutta koen että on velvollisuus jutella ihmisille jos he sellaista tuntuvat kaipaavan. En ole yhden ihmisen varassa, kun maailmassa on paljon tyyppejä, joille pitäisi soitella useammin, mennä käymään, lähteä yhdessä harrastuksiin, pyytää kylään jne. Minä saan kyllä muilta ihmisiltä seuraa ja apuakin tarvittaessa, mutta ei minulla ole täydellisiä ystäviä joiden kanssa voisi puhua "kaikesta", toisten kanssa puhutaan toisista asioista ja toisten kanssa toisista, toisia näkee useammin ja toisia harvemmin, joitain en tapaa vuoden aikana kertaakaan, mutta he ovat silti olemassa. Vaatiiko toiset ystävyydeltä vähän liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Tässä näkökulma, joka on provosoiva, mutta toivottavasti en loukkaa.

Yksinäinen saattaa toivoa, että joku kiinnostava ja syvällinen sydänystävä tulisi pelastamaan hänet yksinäisyydeltä. Joku toinen samassa tilanteessa saattaa ajatella, että nytpä olisi aikaa ja mahdollisuus olla seurana yksinäisille ihmisille. Onko ystävyys sellaista mitä annat muille vai mitä vaadit toisilta?

Jutteletko ujolle työkaverille, pysähdytkö keskustelemaan vanhusten kanssa, käytkö harrastuksissa kysymässä muilta miten heillä menee ja edistyy, pyydätkö naapuria kävelylle, teetkö vapaaehtoistyötä, soitatko tutuille ja kysyt mitä kuuluu, tarjoatko apua jos jollain on kriisitilanne jne.?

Minusta on usein jopa raskasta olla seurassa, mutta koen että on velvollisuus jutella ihmisille jos he sellaista tuntuvat kaipaavan. En ole yhden ihmisen varassa, kun maailmassa on paljon tyyppejä, joille pitäisi soitella useammin, mennä käymään, lähteä yhdessä harrastuksiin, pyytää kylään jne. Minä saan kyllä muilta ihmisiltä seuraa ja apuakin tarvittaessa, mutta ei minulla ole täydellisiä ystäviä joiden kanssa voisi puhua "kaikesta", toisten kanssa puhutaan toisista asioista ja toisten kanssa toisista, toisia näkee useammin ja toisia harvemmin, joitain en tapaa vuoden aikana kertaakaan, mutta he ovat silti olemassa. Vaatiiko toiset ystävyydeltä vähän liikaa?

Yksinäisyyttä on niin monenlaista. Riippuu ihmisestäkin, että millaista seuraa kaipaa. Mä kuitenkin ajattelen, että sellainen pintapuolinen jutustelu ei poista sitä syvintä yksinäisyyttä. Itse olen sinkku, asun yksin ja teen yksinäistä työtä. Yksinäisyyden tunteen poistaa vaan ne kaikista läheisimmät ihmissuhteet. Kuitenkin läheisiä ihmisiä näen harvoin. Jos olisi parisuhde ja sosiaalinen työ, niin en varmasti kokisi olevani yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä näkökulma, joka on provosoiva, mutta toivottavasti en loukkaa.

Yksinäinen saattaa toivoa, että joku kiinnostava ja syvällinen sydänystävä tulisi pelastamaan hänet yksinäisyydeltä. Joku toinen samassa tilanteessa saattaa ajatella, että nytpä olisi aikaa ja mahdollisuus olla seurana yksinäisille ihmisille. Onko ystävyys sellaista mitä annat muille vai mitä vaadit toisilta?

Jutteletko ujolle työkaverille, pysähdytkö keskustelemaan vanhusten kanssa, käytkö harrastuksissa kysymässä muilta miten heillä menee ja edistyy, pyydätkö naapuria kävelylle, teetkö vapaaehtoistyötä, soitatko tutuille ja kysyt mitä kuuluu, tarjoatko apua jos jollain on kriisitilanne jne.?

Minusta on usein jopa raskasta olla seurassa, mutta koen että on velvollisuus jutella ihmisille jos he sellaista tuntuvat kaipaavan. En ole yhden ihmisen varassa, kun maailmassa on paljon tyyppejä, joille pitäisi soitella useammin, mennä käymään, lähteä yhdessä harrastuksiin, pyytää kylään jne. Minä saan kyllä muilta ihmisiltä seuraa ja apuakin tarvittaessa, mutta ei minulla ole täydellisiä ystäviä joiden kanssa voisi puhua "kaikesta", toisten kanssa puhutaan toisista asioista ja toisten kanssa toisista, toisia näkee useammin ja toisia harvemmin, joitain en tapaa vuoden aikana kertaakaan, mutta he ovat silti olemassa. Vaatiiko toiset ystävyydeltä vähän liikaa?

Yksinäisyyttä on niin monenlaista. Riippuu ihmisestäkin, että millaista seuraa kaipaa. Mä kuitenkin ajattelen, että sellainen pintapuolinen jutustelu ei poista sitä syvintä yksinäisyyttä. Itse olen sinkku, asun yksin ja teen yksinäistä työtä. Yksinäisyyden tunteen poistaa vaan ne kaikista läheisimmät ihmissuhteet. Kuitenkin läheisiä ihmisiä näen harvoin. Jos olisi parisuhde ja sosiaalinen työ, niin en varmasti kokisi olevani yksinäinen.

Mutta mitä sen sydänystävän kanssa pitää olla, jotta kyseessä on tarpeeksi läheinen ystävyys, miten usein pitää tavata, missä pitää tavata, mistä pitää puhua? Voiko olla kyseessä se että itse ei uskalla avautua helposti ja pitää tuttavuudet pinnallisena?

Kun sanoin että ei ole täydellistä ystävää, jonka kanssa puhua kaikesta, niin se ei suoraan tarkoita että kanssakäyminen olisi pinnallista. Jonkun kanssa puhun koirista, toisen kanssa autoista ja kolmannen kanssa parisuhteista. Jokainen keskustelu voi olla merkityksellinen, vaikka käsittelee eri asioita. Veikkaan että minä itse omalla asenteellani voin antaa samalle keskustelulle leiman että ei taas ollut tarpeeksi syvällistä tai että olipa hyvä puhua.

Toisaalta: Vaikka dementikkonaapurin kanssa keskusteleminen ei poista omaa yksinäisyyttä, voi se silti auttaa poistamaan naapurin yksinäisyyttä. Sitä alun alkaen yritin muistuttaa.

Syvältä kumpuava henkinen yksinäisyyteni ei sillä poistu että juoksen harrastuksesta toiseen, vaikka ympärilläni olisi 10 mukavaa ihmistä olen silti sielultani yksin koska minulla ei ole ketään joka rakastaa minua (tarkoitan parisuhdetta tai seurustelukumppania jonka kanssa tuntisi turvallista yhteenkuuluvuuden tunnetta).

Usein minusta tuntuu siltä että ihmispaljoudessa yksinäisyyden tunteeni vain korostuu koska taas tajuan miten yksinäinen oikeasti syvällä sisimmässäni olen.

Tuntuu todella pahalta nähdä rakastuneita pariskuntia kun itsellä ei ole ketään (tai on jossain kaukana ja täysin tavoittamattomissa, mutta häntä en voi enää saada)

Fyysistä yksinäisyyttä voi poistaa monin keinoin, tuo kotona tai auossa yksin ääneen puhuminen on hyvä tapa. Juttelen kaikkea kuin minulla olisi joku kuulia läsnä.

Kokeilkaapa - se toimii!

Eikä tarvitse hävetä.... eihän sitä kukaan tiedä, kun ei kerro kellekään.

Olen jo reilut 50v ja ollut suurimmannosan aikuisiästäni sinkkuna (myös lapseton). Eli siis sanan varsinaisessa merkityksessä yksin eläjä.

Olen koulutettu ja hyvässä ammatissa. Kukaan työpaikalla eikä kaveripiirissä tai sukulaisissa varmasti tiedä miten yksinäinen olen. Vaikutan sosiaaliselta ja iloiselta --> kulissit kunnossa.

Joskus kun minulla oli koira/ koiria en tuntenut tällaista yksinäisyyttä kun nyt jolloin minulla ei ole ollut lemmikkiäkään moneen vuoteen.

Olen kehittänyt itselleni jonkinlaisen rinnakkaistodellisuuden, mielikuvitusmaailman. Luulin että tätä tekevät vain lapset, mutta luin jostain että tämä on yleistä myös yksinäisillä aikuisillakin.

Toisin sanoen siis kuvittelen yksin ollessani että minulla on kumppani (tietty henkilö jota rakastan ja kaipaan vierelläni. ) Kotona, autossa tai muussa turvallisessa paikassa jossa ei ole muita kuulemassa puhun hänelle tai vaan kuvittelen hänet rinnalleni.

Kun tulen loma- tai työmatkalta yksin tyhjään kotiin, kyvittelen että siellä on joku odottamassa minua, saatan sanoa ääneen jotain kivaa kotiinpaluusta ihan kuin siellä olisi joku kuulemassa.

Kuulostaa säälittävältä ja pelottavalta mutta tämä on hyvä tapa lieventää henkistä ja syvällistä yksinäisyyden tunnetta kun ei ole saanut parisuhdetta ja sitä sydämen valittua rinnalleen.

Tämä on yksi selviytymiskeino monien joukossa. Luulempa että tätä tekee moni yksinäinen aikuinen mutta harva sitä uskaltaa tunnustaa.

Monella meistä yksinäisyys jatkunut läpi elämän ja eräs syy voi olla asperger. Miksei yhteiskunta valista ihmisiä tästä sairaudesta, jotta saisimme ihmisarvoisen kohtelun?

Eihän monia meistä ole diagnosoitu, mutta tietää sen, että tästä on kysymys. Aina jää yksin.

Odotan tietokampanjaa aspergerista, jotta ihmiset ymmärtäisivät meitä ja tietäisivät mistä on kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo reilut 50v ja ollut suurimmannosan aikuisiästäni sinkkuna (myös lapseton). Eli siis sanan varsinaisessa merkityksessä yksin eläjä.

Olen koulutettu ja hyvässä ammatissa. Kukaan työpaikalla eikä kaveripiirissä tai sukulaisissa varmasti tiedä miten yksinäinen olen. Vaikutan sosiaaliselta ja iloiselta --> kulissit kunnossa.

Joskus kun minulla oli koira/ koiria en tuntenut tällaista yksinäisyyttä kun nyt jolloin minulla ei ole ollut lemmikkiäkään moneen vuoteen.

Olen kehittänyt itselleni jonkinlaisen rinnakkaistodellisuuden, mielikuvitusmaailman. Luulin että tätä tekevät vain lapset, mutta luin jostain että tämä on yleistä myös yksinäisillä aikuisillakin.

Toisin sanoen siis kuvittelen yksin ollessani että minulla on kumppani (tietty henkilö jota rakastan ja kaipaan vierelläni. ) Kotona, autossa tai muussa turvallisessa paikassa jossa ei ole muita kuulemassa puhun hänelle tai vaan kuvittelen hänet rinnalleni.

Kun tulen loma- tai työmatkalta yksin tyhjään kotiin, kyvittelen että siellä on joku odottamassa minua, saatan sanoa ääneen jotain kivaa kotiinpaluusta ihan kuin siellä olisi joku kuulemassa.

Kuulostaa säälittävältä ja pelottavalta mutta tämä on hyvä tapa lieventää henkistä ja syvällistä yksinäisyyden tunnetta kun ei ole saanut parisuhdetta ja sitä sydämen valittua rinnalleen.

Tämä on yksi selviytymiskeino monien joukossa. Luulempa että tätä tekee moni yksinäinen aikuinen mutta harva sitä uskaltaa tunnustaa.

Haluaisitko oikean kumppanin? Onhan yksinäisiä paljon, oletko etsinyt parisuhdetta? Itse laittaisin rohkeasti ilmoituksen vaikka suomi24:n treffeille ja sitten alkaisin harrastaa sosiaalisia juttuja. Ei sillä, että harrastuksesta joku löytyisi, mutta sieltä voi löytyä joku joka tuntee jonkun sopivan.

Mitäpä voisit menettääkään? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat isovanhempani ovat syntyneet heti sotien jälkeen suurina ikäluokkina ja he ovat kertoneet paljon asioita heidän elämästään ja vanhasta ajasta. Itselleni on jäännyt sellainen kuva että "ennenvanhaa" ihmiset viettivät paljon enemmän aikaa muiden ihmisten kanssa, vaikka siihen aikaa lähes jokainen seurusteli niin seurustelu ei kovinkaan paljoa rajoittanut omaa elämää vaan silloin sai viettää paljon aikaa muidenkin ihmisten kanssa kuin vain oman puolison kanssa.

Ero on minusta suuri koska nykyään jos seurustelee niin oma vapaa-aika tippuu merkittävästi eikä ystäviä voi enää nähdä kovinkaan usein.

Tuntuu myös siltä että ennenvanhaa oli enemmän sitä "me henkeä" ja sosiaaliset piirit olivat laajat.
Nykyisin ihmiset ovat enemmän lukkiutuneet koteihinsa ja aikaa vietetään vain läheisten ihmisten kanssa.

Tämä viesti meni vähän aiheen vierestä mutta kerroin nyt kuitenkin!

En jaa tätä näkemystä. Jos ei lasketa korona-aikaa mukaan, ihmiset viettävät paljon vähemmän aikaansa kotona kuin vielä 60 vuotta sitten. Siinä missä ennen tultiin töistä kotiin ja sen jälkeen oli vain kotityöt ja telkkarin katsomista, nykyisin ihmisillä on paljon kodin ulkopuolisia harrastuksia. Eikä vain aikuisilla vaan jo pienillä lapsillakin. Lisäksi nykyisin on paljon enemmän vuorotyötä kuin ennen. Kaupat ovat auki sunnuntaisin, monet kaupat 24/7. Ei ole enää sellaisia viikonpäiviä, jolloin kaikki on kiinni eikä muuta tekemistä kuin käydä kyläilemässä. Nykyisin on vaikea löytää sellaista ajankohtaa, jolloin ei ole omaa harrastusta, ei lasten harrastuksia, ei puolison harrastusta, ei kummankaan vanhemman työvuoroa, ei mitään sovittua lapsilla (yökyläilyä, kaverin synttäreitä tms). Sopivia hetkiä kyläilyille on siis aiempaa vähemmän ja luonnollisesti ne harvat kerrat haluaa tavata kaikista lähimpiä ihmisiä. 

Kaupan alalla työskentely on tosiaan hyvin tehokas sosiaalisen elämän tuh¤aja useammallakin tavalla.

Työvuorot aiheuttaa sen, että on useimmiten vapaalla silloin kuin kaikki muut on töissä ja usein töistä päästyään on niin kypsä ihan kaikkiin ihmisiin, ettei enää edes halua nähdä eikä kuulla minkäänlaista elonmerkkiä kenestäkään vaan haluaa olla yksin.

Jep. Luonnollisesti sitä on myös töissä silloin kun muut on vapaalla tai ainakin näin pääsiäisenäkin on lykätty yksi työvuoro lauantaille jota ei saa tietenkään vaihdetuksi kenenkään kanssa. Ei sitten tarvitse lähteä reissuun muiden kanssa vaan saa nököttää kotona yksin muut päivät.

Ja sitten vielä koska nyt eilinen eli ma oli vapaapäivä, niin viikon toinen vapaa onkin torstaina ja koko tuleva viikonloppu on töitä sekä vielä se alkuviikko. Sitten onkin se yksi harvoista tuplavapaista kun on vapaat peräkkäin eli ke ja to, mutta töitä on sitten koko vappuviikonlopun ajan.

Kiitos vapaan kaupan aukiolon! Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun pyhät tuntuivat pyhiltä myös siksi, että kaupat olivat kiinni. Oli ihan erilainen rauha ja tunnelma kaikissa juhlissa. Nyt joka päivä on kuin arkipäivä, olipa sitten joulu, juhannus tai pääsiäinen...

Jos on lapsia niin lasten kanssa leikkipuistoihin jne.

jos ei ole lapsia niin kirjastossa käynti, museoissa ja elokuvissa.

Joopajoo itse en käy ikinä elokuvissa yksin, mutta olen yksinäinen ja nautin siitä, en voi liikkua rennosti missään kodin ulkopuolin, otan vähän nappia jotta uskallan ovesta ulos pakon sanelemana.

Poden unettomutta ja olen vaikeasti masentunut kiitos sukulaisen joka käytti lapsena hyväkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat isovanhempani ovat syntyneet heti sotien jälkeen suurina ikäluokkina ja he ovat kertoneet paljon asioita heidän elämästään ja vanhasta ajasta. Itselleni on jäännyt sellainen kuva että "ennenvanhaa" ihmiset viettivät paljon enemmän aikaa muiden ihmisten kanssa, vaikka siihen aikaa lähes jokainen seurusteli niin seurustelu ei kovinkaan paljoa rajoittanut omaa elämää vaan silloin sai viettää paljon aikaa muidenkin ihmisten kanssa kuin vain oman puolison kanssa.

Ero on minusta suuri koska nykyään jos seurustelee niin oma vapaa-aika tippuu merkittävästi eikä ystäviä voi enää nähdä kovinkaan usein.

Tuntuu myös siltä että ennenvanhaa oli enemmän sitä "me henkeä" ja sosiaaliset piirit olivat laajat.
Nykyisin ihmiset ovat enemmän lukkiutuneet koteihinsa ja aikaa vietetään vain läheisten ihmisten kanssa.

Tämä viesti meni vähän aiheen vierestä mutta kerroin nyt kuitenkin!

En jaa tätä näkemystä. Jos ei lasketa korona-aikaa mukaan, ihmiset viettävät paljon vähemmän aikaansa kotona kuin vielä 60 vuotta sitten. Siinä missä ennen tultiin töistä kotiin ja sen jälkeen oli vain kotityöt ja telkkarin katsomista, nykyisin ihmisillä on paljon kodin ulkopuolisia harrastuksia. Eikä vain aikuisilla vaan jo pienillä lapsillakin. Lisäksi nykyisin on paljon enemmän vuorotyötä kuin ennen. Kaupat ovat auki sunnuntaisin, monet kaupat 24/7. Ei ole enää sellaisia viikonpäiviä, jolloin kaikki on kiinni eikä muuta tekemistä kuin käydä kyläilemässä. Nykyisin on vaikea löytää sellaista ajankohtaa, jolloin ei ole omaa harrastusta, ei lasten harrastuksia, ei puolison harrastusta, ei kummankaan vanhemman työvuoroa, ei mitään sovittua lapsilla (yökyläilyä, kaverin synttäreitä tms). Sopivia hetkiä kyläilyille on siis aiempaa vähemmän ja luonnollisesti ne harvat kerrat haluaa tavata kaikista lähimpiä ihmisiä. 

Eivät kaikki voi harrastaa mitä lystää pienituloisuuden vuoksi. Isoissa kaupungeissa on paljon tätä porukkaa.

Jos on jo löytänyt sosiaalisen harrastuksen, se ei vielä takaa ihmissuhteita. Moni ei päästä lähelleen. Tämä on ihan peruskauraa että jäädään höpölöpön tasolle. Kaikki eivät halua sellaista pseudososiaalisuutta. Monelle se toki tuntuu riittävän. Meitä on moneksi.

Vinkkinä toisille pienituloisille, että kansalais/kansan/työväenopiston kurssit ovat usein aika edullisia. Esim. liikunnalliset tunnit syys- ja kevätlukukausi yhteensä 55e. Riippuu toki paikkakunnasta, minkä hintaista ja kuinka laajaa tarjontaa. Käsityöharrastuksissa voi jutella tai olla juttelematta toisten kanssa. Helposti saa tikusta asiaa kysymällä, mitä toinen on tekemässä tai mistä on hankkinut tarvikkeita, ja sitten voi palata luontevasti oman projektinsa pariin.