Lue keskustelun säännöt.
Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää
17.04.2022 |
Kommentit (382)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Ahahaha! Tässä sen taas näkee ketkä evoluutiossa todellisuudessa selviävät sopeutumalla! Yllätys: Aspergerit! Kuolen 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ku maailman tilanne on mitä on niin monet tuntuvat pätevät "et voi kärsiä ku ei ole sotaa" ajattelulla. Siis mitä ihmettä? Syöpä ei voi olla raskas koska mun kotia ei pommiteta? Sairas lapsi ei voi olla raskas läheinen koska Ukrainassa on sota? Muuten sodassa kärsitään muutamia vuosia ja sieltäkin tulee aivovamma potilaita joiden omaiset kärsivät heidän kanssaan, myös rauhan aikana (jos siihen siis päästään). Aina voisi olla huonomminkin mutta se ei ole syy väheksyä toisen yksilöllistä kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Eihän kyse ole elämästä nauttimisesta tai sen puutteesta, jos realistisesti ottaa hyomioon jokaisen kohdalleen osuneen hyvän/huonon seikan - ja hyväksyy ne. Elää niiden kanssa vertailematta. Tämähän näillä niukulanapeilla täällä on ongelmana - ei voi olla onnellinen, koska joku seikka jota ei pysty hyväksymään osaksi omaa normaaliaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi äiti on antanut tarinansa lehtiin? Haluaa vain julistaa, miten vaikeaa hänellä on.
Oletko jotenkin kateellinen, vai?
Kerropa logiikka kommenttisi takana.
Kerropas miksi sinä annoit kommenttisi julkisuuteen? Täysin turhan kommentin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!
Siis oletko tosissasi vai teetkö karikatyyriä?
Vierailija kirjoitti:
🙄🙄🙄🙄 huoh
Luovuttajavanhemman vikinä ja huokaus! ”Koska mulla ei sitä ja tätä niin ei normaalia!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!
Siis oletko tosissasi vai teetkö karikatyyriä?
Olen täysin tosissani.
Eli ap:lla on asperger ja ADHD ja tuntui kurjalta lukea jonkun äidin kuvaus siitä millaiselta tuntuu elää haastavan nepsylapsen kanssa. Ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!
Siis oletko tosissasi vai teetkö karikatyyriä?
Olen täysin tosissani.
Surullista. Kyllähän sen tietää, että jotkut ihmiset ovat oikeasti tuollaisia, mutta sinun kommenttisi vaikutti kyllä karikatyyriltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.
Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.
Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.
Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.
Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!
Puhutaan aspergerin kirjosta. Tiedätkö mitä se tarkoittaa? Sitä että sitä on monenlaista. Voisikohan sekin vaikuttaa siihen että asiat ei kaikista tunnu prikulleen samalta kuin sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Eli ap:lla on asperger ja ADHD ja tuntui kurjalta lukea jonkun äidin kuvaus siitä millaiselta tuntuu elää haastavan nepsylapsen kanssa. Ymmärrän.
Itsepä kärsit ilkeysvammasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap:lla on asperger ja ADHD ja tuntui kurjalta lukea jonkun äidin kuvaus siitä millaiselta tuntuu elää haastavan nepsylapsen kanssa. Ymmärrän.
Itsepä kärsit ilkeysvammasta.
Ehkä. Jonkun on sanottava suoraan. Ehkä me nepsyt tosiaan olemme parhaita vanhempia nepsylapsille: ainakin heistä tulee toimintakykyisiä ilman outoja odotuksia ja vanhemman pettymyksiä.
Juuri näin. Lapsen ja myös perheen tulee saada sitä tukea ja kuntoutusta mahdollisimman varhain. Nepsy on nepsy aikuisenakin. Ne haasteet ei katoa mihinkään. Niiden kanssa opitaan elämään, toiset paremmin kuin toiset. Haasteet ovat myös aina yksilölliset, siksi jokaisen lapsen kohdalla on tehtävä ihan oma kuntoutussuunnitelma ja löydettävä juuri hänelle sopivat tavat toimia. Pelkät tavalliset vanhemmuuden keinot ei näihin riitä.