Lue keskustelun säännöt.
Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää
17.04.2022 |
Kommentit (382)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän mietityttää, jos päiväkodissa tai koulussa ei ole ongelmia, vaikea ajatella että lapsi pystyisi piilottamaan erityisyytensä kahdeksan tuntia päivässä. Ja varmasti noin massiiviset sosiaaliset ongelmat olisivat näkyneet siellä ja niihin olisi puututtu.
Itse uskon rutiineihin kaikkien lasten kohdalla, ne tuovat turvaa. Ja monet sanoo, että kotona tarkat rutiinit, mutta todellisuus kuitenkin ihan muuta.
Ihmettelen, että äiti antaa tuollaiselle lapselle maksalaatikkoa, vaikka on sovittu makaronilaatikosta. Menköön kauppaan hakemaan makaronilaatikkoa.
Ja toinen juttu, miksi lähtee kauppaan lapsen kanssa, kun se tietää vain ongelmia ja asia on ennustettavissa?
Tervetuloa oikeaan elämään. Kaikki ei mene aina ajatellun kaavan mukaan. Se voi toiset yllättää - näköjään.
Meillä nepsyillä menee. Deal with it.
Eihän mene. Kaava voi rikkoutua vaikka minkä yllätyksen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on täysin tyypillinen Asperger + AHDH. En tajua missä takapajulassa häntä on tutkittu. Joku lahko?
Veit sanat suustani. Heti jo muutaman lauseen luettuani mietin, miten hitossa lääkärit ovat vuosia tutkineet tajuamatta diagnoosia!? Aivan selkeät merkit autismikirjosta. Surullista miten lasta käytetään vuosia tutkimuksissa eikä saada mitään aikaiseksi, turhan takia vaan juoksutetaan lääkärissä... käsittämätöntä miten tänäpäivänä toisaalta jaellaan herkästi diagnooseja kaikesta, mutta kun tosi on kyseessä niin mitään ei tapahdu. Millainenkohan olisi ollut tuonkin perheen tilanne, jos diagnoosi ja apua olisi saatu jo vauva/taaperoaikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
Kenen asennoitumisesta mihin?
Olen eri, mutta varmaan vanhempien asennoitumisesta lapsen tilanteeseen. Samanlainen lapsi voi kahdessa eri perheessä selvitä aivan eri tavalla. Jotkut vanhemmat suhtautuvat kuten tämän jutun äiti, ja painajainen on valmis. Jotkut taas hyväksyvät lapsen ja menevät tämän ehdoilla, ja kukaan ei pahemmin kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän mietityttää, jos päiväkodissa tai koulussa ei ole ongelmia, vaikea ajatella että lapsi pystyisi piilottamaan erityisyytensä kahdeksan tuntia päivässä. Ja varmasti noin massiiviset sosiaaliset ongelmat olisivat näkyneet siellä ja niihin olisi puututtu.
Itse uskon rutiineihin kaikkien lasten kohdalla, ne tuovat turvaa. Ja monet sanoo, että kotona tarkat rutiinit, mutta todellisuus kuitenkin ihan muuta.
Ihmettelen, että äiti antaa tuollaiselle lapselle maksalaatikkoa, vaikka on sovittu makaronilaatikosta. Menköön kauppaan hakemaan makaronilaatikkoa.
Ja toinen juttu, miksi lähtee kauppaan lapsen kanssa, kun se tietää vain ongelmia ja asia on ennustettavissa?
Tervetuloa oikeaan elämään. Kaikki ei mene aina ajatellun kaavan mukaan. Se voi toiset yllättää - näköjään.
Tuollaisen lapsen kanssa vanhemmilta vaaditaan enemmän. Ne ovat pieniä asioita, mutta merkitsevät paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
Kenen asennoitumisesta mihin?
Olen eri, mutta varmaan vanhempien asennoitumisesta lapsen tilanteeseen. Samanlainen lapsi voi kahdessa eri perheessä selvitä aivan eri tavalla. Jotkut vanhemmat suhtautuvat kuten tämän jutun äiti, ja painajainen on valmis. Jotkut taas hyväksyvät lapsen ja menevät tämän ehdoilla, ja kukaan ei pahemmin kärsi.
Mun on todella vaikea nähdä, miten kukaan ei kärsi siitä, että lapsi yrittää jatkuvasti vahingoittaa pienempää sisarustaan tai että lapsi ei pysty ylläpitämään kaverisuhteita, vaikka haluaisi kavereita. Tai vaikkapa siitä, että lapse nukkuminen on todella, todella haastavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, miksi äiti on antanut tarinansa lehtiin? Haluaa vain julistaa, miten vaikeaa hänellä on.
Oletko jotenkin kateellinen, vai?
Kerropa logiikka kommenttisi takana.
Se, että koet jotain katkeruutta siitä, että ihminen kertoo nimettömänä Kodin kuvalehdessä, miten vaikeaa hänellä on erityislapsen kanssa. Mikä tunnetila sitä ajaa? Voit nyt kertoa, mikä se on, jollei kateus.
Saisi keskittyä lapseen eikä tilanteesta kertomiseen lehtien palstoilla. Se on huomionhakuista.
Eli siis olet kateellinen hänen nimettömänä saamastaan huomiosta?
Tulee ainakin selväksi, että tällä kommentoijalla kateus on suuri osa elämää, kun siitä noin puhuu...
No kerro sitten, mikä se tunnetila on, jos ei kateus. Selvästikin olet hirveän harmissasi siitä, että joku nimettömänä lehdessä esiintyvä saa huomiota. Mikä sen harmituksen aiheuttaa?
Yksinkertaisia ihmisiä ärsyttää asiat joita eivät heti osaa silmänräpäyksessä lokeroida ja ratkaista jollakin yksinkertaisella neuvolla. Tällaiset asiat on pelottavia. Saattaa olla itse raskaana, eikä osaa suhtautua ajatukseen että lapsi olisikin tuollainen eikä oma kyky ja äly ja voimat vaan riitä saamaan lasta käyttäytymään normaalisti. Jotkut ihmiset ei vaan pysty elämään tuollaisten epävarmuuksien kanssa, että elämä ei välttämättä mene niin kuin on ajatellut. Silloin siitä tuohtuu että joutuu edes kuulemaan sellaisten tilanteiden olemassa olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä kääntyy aina niin, että kun jotakin sitkeästi kauan jaksanut lopulta uskaltaa avautua, niin kas, heti hänet tuomitaan.
Onko teistä kovin moni jättänyt oman elämänsä jutun äidin tavoin syrjään vastaavanlaisen lapsen kanssa? Niinpä. Ei joku nelivuotiaan itkupotkuraivari oikein käy nyt vertauskokemuksena tuohon hommaan.
Itse ajattelen niin, että perhe on jaksanut ja yrittänyt ihan liikaa. Tytöllä pitäisi olla esim. joka toinen viikonloppu jokin tukipaikka, missä hän saisi olla. Näin hän, sekä muu perhe saisivat hengähtää.
Onko teistä kukaan lukenut kirjaa Nancy? Jotenkin muistui jutusta se kirja mieleen, vaikka olen lukenut sen parkymmentä vuotta sitten.
Eihän tuollaista lasta voi jättää mihinkään. Lue juttu. Ja edes isovanhemmat eivät pystyneet olemaan hänen kanssaan yhtä iltaa.
Joskus ihmettelen.
Siis mitä? Tietysti luin jutun. Etkö itse ole koskaan kuullut tukitoimista juurikin tällaisten lasten kohdalla? Jos et, kannattaa vähän ensin etsiä tietoa, miettiä asiaa ja kommentoida vasta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua aina vähän mietityttää, jos päiväkodissa tai koulussa ei ole ongelmia, vaikea ajatella että lapsi pystyisi piilottamaan erityisyytensä kahdeksan tuntia päivässä. Ja varmasti noin massiiviset sosiaaliset ongelmat olisivat näkyneet siellä ja niihin olisi puututtu.
Itse uskon rutiineihin kaikkien lasten kohdalla, ne tuovat turvaa. Ja monet sanoo, että kotona tarkat rutiinit, mutta todellisuus kuitenkin ihan muuta.
Ihmettelen, että äiti antaa tuollaiselle lapselle maksalaatikkoa, vaikka on sovittu makaronilaatikosta. Menköön kauppaan hakemaan makaronilaatikkoa.
Ja toinen juttu, miksi lähtee kauppaan lapsen kanssa, kun se tietää vain ongelmia ja asia on ennustettavissa?
Tervetuloa oikeaan elämään. Kaikki ei mene aina ajatellun kaavan mukaan. Se voi toiset yllättää - näköjään.
Meillä nepsyillä menee. Deal with it.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mietin ihan samaa, mutta en raaskinut sitä kirjoittaa. Toinen elää nii vahvassa luulossa, että kaikki oli ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
Kenen asennoitumisesta mihin?
Olen eri, mutta varmaan vanhempien asennoitumisesta lapsen tilanteeseen. Samanlainen lapsi voi kahdessa eri perheessä selvitä aivan eri tavalla. Jotkut vanhemmat suhtautuvat kuten tämän jutun äiti, ja painajainen on valmis. Jotkut taas hyväksyvät lapsen ja menevät tämän ehdoilla, ja kukaan ei pahemmin kärsi.
No tottakai asenteella on merkitystä. Mutta on virhe kuvitella, että Perheen elämä tälläisen lapsen kanssa korjaantuu kun vain asennoituu hyvin ja hoitaa tilanteet paremmin. Se on juuri itseasiassa se yksi juurisyy mikä johtaa vanhempien totaaliseen uupumiseen erityislapsen kanssa. Vanhemmat on usein todella motivoituneita toimimaan tälläisen lapsen kanssa “oikein”, jotta elämä helpottuisi. Mutta näiden lasten kanssa haaste usein on se, että vaikka kuinka toimit hyvin ja oikein ja ennakoit ja panostat, niin lopputulos voi silti olla täys pannukakku. On raskasta antaa koko ajan 110%, silti lopputulos on usein ei-toivottu. Siinä uupuu ennenpitkää ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
Kenen asennoitumisesta mihin?
Olen eri, mutta varmaan vanhempien asennoitumisesta lapsen tilanteeseen. Samanlainen lapsi voi kahdessa eri perheessä selvitä aivan eri tavalla. Jotkut vanhemmat suhtautuvat kuten tämän jutun äiti, ja painajainen on valmis. Jotkut taas hyväksyvät lapsen ja menevät tämän ehdoilla, ja kukaan ei pahemmin kärsi.
Mun on todella vaikea nähdä, miten kukaan ei kärsi siitä, että lapsi yrittää jatkuvasti vahingoittaa pienempää sisarustaan tai että lapsi ei pysty ylläpitämään kaverisuhteita, vaikka haluaisi kavereita. Tai vaikkapa siitä, että lapse nukkuminen on todella, todella haastavaa.
Tämä onkin oma asiansa, että miksi he hankkivat toisen lapsen, vaikka äiti epäili esikoisesta jo kolmen kuukauden kohdalla, ettei kaikki ole kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mietin ihan samaa, mutta en raaskinut sitä kirjoittaa. Toinen elää nii vahvassa luulossa, että kaikki oli ihanaa.
Ei toki! Elän vahvassa uskossa, että kaikki on pääsääntöisesti raskasta! Siihen ei vaan osata/haluta asennoitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
Kenen asennoitumisesta mihin?
Olen eri, mutta varmaan vanhempien asennoitumisesta lapsen tilanteeseen. Samanlainen lapsi voi kahdessa eri perheessä selvitä aivan eri tavalla. Jotkut vanhemmat suhtautuvat kuten tämän jutun äiti, ja painajainen on valmis. Jotkut taas hyväksyvät lapsen ja menevät tämän ehdoilla, ja kukaan ei pahemmin kärsi.
Puhutko kokemuksesta? Tuollaisen lapsen ehdoilla menemisessä ei sitten ole mitään loppua eikä ikärajaa. Siitä lapsesta tulee samalla tavalla käyttäytyvä nuori, nuori aikuinen, aikuinen… joka ei koskaan pysty itsenäistymään. Se että saavat ammattiapua mahdollisimman varhain on ainoa keino että vanhemmatkin saavat joskus vielä tavallisen elämän takaisin. Muuten tuollainen persoonallisuus hallitsee lähipiiriä vuosikymmeniä. On vaikea lähteä pois siitä sopeutumisesta ja myötäilystä ja oman elämän syrjäänlaittamisesta kun asia on sillä tavalla joskus alettu hoitaa. Eikä sekään edes tuossakaan perheessä ole auttanut. Tuossa jutussahan kerrottiin miten jatkuvasti elävät tuon yhden lapsen ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Miehen veli on diagnosoimaton asperger ihan selvästi. Oli suht normaali lapsena ja kävi jopa amista, ennen kuin menetti kaksi läheistä ihmistä juuri murrosiän kynnyksellä.
Sen jälkeen kuulemma masentui ja lopetti koulun ja hautautui kotiin.
Asuu yhä äitinsä kanssa nelikymppisenä, ei poistu huoneestaan vaan istuu koneella.
Syö saman aterian joka päivä, pukeutuu samoihin vaatteisiin ja aina tiettynä päivänä kuusta matkustaa bussilla kaupunkiin ostamaan kaupasta sen yhden ja saman asian.
On niin rutinoitunut, ettei taatusti kykene tuosta syklistään enää irtautymaan.
Eli jos olet assi ja tiedostat tarpeesi rutiineihin ( kuten joku täällä mainitsi), muista että sitä venettäsi voidaan keikuttaa yhtäkkiä tahtomattasi.
Kannattaa hakeutua terapiaan ennaltaehkäisevästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
Tuo on tuollainen henkisesti sairaiden ihmisten itselohdutus että kaikkien elämä on raskasta. Kaikkien elämä ei ole raskasta. Suurin osa ihmisistä on onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.
No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.
Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!
No kun ei ole.
Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.
Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.
Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?
Jaa, minua ei. Ihan normaaleita tunteita ja ajatuksia erityislapsen vanhemmalta. On tapellut lapselleen terapiaa ja hoitoa, mutta sitä ei ole saatu. Mulle tulee mieleen nepsy-oireet tuosta kuvauksesta.