Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko juttu oli esitetty niin että teki äiti mitä tahansa, lapsi vaan oli kauhea. Tämä on vain äidin kertomus ja uhriutuminen, ei herättänyt myötätuntoa. Tuli sellainen olo, että lapselle on pakko saada jokin diagnoosi, vaikka asiantuntijat sanoo, että kyse on heidän välisen kommunnikaation ongelmista. Myöskään isän mielipidettä ja ajatuksia ei kysytty, miksi?

"Olen puhunut Konstalle, että meillä jokaisella on omat kehityskohteemme. Äiti opettelee, että ei hermostuisi niin helposti, hän itse käy puheterapiassa, iskä treenaa selkää ja Iidalla on omat jutut."

Iskä käy salilla, iskä ei muuten sitten osallistukkaan. 

Lapsi on ongelma, ei esimerkiksi hermostuva ja vihainen äiti. hmm...

Mitä outoa tuossa jutussa oli? Eivätkö 8hmiset osaa lukea rakkautta rivien välistä tai asettua toisen ihmisen asemaan, jos eivät ole itse samaa kokeneet? Ehdin lukea pari virkettä ja totesin, että lapsi on varmaan autismin kirjolla. Voimia lehtijutun perheelle, ja ap voisi mennä itseensä. T. Kahden jo aikuisen aspergerin äiti

Luin ap:n linkkaaaman jutun, mutta en ketjua.

Jo puolivälissä kys juttua minulle tuli mieleen erään äidin kirjoittama kirja (lukenut sen monta kertaa) lapsestaan ja lapsen lapsuudesta/nuoruudesta ja oireista sekä käytöksestä.

Kirjan nimi on "Nancy".

Vierailija kirjoitti:

Mitä outoa tuossa jutussa oli? Eivätkö 8hmiset osaa lukea rakkautta rivien välistä tai asettua toisen ihmisen asemaan, jos eivät ole itse samaa kokeneet? Ehdin lukea pari virkettä ja totesin, että lapsi on varmaan autismin kirjolla. Voimia lehtijutun perheelle, ja ap voisi mennä itseensä. T. Kahden jo aikuisen aspergerin äiti

Rivien välistä pitää osata lukea, se on totta. Mutta jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Luin ap:n linkkaaaman jutun, mutta en ketjua.

Jo puolivälissä kys juttua minulle tuli mieleen erään äidin kirjoittama kirja (lukenut sen monta kertaa) lapsestaan ja lapsen lapsuudesta/nuoruudesta ja oireista sekä käytöksestä.

Kirjan nimi on "Nancy".

Tuosta kirjasta olen lukenut varmaan 20 kommenttia. Ehkä ne eivät olekaan saman ihmisen kirjoittamia.

Taitaa pian tapahtua taas Vilja-Eerikat.

Huh, onnea heille jotka jaksavat tuollaista elämää. Itse kokisin tuollaisen lapsen kanssa että ainoa elämäni on pilalla. Karua ehkä sanoa, mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on täysin tyypillinen Asperger + AHDH. En tajua missä takapajulassa häntä on tutkittu. Joku lahko?

Mistä sinä tuon ADHD:n tähän repäiset? En huomannut, että jutussa olisi puhuttu lapsen keskittymisvaikeuksista tai ylivilkkaudesta. Muotidiagnoosi se on, mutta ei se sitä tarkoita että kaikilla olisi juuri se.

Asperger sen sijaan tuli mieleen itsellänikin (aistiyliherkkyydet, kykenemättömyys sopeutua muutoksiin, sosiaalisten suhteiden vaikeudet). Kaikilla aspergereilla vain esim. liialliset aistiärsykkeet eivät purkaudu ulospäin raivona.

Iän karttumisen myötä saattaa tytön olla mahdollista oppia tunnistamaan ennakolta tilanteet, joissa alkaa pään sisällä kiehua, ja kehittää vähemmän repiviä reagointitapoja. Jonkinmoista kuntoutusta se kyllä voi vaatia.

Lapselle voi mielestäni kertoa faktat ihan kaunistelematt, esim.

- jos raivoat ja haukut muita lapsia, leimaudut oudoksi ja jäät yksin koko alakoulun ja mahdollisesti yläkoulun ajaksi

- kavereita ei voi hankkia väkisin, lahjomalla, mielistelemällä ja raivoamalla.

- Mieluummin ole rauhassa äläkä tee ja yritä muiden lasten kanssa mitään mistä tulee kiihtynyt olo. Kiihtynyt olo kertoo, että nyt menee pieleen.

- raivokohtausten ja haukkumisen takia et saa muilta lapsilta synttärikutsuja eikä sinun synttäreille haluta tilla

- sinulla on jokin häiriö tai ongelma, josta kärsit ja jolle et voi mitään. Lääkäri voi auttaa. Sekin auttaa, että tuolle löytyy nimi.

- sinä ja koko perhe tarvitsee apua

- äiti ja isä eivät jaksa tällaista, vaan tarvitsevat apua

- jotkut äidin ja ystävätkään eivät jaksa ja halua tulla enää kylään.

Olen ollut näin suora.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi mielestäni kertoa faktat ihan kaunistelematt, esim.

- jos raivoat ja haukut muita lapsia, leimaudut oudoksi ja jäät yksin koko alakoulun ja mahdollisesti yläkoulun ajaksi

- kavereita ei voi hankkia väkisin, lahjomalla, mielistelemällä ja raivoamalla.

- Mieluummin ole rauhassa äläkä tee ja yritä muiden lasten kanssa mitään mistä tulee kiihtynyt olo. Kiihtynyt olo kertoo, että nyt menee pieleen.

- raivokohtausten ja haukkumisen takia et saa muilta lapsilta synttärikutsuja eikä sinun synttäreille haluta tilla

- sinulla on jokin häiriö tai ongelma, josta kärsit ja jolle et voi mitään. Lääkäri voi auttaa. Sekin auttaa, että tuolle löytyy nimi.

- sinä ja koko perhe tarvitsee apua

- äiti ja isä eivät jaksa tällaista, vaan tarvitsevat apua

- jotkut äidin ja ystävätkään eivät jaksa ja halua tulla enää kylään.

Olen ollut näin suora.

No tuopa varmasti auttaa lapsen tilannetta! Not.

Aika jännä, miten eri tavoilla, miten eri silmin ihmiset ovat lukeneet ko. jutun.

Minun mielestä se oli hyvä juttu. Arjen kuvauksia lapsiperheestä, jossa huomattu esikoisen erilaisuus jo varhain mutta mikä selitetty virallisesti äidin väsymykseksi.

Itseäni jäi harmittamaan ja mietityttämään se, että tämäkin perhe joutui odottamaan apua monta pitkää vuotta. Olivat kyllä auttaville tahoille olleet yhteyksissä mutta johonkin ja jotenkin oli taas yksi perhe jäänyt väliinputoajaksi, vaille riittävää huomiota ja huolta.

Toki tekstistä tuli ilmi suuri huoli lapsesta ja väsymys lapseen ja arkeen. Mutta ihmekös tuo. Ymmärrän oikein hyvin myös tämän jutun äidin mietteet esikoisensa lapsuusajasta ja surun siitä, että jotain jäi hänen mielestään uupumaan. Hurjan normaalia tuokin.

Nyt en muuta toivo kuin että vihdoinkin saisivat ihan konkreettisia, arkeensa asti tulevia keinoja, kuinka mennä eteenpäin. Kuinka helpottaa lapsen kasvua ja kehitystä, tukea sisarusta ja huomioida myös oma jaksaminen, voimavarat vanhempana. Ja johonkin pitää vielä saada aikaa vanhemmille keskenään, että eivät unohda parisuhdettaan, itsejään ja toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi mielestäni kertoa faktat ihan kaunistelematt, esim.

- jos raivoat ja haukut muita lapsia, leimaudut oudoksi ja jäät yksin koko alakoulun ja mahdollisesti yläkoulun ajaksi

- kavereita ei voi hankkia väkisin, lahjomalla, mielistelemällä ja raivoamalla.

- Mieluummin ole rauhassa äläkä tee ja yritä muiden lasten kanssa mitään mistä tulee kiihtynyt olo. Kiihtynyt olo kertoo, että nyt menee pieleen.

- raivokohtausten ja haukkumisen takia et saa muilta lapsilta synttärikutsuja eikä sinun synttäreille haluta tilla

- sinulla on jokin häiriö tai ongelma, josta kärsit ja jolle et voi mitään. Lääkäri voi auttaa. Sekin auttaa, että tuolle löytyy nimi.

- sinä ja koko perhe tarvitsee apua

- äiti ja isä eivät jaksa tällaista, vaan tarvitsevat apua

- jotkut äidin ja ystävätkään eivät jaksa ja halua tulla enää kylään.

Olen ollut näin suora.

Kai tiedät, että ainoa mitä se lapsi kuulee tuosta on sinä, sinä, olet viallinen, pilaat kaiken, kukaan ei jaksa sinua jne. Se kantaa yksin taakkaa kaiken pilaamisesta, ei se ymmärrä sinun olevan se vanhempi, ja sen olevan lapsi.

Vähän niin kuin avioerossa vanhemmat kävisivät lapselle läpi sen olevan suoraan sieltä, ja ne eroaa, koska eivät jaksa sitä (suurin osa avioeroista johtuu lapsista, mutta ei kukaan normaali niille sitä kerro).

Tiedätkö mitä käy, kun lapsesi ymmärtää itse aikuisena sen olleen pieni lapsi, eikä kaiken taakan ja syyllisyyden kantaja, viallinen, niin kuin olet sille opettanut. Voit ihan rauhassa miettiä mitä sen jälkeen tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Lapselle voi mielestäni kertoa faktat ihan kaunistelematt, esim.

- jos raivoat ja haukut muita lapsia, leimaudut oudoksi ja jäät yksin koko alakoulun ja mahdollisesti yläkoulun ajaksi

- kavereita ei voi hankkia väkisin, lahjomalla, mielistelemällä ja raivoamalla.

- Mieluummin ole rauhassa äläkä tee ja yritä muiden lasten kanssa mitään mistä tulee kiihtynyt olo. Kiihtynyt olo kertoo, että nyt menee pieleen.

- raivokohtausten ja haukkumisen takia et saa muilta lapsilta synttärikutsuja eikä sinun synttäreille haluta tilla

- sinulla on jokin häiriö tai ongelma, josta kärsit ja jolle et voi mitään. Lääkäri voi auttaa. Sekin auttaa, että tuolle löytyy nimi.

- sinä ja koko perhe tarvitsee apua

- äiti ja isä eivät jaksa tällaista, vaan tarvitsevat apua

- jotkut äidin ja ystävätkään eivät jaksa ja halua tulla enää kylään.

Olen ollut näin suora.

Huh... Lähinnähän tuosta lapsi saa käsityksen, että kaikki on hänen oma vikansa, hän ei kelpaa, on ihan paska, vanhemmatkaan ei enää jaksa, kohta varmaan heitetään kotoakin ulos. 

Eihän tuo muuta kuin lisää epätoivoa ja tosiaan saa pelätä että kohta ei ole enää kotiakaan.

Ei olisi välttämättä näinkään nopsaa selvinnyt jos ei olisi perheessä ollut toista normaalia lasta. Sen verran kaikkensa antava ja kärsivällinen tuo äiti.

"Äiti opettelee, ettei hermostuisi niin helposi" "Ainoat haasteet olivat kuulemma perheen vuorovaikutuksessa."

Kaikki oleellinen on sanottu mun mielestä noissa kahdessa lauseessa. Äiti ei ole osannut olla ensimmäisen lapsensa kanssa. Itkuinen vauva on ollut raskas ja sen jälkeen lapsesta on tehty syntipukki kaikelle. Miettimättä tarkemmin mitä itkun syynä voi olla, jano, nälkä? Kiusatuksi joutuminen? Olen itsekkin ollu 3 tytön kanssa leikkimässä ja jouduin kolmanneksi pyöräksi ja nuo tytöt kiusasivat minua. Huitaisin sauvalla toista ja minua syytettiin taas, vaikka oli ollut kiusaamisen kohteena.

Minustakin juttu oli hyvä. Heti tajusi, että kyseessä on autismikirjolla oleva lapsi ja/tai adhd. Olen itsekin kokenut neuvolassa ja varhaiskasvatustaustaisten kavereiden taholta tuon, että lapsen ongelmat laitettiin äidin ja lapsen vuorovaikutuksen ongelmien piikkiin. Siitäkin huolimatta, ettei sosiaalisia ongelmia lapsella ollut vaan haasteet liittyivät muihin aistisäätelyn ongelmiin. Viisi vuotta saimme taistella, että saatiin lapsi tutkimuksiin ja terapiaan, jossa adhd-piirteet todettiin. Siinä välissä äitiä oli neuvolan taholta painostettu psykologille, jossa lässytettiin aivan tyhjänpäiväisiä asioita ja psykologikin totesi kahden käynnin jälkeen, että tämä on väärä osoite….

Kyseessä iso kaupunki ja olen kuullut muiltakin, että on vaikea päästä tutkimuksiin. Ensisijainen syyllinen kaikkiin lapsen poikkeamiin on äidissä, kunnes päästään oikean avun piiriin. Tästäkin keskustelusta näkee, miten vähän näistä asioista oikeasti tiedetään.

Autistiselle lapselle tulisi kertoa konkreettisia toimintatapoja sosiaalisiin tilanteisiin eli ihan ohjeita että mitä voi sanoa ja tehdä eri tilanteissa. Minusta on ihan fiksua tuoda esille syy-seuraus-suhteita eli jos teet näin niin kaverit kaikkoaa ja jos teet näin niin kaverit säilyy.

Oman aistiyliherkän tytön kanssa on toiminut kun olen ohjannut kiukuttelemaan mieluummin kotona meille vanhemmille kuin kavereille. Hänellä kiukkua herättää esim. vaateasiat aistiherkkyyksien vuoksi ja saattaa olla hyvin räjähdysherkkä, jos jokin vaate tuntuu epämiellyttävältä. Eihän ne kaverit sellaista ymmärrä. Toivon kovasti että hänen aivot kehittyisivät ja herkkyydet helpottaisivat niin arkikin olisi helpompaa. Aistiherkän lapsen kanssa ihan aamutoimet kuormittaa (hampaiden pesu, hiusten harjaus, vaatteiden pukeminen) ja kyllä, on raskasta vanhemmille kun tavalliset asiat, joita on pakko toistaa joka päivä, tuottavat lapselle aistikuormaa.

Ylipäänsä näiden Nepsy-lasten kanssa tarvitaan ennen kaikkea joustavuutta aikuiselta. Jos aikuinen heittäytyy joustamattomaksi niin silloin nepsyn kanssa ei pärjää. Tavanomaiset kasvatuskeinot saa myös heittää romukoppaan, koska ne eivät nepsyille toimi.

Autistiset piirteet on hankalat. Itse olen jo siinä vaiheessa etten puhu enää vaikeuksista. Lapsi on nyt 20 vuotta ja asuu kotona.

Kehitysvamma ja autistiset piirteet.

En halua edes muistella mennyttä tai puhua siitä.

Varmasti äidin syyllistäminen on pahinta ja kun sivalletaan ettei osaa kasvattaa. Se muiden äitien syyllistäminen. Oikeasti vanhemmat jotka jotenkin pärjää näiden lasten kanssa ovat taitavia eikä huonoja kasvattajia.

Sitä vähemmän saa kuraa päälleen kun on vaan hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Autistiselle lapselle tulisi kertoa konkreettisia toimintatapoja sosiaalisiin tilanteisiin eli ihan ohjeita että mitä voi sanoa ja tehdä eri tilanteissa. Minusta on ihan fiksua tuoda esille syy-seuraus-suhteita eli jos teet näin niin kaverit kaikkoaa ja jos teet näin niin kaverit säilyy.

Oman aistiyliherkän tytön kanssa on toiminut kun olen ohjannut kiukuttelemaan mieluummin kotona meille vanhemmille kuin kavereille. Hänellä kiukkua herättää esim. vaateasiat aistiherkkyyksien vuoksi ja saattaa olla hyvin räjähdysherkkä, jos jokin vaate tuntuu epämiellyttävältä. Eihän ne kaverit sellaista ymmärrä. Toivon kovasti että hänen aivot kehittyisivät ja herkkyydet helpottaisivat niin arkikin olisi helpompaa. Aistiherkän lapsen kanssa ihan aamutoimet kuormittaa (hampaiden pesu, hiusten harjaus, vaatteiden pukeminen) ja kyllä, on raskasta vanhemmille kun tavalliset asiat, joita on pakko toistaa joka päivä, tuottavat lapselle aistikuormaa.

Ylipäänsä näiden Nepsy-lasten kanssa tarvitaan ennen kaikkea joustavuutta aikuiselta. Jos aikuinen heittäytyy joustamattomaksi niin silloin nepsyn kanssa ei pärjää. Tavanomaiset kasvatuskeinot saa myös heittää romukoppaan, koska ne eivät nepsyille toimi.

Juuri tämä että on joustettava ja jos et jousta niin varma raivokohtaus. Vielä jos joku päsmäri neuvoo miten lapsia kasvatetaan.

Kun lapsi on kysynyt miksei kukaan halua olla hänen kaverinsa, olen kertonut, että se johtuu hänen käytöksestään. Siihen käytökseensä hän tarvitsee apua ja sitä on hankittu ja saatu.

Olen pitänyt lapsen ajan tasalla siitä miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin pitkällä aikavälillä. Lapsi itse valitti siitä, ettei tiedä miten käyttäytyä ja mitä mistäkin käytöksestä seuraa. Yhtälailla olen kertonut hänen edistymisestään ja vahvuuksistaan. Hän on lopettanut sen väkinäisen yrittämisen, on saanut itsetuntemusta ja ymmärrystä omasta luonteestaan. Hän on nykyään hyvällä tavalla ylpeä itsestään.