Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”

Mielestäni jälleen yksi esimerkki siitä, ettei nykyisessä terveydenhuollossa saa tarpeeksi apua.. Ja varsinkin tyttölapset eivät saa tarpeeksi ajoissa diagnooseja.

Ei kai autismi selitä yksin tuota käytöstä? 

Nämä ovat kyllä sellaisia asioita, että näistä ei paljoa puhuta. Se on sen "häpeä", jonka kohdalle sattuu. Muistan kun kävimme leikkipuistossa ja siellä oli yksi lapsi, joka käyttäytyi todella aggressiivisesti. Äidillään oli itku silmässä, vaikka hän kyllä yritti kaikin keinoin hillitä sitä. Lopulta kävi niin kuin noillekin, että eivät enää tulleet koko puistoon. 

Kyllä autismi tuon selittää..

Vierailija kirjoitti:

Kyllä autismi tuon selittää..

Jaa, voi olla. Ihmetyttää vaan tuo aggressiivisuus ja se, että huutelee ja mellastaa vieraissakin. Yleensä nuo autistit toljottavat hiljaa omissa oloissaan.

Kamala lapsi.

Ei diagnoosi sitä poista, vaikka selittääkin.

Voimia.

Semmoista se on, ei elämässä oikein ole takuita mistään. Valtaosa asioista on haaveissa kivempia kuin todellisuudessa. Onneksi työkaveri läksytti ja avasi silmäni tämän suhteen jo parinkympin alkupuolella. Ja sen jälkeen vielä elämä läksytti. Nykyään olen aika varovainen sen suhteen mitä toivon ja haluan.

Olen kyllästynyt ihan kaikkeen jonka otsikossa joku ”särkee sydämen”. Anglismi, kopioitu ja kulunut fraasi englanninkielisestä mediasta. Keksikää jotain muuta.

Voi olla mukana myös pers.häiriö.

Surullista.

Tuli mieleen kirja Nancystä, äidin kirjoittama. Deborah Spungen on äiti. Tässä pätkä artikkelista:

”If you believe Deborah Spungen’s memoir (the Spungen family declined to be interviewed for this article), Nancy devoted her life to pissing people off. Born in 1958 and raised in the Philadelphia suburbs, she was difficult from birth: impossible to console, prone to tantrums, hostile, insatiable, demanding, and a bully to her younger sister and brother. “A 7-year-old ran our household,” Deborah writes. “When she wanted something, no matter how big or small, she hollered and screamed and backed us into a corner until we were the ones to back down. We gave in to her. Why? Because there was absolutely no peace in the house until she got what she wanted.” When she was a bit older, Nancy attacked her mother with a hammer. The family brought her to a succession of doctors, psychologists, and clinics; at 11, she was diagnosed with schizophrenia, although Deborah says the doctor didn’t disclose the diagnosis to the family. ”

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllästynyt ihan kaikkeen jonka otsikossa joku ”särkee sydämen”. Anglismi, kopioitu ja kulunut fraasi englanninkielisestä mediasta. Keksikää jotain muuta.

Taidat olla autisti kun tuollaiseen tartut tällaisessa aiheessa?

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen kirja Nancystä, äidin kirjoittama. Deborah Spungen on äiti. Tässä pätkä artikkelista:

”If you believe Deborah Spungen’s memoir (the Spungen family declined to be interviewed for this article), Nancy devoted her life to pissing people off. Born in 1958 and raised in the Philadelphia suburbs, she was difficult from birth: impossible to console, prone to tantrums, hostile, insatiable, demanding, and a bully to her younger sister and brother. “A 7-year-old ran our household,” Deborah writes. “When she wanted something, no matter how big or small, she hollered and screamed and backed us into a corner until we were the ones to back down. We gave in to her. Why? Because there was absolutely no peace in the house until she got what she wanted.” When she was a bit older, Nancy attacked her mother with a hammer. The family brought her to a succession of doctors, psychologists, and clinics; at 11, she was diagnosed with schizophrenia, although Deborah says the doctor didn’t disclose the diagnosis to the family. ”

Hassua, ihan täysin sama tuli mieleen. Se oli raskas kirja lukea. Nancy oli todella sekaisin, mikä lie olisi ollut oikea diagnoosi. Skitsofreniaan en usko.

Minullekkin tuli Nancy mieleen tästä tytöstä.

Okei... olen vain maallikko teiniäiti, mutta aika autistiltahan tuo kuulosti minustakin paljon ennen yksityisen lääkärin lausuntoa... mutta oliko kuitenkin keksitty juttu? kuka tarjoaa tuollaiselle lapselle ei-makaroni-vaan...MAKSAlaatikkoa?

Vierailija kirjoitti:

Voi olla mukana myös pers.häiriö.

Surullista.

Todennäköisesti näin. Juttu päättyi kovin toiveikkaiseen fiilikseen yksityisen lääkärin avusta, mutta tosiasia on ettei sekään ihmeitä voi. Onneksi poika on normaali. Tytön murrosiästä tulee täydellinen helvetti kaikille ja päättynee huostaukseen.

Menisi kyllä järki, jos omasta lapsesta tulisi tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Menisi kyllä järki, jos omasta lapsesta tulisi tuollainen.

Sanopa muuta. Minulla on ollut häiriintynyt koira, josta ei tullut kunnollista vaikka sitä koulutettiin ihan helvetin tarkasti. Siinäkin meni jo hermot niin pahasti, että en tiedä miten pää kestäisi jos lapsi olisi sekaisin.

Samanlailla se äiti oli miettinyt lapsiperhearjen toisen laiseksi mitä se sitten olikaan. Kuten tyttärensäkin tilanteissa.

Sitä paitsi, autismi on perityvä ominaisuus. Uskon että arvio vuorovaikutusongelmasta pitää myös paikkaansa, varsinaisen diagnoosin lisäksi.

Kuulostaa aivan järkyttävän rankalta elämältä!

Toivottavasti tyttö hyötyisi hoidosta ja lääkityksestä. Suhtaudun kovin skeptisesti mielialalääkkeiden syöttämisestä lapsille, mutta tuo jutun tyttö todella tarvitsee jotain muutakin apua, kuin vain "terveelliset elämäntavat ja turvalliset rutiinit".

Tuo tyttö on kuin minä. Tutkittu, tutkittu ja tutkittu. Tutkimusrumba alkoi jo vauvaiässä, kun huusin koko ajan enkä nukkunut. Eka asperger-epäily 6-vuotiaana koulukypsyystesteissä, ei diagnoosia koska osasin katsoa silmiin. Teininä jouduin osastolle itsetuhoisuuden vuoksi. Tuolloinkin mulla epäiltiin aspergeria ja en ymmärrä miksi sitä diagnoosia ei mulle asetettu. Se olisi pelastanut mut ja perheeni niin monilta hirveiltä asioilta. Me naiset ollaan väliinputoajia ihan jokaisella elämän osa-alueella. Lääketiede on tehty miehiä varten. 

Ei siis diagnoosia vieläkään ja ikää 30... Viime vuonna tuli sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosi, olen kuulemma vanhempieni pilaama. Työelämässä en ole ollut päivääkään, kuten arvata saattaa.