Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kellekään muulle tullut "yllätyksenä" se, että nelikymppisenä on jo aika vanha?
15.04.2022 |
Jotenkin olin kuvitellut, että nelikymppinen on vähän kuin kolmekymppinen samaan tapaan kuin kolmekymppisenä olin kuin kaksikymppinen. Luulin, että kyse on lähinnä asenteesta. Mutta nyt nelikymppisenä olen vähän järkyttynyt ensinnäkin siitä, että fyysisiä vanhenemisen merkkejä alkaa jo oikeasti tulla: hiukset harmaantuvat, väsyn helpommin, ja lukulasienkin tarpeesta tulevaisuudessa tuntuu jo viitteitä.
Pahinta on kuitenkin se, että joissakin asioissa tuntuu juna jo menneen. On joitakin harrastuksia, joista olen ollut aina kiinnostunut, kuten tietyt liikuntatunnit, mutta en jostain syystä ole aloittanut (rahasyistä tai niitä tunteja ei ole ollut paikkakunnallani), ja nyt olen tajunnut että niillä tunneilla käyvät vain nuoret ja nyt olisin siellä kuin mummo päiväkodissa. Lisäksi olen kauhukseni huomannut, että uusien asioiden oppiminen on vaikeutunut – en olisi ikinä uskonut tätä omalle kohdalleni. En ollut tajunnut, että jotkut asiat olisi vain pitänyt ymmärtää tehdä aiemmin.
En edes tiedä, miten voin olla jo yli nelikymppinen. Jotenkin en ole pysynyt ollenkaan ikävuosieni karttumisen perässä. Vuodet ovat menneet niin nopeasti, etten tunnista itseäni lainkaan ikäni numeroista.
Kaipaisin tähän vertaistukea enkä irvailua tai ilmoituksia siitä, että te kaikki muut olette edelleen freesejä ja nuorekkaita ja taitavia ja teitä luullaan aina 20-vuotiaiden lastenne pikkusiskoiksi.
Kommentit (129)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ollenkaan samanlaisia kokemuksia. Onko sinulla ap joku tarve taas lytätä muita keski-ikäisiä naisia niin kuin täällä on tapana? Että tajutkaa nyt, kuinka vanhoja olette, ette saa elää niin kuin haluatte?
Sanoinko jotain tuon tapaista? Kerroin omista tuntemuksistani ja kysyin, onko muilla samanlaisia. Onnittelen, ettei sinulla ole. Eikä ole ilmeisesti kenelläkään muullakaan. Tästä lähin poden ikäkriisiäni yksin ja hiljaa omassa päässäni.
ap
No otsikossa väitit, että nelikymppisenä on jo ”aika vanha”. Olisit iloinen, että olet elossa ja terve (?). Nekään eivät ole itsestäänselviä asioita kenellekään. Jos elät vaikka kahdeksankymppiseksi, on sinulle vielä monta vuosikymmentä aikaa velloa ikäkriisissäsi ja tuntea itsesi vanhaksi. Älä kuitenkaan vedä muita siihen mukaan.
Olet oikeassa, muotoilin otsikon kehnosti. Pahoitteluni siitä. Tarkoitukseni oli edelleen avautua omista tuntemuksistani, mutta näköjään aihe on tabu. Pitäisi vain olla sinut ikääntymisensä kanssa niin kuin kaikki muutkin. Jos ei ole, se katsotaaan hyökkäykseksi muiden ikääntymistapoja kohtaan.
ap
🤷 On ihan ok kriisillä. Se, että keskusteluun vastaa he, ketkä ovat sinut itsensä ja ikääntymisensa kanssa niin ei tee asiasta tabua.
Ap kyllä aloituksessaan selvästi sanoi kaipaavansa vertaistukea eikä irvailua tai muiden kokemuksia kuinka ovat supernuorekkaita yms.
Miksi hyvää vertaistukea ei olisi hieman vanhemman naisen kertomus, että ikävuodet 40-50 ovat naisen elämässä oikeasti kaikkein parasta aikaa. Ei kaksikymppisen epävarmuutta siitä, saako elämässä sen, mitä haluaa, ei kolmikymppisen vauvan kanssa valvottuja öitä ja tiukkaa elämää työn ja pikkulapsielämän paineessa, vaan aikuisen hyvin toimeentulevan ja vielä ihan hyväkuntoisen ihmisen elämää. Työssä on siinä asemassa, että voi jo aika hyvin pitää puolensa, ja osaa hommansa, ja tosiaan, sen kuin vain aloitat urheilun. Se sopii vielä nelikymppiselle oikein hyvin.
Mitä ihmeen vertaistukea olisi sanoa, että niin se varmaan on, olet vain vanha.
No, se riippuu siitäkin onko elämä mennyt perinteisen kaavan mukaan vai ei. Itse en ole hyvin toimeentuleva, kädestä suuhun elän, pieni palkka. En ole epävarma siitä saanko elämässä mitä haluan, alan olla jo varma etten saa. Urheilulajitkin ovat rajattuja. Lonkat pitäisi leikata, kivut ovat jatkuvat. Mutta leikkaukseen olen liian nuori, kuulemma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ollenkaan samanlaisia kokemuksia. Onko sinulla ap joku tarve taas lytätä muita keski-ikäisiä naisia niin kuin täällä on tapana? Että tajutkaa nyt, kuinka vanhoja olette, ette saa elää niin kuin haluatte?
Sanoinko jotain tuon tapaista? Kerroin omista tuntemuksistani ja kysyin, onko muilla samanlaisia. Onnittelen, ettei sinulla ole. Eikä ole ilmeisesti kenelläkään muullakaan. Tästä lähin poden ikäkriisiäni yksin ja hiljaa omassa päässäni.
ap
No otsikossa väitit, että nelikymppisenä on jo ”aika vanha”. Olisit iloinen, että olet elossa ja terve (?). Nekään eivät ole itsestäänselviä asioita kenellekään. Jos elät vaikka kahdeksankymppiseksi, on sinulle vielä monta vuosikymmentä aikaa velloa ikäkriisissäsi ja tuntea itsesi vanhaksi. Älä kuitenkaan vedä muita siihen mukaan.
Olet oikeassa, muotoilin otsikon kehnosti. Pahoitteluni siitä. Tarkoitukseni oli edelleen avautua omista tuntemuksistani, mutta näköjään aihe on tabu. Pitäisi vain olla sinut ikääntymisensä kanssa niin kuin kaikki muutkin. Jos ei ole, se katsotaaan hyökkäykseksi muiden ikääntymistapoja kohtaan.
ap
🤷 On ihan ok kriisillä. Se, että keskusteluun vastaa he, ketkä ovat sinut itsensä ja ikääntymisensa kanssa niin ei tee asiasta tabua.
Ap kyllä aloituksessaan selvästi sanoi kaipaavansa vertaistukea eikä irvailua tai muiden kokemuksia kuinka ovat supernuorekkaita yms.
Miksi hyvää vertaistukea ei olisi hieman vanhemman naisen kertomus, että ikävuodet 40-50 ovat naisen elämässä oikeasti kaikkein parasta aikaa. Ei kaksikymppisen epävarmuutta siitä, saako elämässä sen, mitä haluaa, ei kolmikymppisen vauvan kanssa valvottuja öitä ja tiukkaa elämää työn ja pikkulapsielämän paineessa, vaan aikuisen hyvin toimeentulevan ja vielä ihan hyväkuntoisen ihmisen elämää. Työssä on siinä asemassa, että voi jo aika hyvin pitää puolensa, ja osaa hommansa, ja tosiaan, sen kuin vain aloitat urheilun. Se sopii vielä nelikymppiselle oikein hyvin.
Mitä ihmeen vertaistukea olisi sanoa, että niin se varmaan on, olet vain vanha.
No, se riippuu siitäkin onko elämä mennyt perinteisen kaavan mukaan vai ei. Itse en ole hyvin toimeentuleva, kädestä suuhun elän, pieni palkka. En ole epävarma siitä saanko elämässä mitä haluan, alan olla jo varma etten saa. Urheilulajitkin ovat rajattuja. Lonkat pitäisi leikata, kivut ovat jatkuvat. Mutta leikkaukseen olen liian nuori, kuulemma.
Joo, olen pahoillani, tuo oli tietenkin hyväosainen näkökulmasta kirjoitettu teksti. Hyväosaisuuteni tajusin myös lukiessani vastausta, missä puhuttiin fyysisen työn vaikutuksista kroppaan. Sitähän ei meillä kaikilla tietenkään ole. Itselleni yli 40-vuotiaana vuodet ovat olleet todella hyviä. Ei tietenkään ole kaikille. Mutta uskon, että ne voivat olla ainakin kohtuullisen hyviä myös monille muille.
Ei. Mä olin nelikymppisenä vielä tosi freesi ja hyvässä kunnossa kaikin puolin.
Nyt 50+ alkaa jo tuntua vähän vanhalle.
Minä olin nelikymppisenä parhaimmillani. Kauniimpi ja viisaampi kuin nuorena.
Nyt kun 55 lähenee, niin alan rupsahtaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi sentään. Ajatteleppas siitä neljästäkympistä vielä 18 vuotta eteenpäin jolloin olet 58v niinkuin minä....enkä tunne itseäni yhtään "vanhaksi". Kannattaisi lopettaa sellaisen asian vatvominen ja sureminen jolle ei voi mitään, ja muistaa elää siinä välissä...ennenkuin on liian myöhäistä.
Nou hätä, jos on vain ulkonäkö paineita. Mulle tuli myös jossain vaiheessa elämää, että ne rypyt ym. Mutta kiitä itseäsi sisäisesti, että olet vanhentunut arvokkaasti, siis sisäisesti ja olet oppinut monia asioita, vaikka yhteiskunta ei niitä arvosta. Kukaan ei oikeasti tykkää ihmisistä, joilla vain hyvä ulkonäkö. Jollain meistä on vain sellainen hyvä magneetti, joka vetää puoleensa iästä ja rypyistä huolimatta. Toki monet ovat sitä syntyjään, mutta tähänkin voi oppia. Toki en itse ole sellainen magneetti, josta puhun. Mutta sisäinen rauha tullut, etten enää jaksa välittää jostain ulkonäkö paineista. Tämän ulkonäön keksivät ne kauppiaat, jotka haluaa kaupitella tuotteitaan, että pitäisi mukamas olla ikuisesti nuoren näköinen, siis lisää rahaa vain huuhaa törkykauppaan. Jossa ihmisten sisäistä kauneutta ei enää arvosteta. Joten hanskat käteen ja ole sellainen kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elintavat. Tupoiva, liikunta harrastamaton vanhenee 1,5-kertaisella nopeudella. Eli nelikymppisellä voi olla reippaasti yli viisikymppisen kroppa. Hyvillä elintavoilla ollut voi mennä kolmekymppisestä vielä 45-vuotiaana.
Naisen parasta ennen -päivämäärä menee umpeen silloin kun neljäkymppiä pamahtaa mittariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä nyt nelikymppisenä viimeistään huomaan, että ei voi laiminlyödä terveyttään samalla tavalla kuin nuorena. Kaikki kostautuu heti. Edes juopotella ei voi enää noin vaan ja kirmata aamukrapulassa töihin, nykyään krapula kestää koko päivän ja vielä seuraavanakin päivänä on huono olo. Ja jos pidän jonkun mättöviikonlopun, turpoan niin että oikein pelästyn peilikuvaani. Muutenkin lihoan helpommin, eikä meinaa millään saada enää kiloja karistettua! Laihduttaminen oli nuorena tosi helppoa ja nopeaa, nyt se ei enää samoilla ohjeilla menekään yhtä sujuvasti.
Sitten iho. Ei se mulle tullut yllätyksenä että ryppyjä tulee, mutta kun iho kuivuu. Kaikkialta. Ei minulla ollut sellaisia ongelmia nuorena. Limakalvot myös, silmät kuivuu ja joutuu käyttämään silmätippoja.
Kaikenlaista "pientä kivaa" on tullut iän myötä, mutta on jotain asioita mennyt parempaankin päin. Migreenit ovat laantuneet iän myötä, kuukautiskivut loppuneet lähes kokonaan ja saan unen päästä kiinni helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Naisen parasta ennen -päivämäärä menee umpeen silloin kun neljäkymppiä pamahtaa mittariin.
Mutta kun nelikymppisenä olossa on se juuri parasta, ettei vähempää voisi kiinnostaa, mikä on jonkun random-miehen mielipide. Omaa miestä tuntuu kiinnostavan vielä viisikymppinenkin nainen, mutta sekään ei minun ihmisarvoani määritä. Naiset kun ovat ihmisiä, eivät mitään miesten hyödykkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisen parasta ennen -päivämäärä menee umpeen silloin kun neljäkymppiä pamahtaa mittariin.
Ai eikö se ollutkaan 25v? Ollaanpas sitä nyt armollisia.
Itselläni olen huomannut saman, että täysin vastoin oletuksia olenkin "paikoilleen hidastunut inhorealistinen keski-ikäinen" enkä enää todellakaan enää mikään energinen innostuja ja tekijä-liikkuja. Luonto ja eläimet ja vanhat talot sekä antiikki kyllä kiinnostaa! :)
Muutos on ollut todella dramaattinen 10 vuodessa (olen 39). Noin 35 jälkeen oli selkein muutos, ja tuolloin myös vartalo muuttui yhdessä keväässä (ei yhtään huonommaksi, mutta rasvaa on nyt ihan eri tavalla - olin aiemmin aina tahtomattani "tikkulaiha"). Ikä näkyy ja tuntuu fyysisesti sekä kuolemanpelkona - on ihan KAIKKI ne tyypilliset kliseet, joiden luulin tulevan vasta myöhemmin.
Vielä vähän päälle kolmikymppisenä jaksoin olla aina niin kiinnostunut ihmisistä ja innostua ties mistä, vaihtaa suuntaa, aina vaan kokeilla ja yrittää. Unelmia ja tavoitteita oli paljon. Kova liikkumisen tarve, nyt hyvä jos käsiä jaksaa liikuttaa :D.
Oli kauhea tarve menestyä ja miellyttää, ihmiset eivät ärsyttäneet ja aiheuttaneet toivottomuutta niin massiivisesti kuin nyt. Se vaan oli niin kauhean motivoivaa kaikki se sosiaalinen...!
Taaksepäin ajatellen olin aivan liian paljon muilta sietävä, naiivi ja miellyttämishaluinen. Miksi ihmeessä sitä k*sipäitä miellytti...!?
Nykyisin täräytän paheksuvat ajatukset nopeasti ja olen itseriittoisempi, tarkemmin sanottuna kyyninen... :) Sitä erottelee nyt hyvät ja pahat paljon kriittisemmin.
En kauheasti elättele enää toivoa uudesta romanttisesta hullaantumisesta. En näe, miten se tässä realismissa tapahtuisi! Vielä vähemmän kyllä kiinnostaa mikään toisen sietäminen "järkisuhteessa".
Nyt olen sellainen 100 % kliseinen puutarhasta haaveileva keski-ikäinen, jonka ero 10 vuoden takaiseen citymenijään on kuin yö ja päivä. En todellakaan palaisi entiseen minääni miellyttämään kaikenmaailman tolloja ja naiiviuteen, vaikka joskus surenkin sen valtavan innostuksen ja energian loppua. Jostain syystä kuvittelin säilyväni sisäisesti suurin piirtein samana, mutta ei ihme, sillä eihän näitä keski-iän muutoksia niin kauheasti kaduilla huudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi olen tehnyt lapset, sillä siihen tuntisin olevani liian vanha nyt 39-vuotiaana. Paljon muita asioita ei kyllä tule mieleen, mitkä ei tässä iässä onnistuisi. Tankotanssin, käyn salilla, juoksen, teen kolmatta yliopistotutkintoani ja kognitiiviset kyvyt tuntuu olevan parhaimmillaan ja urakehitys on nyt hienolla mallilla. Aineenvaihdunta on kyllä hidastunut ja nyt joutuu syömään järkevämmin ja liikkumaan enemmän kuin 20 vuotta sitten, että painoa ei kerry. Ryppyjä ei juurikaan, ehkä aivan vähän huomaamattomia juonteita, mutta leukalinjassa huomaan muutoksen, että ei ole enää sellainen selkeä kuin ennen. Hyvä ikä, tykkään kovasti. Isot plussat ja pienet miinukset.
En tuntenut itseäni ollenkaan vanhaksi nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Nojaa... olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin 90% parikymppisistä. Rahaa on satakertaisesti heihin nähden ja älykään ei ole vielä hidastunut. En ymmärrä miksi kokisin alemmuutta jotain pojanraakileita kohtaan.
M44
Yritäks sä kiihotta mua...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin köyhyys vanhentaa..
Olen yli 50 vuotias hoikka kaunis nainen.
Tilillä 400 000 eur.
Loma jenkkeihin varattu kera urheiluauton , rokkifestarin ja sviitin.
Olen pahoillani että sait huonot kortit:(
Miksi alapeukut täysin asialliseen kommenttiin.
Olen huonosta kodista, jossa minua lyötiin ja pidettiin nälässä
N50V
Jatkan vielä
Isäni superälykäs mies nai äitini pelkän ulkonäön perusteella
Kun isäni kuoli hyvin nuorena..äitini lakkasi ra.kastamasta minua.
Geeniloton avulla pystyin tekemään luokkanousun.
Olen edelleen hyvin kaunis vaikka vanha olenkin, äly auttoi yritykseni perustamisessa.
mikäköhän isällesi tuli että kuoli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisen parasta ennen -päivämäärä menee umpeen silloin kun neljäkymppiä pamahtaa mittariin.
Ai eikö se ollutkaan 25v? Ollaanpas sitä nyt armollisia.
Silloin kun minä olin nuori, sanottiin ihan yleisesti, että nainen on kauneimmillaan 17 vuotiaana. Ja parasta ennen päiväys oli 25, kolmekymppinen oli jo ihan jätekamaa. Kiva tietää, että nykyään on vasta nelikymppinen on jätettä. Tosin ei se asia voisi enää vähempää kiinnostaa. Sehän ikääntymisessä on hienoa, ettei enää kiinnosta mitä muut ihmiset itsestä ajattelee. Nuorena oli esimerkiksi ystävien ja työkavereiden mielipiteet itsestä ja omasta elämäntyylistä elintärkeitä. Sitten sitä muokkaili itseään kelpaavammaksi. Nyt ei vois vähempää kiinnostaa. Kunhan on itse omaan elämäänsä tyytyväinen, muilla ei ole väliä koska muut valittaa AINA, teet mitä tahansa elämänratkaisuja niin koskaan et miellytä kaikkia. Tässä kohtaa elämää on tarpeeki, jos edes yhtä ihmistä onnistuu jotenkin miellyttämään, ihan vain olemalla oma itsensä.
En koe olevani vanha. Elän elämäni parasta aikaa, kuntoilen paljon ja jaksan myös henkisesti hyvin.
Ikää mulla on 43v. Elämä on valintoja, kaikkeen voi vaikuttaa tekemillään valinnoilla.
Liikunta auttaa tosiaankin jaksamaan, ei väsytä, kannattaa syödä terveellisesti jne.
Mutta jos antaa itsensä lässähtää, niin se on ihan oma syy. N43
Alue: Aihe vapaa
Miksi pitäisi surra jotain niin irrelevanttia asiaa kuin ihmisen ikää, joka oli meillä kaikilla eilen päivän vähemmän kuin tänään, mutta huomenna yhden enemmän?