Lue keskustelun säännöt.
Nepsylapsi on jankuttanut vasta kuusi tuntia että pikkuveljen pitää hakea limsaa kaupasta
14.04.2022 |
Ikää 12 vuotta. Aina välillä kun sanon että menee itse hakemaan ja vie samalla roskat niin huutaa, vaikeroi ja kiroilee, paiskoo ovia.. Sitten hetken rauhoittuminen ja jankutus alkaa alusta. Tätä samaa rataa mennyt tosiaan kuusi tuntia! Elämä on melkoista paskaa. Aamulla pitäisi mennä töihin, ja tiedän että lapsen päähän jäänyt pakkomielle toistuu ainakin sinne klo 2 yöllä asti.
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa sitä limsaa sillä nyt on pääsiäinen ja kiitos herkkuja. Meillä on kehitysvammainen poika niin en kyllä tekisi tuosta ongelmaa.
Mies kuskasi juuri kuopuksen hakemaan subia. Kuopuskin jo 18 vuotta.Kehitysvammaisia nämä nepsytkin ovat. Hieno termi ei vie pois sitä tosiasiaa että niillä on aivovamma.
Sulla menee nyt sekaisin ihan kaikki termit. Jospa olisit hiljaa kun et mitään tiedä? Paitsi että olet nolo, haukut kaikkia. 🤮🤡
Kaikki tietävät että jos ei ymmärrä puhetta, henkilö on vammainen. Ei se hiljaa olemalla muuksi muutu.
Jos ihan aloitat niiden määritlemien opiskelusta? Joskus ei kannata näyttää omaa tyhmyyttään edes anonyymisti.
Kyllä, kyllä. Kehityshäiriöstähän Autismiliittokin puhuu. Vamma ja häiriö on sama asia: kummastakaan ei parane. Kehityshäiriö on tietysti kehityksen häriintymistä, jolloin vanhempienkaan osuutta asiantilaan ei voida sulkea pois…
Ymmärrän toki että teitä nepsyn vanhempia lohdutetaan käyttämällä vammasta kiertoilmaisuja.
Kun puhut kehitysvammaisesta ja aivovammaisesta kehityshäiriön synonyymina, olet vain yksinkertaisesti väärässä. En ole nepsyn vanhempi, en edes kehitysvammaisen vanhempi, olen ihminen, joka ei voi ymmärtää ihmisen tarvetta lutätä kaikkia vaikka itse on sosiaalisesti noin rajoittunut.
Kyllä, vammainen on jalkavammainenkin, silti sulle ei tulisi mieleenkään sanoa häntä kehitysvammaiseksi.
Kehityshäiriö ja kehitysvamma ovat synonyymejä. Se mitä sinulle tulee mieleen, on sinun asiasi ja ongelmasi. Ei se minua haukkumalla miksikään muutu.
Kyllä se on sun ongelmasi ettet tiedä eroa. Sori
Tai että eroa ei ole ja vamma näkyy ja kuuluu.
Lopeta jo, olet aikoja sitten jäänyt housut nilkoissa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa sitä limsaa sillä nyt on pääsiäinen ja kiitos herkkuja. Meillä on kehitysvammainen poika niin en kyllä tekisi tuosta ongelmaa.
Mies kuskasi juuri kuopuksen hakemaan subia. Kuopuskin jo 18 vuotta.Kehitysvammaisia nämä nepsytkin ovat. Hieno termi ei vie pois sitä tosiasiaa että niillä on aivovamma.
Sulla menee nyt sekaisin ihan kaikki termit. Jospa olisit hiljaa kun et mitään tiedä? Paitsi että olet nolo, haukut kaikkia. 🤮🤡
Kaikki tietävät että jos ei ymmärrä puhetta, henkilö on vammainen. Ei se hiljaa olemalla muuksi muutu.
Jos ihan aloitat niiden määritlemien opiskelusta? Joskus ei kannata näyttää omaa tyhmyyttään edes anonyymisti.
Kyllä, kyllä. Kehityshäiriöstähän Autismiliittokin puhuu. Vamma ja häiriö on sama asia: kummastakaan ei parane. Kehityshäiriö on tietysti kehityksen häriintymistä, jolloin vanhempienkaan osuutta asiantilaan ei voida sulkea pois…
Ymmärrän toki että teitä nepsyn vanhempia lohdutetaan käyttämällä vammasta kiertoilmaisuja.
Kun puhut kehitysvammaisesta ja aivovammaisesta kehityshäiriön synonyymina, olet vain yksinkertaisesti väärässä. En ole nepsyn vanhempi, en edes kehitysvammaisen vanhempi, olen ihminen, joka ei voi ymmärtää ihmisen tarvetta lutätä kaikkia vaikka itse on sosiaalisesti noin rajoittunut.
Kyllä, vammainen on jalkavammainenkin, silti sulle ei tulisi mieleenkään sanoa häntä kehitysvammaiseksi.
Kehityshäiriö ja kehitysvamma ovat synonyymejä. Se mitä sinulle tulee mieleen, on sinun asiasi ja ongelmasi. Ei se minua haukkumalla miksikään muutu.
Kyllä se on sun ongelmasi ettet tiedä eroa. Sori
Tai että eroa ei ole ja vamma näkyy ja kuuluu.
Tajuatko edes miten pihalla olet? Mä melkein toivon, että sun vanhemmistasi tai puolisostasi tai lapsistasi joku saa aivovamman, ehkä sit toi sun sairas tarve aukoa päätösi helpottaa.
Tuosta tulikin mieleen että nämä pahimmat av-jankkaajat lienevät nepsyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa sitä limsaa sillä nyt on pääsiäinen ja kiitos herkkuja. Meillä on kehitysvammainen poika niin en kyllä tekisi tuosta ongelmaa.
Mies kuskasi juuri kuopuksen hakemaan subia. Kuopuskin jo 18 vuotta.Kehitysvammaisia nämä nepsytkin ovat. Hieno termi ei vie pois sitä tosiasiaa että niillä on aivovamma.
Sulla menee nyt sekaisin ihan kaikki termit. Jospa olisit hiljaa kun et mitään tiedä? Paitsi että olet nolo, haukut kaikkia. 🤮🤡
Kaikki tietävät että jos ei ymmärrä puhetta, henkilö on vammainen. Ei se hiljaa olemalla muuksi muutu.
Jos ihan aloitat niiden määritlemien opiskelusta? Joskus ei kannata näyttää omaa tyhmyyttään edes anonyymisti.
Kyllä, kyllä. Kehityshäiriöstähän Autismiliittokin puhuu. Vamma ja häiriö on sama asia: kummastakaan ei parane. Kehityshäiriö on tietysti kehityksen häriintymistä, jolloin vanhempienkaan osuutta asiantilaan ei voida sulkea pois…
Ymmärrän toki että teitä nepsyn vanhempia lohdutetaan käyttämällä vammasta kiertoilmaisuja.
Kun puhut kehitysvammaisesta ja aivovammaisesta kehityshäiriön synonyymina, olet vain yksinkertaisesti väärässä. En ole nepsyn vanhempi, en edes kehitysvammaisen vanhempi, olen ihminen, joka ei voi ymmärtää ihmisen tarvetta lutätä kaikkia vaikka itse on sosiaalisesti noin rajoittunut.
Kyllä, vammainen on jalkavammainenkin, silti sulle ei tulisi mieleenkään sanoa häntä kehitysvammaiseksi.
Kehityshäiriö ja kehitysvamma ovat synonyymejä. Se mitä sinulle tulee mieleen, on sinun asiasi ja ongelmasi. Ei se minua haukkumalla miksikään muutu.
Kyllä se on sun ongelmasi ettet tiedä eroa. Sori
Tai että eroa ei ole ja vamma näkyy ja kuuluu.
Tajuatko edes miten pihalla olet? Mä melkein toivon, että sun vanhemmistasi tai puolisostasi tai lapsistasi joku saa aivovamman, ehkä sit toi sun sairas tarve aukoa päätösi helpottaa.
Se vaan jankkaa, eikä edes tiedä sitä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hakekaa sitä limsaa sillä nyt on pääsiäinen ja kiitos herkkuja. Meillä on kehitysvammainen poika niin en kyllä tekisi tuosta ongelmaa.
Mies kuskasi juuri kuopuksen hakemaan subia. Kuopuskin jo 18 vuotta.Kehitysvammaisia nämä nepsytkin ovat. Hieno termi ei vie pois sitä tosiasiaa että niillä on aivovamma.
Sulla menee nyt sekaisin ihan kaikki termit. Jospa olisit hiljaa kun et mitään tiedä? Paitsi että olet nolo, haukut kaikkia. 🤮🤡
Kaikki tietävät että jos ei ymmärrä puhetta, henkilö on vammainen. Ei se hiljaa olemalla muuksi muutu.
Jos ihan aloitat niiden määritlemien opiskelusta? Joskus ei kannata näyttää omaa tyhmyyttään edes anonyymisti.
Kyllä, kyllä. Kehityshäiriöstähän Autismiliittokin puhuu. Vamma ja häiriö on sama asia: kummastakaan ei parane. Kehityshäiriö on tietysti kehityksen häriintymistä, jolloin vanhempienkaan osuutta asiantilaan ei voida sulkea pois…
Ymmärrän toki että teitä nepsyn vanhempia lohdutetaan käyttämällä vammasta kiertoilmaisuja.
Kun puhut kehitysvammaisesta ja aivovammaisesta kehityshäiriön synonyymina, olet vain yksinkertaisesti väärässä. En ole nepsyn vanhempi, en edes kehitysvammaisen vanhempi, olen ihminen, joka ei voi ymmärtää ihmisen tarvetta lutätä kaikkia vaikka itse on sosiaalisesti noin rajoittunut.
Kyllä, vammainen on jalkavammainenkin, silti sulle ei tulisi mieleenkään sanoa häntä kehitysvammaiseksi.
Kehityshäiriö ja kehitysvamma ovat synonyymejä. Se mitä sinulle tulee mieleen, on sinun asiasi ja ongelmasi. Ei se minua haukkumalla miksikään muutu.
Kehitysvamma tarkoittaa sitä, että äo on alle 70. Kehityshäiriö voi tarkoittaa muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinäkin on, että monet näistä nepsyistä ei kestä lainkaan häviämistä? Kyllähän kouluikäisen täytyisi jo ymmärtää ettei yksi ja sama ihminen aina voita. Mistä he oppivat tällaisen harhakäsityksen omasta paremmuudestaan? Onko kehuttu älykkääksi aiheetta? Tai annettu voittaa, ettei tule paha mieli?
Nämä kommentit ovat aina yhtä ihmeellisiä. Ensin puhutaan nepsy-lapsesta eli lapsesta, jolla on diagnosoitu POIKKEAVUUS suhteessa toisiin lapsiin ja saman tien hämmästellään, miten se ei olekaan kuten toiset lapset. No ei ole ei, siksi se lapsi onkin nepsy.
Onko ne siis kaikilla elämän osa-alueilla häiriintyneitä? Että on esim. tuota vajaata jankutusta ja sitten ovat 3-vuotiaan tasolla kilpailutilanteissa? Mikä heillä mahtaa olla ikätasoista?
Voi kuule se vaihtelee yksilökohtaisesti. Esim. Aspergereilla on tyypillisesti hyvin epätasainen kykyprofiili, mutta ne vahvuudet ja heikkoudet vaihtelevat täysin yksilöstä toiseen. Esim. oma Aspergerini ei ole ikinä ollut kilpailuhenkinen, eikä häviäminen jossain ole ollut mitenkään vaikeaa. Sitten taas joku toinen juttu on ollut vaikeaa, eikä siinä auta pätkääkään se, että joku kaakattaa, että "lapsi on jo x vuotta vanha, kyllähän sen jo pitää...". Entä jos ei osaa, mitä tehdään, viedään saunan taakse? Ei ne kuntoutukset ja terapiat mitään ihmeitä tee, joskus eivät auta lainkaan. Minulla on kaksi lasta, toinen AS, toinen ihan tavis, ja voin sanoa tehneeni monikymmenkertaisesti enemmän työtä AS:n eteen ja lopputulos voi silti olla huonompi kuin sen taviksen kanssa. Siinä ei auta toisten tuomarointi "kyllä nyt jo pitää sitä ja tätä" yhtään mitään.
Tuon takia onkin järkyttävää, että näitä sijoitetaan samoihin luokkiin terveiden lasten kanssa.
Riippuu kuule ihan siitä millaisia ne vaikeudet ovat. Jollain se heikkous voi olla vaikka fyysinen kömpelyys, käsittääkseni se on aika tavallistakin. Miten luulet tämän heikkouden haittaavan luokan muita oppilaita? Tai sen, että lapsi tulkitsee asiat vähän liian kirjaimellisesti (toinen tyypillinen piirre)? Oma Asperger-lapseni kävi ihan tavallisen peruskoulun joskus suuremmilla ja joskus pienemmillä vaikeuksilla, ikinä ei niin, että olisi kiusannut muita, ollut väkivaltainen tms. mitä taidat ajatella. Lopputulos on, että hän on nykyisin jo aikuinen, ihan tavallisen oloinen ihminen ja työelämässä. Jos olisi laitettu jonnekin eri luokkaan pelkän diagnoosin perusteella, ei ehkä olisi tuollainen. Toki sitten on tapauksia, joissa tarvitaan todella paljon tukea ja erityisluokka olisi hyvä, mutta kyllä nämä av:n kommentit ovat joskus kuin rodunjalostamosta.
Annoin ylänuolen sinua edeltävälle kirjoittajalle, vaikka olisin toivonut hänen käyttäneen nenttiä terveen tilalla, moni aspergerlapsi on terve, aivoihin vain laitettu erilainen käyttöjärjestelmä. Muutoin itselle on ihan sama, millä perusteilla alettaisiin tehdä muutosta, jossa aistikuormituksesta kärsivät lapset saisivat oman luokan joka kouluun. Jaottelu ei pitäisi tehdä yhden sanan perusteella, vaan yhteistyössä lapsen ja vanhempien kanssa. Päiväkoti voisi myös kertoa mielipiteensä, sujuuko seuraavat 9 vuotta tavallisessa luokassa, vai olisiko parempi kokeilla alkuun sitä pientä luokkaa. Eskariin kun pitää ensin mennä niitä ryhmätaitoja testaamaan, jos ei aikaisemmin jo ole ollut päiväkodissa.
Nykyinen kaikki samaan luokkaan -systeemi ei ole hyväksi kenellekään. Opettajat eivät ehdi opettaa kun jatkuvasti on jotain oppilaiden välillä selvitettävää tai yrittävät rauhoitella täysillä kuormitustaan huutavaa lasta. Pisa-tuloksissa näkyy lopputulos. Suomeen on turha odottaa uutta Nokiaa tällä menolla, vaikka niitä potentiaalisia seuraavia E. Muskeja löytyisi joka toisesta koulusta vähintään, joista tasapäistämällä saadaan vain luovuttaneita mt-potilaita.
Itse sain peruskoulun jokseenkin sujuvasti läpi sekaluokassa, mutta lapseni olisi hyötynyt siitä omasta luokasta ja autistilapsiin erikoistuneesta opettajasta.
Kyllä varmasti moni hyötyisi erityisluokasta, se on ihan totta. Ongelma vaan on, että jos jostain tähän löytyisikin rahoitus, niin tasan varmaan niitä luokkia ei jaettaisi sen mukaan millainen ongelma kenelläkin on, vaan kaikki sullottaisiin samaan ryhmään, joka olisi luultavasti liian suuri. Esim. oma Asperger-nuoreni kärsi kaikesta hulinasta ja metelistä ja kuormittui yli, jolloin mistään ei tullut mitään. Ja tämä tavallisella luokalla. Voisin kuvitella että erityisluokalle vilkkaita ja äänekkäitä kerääntyisi vain kahta kauheammin. Siis parastahan olisi, jos olisi pieniä erityisluokkia, jotka olisi jaettu ongelman mukaan ja tämän mukaisesti myös opettajat (autismiin, ADHD:hen jne. jne. erikoistuneet), mutta tämä taitaa olla varsin utopistinen ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä "apu" oli perhetyöntekijä joka oli selvästi tottunut piirtämään lasten kanssa ja opettamaan äideille miten valmistuu makaronilaatikko, ei käsittelemään kehitysviiveisen nepylapsen jankkauskohtausta joka uhkasi muuttua megaraivareiksi. Lapsi on nyt 13vuotias ja tunnesäätely on edelleen taaperon tasoa. Iso ja pikkusisaret 8 ja 15 vuotta ovat oppineet että kaikilla on mukavampaa kun " Aino" saa tahtonsa läpi, kyse ei ole hemmottelusta tai lempilapsesta.
Nepsylapseen ei toimi se mikä toimii normaalin lapsen kanssa. Jo ennen diagnoosia, tytön ollessa vasta muutaman vuoden ikäinen tämän kiukkukohtauksiin ei auttanut se että kaivettiin esiin joku kirja tai legopalikat ts. ohjattiin mielenkiinto muualle. Neiti repi kirjan palaksiksi ja viskoi palikat naamalle.
Miten käy sitten, kun tuo 13-vuotias on aikuinen.
Hän on tottunut saamaan tahtonsa läpi. Mitä tapahtuu, kun ei saakaan.
Tuskin aikuistuu ihan äkkiä, kun lempipuuhaa on katsoa Pipsa Possua ja paras (sekä ainut) kaveri on 8vuotias.
T. Se äiti
Kuvitelkaa tilanne: Olette huvipuistossa perheen kanssa. Aurinko paistaa, fiilis on on hyvä. Sitten 9vuotiaasi,lapsi jolla on adhd-diagnoosi (sekä luultavasti muutakin häikkää) pyytää hattaraa. Sanot että käydään ensin syömässä ja silloin räjähtää. Lapsi menee makaamaan maahan ja rääkyy kasvot tulipunaisina, kun koetatte lähestyä juoksee pois. Menee kirkumaan ja potkimaan seinää, kun lähestyt juoksee taas pois. Ihmiset tuijottavat. Lapsesi huuto kaikuu yli huvipuiston. Vanhempi lapsi, 12vuotias huutaa tuskastuneena "Vie nyt vauvalle se vi""n hattara!"
Mies saa nuoremman lapsen viimein kiinni ja vie rauhoittumaan autoon, jossa lapsi koettaa potkia ikkunan rikki ja lopulta oksentaa huutamisen takia. Esikoinen on pahalla päällä, sinulla koskee päähän.
JA KAIKKI VAIN KOSKA ET OSTANUT SITÄ HATTARAA.
Tämä on perheemme arkea. Kävelemme munakuorilla joka päivä. Annan kaikkien mielenrauhan vuoksi mielummin periksi, kuin kuuntelen kiljumista ja ikkunoiden hakkaamista. Tuntuu kuin kotona olisi pommi joka voi räjähtää milloin tahansa.
Muistan miten nuorena luin Deborah Spurgenin kirjan "Nancy", en olisi ikinä uskonut että minulla on vielä ikioma Nancy kotona!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nepsylapsi yksin kauppaan? Keksi parempi provo.
Minä, nepsyaikuinen olin tänään yksin kaupassa. Ja olen käynyt jo 7-vuotiaasta asti.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa tilanne: Olette huvipuistossa perheen kanssa. Aurinko paistaa, fiilis on on hyvä. Sitten 9vuotiaasi,lapsi jolla on adhd-diagnoosi (sekä luultavasti muutakin häikkää) pyytää hattaraa. Sanot että käydään ensin syömässä ja silloin räjähtää. Lapsi menee makaamaan maahan ja rääkyy kasvot tulipunaisina, kun koetatte lähestyä juoksee pois. Menee kirkumaan ja potkimaan seinää, kun lähestyt juoksee taas pois. Ihmiset tuijottavat. Lapsesi huuto kaikuu yli huvipuiston. Vanhempi lapsi, 12vuotias huutaa tuskastuneena "Vie nyt vauvalle se vi""n hattara!"
Mies saa nuoremman lapsen viimein kiinni ja vie rauhoittumaan autoon, jossa lapsi koettaa potkia ikkunan rikki ja lopulta oksentaa huutamisen takia. Esikoinen on pahalla päällä, sinulla koskee päähän.
JA KAIKKI VAIN KOSKA ET OSTANUT SITÄ HATTARAA.
Tämä on perheemme arkea. Kävelemme munakuorilla joka päivä. Annan kaikkien mielenrauhan vuoksi mielummin periksi, kuin kuuntelen kiljumista ja ikkunoiden hakkaamista. Tuntuu kuin kotona olisi pommi joka voi räjähtää milloin tahansa.
Muistan miten nuorena luin Deborah Spurgenin kirjan "Nancy", en olisi ikinä uskonut että minulla on vielä ikioma Nancy kotona!
Voi mikä tilanne, sisarusparka. Itse varmaan veisin nepsyn muualle hoitoon retken ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa tilanne: Olette huvipuistossa perheen kanssa. Aurinko paistaa, fiilis on on hyvä. Sitten 9vuotiaasi,lapsi jolla on adhd-diagnoosi (sekä luultavasti muutakin häikkää) pyytää hattaraa. Sanot että käydään ensin syömässä ja silloin räjähtää. Lapsi menee makaamaan maahan ja rääkyy kasvot tulipunaisina, kun koetatte lähestyä juoksee pois. Menee kirkumaan ja potkimaan seinää, kun lähestyt juoksee taas pois. Ihmiset tuijottavat. Lapsesi huuto kaikuu yli huvipuiston. Vanhempi lapsi, 12vuotias huutaa tuskastuneena "Vie nyt vauvalle se vi""n hattara!"
Mies saa nuoremman lapsen viimein kiinni ja vie rauhoittumaan autoon, jossa lapsi koettaa potkia ikkunan rikki ja lopulta oksentaa huutamisen takia. Esikoinen on pahalla päällä, sinulla koskee päähän.
JA KAIKKI VAIN KOSKA ET OSTANUT SITÄ HATTARAA.
Tämä on perheemme arkea. Kävelemme munakuorilla joka päivä. Annan kaikkien mielenrauhan vuoksi mielummin periksi, kuin kuuntelen kiljumista ja ikkunoiden hakkaamista. Tuntuu kuin kotona olisi pommi joka voi räjähtää milloin tahansa.
Muistan miten nuorena luin Deborah Spurgenin kirjan "Nancy", en olisi ikinä uskonut että minulla on vielä ikioma Nancy kotona!
Voi mikä tilanne, sisarusparka. Itse varmaan veisin nepsyn muualle hoitoon retken ajaksi.
Kyllä mutta se ruokkisi epäonnistumisen ja ulkopuolisuudeb tunnetta "minua ei rakasteta, olen huono, en pääse mihinkään mukaan". Kun lapsi ei käyttäudy tuolla tavoin siksi että tahtoo vaan siksi, että päässä on piuhat pahasti solmussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa tilanne: Olette huvipuistossa perheen kanssa. Aurinko paistaa, fiilis on on hyvä. Sitten 9vuotiaasi,lapsi jolla on adhd-diagnoosi (sekä luultavasti muutakin häikkää) pyytää hattaraa. Sanot että käydään ensin syömässä ja silloin räjähtää. Lapsi menee makaamaan maahan ja rääkyy kasvot tulipunaisina, kun koetatte lähestyä juoksee pois. Menee kirkumaan ja potkimaan seinää, kun lähestyt juoksee taas pois. Ihmiset tuijottavat. Lapsesi huuto kaikuu yli huvipuiston. Vanhempi lapsi, 12vuotias huutaa tuskastuneena "Vie nyt vauvalle se vi""n hattara!"
Mies saa nuoremman lapsen viimein kiinni ja vie rauhoittumaan autoon, jossa lapsi koettaa potkia ikkunan rikki ja lopulta oksentaa huutamisen takia. Esikoinen on pahalla päällä, sinulla koskee päähän.
JA KAIKKI VAIN KOSKA ET OSTANUT SITÄ HATTARAA.
Tämä on perheemme arkea. Kävelemme munakuorilla joka päivä. Annan kaikkien mielenrauhan vuoksi mielummin periksi, kuin kuuntelen kiljumista ja ikkunoiden hakkaamista. Tuntuu kuin kotona olisi pommi joka voi räjähtää milloin tahansa.
Muistan miten nuorena luin Deborah Spurgenin kirjan "Nancy", en olisi ikinä uskonut että minulla on vielä ikioma Nancy kotona!
Voi mikä tilanne, sisarusparka. Itse varmaan veisin nepsyn muualle hoitoon retken ajaksi.
Kyllä mutta se ruokkisi epäonnistumisen ja ulkopuolisuudeb tunnetta "minua ei rakasteta, olen huono, en pääse mihinkään mukaan". Kun lapsi ei käyttäudy tuolla tavoin siksi että tahtoo vaan siksi, että päässä on piuhat pahasti solmussa.
Mutta ainoa vaihtoehto tuohon on, että kaikki kärsivät (eli joko terveetkään lapset eivät pääse koskaan minnekään, tai sitten mennään ja päädytään tuohon alkuperäiseen mahdottomaan tilanteeseen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitelkaa tilanne: Olette huvipuistossa perheen kanssa. Aurinko paistaa, fiilis on on hyvä. Sitten 9vuotiaasi,lapsi jolla on adhd-diagnoosi (sekä luultavasti muutakin häikkää) pyytää hattaraa. Sanot että käydään ensin syömässä ja silloin räjähtää. Lapsi menee makaamaan maahan ja rääkyy kasvot tulipunaisina, kun koetatte lähestyä juoksee pois. Menee kirkumaan ja potkimaan seinää, kun lähestyt juoksee taas pois. Ihmiset tuijottavat. Lapsesi huuto kaikuu yli huvipuiston. Vanhempi lapsi, 12vuotias huutaa tuskastuneena "Vie nyt vauvalle se vi""n hattara!"
Mies saa nuoremman lapsen viimein kiinni ja vie rauhoittumaan autoon, jossa lapsi koettaa potkia ikkunan rikki ja lopulta oksentaa huutamisen takia. Esikoinen on pahalla päällä, sinulla koskee päähän.
JA KAIKKI VAIN KOSKA ET OSTANUT SITÄ HATTARAA.
Tämä on perheemme arkea. Kävelemme munakuorilla joka päivä. Annan kaikkien mielenrauhan vuoksi mielummin periksi, kuin kuuntelen kiljumista ja ikkunoiden hakkaamista. Tuntuu kuin kotona olisi pommi joka voi räjähtää milloin tahansa.
Muistan miten nuorena luin Deborah Spurgenin kirjan "Nancy", en olisi ikinä uskonut että minulla on vielä ikioma Nancy kotona!
Voi mikä tilanne, sisarusparka. Itse varmaan veisin nepsyn muualle hoitoon retken ajaksi.
Kyllä mutta se ruokkisi epäonnistumisen ja ulkopuolisuudeb tunnetta "minua ei rakasteta, olen huono, en pääse mihinkään mukaan". Kun lapsi ei käyttäudy tuolla tavoin siksi että tahtoo vaan siksi, että päässä on piuhat pahasti solmussa.
Mutta ainoa vaihtoehto tuohon on, että kaikki kärsivät (eli joko terveetkään lapset eivät pääse koskaan minnekään, tai sitten mennään ja päädytään tuohon alkuperäiseen mahdottomaan tilanteeseen)
Niinpä. Nepsyjen kanssa on usein niin, että on vain huonoja vaihtoehtoja, joista vanhempi yrittää valita sitten vähiten huonoimman. Valitettavan usein kaikkeen tekemiseen liittyy riski, että pieleen menee, kun mitkään ns. normaalit lainalaisuudet ei päde.
Ihana keskustelu. Auttoi ymmärtämään paljon. Kiitos teille!
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli suuria haasteita nuoremman nepsy-lapsen kanssa. Joka päivä oli riitoja ja erimielisyyksiä. Lapsi vaati paljon huomiota ja aikaa. Monesti annoin periksi vain siksi, että saatiin tilanne rauhoittumaan, koska se jankkaaminen ja raivarit vaikuttivat tietysti koko perheeseen ja ilmapiiriin. Joskus, riippuen tietysti asiasta, päästiin kaikki vähemmällä, kun joustettiin ja saatiin arkiasiat rullaamaan. Aivan turha oli kuvitella, että nuorimmaisen ollessa raivotilassa mikään (syöminen, nukkuminen, peseytyminen, pukeutuminen jne.) olisi onnistunut. Vaivalla koossa pidetyt rutiinit olisivat vain romahtaneet ja ongelmia olisi seurannut seuraavillekin päiville. Ja totta on sekin, että myös aikuisen jaksamisella on rajat. Hyödytön arvovaltataistelu ei huvittanut, kun muutenkin oli raskasta.
Mutta tätä on turha yrittää selittää sellaiselle, jolla ei erityislapsia ole.
Suomalaisten kannattaa harkita lastentekoa toisten suomalaisten kanssa. Ollaan kaikki toistemme pikkupikkuserkkuja.
Sukurutsa paistaa jo vähän turhan paljon mt-nepsytilastoissa.
Se on niin ihanan trendikästä että omalla pikku vauvelilla (se vauveli voi olla vaikka 9 vuotias) on joku hirmu jännä kirjaindiagnoosi. Kun nimetkin nykypäivän lapsilla on toinen toistaan hienompia ja uniikkeja, niin vähänkö olis mahtavaa jos voisi itse valita ihan oman, uniikin diagnoosin!
Ja lapsille ei kertakaikkiaan saa koskaan aiheuttaa mitään mielipahaa, pettymyksistä nyt puhumattakaan. Ties mitä traumoja vauveli saa jos ei sille osteta jokaista lelua ja tavaraa mitä se älyää kaupassa osoittaa.
Isommissa juhlissa, esimerkiksi Voitto-enon syntymäpäivillä, täytyy pitää huoli siitä että vauveli saa rohmuta kaikki haluamansa herkut, tutkia isäntäväen makuuhuoneen yöpöydän laatikot ja tottakai saa vauveli myös hyppiä sohvalla ja sängyllä. Kengät jalassa tietysti.
Kun pidetään huoli että omalla vauvelilla on ihan syntymästä asti äksöniä 24/7,kaikki mahdolliset lelut, tilpehöörit ja merkkivaatteet, kasvaa omasta vauvelista ihanan itsekäs ja muodikkaasti narsistinen persoona. Ja sen kirjaindiagnoosinkin saa vaikka vaihtaa mikäli siihen kyllästyy. Kukapa nyt jaksais hei olla joku tylsä nepsy lopun ikäänsä, c'moon.
Liikaa on sitä että kun tarpeeksi jankuttaa, niin saa tahtonsa läpi. Ole auktoriteetti.
Voit myös kertoa hänelle että et pian enää jaksa huonoa käytöstä, vaan mietit olisiko parempi jos hän menisi johonkin laitokseen.
Oleellista on ettei mitätöi ihmistä, vaan tuomitset huonon käytöksen.
Sä selvästi kuvittelet, että ADHD on huonoa käytöstä? Eli et siis tiedä asiasta yhtään mitään.
Mun poika esim. on äärimmäisen kohtelias, ystävällinen ja avulias. Ei koskaan ole aggressiivinen tai väkivaltainen. Äänekäs ja vauhdikas kyllä. Hän kävelee keskelle kirjastoa ja kailottaa kovaan ääneen "OIKEIN HYVÄÄ ILTAA KAIKILLE!". Onko se huonoa käytöstä? Joo, häiritsevää varmasti joillekin, mutta onko motiivi ilkeä?
Kun näitä lapsia on useampia, niin miten vain tämän yhden olen onnistunut kasvattamaan tällaiseksi?