Kuka näitä nollatuntisopimustöitä oikein tekee? Yhtään sellaista en tunne vaikka KAIKILTA kysyin!
Siis millä aloilla näitä muka on? Onko vedätystä koko juttu?
Kommentit (45)
Olen tehnyt sijaisuuskeikkoja Seuren kautta. Niistä ei saa mitään virallista takuuta tulevista töistä, mutta töitä kyllä riitti jo muutama vuosi sitten ja nykyään ehkä vielä enemmän. Töihin ei kutsuttu, vaan aamuisin tuli nettiin lista paikoista, joihin kaivattiin sijaista. Niistä sai valita, ellei joku muu ehtinyt valita ensin. Sijaisuudet kesti päivästä viikkoon.
Minä olen ollut nollasopparilla keikkafarmaseuttina ja itseasiassa ihan yhden apteekin palkkalistoillakin. Opiskelijalle ihan sopiva työ, kun voi ottaa tai olla ottamatta vuoroja ja keikkatyöfirmalta sai paremman tuntipalkankin.
Ymmärtääkseni nollasoppareita on lähinnä kaupan alalla ja ravintola-alalla. Sekä noissa erilaisissa keikkatöissä.
Pari sellaista ollut opiskelijana.
Olen aikoinaan tehnyt rakennusalalla. Tunteja tuli vähän ja haalivat koko ajan lisää tyyppejä listoille. Samoin olen Seuressa ollut, mutta näköjään eri alalla, kun ei tullut tarpeeksi hommia.
Siis keneltä kaikilta kysyit?
Sinun "kaikki" taitaa olla aika harvat.
Itsekin olen tehnyt Seuren kautta, ja tiedän monta muutakin. Näitä on paljon mm päiväkoteihin ja kehvammayksiköihin ja muihin sote-aloille. Aamuisin tuli ilmoituksia paikoista tai netistä näki jo hyvissä ajoin etukäteen joitain vuoroja. Toisinaan sovin itse tulevia vuoroja suoraan johonkin paikkaan, missä olin jo ollut, ja sitten ne vain ilmoitettiin Seureen. Tuntipalkka olin parempi kuin suoraan kaupungille tehden.
Olen tehnyt jo yli 20 vuotta eli minä täällä.
Muutama vuos sitten kun asuin vielä Helsingissä siellä oli todellakin keikkalaisten markkinat. Heillä oli varaa valita mihin mennä ja milloin. Töitä olisi riittänyt enemmän kuin ehti tehdä. Ja sehän tarkoitti sitä, että moni paikka jäi usein ilman sijaista...
Kun itse tein, niin työnantajan käsitys oli se että olen alati aina käytettävissä kun hän niin sanelee.
Totesin jossain vaiheessa kun alkoi ihmetellä että miksi en pääse silloin ja silloin, niin tokaisin että on niin matala palkka että mun kannattaa tulla pari kertaa viikossa, niin saan tuet päälle. Siten pärjään taloudellisesti.
Siitäkös raivostui, mutta tokaisin että nollatunti sopimus molempiin suuntiin.
Vedin myös nyrkillä ovenpieleen hyvin nopeasti merkiksi, ettei mulle puhuta tiukkaan sävyyn rankaisematta.
Peruin kostoksi seuraavan viikon työt ja tokaisin e ttä jos ei äänenlaatu parane, niin en pääse seuraavallakaan viikolla.
Oli akka aika hiljaista muhvia, hiljaista muhvia oli akka sen jäläkeen.
nollatunti molempiin suuntiin kirjoitti:

Mielenhäiriöinen oot... varmaan ihan hyvä kaikille, ettet enempiä siellä ollut.
Minä, valitettavasti.
Teen siis säännöllistä työaikaa keskimäärin 37,5h/vk mutta sopimuksessa lukee 0-40 h/vk.
Paska juttu minun kannalta kun esim. työttömyysrahat jne lasketaan minimi työmärään mukaan vaikka teen tosiasiassa täyttä työaikaa. Jos jään työttömäksi niin paska homma
Vierailija kirjoitti:

Työttömyysrahat minimityömäärän mukaan? Missä näin on sanottu? Työttömyyskassa ainakin katsoo tulot vähintään sen 26 viikon mukaan.
Mulla opiskelijana
Sain ottaa keikkoja kun lapsi oli isäviikolla ja jos opinnoilta ehti
Toimi hyvin silloin
Vierailija kirjoitti:
nollatunti molempiin suuntiin kirjoitti:
Kun itse tein, niin työnantajan käsitys oli se että olen alati aina käytettävissä kun hän niin sanelee.
Totesin jossain vaiheessa kun alkoi ihmetellä että miksi en pääse silloin ja silloin, niin tokaisin että on niin matala palkka että mun kannattaa tulla pari kertaa viikossa, niin saan tuet päälle. Siten pärjään taloudellisesti.
Siitäkös raivostui, mutta tokaisin että nollatunti sopimus molempiin suuntiin.
Vedin myös nyrkillä ovenpieleen hyvin nopeasti merkiksi, ettei mulle puhuta tiukkaan sävyyn rankaisematta.
Peruin kostoksi seuraavan viikon työt ja tokaisin e ttä jos ei äänenlaatu parane, niin en pääse seuraavallakaan viikolla.
Oli akka aika hiljaista muhvia, hiljaista muhvia oli akka sen jäläkeen.
Mielenhäiriöinen oot... varmaan ihan hyvä kaikille, ettet enempiä siellä ollut.
Ai että työnantaja on ainoa joka saa korottaa ääntä ja huutaa vai?
Kerjätköön nenästään verta huonolla käytöksellään!
Hyvät käytöstavat ja keskustelukultuuri on ihan syystäkin olemassa ja sitä noudatettakoon, ettei tarvitse alkaa huutamaan takaisin ja iskemään puuta nyrkillä.
Minä tein vuosien ajan, kunnes pääkonttorilta tuli koko firmaa koskeva kielto. Neuvottelin mahdollisimman pienet tunnit, päädyimme 40h/ 3viikkoa. Käytännössä tein vähintään tuon aikaisemminkin, mutta aiemmin valikoin itse vuorot, kun nyt työnantaja sijoittaa ne mihin haluaa
Opetusalalla yksityisissä koulutusfirmoissa.
nollatunti molempiin suuntiin kirjoitti:
Kun itse tein, niin työnantajan käsitys oli se että olen alati aina käytettävissä kun hän niin sanelee.
Totesin jossain vaiheessa kun alkoi ihmetellä että miksi en pääse silloin ja silloin, niin tokaisin että on niin matala palkka että mun kannattaa tulla pari kertaa viikossa, niin saan tuet päälle. Siten pärjään taloudellisesti.
Siitäkös raivostui, mutta tokaisin että nollatunti sopimus molempiin suuntiin.
Vedin myös nyrkillä ovenpieleen hyvin nopeasti merkiksi, ettei mulle puhuta tiukkaan sävyyn rankaisematta.
Peruin kostoksi seuraavan viikon työt ja tokaisin e ttä jos ei äänenlaatu parane, niin en pääse seuraavallakaan viikolla.
Oli akka aika hiljaista muhvia, hiljaista muhvia oli akka sen jäläkeen.
Heh. Opetit ämmälle käytöstapoja. Voi olla että miettii kaksi kertaa millä äänensävyllä puhuu alaisilleen ja miten kovasti painostaa heitä töihin, vaikkei sopimusta ole tehty. On nollatunti molempiin suuntiin.
mua ei painosteta ylitöihin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
nollatunti molempiin suuntiin kirjoitti:
Kun itse tein, niin työnantajan käsitys oli se että olen alati aina käytettävissä kun hän niin sanelee.
Totesin jossain vaiheessa kun alkoi ihmetellä että miksi en pääse silloin ja silloin, niin tokaisin että on niin matala palkka että mun kannattaa tulla pari kertaa viikossa, niin saan tuet päälle. Siten pärjään taloudellisesti.
Siitäkös raivostui, mutta tokaisin että nollatunti sopimus molempiin suuntiin.
Vedin myös nyrkillä ovenpieleen hyvin nopeasti merkiksi, ettei mulle puhuta tiukkaan sävyyn rankaisematta.
Peruin kostoksi seuraavan viikon työt ja tokaisin e ttä jos ei äänenlaatu parane, niin en pääse seuraavallakaan viikolla.
Oli akka aika hiljaista muhvia, hiljaista muhvia oli akka sen jäläkeen.
Mielenhäiriöinen oot... varmaan ihan hyvä kaikille, ettet enempiä siellä ollut.
Ai että työnantaja on ainoa joka saa korottaa ääntä ja huutaa vai?
Kerjätköön nenästään verta huonolla käytöksellään!
Hyvät käytöstavat ja keskustelukultuuri on ihan syystäkin olemassa ja sitä noudatettakoon, ettei tarvitse alkaa huutamaan takaisin ja iskemään puuta nyrkillä.
Nää paskahousut on tottuneet pelottelemaan nuoria opiskelijatyttöjä tai muuten vaan kilttejä ihmisiä.
Sitten kun äijä kajauttaa takas, niin ollaan tavarat perseessä ja soittamassa poliisille.
Kannattaa aina äänittää ne keskustelut ja varsinkin kun tiedätte että kohta se tulee urputtamaan.
Puhelimen nauhotus käyntiin todistusaineistoksi ja soittoa liittoon.
Mulle on tultu valittamaan kun oon pitänyt laillisen ruokatauon ja yleisesti taukoja.
Et ei kuulemma kerkeä. No kerkeehän, kun pitää ne tauot!
Ei siihen lähetä että töitten jälkeen aletaan tekemään myöskään mitään palkatta.
Sitten hajoaa liikeikkuna vahingossa työtapaturmana jos ei makseta puuttuvia työaikoja.
Se raha otetaan näyteikkunasta sitten niin.
Näistä voi ihan haastattelussa jo sopia että ikkuna voi hajota jos yritetään pitää ylitöissä palkatta. Rahat maksetaan jostain.
Opiskelijana hyvä. Saa valita vuorot mitkä tekee, yleensä päivän viikonloppuna teen töitä. Jossakin lomalla vähän enemmän.
Ei kai niitä enää saa ollakaan. Ennen varsinkin kaupan alalla oli paljon tarvittaessa töihin kutsuttavia nollatuntilaisia.
Olihan se aika epäinhimillistä, kun koko ajan olisi pitänyt olla päivystämässä, jos vaikka kutsu kuuluisi töihin.