Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ystäviä?
11.04.2022 |
Kysyn minä, jolla niitä näennäisesti on, mutta ei kuitenkaan. 😕 Kukaan mun ystävistä ei koskaan pyydä mua mihinkään, keksi tekemistä, laita juurikaan oma-aloitteisesti viestejä. Ja jos minä laitan, niin niihin vastataan joskus tai jouluna tai ei koskaan. Olen poikkeuksetta se joka ehdottaa yhteistä tekemistä ja se joko hyväksytään tai ei, mutta aina se on samanlaista säätöä aikataulujen kanssa kuitenkin. 🥴 Tuntuu että nykyään ystäviltä täytyy varata aika ja sekin on työn takana. Usein lähdenkin sitten moneen paikkaan yksin, kun tuntuu että ketään ei kiinnosta/ei löydy aikaa yhteiseen tekemiseen mun kanssa. ☹️ Koen välillä suunnatonta yksinäisyyttä vaikka ihmisiä onkin ympärillä, myös puoliso ja työkaverit. Lapsi on muuttanut jo muualle.
Kuulostaako tutulle?
N45
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Olen heikkolahjainen, vajaaälyinen ja muutenkin epämiellyttävä ihminen.
Samis
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotain ikävämpää kirjoitti:
Älä huoli jos ei ole. Niitä järjestetään sulle gang stalking operaatioilla sitten. Toivottavasti ei sentään järjesty muutakin kun vain "ystävien" hankintaa.
Eräs kerran sanoi, että ei kannattaisi olla yksin, koska tällöin ei tule apuja, jos joutuu hankalaan tilanteeseen tai tällöin esim. voi joutua helpommin huhujen kohteeksi tai jopa syrjityksi tms. Mutta eniten tuollaisessakin tapauksessa kiinnostaisi, miksi joku on alunperin joutunut sitten "uhriksi" johonkin ihmeelliseen asiaan mihin tarvitsisi epätoivoisesti "ystäviä". Ei kaikkiin ongelmiin ne ystävät ole herran jestas vastaus kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole yhtään kaveria.
En käy kodin ulkopuolella töissä enkä harrastuksissa. Lapset on ja mies mutta hän tekee pitkää päivää.
Viikon kohokohta on se että saan jutella kaupan kassan kanssa.
Onko se ongelma sulle itsellesi tai onko se ongelma joillekin toisille ja jos se on ongelma joillekin toisille, niin miksi? Kuinka pitkää päivää miespoloinen tekee?
Tuntuu, että läheisin ystäväni on eräs, jota en ole (vielä) tavannutkaan. Vastaa viesteihini aina ajatuksella ja tulee tunne että hän välittää oikeasti, vaikka asuukin kauempana. En ole pystynyt käymään yhtä syvällisiä keskusteluja ns livekavereideni kanssa. Yleisesti ottaen olen yksinäinen ja usein viikon ainoat kohtaamiset ovat asiakaspalvelijoiden kanssa, ei ole perhettä eikä kumppaniakaan.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin ystäviltä täytyy varata aika! En ymmärrä tuota kohtaa. Miten itse suhtautuisit, jos joku vain yhtäkkiä soittaisi, että tule tänne. Sehän olisi törkeää. Tietenkin pitää varata aika viikko pari etukäteen.
Mitä te oikein teette niiden kavereiden kanssa kun viikon varoitusaika alkaa olla jo liian pieni? Menettekö joka tapaamisella jonnekin mökille tai hotrlliin minilomalle pariksi yöksi jos kerta noin pitkään täytyy jätkkäillä? Eihän nyt jotain tunnin, parin kahvihetkeä kuitenkaan tarvi sopia puoli kuuta aikaisemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole omakohtainen kokemus, mutta kuulin eräästä tapauksesta, missä eräästä henkilöstä oli kerrottu ties mitä ihmeellisiä analyysejä luonteesta ja elämästä ja ilmeisesti joku oli päättänyt myös että jonkun pakko ystävyyden ja aktiivisuuden aika olisi nyt paikallaan.
Asiat esitettiin ilmeisesti jotenkin, niin että henkilö itse tai läheinen oli itse kokenut ongelmaksi jotkin asiat joihin tarvittiin apua, vaikka todellisuudessa se oli jonkun toisen keksimä ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin ystäviltä täytyy varata aika! En ymmärrä tuota kohtaa. Miten itse suhtautuisit, jos joku vain yhtäkkiä soittaisi, että tule tänne. Sehän olisi törkeää. Tietenkin pitää varata aika viikko pari etukäteen.
Mitä te oikein teette niiden kavereiden kanssa kun viikon varoitusaika alkaa olla jo liian pieni? Menettekö joka tapaamisella jonnekin mökille tai hotrlliin minilomalle pariksi yöksi jos kerta noin pitkään täytyy jätkkäillä? Eihän nyt jotain tunnin, parin kahvihetkeä kuitenkaan tarvi sopia puoli kuuta aikaisemmin
Ihan lenkille, kahville, shoppailemaan, syömään....tällaista pientä yhdessäoloa. Vaikka kyläilyäkin....tai joku näyttely jossain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi ystävä on, kenen kanssa soitellaan puolin ja toisin, sekä käydään pari kertaa vuodessa syömässä ja laskettelemassa. Asutaan välimatkan päässä toisistamme, näemme siis n kolme-neljä kertaa vuodessa. Olenkin sanonut hänelle, että on kultaakin kalliimpi minulle. Ymmärtää sen vastavuoroisuuden periaatteen, ettei toisen tarvitse olla se ainoa yhteydenottoja. Muut ns. ystävät ovat jääneet, kun huomasin, että kun minä otin sitä yhteyttä heihin, niin silloin kyllä olivat "mukana", mutta kun pikkuhiljaa lopetin sen yhteydenottamisen, niin heiltäpäin ei ole kuulunut mitään. En vaan jaksanut olla se, joka aina otti tavalla tai toisella yhteyttä. Luulisi ihmisillä olevan edes joskus olevan aikaa se puoli tuntia ja soittaisi tai laittaisi viestiä, mutta väärin olen luullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin ystäviltä täytyy varata aika! En ymmärrä tuota kohtaa. Miten itse suhtautuisit, jos joku vain yhtäkkiä soittaisi, että tule tänne. Sehän olisi törkeää. Tietenkin pitää varata aika viikko pari etukäteen.
Mitä te oikein teette niiden kavereiden kanssa kun viikon varoitusaika alkaa olla jo liian pieni? Menettekö joka tapaamisella jonnekin mökille tai hotrlliin minilomalle pariksi yöksi jos kerta noin pitkään täytyy jätkkäillä? Eihän nyt jotain tunnin, parin kahvihetkeä kuitenkaan tarvi sopia puoli kuuta aikaisemmin
Tunnin parin kahvihetkeen pitää varata 3-4 tuntia, kun laskee matkaan käytetyn ajan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 3 ystävää, jotka kuuluvat samaan porukkaan ja pidetään tosi aktiivisesti yhteyttä heidän kanssaan, lähes päivittäin. Nähdään myös melko usein ja suunnitteilla on jo seuraava tapaaminen ja reissukin sovittu. Olen todella kiitollinen tästä tilanteesta.
Lisäksi on muutamia kavereita, joita pidin ennen ystävinä, mutta yhteydenpito on vähentynyt huomattavasti ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Joku laittaa jonkun viestin että hyvää joulua, hyvää vappua jne. ja vaihdetaan kuulumisia pintapuolisesti ja satunnaisesti ja se on ihan ok, paikoitellen oikein mukavaakin, mutta tämän porukan kanssa en jaksa olla kovin aktiivinen enää enkä panostaa juurikaan sisällöllisesti keskusteluihin tai tapaamisten suunnitteluun. Niin monet kerrat olen itse ehdottanut vaikka mitä ja aloittanut keskustelun, mutta tapaamiset ovat viime aikoina peruuntuneet tai siirtyneet ja keskustelu on jotenkin melko laimeaa, joten enenpään oma aktiivisuus ei riitä joten en väkisin yritä vaan annan asian mennä omalla painollaan. Jos nähdään ja pidetään yhteyttä niin kiva, mutta jos ei niin sitten se menköön niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin ystäviltä täytyy varata aika! En ymmärrä tuota kohtaa. Miten itse suhtautuisit, jos joku vain yhtäkkiä soittaisi, että tule tänne. Sehän olisi törkeää. Tietenkin pitää varata aika viikko pari etukäteen.
Mitä te oikein teette niiden kavereiden kanssa kun viikon varoitusaika alkaa olla jo liian pieni? Menettekö joka tapaamisella jonnekin mökille tai hotrlliin minilomalle pariksi yöksi jos kerta noin pitkään täytyy jätkkäillä? Eihän nyt jotain tunnin, parin kahvihetkeä kuitenkaan tarvi sopia puoli kuuta aikaisemmin
Syitä on monia. Vuorotyö, lapset, harrastukset, eri paikkakunta, luottanustehtävät.... Tottakai sovin kaverin kanssa mielellään vähintään pari viikkoa aiemmin milloin ajan 3,5 tuntia suuntaansa tapamaan häntä 😀 Tai sovin etten mene kaverini luokse juuri kun hänellä on iltavuoroviikko töissä. Ja loputtomasti muita syitä... Tottakai siis joillain on päivittäin paljon vapaa-aikaa ilman suunnitelmia ja voi extempore lähteä kaverin luo ja sehän on hienoa tietenkin. En vain itse kuulu tällaiseen porukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama kaveri. Lähinnä viestitellään. Nähdään pari kertaa vuodessa. Onhan tää ihan hemmetin mälsää. Tinderistä kalastelen seuraa vaihtelevalla menestyksellä. Mutta ei nekään ihmiset halua kokea yhdessä muuta kuin seksiä/nukkumista/syömistä. Ei sieltä mitään kavereita löydy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole yhtään kaveria.
En käy kodin ulkopuolella töissä enkä harrastuksissa. Lapset on ja mies mutta hän tekee pitkää päivää.
Viikon kohokohta on se että saan jutella kaupan kassan kanssa.Onko se ongelma sulle itsellesi tai onko se ongelma joillekin toisille ja jos se on ongelma joillekin toisille, niin miksi? Kuinka pitkää päivää miespoloinen tekee?
Tottakai yksinäisyys on mulle ongelma.
Mies lähtee aamulla klo 7 ja tulee kotiin 21-22, joskus harvoin käy päivällä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla, millainen on hankala persoona, josta yksi tässä ketjussa kirjoitti? Miten koet olevasi hankala?
Odotan varmaan liikoja. Siis sitä, että en olisi pelkkä kuuntelija, suunnittelija, maksaja, terapeutti, kysyjä.
Ja sitä, kun en osaa olla sitten tietyissä asioissa vastavuoroinen. Yksikin hetken ystävyys oli sitä, että toinen sai työpaikaltaan ilmaiseksi juttuja, joita toi myös minulle. Oikein osuvia juttuja, joista pidin. Aina kiitin, otin käyttöön ja tykkäsin. Mutta en osannut, tai minulla ei ollut varaa, antaa takaisin. Saatan myös unohtaa merkkipäivät. Vaikka toisaalta taas mielelläni (nykyään) tarjoan vaikka kahvit, tai joskus näen jotain jossain mistä joku voisi tykätä. Mutta siitä ei sitten se toinen pidäkään, että ostan jotain kysymättä. Ymmärrän kyllä.
Ja kun en aina ymmärrä, mutta muut ymmärtää, sanomattomia sääntöjä. En ymmärrä olla loukkaantumatta, tai olla näyttämättä tunteitani, jos joku sanoo kommentin tai huomautuksen, joka satuttaa. En siis tajua, miten joku muu ei pahoittaisi mieltään. Ja niin sitä sitten ollaan riidoissa, kun minä pahoitin mieleni ja toinen ei hyväksy sitä.
Ja koskaan en jotenkin osu muottiin. Yhdelle minulla oli liikaa kaikkea hyvää, toiselle taas olin se, johon verrattuna oma elämä näyttikin taas oikein valoisalta. Huokaus.
Mutta yleensä juttuni taitavat mennä ohi. Ei ole samoja mielenkiinnonkohteita sitten kuitenkaan. Olenkin taustaltani liian raskas, vaikka en koskaan ole tarvinnut ystävästä terapeuttia.
Jokin minussa on, minkä toiset vaistoavat. Suru, menneisyys, sen puute että minuun voisi kukaan tehdä vaikutusta rahoillaan tai titteleillään. Olisin kyllä tosi kevyttä seuraa, jos annettaisiin. Iloista ja menevää. Tai syvällistä, jos tarve vaatii tai olisi sellainen syvällinen olo. Uteliasta seuraa, jos opeteltaisiin uutta.
Mutta joo.
Pitäisi olla juurtunut johonkin, olla menneisyys hyvällä tavalla. Minun elämässäni ei ole enää ketään, joka tuntisi minut ajalta ennen omaa perhettä. Olen kuin avaruusolento, ja sellainen on aika ahdistavaa muille.
N39
Ei ole kavereita, enkä introverttina sellaisia haluakkaan.
Ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. 80 naisen kanssa olen kuitenkin paneskellut kerran kun toisenkin.
Ei ole kavereita, huomasin niiden oikeat luonteet.
- Nainen
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 3 ystävää, jotka kuuluvat samaan porukkaan ja pidetään tosi aktiivisesti yhteyttä heidän kanssaan, lähes päivittäin. Nähdään myös melko usein ja suunnitteilla on jo seuraava tapaaminen ja reissukin sovittu. Olen todella kiitollinen tästä tilanteesta.
Lisäksi on muutamia kavereita, joita pidin ennen ystävinä, mutta yhteydenpito on vähentynyt huomattavasti ja nähdään ehkä kerran vuodessa. Joku laittaa jonkun viestin että hyvää joulua, hyvää vappua jne. ja vaihdetaan kuulumisia pintapuolisesti ja satunnaisesti ja se on ihan ok, paikoitellen oikein mukavaakin, mutta tämän porukan kanssa en jaksa olla kovin aktiivinen enää enkä panostaa juurikaan sisällöllisesti keskusteluihin tai tapaamisten suunnitteluun. Niin monet kerrat olen itse ehdottanut vaikka mitä ja aloittanut keskustelun, mutta tapaamiset ovat viime aikoina peruuntuneet tai siirtyneet ja keskustelu on jotenkin melko laimeaa, joten enenpään oma aktiivisuus ei riitä joten en väkisin yritä vaan annan asian mennä omalla painollaan. Jos nähdään ja pidetään yhteyttä niin kiva, mutta jos ei niin sitten se menköön niin.
Tuo sun kaveriporukkatilanne on kyllä niin optimaalinen❣️ Voi että olisi kiva kun olisi tuollainen porukka. Varsinkin jos kaikki ovat samanhenkisiä. Hienoa että ymmärrät heidän arvonsa, ovat kultaakin kalliimpia.
Ap
Onneksi on tällainen mahdollisuus! :)
Ap