Onko yleistä, että lapset pääsevät karkailemaan päiväkodista omille teilleen?
Voiko lapsen siis jättää rauhallisin mielin tarhaan aamulla?
Kuulemma talvisin aitojen yli on helppo karata, kun lumi pakkautuu aidan juurelle ja madaltaa aitaa. Miksei tuollaiseen puututa tiukemmin - voisihan sen lumen lapioida pois? Näin siis Helsingissä.
Kommentit (12)
Karkaahan ne pihaltakin kun ovat äitien kanssa, sen verran olen kotiäitinä ollut. Tietenkin jos tie tai järvi tms vieressä ollaan tarkempia.
Aina jos sattuu, tapaus saa melkoisesti julkisuutta. Perhepäivähoitajilta ja vanhemmilta karanneista ei yleensä niinkään uutisoida.
Mä olen ihan kauhuissani, kun luen karanneista lapsista lehdistä.
Juuri eilen tamperelaisesta päiväkodista oli päässyt lapsi kaskuun sukkasiltaan. Päikyssä ei huomattu alpsen kadonneen. Ohikulkija poimi lapsen turvaan.
Olen itse ollut kerran lapsemme päikyn pihassa, kun isompien puolella hoidossa oleva tyttö suuttui jostain, kiipesi aidan yli ja lähti juoksemaan. Pienenpien puolella oli vain yksi hoitaja, joka hyppäsi aidan yli, juoksi lapsen kiinni ja palautti isompien puolelle.
isompien puolella oli useampia hoitajia, joista kukaan ei lähtenyt lapsen perään, yksi huusi kuin hinaaja, että " ei saa lähteä omin luvin päikyn pihasta" .
Kun pienten puolen hoitaja oli ottamassa kiinni karkulaista, olin ainoa aikuinen pienten pihalla ( siis äidin roolissa). Yksi pikkukeinujista putosi keinusta. No, minä häntä lohduttelemaan...
Aika kaaos. Hieman olo ajatukset sekaisin, kun kotiin ajelin oma lapsi kyydissä.....
Kuitenkin pihalla saattaa olla vain yksi valvova aikuinen 22 lasta kaitsemassa...
Sitten hehkutetaan luonnon läheisyyden ihanuutta ja leikkumahdollisuuksien monipuolisuutta. Tottahan se on hienoa, että on luonto lähellä, mutta valvonta pitäisi järjestää sen mukaan, jos lapsille annetaan erityisvapauksia...
Kaksipiippuinen asia.
Lapsi oli lähtenyt heti ensimmäisenä päiväkotipäivänään " etsimään äitiä" . Hän oli silloin kaksivuotias. Tyttö oli löytänyt kotipihalleen asti, jossa naapuri oli hänet löytänyt pihalta, yrittänyt viedä kotiin ja koska ei ollut tiennyt hoitoon viemisestä oli hämmästellyt, kun lapsella ei ole ketään hoitajaa. Hän oli ottanut yhteyttä äitiin, joka oli tullut kotiin, ja vienyt lapsen päiväkotiin. Tuossa vaiheessa aikaa oli kulunut jo tunnin verran ja lasta oli vasta parin minuutin verran ehditty kaipailla.
eli aita on todella korkea ja tiheästi " raudoitettu" , siitä ei yli kiivetä. Mutta lukko on useinmiten auki, kun vanhemmat eivät viitsi/jaksa sulkea sitä kulkiessaan portista sisään ja ulos. Joka kerta kun meen jonkun perässä sisään, joka jättää portin auki, huomautan asiasta, mutta eipä näytä menevän jakeluun, että se omakin piltti saattaa rynnätä ulos tielle salamannopeasti.
Yksi 3v tyttö sieltä on tänä syksynä jo lähtenyt, kun luuli äitinsä ajavan ohi, niin syöksyi ulos portista auton perään tielle. Luojan kiitos yksi hoitajista oli suht lähellä ja sai tytön kiinni vielä jalkakäytävällä..
Mutta jos niin käy, siitä ilmoitetaan aina vanhemmille, vaikka lapsi löytyisikin heti. Eikä siis ilmoiteta vasta, kun lasta tullaan hakemaan, vaan heti tapahtuman jälkeen.
Näin ainakin niissä päiväkodeissa, joissa itse työskentelen.
t. Kiertävä lastenhoitaja
Täällä on joka päiväkodissa pihalla noin 2 metriä korkeat aidat joiden yli on mahdotonta kiivetä. Pihan puolella on vain yksi hätäovi, jota lapsi ei voi saada auki koska kahva on oven yläosassa. Samoin pääovien (siis joista tarhaan tullaan sisälle) ovien kahvat ovat vain aikuisen korkeudella, minäkin saan niihin kurotella. Ja aina kun ovi aukeaa, vanhempi tulee sisään niin kuuluu kellon kilaus ja joku täti tulee katsomaan ettei tässä hätäkässä kukaan lapsi vain livahda ulos.
Hyvä ehdotus mihin päikkyyn vain; kahvat korkeammalle ja kello oveen! Mainiota!
onko teillä sama meininki myös kotona? Lisää henkilökuntaa mieluummin
Olin siellä tuuraajana muutaman kuukauden