Teinin IBS ja kivut - mitä tässä enää voi tehdä?!
Kasiluokkalaisella pojallani on ärtyvän suolen oireyhtymä eli IBS. Tk-lääkäri diagnosoi sen, kun poika oli kuusivuotias ja syönyt suuret määrät antibiootteja. Hänellä on nykyisin koulussakin FODMAP-ruokavalio, joka on aika paljon auttanut. Aluksi vaivaan liittyi kipujen lisäksi lievää ripulia, mutta viime vuodet ainoa oire ovat olleet silkat kivut, mutta ne ovatkin niin pahoja, ettei silloin pääse kouluun. Tyypillisesti hänellä on jatkuvasti noin yksi päivä viikossa, jolloin kivut iskevät, mutta kipujaksot ovat onneksi keskimäärin lyhentyneet. Mutta nyt on ollut koko viikon pois koulusta :( Ainoa asento, jossa kivut jossain määrin helpottavat on vatsallaan makaaminen, kaikkein vaikeinta on istuminen.
Kävimme reilu vuosi sitten yksityisellä erikoislääkärillä, mutta turha käynti oli, ei asialle voi mitään tehdä. Koulu sujuu pojalta ihan hyvin, joskin itse on sanonut, että varmaan sujuisi paremminkin, jos pääsisi enemmän tunneille. Ongelma on nyt vaan se, että puolentoista vuoden päästä olisi lukioon menossa, mitä siitä enää voi tulla näillä poissaolomäärillä?
Mitään jännittämistä pojalla ei ole, koulu siis sujuu ja on kavereita. Ja on siis niin motivoitunut oppilas, että todella haluaisikin koulua käydä, mutta ei nyt toisaalta ole sellainen pingottajatyyppi.
Maitohappobakteereja on kokeiltu sitä sun tätä, kaikenlaista, joidenkin kohdalla tuntui, että ehkä enemmän vain lisäsivät oireita.
Kuituja ei siedä hyvin. Huomasin, että monet kauraleivät ovat liian rouheisia ja niistä tuli kipuja. Samaten ehkä kovin käristetyt ruoat aiheuttavat oireita.
Poika ei erikseen harrasta mitään liikuntaa, mutta koulumatkoista kertyy kävelyä noin tunti päivässä ja lisäksi käymme kävelylenkeillä ym.
Onko kellään mitään ideaa mitä tässä enää voi kokeilla? Sitä nyt olen miettinyt, että kun syö gluteenittomia leipiä, niin onhan niissäkin kaikenlaisia sakeuttamisaineita, bambukuitua ja ties mitä, että voiko niissä olla jotain oireita aiheuttavaa. Niistä nyt vaan on aika vaikea löytää tietoa.
Kommentit (132)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 v IBS-potilas täällä... Ensinnäkin noista monista viesteistä jotka ehdottaa tutkimuksia lisää jopa aivan perusjuttuja kuten keliakian tutkimista - ennen kuin IBS-diagnoosiiin päädytään, nämä on kyllä jo ihan varmasti tutkittu. Aivan erityisen varmasti kun kyseessä on lapsi.
Näistä neuvoista. Eii paastoa kasvavalle nuorelle. Ns. eliminaatiodieettiä voi tilapäisesti käyttää eli joku hyvin siedetty hiilar + liha + monivitamiini, itselläni peruna ja naudanliha on tällainen turvayhdistelmä johon voi palata jos maha menee huonoksi. Viljatuotteita, eikä mtään muutakaan pidä automaattisesti jättää pois vaan vain ne ruoka-aineet, jotka juuri hänellä on ongelma. Esim. itselleni valkoinen vehnä sopiii erinomaisesti, täysjyvät, ruis tai kaura ei. Mulla ei esim. fodmapit myös vaikuta mitään. Tosi yksilöllistä. Kannattaa kokeilla parin vkon eliminaatiodieetti + lisätä 1 ruoka-aine kerrallaan parin vkon välein, että näkee mikä ärsyttää mahaa ja kuinka paljon.
", voi syödä vaikka jotain käristettyä tms. vähän huonosti sopivaa, eikä siitä tule mitään. Ihan kuin sillä kivulla olisi joku oma logiikkansa, jota kukaan ei ymmärrä. Toki voi olla, että vaikka juuri tällainen paistettu ruoka kuormittaa suolistoa"
Juuri noin se menee, vatsa kestää sopimatonta hetken, mutta koko ajan se ärsyttää suolen limakalvoa. Kun se on ärtynyt tarpeeksi, sitten tulee vaivat koska suolen limakalvo ns. vuotaa. siksi ei pidä uskoa että on ok välillä syödä jotain huonosti sopivaa - helposti se johtaa vaan kauteen jolloin ihan kaikkki ärsyttää suolta.
Kipuun ihan kipulääkkeet kannattaa olla. Itse käytän kerran-pari viikossa ja niiden avulla pystyn olemaan täysipainoisesti työelämässä.
Poika on kokeillut kipuun parasetamolia, mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta. Juuri tuota olen ajatellut, että voihan olla, että jotain sopimatonta syömällä se suoliston tilanne heikkenee huomaamatta ja joku yksittäinen ruoka-aine on sitten se viimeinen niitti, joka aiheuttaa kipuoireet. Ja tämä ruoka-aine voi olla sellainen, että hyvänä päivänä syötynä se ei aiheuttaisi mitään oireita. Siksi tämä onkin aikamoista salapoliisityötä.
Ylipäänsä IBS:ssä harmittaa, että juuri ne kielletyt ruoka-aineet (FODMAP) ovat niitä, jotka toisivat sinne suolistoon niitä hyviä bakteereja. Tiukka ruokavalio takaa sen, että vaivasta ei pääse eroon!
ap
Parasetamoli ei ole tulehduskipulääke, eikä edes aua kaikilla (tämä on vaiettu ongelma). Koska IBS:ssä suoli on tulehtunut, kannattaa ottaa tulehduskipulääkettä esim. Ibusal. Itse pääsin monesta pahimmasta vaiheesta sen avulla ohi, kun on pakko esim mennä jonnekin. Mikään Imodium yms ei auttanut koska ne eivät auta kramppeihin.
Ibusal on ibuprofeiinia. Ei ole mikään vaiettu ongelma ettei parasetamoli auta kaikilla, vaan ihan yleisesti tunnettu asia. Parasetamoli on siitä jännä, että vaikka se ei yksin auta, se saattaa hyvinkin buustata toisen kipulääkeen kanssa, eli ibuprofeiini+parasetamoli-kombo on monesti tehokas
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan välillä syöty pelkkää keitettyä perunaa että rauhoittuu. Ja alettu vaan yksittäisillä ruoka-aineilla lisäämään ruokia.
Välillä ei vaan mikään sovi.
Yllättäen mun maha kestää niitä Vaasan ohuita ruisherkku paloja, kunhan pakastan ja paahdan leivänpaahtimessa. Niissä on jopa vehnää, mitä en voi muuten syödä.
Kokeile vaikka pakastamista muillekin ruoka- aineille.Mun lapsi kävi Lukion, niin että oli sovittu että tunneilla ei tarvinnut käydä.
Se helpotti vähän, kun oli selvästi sovittu, eikä tarvinnut miettiä pääseekö sinne kouluun.
Tuo leipien pakastaminen ja sitten lämmittäminen mikrossa tai paahtaminen muuten auttaa oikeasti vatsanpuruihin. Ruisleipää en syöttäisi lapselle ollenkaan, enkä välttämättä kauraakaan. Sipuli, tomaatti, kahvi ja kaikki hapollinen myös pahentavat oireita, samoin stressi ja jännittäminen.
Jännästi itse voin kyllä joskus syödä ruisleipää, mutta sitten joskus ei yhtään ilman, että heti tulee ilmavaivoja ja ripulia. Tällöin pitää syödä vehnäpullamössöä, kun edes kauraa ei vatsa siedä. Ja ne kuidut, joita mainostetaan ratkaisuksi, ei minulla kyllä auttaneet, vaan pahensivat oireistoa.
Yksi, mitä kannattaa kokeilla, jos ette ole jo kokeilleet, on syödä usein pieniä annoksia. Jos vatsa ehtii tyhjentyä ja sitten syö ison annoksen esim. lounas ollut puolen päivän aikaan ja päivällinen on kuudelta, voi olla varma, että varpusparvet lentää, kun vatsa täyttyy ja tyhjentää sitten suolen vauhdilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko koittaneet paastoa? Syö kerran päivässä, rasvaista jos vain pystyy.
Paasto ei missään nimessä sovi kasvuikäiselle nuorelle.
Selvä. Onnea ja kärsimystä sitten pojallesi jos tietämyksesi on tuolla tasolla.
En esittänyt itse sinulle tuota kommenttia, mutta käytännössä pitkät ruokailuvälit tuntuvat pahentavan oireita. Joskus tuntuu oudolta tuputtaa ruokaa vatsakipuiselle, mutta käytännössä syömättömyys vain pahentaa oireita.
ap
Minun lapseni on tähystetty 10-11 -vuotiaana molemmista päistä anestesiassa. Mitään syytä siihen ettei teiniä voisi tähystää ei ole yksinkertaisesti olemassa. Lääkäri-mies tämän tietäisi 100varmasti, joten pakko olla provo koko aloituksen.
Vierailija kirjoitti:
Mahaongelmissa en osaa auttaa, mutta lukion voi käydä vaikka kokonaan etänä. Hakusanoilla etälukio ja aikuislukio löytyy tietoa. Mun sisko vaihtoi heti ensimmäisenä syksynä normilukiosta aikuispuolelle, kun ei viihtynyt kyseisessä koulussa. Kirjoitti hyvin arvosanoin ja lukion jälkeen pääsi lukemaan terveystiedettä.
Kiitos! Täytyy alkaa ajoissa selvitellä noita asioita.
ap
Jos teillä on rahaa, menisin antioksidanttiklinikan lääkärin vastaanotolle.
Itse olen parikymppinen ja kärsinyt kaikenlaisista vatsavaivoista. Olen käynyt tähystyksissä ylä- ja alakautta. Ei olleet kivoja, mutta kyllä niistä selviää ja on melko nopeasti ohi. Lisäksi olen käynyt vatsan alueen ultrassa. Itse halusin tutkimuksiin, koska oireet olivat niin pahoja ja kyllähän se mieltä rauhoittaa jos mitään vakavaa ei löydy, joten siltä kannalta itse suosittelen niitä. Toki sain odotella noita tutkimuksia melko pitkään kun julkisella kävin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne oireet johtuu yleensä edellisen päivän ruuista. Vaikka moni ajatteleekin, että kun ruuan jälkeen tulee maha kipeäksi / iskee ripuli, niin se johtuisi siitä kyseisestä ruuasta. Mutta tosiaan oireet tulee jostain kauempaa, ja voi tosiaan ns. kertautua. Eli se suoli pikkuhiljaa ärtyy.
Vi-Sibliniä ootteko kokeillu? Säännöllisesti syötynä vois olla apua. Jos kivut johtuukin enemmän ummetuksesta, niin siihen pitäisi auttaa kyllä.
Niin ja jos kaurapuuro toimii, niin kaurahiutaleista voi tehdä helposti itse leipää myös. Tähän ei tule mitään nostatusaineita, niin on hyväksi mahalle :)
Mulla aikanaan tehtiin kyllä tähystykset molemmista päistä, ja kun niistä ei mitään löytyny, niin vasta sitten sain tän IBS diagnoosin. Jostain syystä tässä keskustelussa suhtaudutaan negatiivisesti noihin lisätutkimuksiin, mutta itse kyllä kävisin varmuuden vuoksi vaikka yksityisellä, kun tilanne on noinkin huono, että jää säännöllisesti koulupäiviä välistä. Ja eihän esim. keliakiakaan aina välttämättä näy verikokeissa.
Mitään kuitulisää en uskalla pojalle antaa, kun oireilee jo kuitupitoisesta ruoasta (esim. kauraleivät, joissa paljon rouhetta). Pojalla ei nykyisin ole ripulia tai ummetusta, ei kumpaakaan, vain se pelkkä kipu. Silloin vuosia sitten oli kipujen lisäksi lievä ripuli. Vaikka tämä siis haittaa koulunkäyntiä ja tietysti heikentää elämänlaatua, niin onneksi aika kaukana ollaan niistä kauhutarinoista mitä olen täältäkin lukenut, että ripuli voi iskeä milloin vain ja vessaan pitää päästä välittömästi ym.
ap
Niin tuollainen nesteellä turvotettava kuitulisä on kuitenkin eri asia kuin rouheinen kauraleipä tms. Ja nuo aloitetaan mahdollisimman pienellä annoksella aina tietenkin.
Googletin tuon Vi-Siblinin ja luulen, että sitä voisi kuitenkin kokeilla, jos kokeilee ensin todella varovaisesti. Huomasin, että se on psylliumia ja sitä poika sietää kyllä jossain määrin, olen käyttänyt esim. leivonnassa. Ja samassa jutussa kaura mainittiin samantapaiseksi kuiduksi ja kaurapuurohan on hänelle se "hätäruoka". Kiitos neuvosta :)
ap
Kiva, jos löytyi joku kokeilemisen arvoinen juttu!
Vi-Siblin on tosiaan psylliumia + makeutusainetta (!) eli tosiaan voi myös käyttää ihan sitä tavallista ruokakaupasta saatavaa psylliumia. Turvotetaan lasilliseen vettä, aluksi tosi pienellä määrällä kokeilla ja pikkuhiljaa lisää määrää.
Tästä tulikin mieleen, että juohan poika muutenkin tarpeeksi vettä?
Ei missään nimessä mitään makeutusaineita vatsaongelmaiselle!!!
Tähystykseen kannustan minäkin ehdottomasti kipujen jatkuessa.
Tuli kuitenkin mieleeni, että jos hypoteesina on suolen flooran kaventuminen, auttaisiko esim. Alflorex-kuuri? Tätä minulle suositteli tk-lääkäri IBS:ään (en tosin ole itse vielä kokeillut, kun FODMAPilla rauhoittui sen verran).
https://www.yliopistonapteekki.fi/symbiosys-alflorex-kaps-30-kpl-72187
Miehelläni sitten taas oli aikanaan Clostridium-infektio (antibioottiripuli) ja kun hän siitä selvisi (eikä vammojakaan juuri jäänyt), niin toiminnalliset oireet kuitenkin jatkuivat vuosia!
Kannattaa myös kokeilla glutamiinia. Niveliin pääasiassa, mutta auttaa myös suolen liikaläpäisevyyteen. Auttaa minulla ainakin turvotukseen ja ähkyyn oloon. Piparminttukapseleita en ole kokeillut, mutta kuulemma auttaisi ilman pilkkomisessa, jos se kertyminen on ongelma. Piihappogeelistä voi olla myös apua. Usein tokmannilla tarjouksessa. Vatsajumppiakin voisi kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne oireet johtuu yleensä edellisen päivän ruuista. Vaikka moni ajatteleekin, että kun ruuan jälkeen tulee maha kipeäksi / iskee ripuli, niin se johtuisi siitä kyseisestä ruuasta. Mutta tosiaan oireet tulee jostain kauempaa, ja voi tosiaan ns. kertautua. Eli se suoli pikkuhiljaa ärtyy.
Vi-Sibliniä ootteko kokeillu? Säännöllisesti syötynä vois olla apua. Jos kivut johtuukin enemmän ummetuksesta, niin siihen pitäisi auttaa kyllä.
Niin ja jos kaurapuuro toimii, niin kaurahiutaleista voi tehdä helposti itse leipää myös. Tähän ei tule mitään nostatusaineita, niin on hyväksi mahalle :)
Mulla aikanaan tehtiin kyllä tähystykset molemmista päistä, ja kun niistä ei mitään löytyny, niin vasta sitten sain tän IBS diagnoosin. Jostain syystä tässä keskustelussa suhtaudutaan negatiivisesti noihin lisätutkimuksiin, mutta itse kyllä kävisin varmuuden vuoksi vaikka yksityisellä, kun tilanne on noinkin huono, että jää säännöllisesti koulupäiviä välistä. Ja eihän esim. keliakiakaan aina välttämättä näy verikokeissa.
Mitään kuitulisää en uskalla pojalle antaa, kun oireilee jo kuitupitoisesta ruoasta (esim. kauraleivät, joissa paljon rouhetta). Pojalla ei nykyisin ole ripulia tai ummetusta, ei kumpaakaan, vain se pelkkä kipu. Silloin vuosia sitten oli kipujen lisäksi lievä ripuli. Vaikka tämä siis haittaa koulunkäyntiä ja tietysti heikentää elämänlaatua, niin onneksi aika kaukana ollaan niistä kauhutarinoista mitä olen täältäkin lukenut, että ripuli voi iskeä milloin vain ja vessaan pitää päästä välittömästi ym.
ap
Niin tuollainen nesteellä turvotettava kuitulisä on kuitenkin eri asia kuin rouheinen kauraleipä tms. Ja nuo aloitetaan mahdollisimman pienellä annoksella aina tietenkin.
Googletin tuon Vi-Siblinin ja luulen, että sitä voisi kuitenkin kokeilla, jos kokeilee ensin todella varovaisesti. Huomasin, että se on psylliumia ja sitä poika sietää kyllä jossain määrin, olen käyttänyt esim. leivonnassa. Ja samassa jutussa kaura mainittiin samantapaiseksi kuiduksi ja kaurapuurohan on hänelle se "hätäruoka". Kiitos neuvosta :)
ap
Kiva, jos löytyi joku kokeilemisen arvoinen juttu!
Vi-Siblin on tosiaan psylliumia + makeutusainetta (!) eli tosiaan voi myös käyttää ihan sitä tavallista ruokakaupasta saatavaa psylliumia. Turvotetaan lasilliseen vettä, aluksi tosi pienellä määrällä kokeilla ja pikkuhiljaa lisää määrää.
Tästä tulikin mieleen, että juohan poika muutenkin tarpeeksi vettä?
Ei missään nimessä mitään makeutusaineita vatsaongelmaiselle!!!
Lääkärit nimenomaan määrää tuota Vi-Sibliniä, mutta halutessaan voi käyttää pelkästään psylliumia.
En ehdi nyt lukea koko ketjua, mutta oletteko kokeilleet/harkinneet ulosteensiirtoa suoliston bakteerikannan tervehdyttämiseksi?
En tiedä, olisiko siitä tässä tapauksessa apua, mutta ei varmaan haittaakaan jos lääkäriltä kysyisi asiasta.

Tätä pohdin minäkin. Tästähän oli taas vajaa kuukausi sitten iso juttu HS Visiossa nimellä "Parantava kakka". Jos Ap:lla on tunnukset Hesariin, tuon pääsee lukemaan sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne oireet johtuu yleensä edellisen päivän ruuista. Vaikka moni ajatteleekin, että kun ruuan jälkeen tulee maha kipeäksi / iskee ripuli, niin se johtuisi siitä kyseisestä ruuasta. Mutta tosiaan oireet tulee jostain kauempaa, ja voi tosiaan ns. kertautua. Eli se suoli pikkuhiljaa ärtyy.
Vi-Sibliniä ootteko kokeillu? Säännöllisesti syötynä vois olla apua. Jos kivut johtuukin enemmän ummetuksesta, niin siihen pitäisi auttaa kyllä.
Niin ja jos kaurapuuro toimii, niin kaurahiutaleista voi tehdä helposti itse leipää myös. Tähän ei tule mitään nostatusaineita, niin on hyväksi mahalle :)
Mulla aikanaan tehtiin kyllä tähystykset molemmista päistä, ja kun niistä ei mitään löytyny, niin vasta sitten sain tän IBS diagnoosin. Jostain syystä tässä keskustelussa suhtaudutaan negatiivisesti noihin lisätutkimuksiin, mutta itse kyllä kävisin varmuuden vuoksi vaikka yksityisellä, kun tilanne on noinkin huono, että jää säännöllisesti koulupäiviä välistä. Ja eihän esim. keliakiakaan aina välttämättä näy verikokeissa.
Mitään kuitulisää en uskalla pojalle antaa, kun oireilee jo kuitupitoisesta ruoasta (esim. kauraleivät, joissa paljon rouhetta). Pojalla ei nykyisin ole ripulia tai ummetusta, ei kumpaakaan, vain se pelkkä kipu. Silloin vuosia sitten oli kipujen lisäksi lievä ripuli. Vaikka tämä siis haittaa koulunkäyntiä ja tietysti heikentää elämänlaatua, niin onneksi aika kaukana ollaan niistä kauhutarinoista mitä olen täältäkin lukenut, että ripuli voi iskeä milloin vain ja vessaan pitää päästä välittömästi ym.
ap
Niin tuollainen nesteellä turvotettava kuitulisä on kuitenkin eri asia kuin rouheinen kauraleipä tms. Ja nuo aloitetaan mahdollisimman pienellä annoksella aina tietenkin.
Googletin tuon Vi-Siblinin ja luulen, että sitä voisi kuitenkin kokeilla, jos kokeilee ensin todella varovaisesti. Huomasin, että se on psylliumia ja sitä poika sietää kyllä jossain määrin, olen käyttänyt esim. leivonnassa. Ja samassa jutussa kaura mainittiin samantapaiseksi kuiduksi ja kaurapuurohan on hänelle se "hätäruoka". Kiitos neuvosta :)
ap
Kiva, jos löytyi joku kokeilemisen arvoinen juttu!
Vi-Siblin on tosiaan psylliumia + makeutusainetta (!) eli tosiaan voi myös käyttää ihan sitä tavallista ruokakaupasta saatavaa psylliumia. Turvotetaan lasilliseen vettä, aluksi tosi pienellä määrällä kokeilla ja pikkuhiljaa lisää määrää.
Tästä tulikin mieleen, että juohan poika muutenkin tarpeeksi vettä?
Ei missään nimessä mitään makeutusaineita vatsaongelmaiselle!!!
Lääkärit nimenomaan määrää tuota Vi-Sibliniä, mutta halutessaan voi käyttää pelkästään psylliumia.
Jos lääkäri määrää vatsaongelmaiselle makeutusainetta hoidoksi, niin lääkäri kannattaa vaihtaa, koska hän ei selkeästikään tiedä mitä tekee.
Hesarissa joku ravitsemusterapeutti kertoi vähän aikaa sitten, että kaura on useimmin yliherkkyysoireita aiheuttava vilja, vaikka sitä markkinoidaankin vatsalle lempeänä. Onhan se keliaakikoille parempi kuin muut viljat, mutta ei kaikille.
Sokerin ei pitäisi olla paha suolistolle, koska se imeytyy hyvin ohutsuolessa.
Minustakin kuulostaa siltä että ei ole tutkittu tarpeeksi. Kipu ainoana IBS-oireena kuulostaa oudolta.
Onhan dimetikonivalmiste käytössä? Olen lukenut myös glutamiini-ravinnelisällä olleen alustavasti suotuisi vaikutuksia ripulipainotteiseen IBS:ään, riittävää tutkimustietoa ei asiasta ilm. vielä ole, mutta itse olen aloittanut kokeilun.
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä on rahaa, menisin antioksidanttiklinikan lääkärin vastaanotolle.
Huuhaata ja vastuutonta kasvuikäisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tähystykseen kannustan minäkin ehdottomasti kipujen jatkuessa.
Tuli kuitenkin mieleeni, että jos hypoteesina on suolen flooran kaventuminen, auttaisiko esim. Alflorex-kuuri? Tätä minulle suositteli tk-lääkäri IBS:ään (en tosin ole itse vielä kokeillut, kun FODMAPilla rauhoittui sen verran).
https://www.yliopistonapteekki.fi/symbiosys-alflorex-kaps-30-kpl-72187
Miehelläni sitten taas oli aikanaan Clostridium-infektio (antibioottiripuli) ja kun hän siitä selvisi (eikä vammojakaan juuri jäänyt), niin toiminnalliset oireet kuitenkin jatkuivat vuosia!
Poika on juuri syömässä Alforexia, muttei ole vaikuttanut, tai no, ainakaan positiivisesti... Joillain kai auttaakin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne oireet johtuu yleensä edellisen päivän ruuista. Vaikka moni ajatteleekin, että kun ruuan jälkeen tulee maha kipeäksi / iskee ripuli, niin se johtuisi siitä kyseisestä ruuasta. Mutta tosiaan oireet tulee jostain kauempaa, ja voi tosiaan ns. kertautua. Eli se suoli pikkuhiljaa ärtyy.
Vi-Sibliniä ootteko kokeillu? Säännöllisesti syötynä vois olla apua. Jos kivut johtuukin enemmän ummetuksesta, niin siihen pitäisi auttaa kyllä.
Niin ja jos kaurapuuro toimii, niin kaurahiutaleista voi tehdä helposti itse leipää myös. Tähän ei tule mitään nostatusaineita, niin on hyväksi mahalle :)
Mulla aikanaan tehtiin kyllä tähystykset molemmista päistä, ja kun niistä ei mitään löytyny, niin vasta sitten sain tän IBS diagnoosin. Jostain syystä tässä keskustelussa suhtaudutaan negatiivisesti noihin lisätutkimuksiin, mutta itse kyllä kävisin varmuuden vuoksi vaikka yksityisellä, kun tilanne on noinkin huono, että jää säännöllisesti koulupäiviä välistä. Ja eihän esim. keliakiakaan aina välttämättä näy verikokeissa.
Mitään kuitulisää en uskalla pojalle antaa, kun oireilee jo kuitupitoisesta ruoasta (esim. kauraleivät, joissa paljon rouhetta). Pojalla ei nykyisin ole ripulia tai ummetusta, ei kumpaakaan, vain se pelkkä kipu. Silloin vuosia sitten oli kipujen lisäksi lievä ripuli. Vaikka tämä siis haittaa koulunkäyntiä ja tietysti heikentää elämänlaatua, niin onneksi aika kaukana ollaan niistä kauhutarinoista mitä olen täältäkin lukenut, että ripuli voi iskeä milloin vain ja vessaan pitää päästä välittömästi ym.
ap
Niin tuollainen nesteellä turvotettava kuitulisä on kuitenkin eri asia kuin rouheinen kauraleipä tms. Ja nuo aloitetaan mahdollisimman pienellä annoksella aina tietenkin.
Googletin tuon Vi-Siblinin ja luulen, että sitä voisi kuitenkin kokeilla, jos kokeilee ensin todella varovaisesti. Huomasin, että se on psylliumia ja sitä poika sietää kyllä jossain määrin, olen käyttänyt esim. leivonnassa. Ja samassa jutussa kaura mainittiin samantapaiseksi kuiduksi ja kaurapuurohan on hänelle se "hätäruoka". Kiitos neuvosta :)
ap
Kiva, jos löytyi joku kokeilemisen arvoinen juttu!
Vi-Siblin on tosiaan psylliumia + makeutusainetta (!) eli tosiaan voi myös käyttää ihan sitä tavallista ruokakaupasta saatavaa psylliumia. Turvotetaan lasilliseen vettä, aluksi tosi pienellä määrällä kokeilla ja pikkuhiljaa lisää määrää.
Tästä tulikin mieleen, että juohan poika muutenkin tarpeeksi vettä?
Ei missään nimessä mitään makeutusaineita vatsaongelmaiselle!!!
Lääkärit nimenomaan määrää tuota Vi-Sibliniä, mutta halutessaan voi käyttää pelkästään psylliumia.
Jos lääkäri määrää vatsaongelmaiselle makeutusainetta hoidoksi, niin lääkäri kannattaa vaihtaa, koska hän ei selkeästikään tiedä mitä tekee.
Katsoin mainoksesta, että Vi-Sibliniä on kahdenlaista, ne on makeutettu eri aineilla. Toinen on kai "vain sokeria", toinen jotain keinotekoista.