Ahdistus opetusharjoittelusta

Sinähän olet vasta harjoittelemassa opettajaksi - ei sinun vielä tarvitsekaan kaikkea osata. 

Tietenkin ohjaava opettaja antaa korjausehdotuksia, mitäs hyötyä siitä harjoittelusta muuten olisi? 

Ja kun teet virheen tunnilla, on parasta vain myöntää, että niitä sattuu. Oppilaidenkin on hyvä ymmärtää, että opettajatkaan eivät ole täydellisiä. Itse teen virheitä jatkuvasti, kun joudun välillä sijaistamaan myös aineissa, joihin minulla ei ole edes pätevyyttä. Sitten vain sanon oppilaille, että virheitä sattuu, ja kukaan ei ole täydellinen. Oppilaat kyllä ymmärtävät, eivätkä ehkä pelkää itsekään tehdä virheitä niin paljoa.

Kyllä se siitä, oppilaat tuskin edes huomaavat virheitäsi saati hermostuneisuuttasi. Tulta päin vaan!

Opiskelija, joka suoriutuu täydellisesti. Ei sellaista olekaan. Teet virheitä -  otat opiksesi. 

Niin tuttua auskuvuodesta... Opit pikkuhiljaa. Koeta rentoutua ja olla oma itsesi. Eiköhän me kaikki saatu nimenomaan sitä kritiikkiä tunneistamme. Olet jo lähes valmis ope. Hienosti tuohon pisteeseen päässyt. Onnea!

Tottahan se on, että harjottelen vasta, enkä voikaan osata kaikkee vielä. Välillä en vaan tajuu, miks teen niin tyhmiä ratkasuja: miks esimerkiks jaoin tänään ite monisteet oppilaille, kun sulavammin ja sata kertaa nopeemmin se ois menny niin, että oisin pistäny nipun kiertämään luokassa? En vaan tajua.

Eniten ahdistaa ja huolettaa työrauhan ylläpitäminen. Yläkoululaiset varsinkin on välillä tosi äänekkäitä ja vilkkaita ja tuntuu hankalalta saada niitä ohjattua takasin opetuksen pariin. Tänäänkin oli tunnilla aika paljon hälinää, vaikka tuntu että parhaani yritin. Miten te opettajat sen oikein teette? Kun muistelen omia yläasteaikojani, oon ihan oikeesti ihmeissäni, miten hyvin jotkut opettajat selviytyy ja millasia keinoja ne keksii työrauhan säilyttämiseks. Eikä aina ees tarvinnu mitään keinoja, kun sana meni perille kerrasta.

-ap

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 16:49"]Kannattaa muistaa, että tuo ohjauskin on aikansa lapsi. Myös opettamisessa on muotinsa, mutta kaikki tavat ei sovi kaikille. Itselleni kävi niin, että ensimmäisillä tunneillani oli työrauha, mutta norssin ohjaus pikku hiljaa tuhosi taitoni ja auktoriteettini. Kesti muuten jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että vika oli ohjauksessa. Siinä lähdetään aina siitä, ettet vielä osaa mitään ja siksi mahdollinen opettajaidentiteettisi, jos sellaista on, täytyy ensin murskata.

Eivät he pahaa tarkoita, mutta kun ohjattavista opiskelijoista maksetaan korvausta, niin sitä korvausta vastaan on yritettävä tehdä työtä ja "antaa" ohjattavalle eväitä tiellään opettajaksi. Ellet ole eväiden tarpeessa, sinusta tehdään nälkäinen, niin eiköhän ala eväät kelvata.
[/quote]

Minulla ainakin oli todella kannustavat ohjaajat. Löysivät aina jotain hyvääkin sanottavaa. Puhuimme paljon aineenhallinnan merkityksestä työrauhalle: kun ope tietää, mitä on tekemässä, asiat sujuvat omalla painollaan.

No, persoonallisuushäiriöisiin lapsiin tämä ei tietenkään päde, mutta heidän paikkansahan ei muutenkaan ole tavallisessa opetusryhmässä. Eihän?

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 17:20"]Arvosteleeko opettajat toisiaan paljonkin negatiivisesti? Meillä on aina toitotettu (liekö syystä sitten..), että kollegoilta saa aina tukee ja neuvoja haastavankin ryhmän suhteen. Täytyy kuulemma vaan uskaltaa pyytää apua. Ymmärrän, että tilanne varmasti vaihtelee kouluittain, mutta minkälaisia kokemuksia teillä on ollu?

Oon saanu harjottelussa palautetta, että oon liian kiltti. Eli varmaan siis liian lepsu. Pitäis osata sanoo tehokkaammin, ehkä työrauhankaan kanssa ei sitten olis niin paljoo ongelmia? Ehkä oppilaat kokee, että mua voi pompotella. Täytyypä ottaa pohdinnan alle.

-ap
[/quote]

Liian kiltti ei kai pidä olla, mutta eihän siinäkään ole olemassa vain kahta vaihtoehtoa, eli olla joko kiltti tai paha. Sanoisin, että kultainen keskitie on hyvä. Mitä tulee opettajien kollegiaalisuuteen, on se sangen subjektiivinen asia. Koulussa on kuten muillakin työpaikoilla kaikenlaisia klikkejä ja valtataisteluita. Voivat ne kärjistyä pahoiksikin. Jännää on myös se, että etenkin naispuoliset opettajat tuntuvat tekevän aina vähän ylimääräistä kun taas miespuoliset pyrkivät sluibaamaan minkä ehtivät. Itselläni nämä havainnot. Opettajien pikkujoulut ovat kamalia itku- ja iskupaikkoja, joten jos tarjolla on viinaa, mietin kaksi kertaa ennen menemistä.

Terveisin miespuolisen kollegan ahdistelemaksi joutunut nuori ope

Kiltteydestä: tietty napakkuus on alalla eduksi. Mutta oikeasti työn oppii parhaiten tehdessä. Kun on aikansa kuullut ja nähnyt murkkuikäisten touhuja, pystyy jo vetämään rajat miettimättä missä rajat kulkevat. Oppilaat testaavat missä rajat menevät ja tyytyvät sitten tilanteeseen. Kyllä minäkin olen kiltti ja urani alussa joku onnistui pompottelemaankin, mutta työ tekijäänsä opettaa :-) Kyllä työssään saa epäonnistua. Epäonnistumisen kohdalla todetaan, että kappas, tämä ei toiminutkaan, pohditaan uusi lähestymistapa ja siitä jatketaan eteenpäin kohti onnistumisia.

Työyhteisöissä on eroja. Mielestäni työilmapiiri lähtee koulun johdosta. Rehtori on avainasemassa: keitä palkkaa, kuunteleeko opettajakuntaa, salliiko opettajilta epäonnistumisia jne. Mulla on kokemusta huonosta työilmapiiristä: kokeneita talossa jo olleita hyviä opettajia ei palkata virkoihin, väki vaihtuu ja on varpaillaan koko ajan. Määräaikaiset eivät uskalla epäonnistua ja viranhaltijat ovat jo yrittäneet muuttaa asioita ja epäonnistuttuaan passivoituneet. On myös toisenlaisia kouluja, joissa työyhteisö puhaltaa yhteen hiileen.

Yleensä koulun opettajakunnasta löytyy mukavia kolleegoja, joiden kanssa viihtyy ja tekee mieluusti yhteistyötä. Oli yleinen henki sitten mitä vaan. Inneksi on ne oppilaat :-)

Hmm. Mä kävin koko kouluni Norssissa, ja päällimmäisenä mieleen on jääneet just auskut. Tai lähinnä se, miten jotkut osas heti ottaa homman hanskaan, ja miten joistain paistoi se epävarmuus läpi, ja voi jestas, miten osattiinkin olla inhottavia niille, jotka tuntu olevan vähän hukassa *kaduttaa nyt*!  Sen sentään tajusin, ettei voi olla helppoa olla ekaa kertaa opettamassa vierasta luokkaa, joka on täynnä (tahallaan) häliseviä teinejä, jotka testaa sitä uutta auskua viis välittäen luokan takana istuvasta omasta opettajasta...

Älä huoli, ota onkeesi ohjaavan open neuvot, älä masennu. Kokemus tuo varmuutta, usko se! Tsemppiä, kyllä susta ope tulee - kuinka hyvä, sen voit itse päättää! Ota henkinen niskalenkki hälisevästä luokasta ja näytä, ettei sun nenälle hypitä, sellaisella käytöksellä saa kunnioitusta. Pyri olemaan rauhallinen ja johdonmukainen, ja jos joskus olet väärässä, myönnä se. Mukavaa syksyä!

Ap, katse tulevaan! Tekevälle sattuu, rapatessa roiskuu. Opi virheistä ja katse tulevaan. Mulle on jäänyt mieleen yhden iäkkäämmän opettajan kommentti opeurani alusta: ei virheitä kannata pelätä, ei me sentään olla aivokirurgeja! Kun ope sanoo tai tekee jotain hassusti, asiaan voi myöhemmin palata ja vahingon korjata. Mutta jos aivokirurgi osuu veitsellään väärään kohtaan, voisi oikeasti olla vakava juttu.

Muista ap, että ohjaava opettaja ei arvioi SINUA, vaan tekemiäsi asioita. Tämä on hyvä muistaa, kun itse opetat.

Opettajan työssä kehittyy koko ajan. Alku on kankeaa, mutta kokemus tuo tietoa ja varmuutta.

Sinusta tulee varmasti hyvä opettaja, ap. Nyt vaan muistat pohtia myös omia vahvuuksiasi ja ravistelet menneet epäonnistumiset mielestäsi. Opettajan työssä ei tule koskaan valmista ja täydellistä tulosta. Mutta työ on erittäin antoisaa ja vaihtelevaa.

Voin kertoa, että virheitä ja jännitystä on luvassa opettajan työssä jatkossakin. Niihin kannattaa siis suhtautua kevyemmin ja olla itselleen armollinen. Rento ja mokaileva ope on lasten kannalta kuitenkin parempi kuin tiukkis, joka on aina oikeassa. Asenteella kasvatetaan. Jos olet tehnyt jonkin oppilaan kanssa virheen, esim. neuvonut väärin, voit korjata asian seuraavalla tunnilla. Myönnä suoraan, että opetit väärin ja että asia menee oikeasti näin. Kyllä lapset sen tajuavat.

Ohjaaja on siellä harjoitustunnilla sitä varten, että osoittaa kehityskohteita. Kyllähän ohjaajan on hyvä antaa myönteistäkin palautetta. Itse sain aikoinaan enimmäkseen täsmäohjeita tyyliin ' älä tee noin'. Niistä hyödyllisimpiä olivat: älä puhu murteella tai muulla ei-yleiskielisellä muodolla; vältä ko- ja kö-kysymyksiä; kun kuulustelet läksyjä tai muuten keskustelutat luokkaa, älä mene kulloisenkin puhujan tykö, koska se aiheuttaa sen, että vastaaja hiljentää ääntään ja muut eivät kuule. Nämä olivat minusta oikein hyödyllisiä vinkkejä, kuten sekin, että luokassa kannattaa aina kierrellä, koska monella lapsella on kynnys viittaamiseen korkealla ja uskaltaa kysellä neuvoja, kun opettaja on vieressä.

Itselleni opetusharjoittelu oli antoisaa aikaa, parasta koko opiskelu-urallani. Siellä tapasi kivoja uusia ihmisiä, joihin ei muuten ollut laitoksella törmännyt. Olen siis aineenope. Meillä oli mukava didaktiikan professori ja loistavat ohjaavat opettajat Norssissa. Jäi mukavat muistot, ja opin aivan käsittämättömän paljon opettamisesta, ryhmän johtamisesta ja myös oman aineeni keskeisistä sisällöistä.

T. Ausku lukuvuodelta 2001-2002

Huih, tuli ihan tuskanhiki, kun muistelin omaa opetusharjoitteluani. Helposti opiskelujen stressaavin vuosi. Muista nyt, että nämä opetusharjoittelutunnit ovat intensiivistä korjaavaa palautetta varten. Vuosi on lyhyt aika harjotiella, ja sitten sinut vapautetaan jo luokkaan huseeraamaan ilman mitään valvontaa. On ihan oikein, että kaikkiin virheisiin tartutaan. Voit miettiä tätä vaikka siitänäkökulmasta, että itse tulet ammatissasi antamaan usein korjaavaa palautetta, joten on vain reilua, että koet sitä myös itse.

Työrauhan ylläpito on muuten semmoinen juttu, jota auskut aina murehtivat mutta jo pari vuotta opettaneet eivät juurikaan. Tuo tuntuu nyt rajulta mutta myöhemmin normaalilta.

Ap, harjoitustunnit eivät vastaa vakituisempaa opetustyötä. Kun olet ryhmän oikea ope, sulla on luonnostaan auktoriteettia. Tutustut oppilaisiin ja saat heihin henkilökohtaisemman kontaktin.

Nuo monisteen jakamiset ym. toimivat käytänteet oppii vuosien varrella. Mölyäviä oppilaita riittää tänä päivänä. Sulla on nyt elämäsi tilaisuus saada vinkkejä ryhmänhallintaan siltä ohjaavalta opettajaltasi! Käy seuraamassa eri opettajien tunteja ja poimi keinovalikoima omaksi työkalupakiksesi.

Sinua ei siis pätkääkään kiinnosta mitä OPPILAAT sinusta ajattelevat? Toivot vaan, etteivät huomaa mokiasi? Ja kuinka saat ohjaajalta palautetta..

OPPILAAT ovat sun asiakkaitasi..

Työrauha onkin yksi tämän päivän koulun suurimmista haasteista. Työrauhan ja auktoriteetin saaminen kestää nykylasten kanssa, se ei tule vain sillä, että olet opettaja ja luokan edessä. Johdonmukainen toiminta ja nipottaminen ovat toimineet minulla: puutun jokaiseen höpöttelyyn ja suhinaan, ja laitan tiedon Wilmaan vanhemmille. Pitää jaksaa olla aluksi ns. paha akka/ukko ja myöhemmin voi sitten löysätä. Yllättävän paljon nuoretkin arvostavat opettajaa joka ottaa luokkaan työrauhan, vaikka alussa se onkin raskasta, kun koko ajan pitää puuttua kaikkeen. 

Kiitos tsemppaamisesta! Tulee ihan tarpeeseen nyt, kun harmittaa tunnin jäljiltä niin paljon.

Kiva, että jaoit kokemuksia norssista #6. Välillä tuntuu, että ne oppilaat pitää mua ihan idioottina. Suurimman osan ajasta oon rauhallinen, johdonmukanen ja omasta mielestäni myös pitkäpinnanen. Välillä (varsinkin uudenlaisessa ryhmänhallintatilanteessa tai jos käytän itelle uutta opetusmetodia) saatan kuitenkin hämmentyy ja vähän ehkä hätääntyäkin. Toivon todella, että se ei näy ulospäin, koska en haluu vaikuttaa hätäilijältä oppilaitten edessä. Mun "oma" opetusryhmä on tosi kiva, mutta aika haastava kuitenkin. Lisäks tuntuu, etten oikein oo saanu kunnon kontaktia oppilaisiin. Eikä sitä oikein tämmösissä harjoitteluissa kai voikaan saada? Yritän kuitenkin parhaani mukaan huomioida oppilaita tunnin aikana, vaikka ei se aina helppoo oo.

Toi aivokirurgikommentti on aika lohduttava :) Siis siinä mielessä, että opetuksessa tehty pikkuvirhe ei kaada maailmaa. Ei toki oo hyvä, jos koko ajan tekee virheitä, mutta tässä sentään kukaan ei pahemmin kärsi. 

Tässä harjottelussa vähän harmittaa myös se, että täytyy tosi paljon mukautua ohjaavan opettajan suosimiin työtapoihin.  Jotenkin tuntuu, että ei saa olla sellanen ope, millanen haluais olla. Siis ymmärränhän mä sen, että opettajan tehtävä on ohjata mua, koska tärkeintä on kuitenkin oppilaitten oppiminen. Onneks harjottelujen aikana kuitenkin on erilaisten opettajien ohjauksesa :)

-ap

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:41"]Hmm. Mä kävin koko kouluni Norssissa, ja päällimmäisenä mieleen on jääneet just auskut. Tai lähinnä se, miten jotkut osas heti ottaa homman hanskaan, ja miten joistain paistoi se epävarmuus läpi, ja voi jestas, miten osattiinkin olla inhottavia niille, jotka tuntu olevan vähän hukassa *kaduttaa nyt*!  Sen sentään tajusin, ettei voi olla helppoa olla ekaa kertaa opettamassa vierasta luokkaa, joka on täynnä (tahallaan) häliseviä teinejä, jotka testaa sitä uutta auskua viis välittäen luokan takana istuvasta omasta opettajasta...

Älä huoli, ota onkeesi ohjaavan open neuvot, älä masennu. Kokemus tuo varmuutta, usko se! Tsemppiä, kyllä susta ope tulee - kuinka hyvä, sen voit itse päättää! Ota henkinen niskalenkki hälisevästä luokasta ja näytä, ettei sun nenälle hypitä, sellaisella käytöksellä saa kunnioitusta. Pyri olemaan rauhallinen ja johdonmukainen, ja jos joskus olet väärässä, myönnä se. Mukavaa syksyä!
[/quote]

Minäkin olen ollut norssissa, ja komppaan täysin tätä kirjoitusta. Osa auskuista jännitti niin, että itseäkin alkoi kauhistuttamaan et päästäänkö tuntia ikinä loppuun vai alkaako joku itkemään ennen sitä...

Rauhoitu! Auskuja jännittää kaikkia, se kuuluu asiaan. Harjoittelemassa siellä ollaan, ota siitä kaikki irti ja kokeile eri juttuja! Parhaat auskut oli aina sellaisia, jotka teki asiat eri tavalla kuin oma ope ja mielenkiinto säilyi. Ota rennosti, yritä olla stressaamatta ja nauti opetusharjoittelutilanteista! Hyvä ope (ausku) on innostunut aidosti omasta oppiaineestaan ja onnistuu välittämään sen innostuksen myös oppilaille.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:51"]

Sinua ei siis pätkääkään kiinnosta mitä OPPILAAT sinusta ajattelevat? Toivot vaan, etteivät huomaa mokiasi? Ja kuinka saat ohjaajalta palautetta..

OPPILAAT ovat sun asiakkaitasi..

[/quote]

Missä mä niin sanoin? Mulle on tosi tärkeetä, mitä oppilaat musta ajattelee. Tai ei ehkä se, vaan millaseks ne kokee opiskelun mun kanssa. Osaanko ohjata ja auttaa niin, että ne hyötyy siitä. Mutta se ei varmaan sulle käyny ilmi näistä mun viesteistä, kiitos kuitenkin kommentistas :)

Auskukaudet on oppilaille sekä positiivista vaihtelua sekä negatiivista kun normaali "rytmi" menee sekaisin. Siksikin norsseissa pyritään osittain pienempiin ryhmäkokoihin.

Mulle ei ole jäänyt kukaan ausku mitenkään mieleen. On tässä toki vuosiakin vierinyt. Yliopistolla myöhemmin törmäsin muutamaan naamaan hallinnon puolella, joista mietin pitkään että mistä on tuttu, kunnes tuli jossain yhteydessä esiin mitä ovat lukeneet ja opiskellun aineen kautta muistin et "hei, toi on joskus ollut meillä englannin auskuna".

Oppilaille auskuja tulee ja menee, sinä tulet todennäköisesti muistamaan heidät paljon paremmin ekan harjoittelusi takia kuin he sinut.

Anteeksi tönkkö kirjoitus, mobiililla...

-14-

Niin, kyllähän oppilaat on tottunu auskuihin. Välillä mietityttää, miltä niistä tuntuu opiskella sellasessa ympäristössä. Auskuja tulee ja menee, välillä tunnilla on monta harjottelijaa opettamassa ja välillä vaan yks. Mahtaa tuntuu sekavalta. Ei ne varmaan ees muista mun nimee, mutta tuntuu kuitenkin kivalta, kun ne kutsuu mua opeks :) Ja ylipäätään se, että ne kysyy aktiivisesti apua. Mun mielestä on kivaa kierrellä luokassa ja päästä auttamaan henkilökohtasemmin, harmi vaan, ettei siihen oo niin paljoo aikaa :/

-ap

Muistuttaisin myös ap sinua siitä, että auskua ohjaavan opettajan kritiikki ei ole Jumalan sana. Toki häntä kannattaa kuunnella, mutta ihan yhtä tärkeää on myös alkaa itse pohtia itselleen sopivia toimintatapoja ja luoda sitä paljon puhuttua omaa opettajuutta oman persoonan avulla. Esimerkiski tuo monisteiden jako. Okei, se että olisit laittanut monisteet kiertämään olisi varmasti ollut ajankäytöllisesti fiksumpaa, mutta toisaalta, ojentamalla jokaiselle oppilaalle monisteen itse, loit kontaktin jokaiseen heistä yksilöinä. Etenkin, jos teit sen oppilaat huomioiden. Yleensä aloittelevan open ongelma on se, että hän keskittyy liikaa tuntisuunnitelmaan ja siihen, että opetettava asia ehditään käydä mahdollisimman aikataulutetusti läpi. Vasta kokemuksen myötä opettaja oppii siirtämään katsetta sinne oppilaisiin, heidän tarpeisiinsa ja ihmisten väliseen kohtaamiseen. Siinä saattaa tuntisuunnitelman muuttua lennosta, jos tilanne vaatii ja opettaja huomaa, että oppilaat oppivatkin paremmin jollain toisella tavalla. Yleisenä neuvona sanoisin, että jokainen yksittäinen kontakti oppilaasiin ei ole turha, vaikka se veisikin aikaa muutaman minuutin enemmän.