Ahdistus opetusharjoittelusta

Ap, on normaalia olla epävarma, kun vasta harjoittelee tulevaa ammattiaan. Harjoittelun pitäisi olla sitä, että saa aineksia omaan opettajuuteensa, mutta ikävä kyllä herkät ihmiset (itsekin olen) kokevat kritiikin lannistavana ja yrittävät parhaansa miellyttääkseen ohjaavaa opettajaa. Eihän sen niin pitäisi mennä. Niillä harjoittelijoilla oli paljon helpompaa, jotka olivat vanhempia ja joilla oli jo kokemusta opettajan työstä. He osasivat ottaa paljon rennommin, koska ymmärsivät, ettei oikeassa työssä voi suunnitella jokaisen oppituntinsa jokaista minuuttia. Opettajan työhön kuuluu niin olennaisena osana epävarmuuden sietäminen, koska tilanteet tulevat nopeasti eteen ja siksi epäonnistumisia tulee kokeneillekin, mutta niistä oppii parhaiten.

Mitä tulee työrauhaan, kipuilin asian kanssa kauan. Pahinta oli kuulla, että auktoriteetti on jotenkin synnynnäinen ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Nyt 40-vuotiaana opettajana tiedän, että työrauha on oikeita toimintatapoja ja johdonmukaisuutta. Iän myötä saa itsevarmuutta, joka auttaa suurimman osan kanssa. Kollegoilta saa myös apua, jota kannattaa pyytää niiden vaikeimpien tapausten kohdalla. Tsemppiä! Opettajan tärkein ominaisuus on halu tehdä työtä nuorten parissa ja kehittyä työssään. Mitä iloa on opettajasta, joka ajattelee negatiivisesti oppilaista ja tuntee osaavansa kaiken, vaikka työrauha olisikin hyvä ja monisteet jaettaisiin sujuvasti?

18: Kiitos tän näkökulman esiin ottamisesta :) Olin jo toisaalta jakanu muutamat toisenlaiset lappuset eri tavalla, joten ehkä toi ei niin paha moka ollutkaan. Harmi vaan, että mulla noi aikataulusuunnitelmat ei muutenkaan tahdo aina pitää: välillä johonkin asiaan meneekin paljon enemmän aikaa kun mitä ensin suunnittelin. 

On ehkä ihan hyvä pohtia, onko oppilaiden luona käyminen kuitenkin sen muutaman minuutin arvosta. Kyllä se mun mielestä on. Ja tosiaan vielä sekin pointti (niin kun joku jo edellä mainitsikin), että monet rohkaistuu kysymään neuvoo vasta siinä vaiheessa, kun ope on lähellä eikä koko luokan kuullen, minkä ymmärrän tosi hyvin. 

-ap

19: Kiitos! Ihana vastaus, tämmösiä arvostan ihan todella. Ohjaavan opettajan kanssa oon keskustellu aika paljonkin työrauhasta ja siitä, että sen ylläpitäminen ja siinä onnistuminen arveluttaa aika paljonkin. Se on tosiaan kuulemma yleistä, enkä todellakaan oo sen asian kanssa yksin. Ehkä eniten pelottaa se, että kukaan ei kuule tai kuuntele, kun koitan saada luokkaa järjestykseen. Tässä korostuu nimenomaan oma epävarmuus ja kokemattomuus, jotka varmasti korjaantuu vuosien saatossa. 

Ihanaa saada rakentavia ja kannustavia vastauksia teiltä, kiitos :)

-ap

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 15:31"]

Tottahan se on, että harjottelen vasta, enkä voikaan osata kaikkee vielä. Välillä en vaan tajuu, miks teen niin tyhmiä ratkasuja: miks esimerkiks jaoin tänään ite monisteet oppilaille, kun sulavammin ja sata kertaa nopeemmin se ois menny niin, että oisin pistäny nipun kiertämään luokassa? En vaan tajua.

Eniten ahdistaa ja huolettaa työrauhan ylläpitäminen. Yläkoululaiset varsinkin on välillä tosi äänekkäitä ja vilkkaita ja tuntuu hankalalta saada niitä ohjattua takasin opetuksen pariin. Tänäänkin oli tunnilla aika paljon hälinää, vaikka tuntu että parhaani yritin. Miten te opettajat sen oikein teette? Kun muistelen omia yläasteaikojani, oon ihan oikeesti ihmeissäni, miten hyvin jotkut opettajat selviytyy ja millasia keinoja ne keksii työrauhan säilyttämiseks. Eikä aina ees tarvinnu mitään keinoja, kun sana meni perille kerrasta.

-ap

[/quote]

ihan totta, nyt vasta harjoittelet. Ja harjoituksen kautta löydät ne hyvät keinot toimia, kuten nyt esim. monisteiden jaossa :) 

Ihan valmiskin, kokenutkin opettaja mokaa aina silloin tällöin - se on elämää eikä siihen kuole. Itselleen voi nauraa :)

p.s. paras ja nopein tapa jakaa monisteet/ kokeet jne on antaa jokaiseen riviin etummaiseen pulpettiin sen rivin määrä monisteita tyylillä "pidä itselläsi yksi, laita loput taaksepäin". 

Kannattaa muistaa, että tuo ohjauskin on aikansa lapsi. Myös opettamisessa on muotinsa, mutta kaikki tavat ei sovi kaikille. Itselleni kävi niin, että ensimmäisillä tunneillani oli työrauha, mutta norssin ohjaus pikku hiljaa tuhosi taitoni ja auktoriteettini. Kesti muuten jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että vika oli ohjauksessa. Siinä lähdetään aina siitä, ettet vielä osaa mitään ja siksi mahdollinen opettajaidentiteettisi, jos sellaista on, täytyy ensin murskata.

Eivät he pahaa tarkoita, mutta kun ohjattavista opiskelijoista maksetaan korvausta, niin sitä korvausta vastaan on yritettävä tehdä työtä ja "antaa" ohjattavalle eväitä tiellään opettajaksi. Ellet ole eväiden tarpeessa, sinusta tehdään nälkäinen, niin eiköhän ala eväät kelvata.

Kiitos vinkistä, 22! Pitäishän tuo omilta kouluajoiltakin muistaa, mutta kaikki ei tuu aina siinä hetkessä mieleen.. :)

Ohjaavan opettajan neuvot ja vinkit siis todellakin kelpaa ja oon niistä tosi kiitollinen, välillä tulee vaan niin musertunu olo, että enkö mä mitään osaa. Lähinnä siis arveluttaa, että oonko mä ees oikeenlainen henkilö opettajaks, vaikka viihdynkin nuorten kanssa ja tykkään opettamisesta. Ehkä tänään on vaan huono päivä... Ei mulla oikeesti vielä pahemmin mitään "valmista" opettajaidentiteettii oo, koska en oo ollu missään ees sijaisena. Senkin takia niin opettajien kun auskujenkin oppitunteja on tosi mielenkiintosta seurata ja kirjotan kynä sauhuten vinkkejä itelleni muistiin :D

-ap

Ei koskaan tiedä, mitä elämä eteen tuo. Minunkin haaveeni oli olla opettaja, mutta ei se sopinutkaan minulle. Kärsin stressioireista, kuten kohonneesta verenpaineesta, nukahtamisongelmista, kuulohäiriöistä, kroonisesta väsymyksestä. Olen liian tunnollinen ja auttavainen opettajaksi. Otin liikaa vastuuta ja liikaa kuuntelin sitä, millainen pitää olla. Vanhempien haukuista olin pahalla mielellä pitkään. Kun oppilaaksi sattui eräs aggressiivinen poika, joka uhkaili
useita kertoja, minua ei otettu tosissaan. Etenkin mieskollegat syyllistyvät, että kuri ja järjestys pitää löytyä auktoriteetilta itseltään ja ettei ole ihme, jos oppilas ei kunnioita, jos ei ope kykene pitämään tilanteissa kuria. Oikeasti koin ilmapiirin minua vähättelevänä. Opettajan työ ei ollut minua varten, vaikka pidän nuorista. Huomasin, että haastavaa käyttäytymistä ja kollegoiden arvostelua en kuitenkaan osaa hallita, ja ne olisivat sairastuttaneet minut psyykkisesti, mikäli en olisi hakeutunut pois opettajan uralta.

Arvosteleeko opettajat toisiaan paljonkin negatiivisesti? Meillä on aina toitotettu (liekö syystä sitten..), että kollegoilta saa aina tukee ja neuvoja haastavankin ryhmän suhteen. Täytyy kuulemma vaan uskaltaa pyytää apua. Ymmärrän, että tilanne varmasti vaihtelee kouluittain, mutta minkälaisia kokemuksia teillä on ollu?

Oon saanu harjottelussa palautetta, että oon liian kiltti. Eli varmaan siis liian lepsu. Pitäis osata sanoo tehokkaammin, ehkä työrauhankaan kanssa ei sitten olis niin paljoo ongelmia? Ehkä oppilaat kokee, että mua voi pompotella. Täytyypä ottaa pohdinnan alle.

-ap