Miksi paniikkihäiriössä monesti pelätään helppoa tekemistä

Ei todellakaan huomiota! Paniikkihäiriöiset yleensä häpeää kohtausta, eikä kukaan halua tulla nähdyksi punaisena, hikoavana, itkevänä, tärisevänä ihmisrauniona!

Juu, ei todellakaan mitään huomiota paniikkihäiriöiselle, se olis sitten viimeinen niitti se! Tää paniikkitila muodostuu aivoissa ja hermostossa, se on välitän, virheellinen tila ja kuten tuossa joku jo hyvin sanoi; "taistele tai pakene". Vaikea sitä on sellaiselle selittää joka ei ole kokenut itse eikä ole ammattilainen tässä asiassa, toisaalta miksi tarviikaan? Mutta kyllä tuo  sinun "huomionhaku"-korttisi on kaikella mahdollisella tapaa väärä. Sitä todella kaipaa vähiten huomiota silloin kun sun sydän rupee yhtäkkiä hakkaan tuhatta ja sataa, rinnasta puristaan niinkuin viimeisiä vietäis ja naama valahtaa punaseksi, koko kroppa tärisee ja tuntuu että pyörryt tai kuolet siihen paikkaan jos et nyt heti pääse pois ja helvetin lujaa... 

Luuletteko, että kohtauksia tulisi, jos asuisitte yksin autiolla saarella tai muuten luonnon keskellä koko loppuikänne tehden vaikka omassa tahdissanne etätöitä? Vai liittyvätkö kohtaukset useimmiten toisiin ihmisiin, heidän ymmärtämättömyyteensä ja ilkeyteensä ennen ja nyt?

Paniikkikohtauksesta kärsivä pelkää paniikkikohtauksen paljastumista. Yleensä hän pyrkii viimeiseen asti salaamaan kohtauksen. Ns normaaleissa tilanteissa ei ole normaalia jännittää, mutta paniikkihäiriötä sairastavalla voi iskeä paniikkikohtaus kuin salama kirkkaalta taivaalta vaikka kesken yöunen, kotona yksin ollessa, tai sitten kaupan kassalla. Jos on tilanteessa, jossa ihmiset eivät oleta kenenkään jännittävän, mutta siitä huolimatta itselle iskee paniikki, on kaksinverroin tuskallista, koska yrittää peitellä sitä paniikkia ja näytellä niinkuin mitään ei tapahtuisikaan.

Jos ei ole itse kärsinyt paniikkikohtauksista, on varmaankin vaikea ymmärtää, mitä on äärimmäisen paha paniikkikohtaus. Se on pahimmillaan tunteiden ja varmuutta siitä, että minä kuolen nyt tähän. Sydän voi oikeasti lyödä lähelle kahtasataa ja adrenaliinia suorastaan suihkuaa vereen. Yritä siinä nyt sitten olla rauhallinen. Tuo adrenaliiniryöppy on ehtinyt vereen ennen kuin on ehtinyt itse kissaa sanoa. Minä olen onneksi saanut apua lääkityksestä ja terapiasta, mutta sympatiat ovat jokaisen paniikkikohtauksista kärsivän puolella. Luulen, että tiedän miltä teistä tuntuu.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:36"]

Kakkosella ei ole p-häiriötä. Tuntuu vaan kummalliselta, että kannattaako siihen jännittämiseen kiinnittää niin paljon huomiota. Yrittäisi vaan olla reipas ja vaikka vähän kiireinen. Ketään ei varmasti kiinnosta niin paljon, että kiinnittää mitään huomiota. Ja voithan asennoitua niin, että mitä sitten vaikka kiinnostaisikin. Edelleen, ei pahalla, mutta en vaan ymmärrä

[/quote]

Niinpä. Mäkään en ymmärrä miksi halvaantuneet ei vois vaan nousta ja kävellä, jotenki vaikuttaa huomionhaulta koko juttu :/ Voihan sitä asennoitua niin että nyt minä muuten kävelen!

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:56"]

Minusta taas on jännä, että paniikkihäiriöiset ovat useimmiten sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita ihmisiä. Itse taas pelkään ihmisiä ja olen muutenkin sairaalloisen ujo, mutta paniikkikohtausta en ole koskaan saanut. Tuntuu niin käsittämättömältä, miten paljon kavereita omaava ja koko ajan hölpöttävä ihminen ei uskalla mennä esim. elokuvateatteriin tai hammaslääkäriin. (Puhumattakaan siitä, että tarvitsee seuralaisen koko ajan viereen paniikkikohtausta estämään. Ujo olisi kiitollinen, jos edes kerran viikossa olisi seuraa.)

[/quote]

Miten sinä voisitkaan ymmärtää, jos et ole koskaan kärsinyt paniikkikohtauksista. Minä olen, ja siksi tiedän. Mutta minä en ole koskaan ollut psykoosissa, mutta silti kykenen kuvittelemaan, millaista se voisi olla. Ei varmastikaan mukavaa. On tilanteita ja tiloja, joita ei ole itse kokenut, mutta ihminen halutessaan silti kykenee asettumaan toisen ihmisen asemaan.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 12:32"]

Luuletteko, että kohtauksia tulisi, jos asuisitte yksin autiolla saarella tai muuten luonnon keskellä koko loppuikänne tehden vaikka omassa tahdissanne etätöitä? Vai liittyvätkö kohtaukset useimmiten toisiin ihmisiin, heidän ymmärtämättömyyteensä ja ilkeyteensä ennen ja nyt?

[/quote]

Minä uskon, että minulla alkaisi kohtaukset lisääntyä, jos joutuisin esim maaseudulle asumaan. Minun henkireikäni on se, että pääsen ihmisten ilmoille usein. Se ylläpitää hyvää mieltä ja rentoutta. Ihmiset ovat erilaisia. Paniikkihäiriö ei välttämättä liity muihin ihmisiin mitenkään.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 12:39"]

Paniikkikohtauksesta kärsivä pelkää paniikkikohtauksen paljastumista. Yleensä hän pyrkii viimeiseen asti salaamaan kohtauksen. Ns normaaleissa tilanteissa ei ole normaalia jännittää, mutta paniikkihäiriötä sairastavalla voi iskeä paniikkikohtaus kuin salama kirkkaalta taivaalta vaikka kesken yöunen, kotona yksin ollessa, tai sitten kaupan kassalla. Jos on tilanteessa, jossa ihmiset eivät oleta kenenkään jännittävän, mutta siitä huolimatta itselle iskee paniikki, on kaksinverroin tuskallista, koska yrittää peitellä sitä paniikkia ja näytellä niinkuin mitään ei tapahtuisikaan.

Jos ei ole itse kärsinyt paniikkikohtauksista, on varmaankin vaikea ymmärtää, mitä on äärimmäisen paha paniikkikohtaus. Se on pahimmillaan tunteiden ja varmuutta siitä, että minä kuolen nyt tähän. Sydän voi oikeasti lyödä lähelle kahtasataa ja adrenaliinia suorastaan suihkuaa vereen. Yritä siinä nyt sitten olla rauhallinen. Tuo adrenaliiniryöppy on ehtinyt vereen ennen kuin on ehtinyt itse kissaa sanoa. Minä olen onneksi saanut apua lääkityksestä ja terapiasta, mutta sympatiat ovat jokaisen paniikkikohtauksista kärsivän puolella. Luulen, että tiedän miltä teistä tuntuu.

[/quote]

Korjaan puuttuvan sanan: Se on pahimmillaan tunteiden ja mielen tasolla varmuutta siitä...

Sen haluaisin lisätä ketjuun, että tämä avaus haiskahtaa provolta. Palstalla on vuosia säännöllisen epäsäännöllisesti joku toitottanut tuota "huomionhaku"-juttua paniikkihäiriön kohdalla. Kirjoittaja tietää varmasti sohaisevansa arkaan kohtaan, ja haluaa ärsyttää; lyödä lyötyä. Se ei ole fiksua. Paniikkihäriöstä kärsivä haluaa viimeiseen asti välttää huomiota. Hän on hyvin tunnollinen ihminen, ja siksi tuollaiset huomionhaku-syytökset tuntuvat erityisen pahalta.

Tietämättömät ihmiset eivät ymmärrä paniikkihäiriötä, koska ei sille voi järjellä juurikaan mitään. Itsellä paniikkihäiriö ja elän sosiaalista elämää ja läheiset tietää kyllä. Kaikesta sosiaalisuudesta huolimatta joudun joskus lähtemää kaupasta kesken ostosten pois kun kohtaus tulee ja ruuhkaisiin tapahtumiin en mene yksin vaan aina sellaisen henkilön kanssa joka tietää paniikin olemassaolon. rajoittaa tavallaan elämää mutta toisaalta olen myös vähän pöljä ja kaikesta huolimatta haasta itseäni uusiin tilanteisiin ja menemään tuolla. sen saatankin vielä jaksaa mutta kotiin päästyä olen henkisesti niin loppu että paniikkihäisriö iskee aika lailla 90% todennnäköisyydellä.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 12:32"]

Luuletteko, että kohtauksia tulisi, jos asuisitte yksin autiolla saarella tai muuten luonnon keskellä koko loppuikänne tehden vaikka omassa tahdissanne etätöitä? Vai liittyvätkö kohtaukset useimmiten toisiin ihmisiin, heidän ymmärtämättömyyteensä ja ilkeyteensä ennen ja nyt?

[/quote]

Kohtaukset johtuvat aivojen muistikeskuksen luomasta tilasta. Esimerkiksi jos olet auto-onnettomuudessa ja sulla on siinä tilanteessa tietty pulssi. Myöhemmin pulssi kohoaa samalle tasolle, niin aivot voivat virheellisesti reakoida tilanteeseen ja sinulle tulee vastaava olo kuin silloin ollessasi auto-onnettomuudessa. Eli tämä muistikeskus ylikirjoittaa sen luonnollisen aivotoiminnan ja luo epätodellisen olotilan. Yleensä paniikkihäiriö on kontrollin menetyksen pelkoa, tai kuolemanpelkoa, pahimmillaan jopa fyysisiä oireita kuten kramppeja, huimausta.

Paniikkihäiriö ei siis varsinaisesti pakota olemaan poissa mistään. Ihmisellä vaan saattaa tulla noita kohtauksia jotka tuntuvat todella pahalta. Sitten sitä tietoisesti haluaa vältellä riskiä ja ei halua mennä tilanteisiis joissa kokee että saattaisi saada paniikkikohtauksen. Moni ei enää uskalla tai halua poistua kotoaan, koska pelkää saavansa kohtauksen ja voivan pahoin.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:36"]

Kakkosella ei ole p-häiriötä. Tuntuu vaan kummalliselta, että kannattaako siihen jännittämiseen kiinnittää niin paljon huomiota. Yrittäisi vaan olla reipas ja vaikka vähän kiireinen. Ketään ei varmasti kiinnosta niin paljon, että kiinnittää mitään huomiota. Ja voithan asennoitua niin, että mitä sitten vaikka kiinnostaisikin. Edelleen, ei pahalla, mutta en vaan ymmärrä

[/quote]

Se on vaikea olla reipas ja vähän kiireinen, kun sydän hakkaa kahtasataa, henkeä ahdistaa, tuntuu että verisuoni katkeaa päästä, tai että ihan juuri nyt menettää itsensä kontrollin ja saattaa alkaa riehua, vaikka tappaa ihmisiä. Itse vaan poistun noista tilanteista kun kohtaus tulee, vaikka vessaan yksin kärsimään kohtauksen, koska en halua ihmisten tietävän häiriöstäni, koska se tietyllä tapaa leimaa epävakaaksi ja yliherkäksi. 15 vuotta olen paniikkihäiriötä sairastunut eikä kukaan ole koskaan kohtausta nähnyt, vain pienen alkulevottomuuden ehkä ja sitten poistumisen tilasta.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 13:23"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:36"]

Kakkosella ei ole p-häiriötä. Tuntuu vaan kummalliselta, että kannattaako siihen jännittämiseen kiinnittää niin paljon huomiota. Yrittäisi vaan olla reipas ja vaikka vähän kiireinen. Ketään ei varmasti kiinnosta niin paljon, että kiinnittää mitään huomiota. Ja voithan asennoitua niin, että mitä sitten vaikka kiinnostaisikin. Edelleen, ei pahalla, mutta en vaan ymmärrä

[/quote]

Se on vaikea olla reipas ja vähän kiireinen, kun sydän hakkaa kahtasataa, henkeä ahdistaa, tuntuu että verisuoni katkeaa päästä, tai että ihan juuri nyt menettää itsensä kontrollin ja saattaa alkaa riehua, vaikka tappaa ihmisiä. Itse vaan poistun noista tilanteista kun kohtaus tulee, vaikka vessaan yksin kärsimään kohtauksen, koska en halua ihmisten tietävän häiriöstäni, koska se tietyllä tapaa leimaa epävakaaksi ja yliherkäksi. 15 vuotta olen paniikkihäiriötä sairastunut eikä kukaan ole koskaan kohtausta nähnyt, vain pienen alkulevottomuuden ehkä ja sitten poistumisen tilasta.
[/quote]

Olen huomannut saman. Kukaan ei koskaan vaikuta huomaavan minussa mitään outoa vaikka olen täysin hädässä. Ehkä luulevat minun olevan vain ajatuksissani hetkellisesti?

Paniikkini iskee nykyään pahiten silloilla ja muilla paikoilla joissa hulluksi tulemalla voisi syöksyä kuolemaan. Niistä haluan pois heti, en voi katsella reunojen suuntaan ja kävelen niin kaukana reunoista kuin vain voin. Yritän nähdä vain kapean tunnelin, jonka päässä on turva.

Jos kävelen seurassa, puheeni muuttuu lakooniseksi vastailuksi ja keksin tekosyitä kiirehtimiselle.

Kun tilanne on ohi (esimerkiksi silta ylitetty), saan itseni tokenemaan nykyään aika nopeasti. Joskus nappaan salaa rauhoittavia. Ainakaan kukaan ei ole vielä huomannut tätä.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 12:32"]Luuletteko, että kohtauksia tulisi, jos asuisitte yksin autiolla saarella tai muuten luonnon keskellä koko loppuikänne tehden vaikka omassa tahdissanne etätöitä? Vai liittyvätkö kohtaukset useimmiten toisiin ihmisiin, heidän ymmärtämättömyyteensä ja ilkeyteensä ennen ja nyt?
[/quote]

Saisin kohtauksia samalla tavalla, koska nykyään kohtaukseni liittyvät vain tilanteisiin joissa kontrollin menetys (hulluksi tuleminen) olisi minulle kuolettavaa.

Nuorempana sain pahoja kohtauksia sosiaalisissa tilanteissa, avarilla paikoilla joissa oli ihmisiä (kaupatkin).

-47

No sairastupa ensin paniikkihäiriöön ja tuu sitten kertomaan miten vaan haluat huomiota!

Onko ap:lla ja kakkosella jotain omakohtaista kokemusta paniikkihäiriöstä? 

Minä ainakin piilottelen paniikkioireitani viimeiseen asti ja niistä tietää vain muutama eivätkä hekään koko totuutta. Siksi ahdistaakin, kun joku pyytää sinne tai tänne ja pitää aina yrittää säätää ne jotenkin itselle mahdollisiksi tekemisiksi kun ei haluaisi selittää syytä. 

Helpot asiat ahdistavat entisestään juuri siksi, että niiden juuri EI PITÄISI olla millään tavalla pelottavia. Siitä tulee paineet, että miksi minua ahdistaa näin arkipäiväinen asia, kun normaaleja ihmisiä ei ahdista. Isompia juttuja sitten taas on "oikeus" pelätä vapaasti, eikä kukaan ihmettele.

Ap, annapa esimerkki.

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 22:16"]Onko ap:lla ja kakkosella jotain omakohtaista kokemusta paniikkihäiriöstä? 

Minä ainakin piilottelen paniikkioireitani viimeiseen asti ja niistä tietää vain muutama eivätkä hekään koko totuutta. Siksi ahdistaakin, kun joku pyytää sinne tai tänne ja pitää aina yrittää säätää ne jotenkin itselle mahdollisiksi tekemisiksi kun ei haluaisi selittää syytä. 
[/quote] 2:sella on itsellään.