Mikä syy sai sinut katkaisemaan välit ystävään/kaveriin/tms

Eräs kaveri ottaa vain silloin yhteyttä, kun menee miehen kanssa huonosti. Tappelevat usein, joskus voi mennä jopa muutama viikko "hyvin."

Muuten ei kuulu mitään, hyvä kun vastaa mun viesteihin.

Olen auttanut tätä kaveria monessa asiassa, nyt tuli mitta täyteen.

Pistin välit poikki, en jaksa enää kuunnella pelkkää rutinaa.

Mun kuulumiset ei tietenkään tätä ihmistä kiinnosta.

En tarvitse tuollaista kaveria elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Minun täytyi luopua kaveristani, koska hän ei ollut tarpeeksi hyvää seuraa mieheni mielestä.

Miehesi on varmaan oikea kultakimpale.

En voinut hyväksyä pettämistään ja taloudellinen eriarvoisuus alkoi hiertää myös välejä. Eli exänsä siivellä ja sai rusinat pullasta kun pettämällä löysi uuden miehen.

Terveiset vaan Outille

Ei ottanut koronarokotetta, joten minä lopetin kaveruussuhteen.

Jatkuvasti olisi pitänyt olla ilmaiseksi antamassa tavaroita ja tekemässä töitä hänelle. Totesin että voin muutenkin vapaa-aikani viettää. Hän ei vastavuoroisesti auttanut minua mitenkään, yleensä vain oli v-moinen kun apua olisi tarvinnut ja irvaili kaikesta.

Mä just harkitsen katkaisenko välit/otanko reilusti etäisyyttä. Pitkään jo tuntunut, että haluaa vain hyötyä, eli tavata vain kun tarvitsee minua johonkin... Ei oikeastaan ikinä tavata muuten vaan. Aina liittyy joku juttu. Tiettyyn pisteeseen tuo on ihan ok, tottakai on järkeä nähdä&tehdä asioita jotka kiinnostaa eikä jotain mikä ei yhtään kiinnosta, mutta muut seikat huomioon ottaen en tiedä enää... Puhuu paljon, puhuu päälle, ei kuuntele... Pätemisentarve, yrittää painaa mua alas. Arvostelee paljon kaikkia. On myös noussut pinnalle juttuja joista en tykkää. Semmoista lievää epärehellisyyttä/vilpillisyyttä välillä. Hmm. Ei tunnu hyvältä hänen seura. En voi olla oma itseni.

Olin noin 20-vuotias,  ja minulla oli hyvä naispuolinen ystävä.

Kerroin hänelle avoimesti ihastuksistani, rakastumisestani, jne. Olin ujo luonteeltani, ja minulla ei mennyt kovin lujaa naisten keskuudessa. Luotin häneen paljon, kun kerroin itselleni aroista aiheista.

No tämä ystäväni päätti sitten, että olen homo ja että vain näyttelen olevani hetero. Kun nähtiin, niin se homous tuli aina jossain vaihessa puheenaiheeksi, vaikka olin täysin 100% hetero. 6-7 kertaa oli tällaisia tapaamisia, sitten laitoin välit poikki. Ei vain ollut minkäänlaista luottoa enää.

Yhdestä kaveriporukasta jättäydyin pois, kun tapaamiset alkovat pyöriä lähinnä liiallisen viininjuonnin ympärillä. Viimeinen niitti oli, kun yksi tuosta porukasta syyllistyi rattijuopomukseen. Tajusin, että nuo ihmiset eivät enää hallitse juomistaan.

Toiseen kaveriporukkaan olen ottanut etäisyyttä, kun tapaamiset menevät aina yhden henkilön ongelmien jauhamiseksi. Ymmärrän kyllä, että hänellä on ollut vaikea avioero, mutta en jaksa kuunnella tuntikausien vuodatusta siitä jokaisella tapaamisella, etenkin kun erosta on jo monta vuotta. Meidän muiden jutuille ei jää koskaan aikaa. Ei kiinosta olla ilmaisena terapeuttina.

Kolmas kaveri otti yhteyttä vain silloin, kun halusi hyötyä minusta jotenkin. Lakkasin lopulta vastaamasta hänen viesteihinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useat oharit parin vuoden aikana. Sovittuihin kyläilyihin ei tullut, ei vastannut aina puheluihin eikä viesteihin. Olin mielestäni tosi kärsivällinen. Sitten viimeisimmän oharin jälkeen tuli pahoitteluviesti, johon en vastannut. Olisi edes soittanut. Sen jälkeen ei ole yrittänyt ottaa yhteyttä.

Ehkä tarkoitus oli häivyttää minut elämästä ja on nyt tyytyväinen tai ehkä häpeää. En tiedä. Luulin jossain vaiheessa, että olimme hyviä ystäviä, kunnes noita ohareita alkoi tulla.

Se vaihe on ärsyttävä, kun ihmissuhteesta tulee pelkkää puhetta. Sovitaan näkeminen, viime hetken peruminen/oharit. Ja taas sama uudelleen. Mulla kokemusta myös, mutta tätä esiintyi jo niin aikaisessa vaiheessa suhdetta, että oli helppo vetäytyä.

Itsellä tuollainen muuten, mutta tämä tyyppi ei kertaakaan koskaan pahoitellut millään tavalla. Monta kertaa sain odotella kaupungilla turhaan eikä tämä viitsinyt edes ilmoittaa mitään missään vaiheessa. Ja tätä siis tapahtui usein.

No hän raiskasi, niin sen jälkeen ei enää huvittanut olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Asioihini puuttuminen (elän täysin tavallista elämää), vaatimusten esittäminen. Kun oli jo monta vuotta ollut olo, että ei oikeastaan haluaisi nähdä toista ja hänen seuransa alkoi ahdistaa.

Tämä. Asioideni ( ja erityisesti minulle iloa tuottavien asioiden) mollaus. Kateellisuus ja pahantahtoisuus . Minun alaspainamiseni isossa seurueessa. Aloin valikoida, mitä asioitani hänelle kerroin. Lopulta sitten ei ollut paljon kerrottavia asioita.

Aina tapaamisen jälkeen oli huono olo. Vei kaiken energian.

Joku siinä vaan alkoi tökkimään, tuntui että minua manipuloitiin (oudosti unohteli aiempia sanomisiaan) ja toinen veti jotain mielistelevää roolia.

Vierailija kirjoitti:

Eräs kaveri ottaa vain silloin yhteyttä, kun menee miehen kanssa huonosti. Tappelevat usein, joskus voi mennä jopa muutama viikko "hyvin."

Muuten ei kuulu mitään, hyvä kun vastaa mun viesteihin.

Olen auttanut tätä kaveria monessa asiassa, nyt tuli mitta täyteen.

Pistin välit poikki, en jaksa enää kuunnella pelkkää rutinaa.

Mun kuulumiset ei tietenkään tätä ihmistä kiinnosta.

En tarvitse tuollaista kaveria elämääni.

Samanlainen kokemus. Kaveri järjesti elämäänsä vaikka mitä draamaa, oli ongelmia lukuisissa miessuhteissa, työpaikoissa, lasten jutuissa, omassa mielenterveydessä ja myös päihteiden liikakäytön suhteen. Sellainen tyyppi jonka elämä on jatkuvaa raastavaa vuoristorataa. Tietysti minun roolini oli toimia ilmaisena terapeuttina, tukena, kuuntelijana ja neuvonantajana. Tilanteet menivät välillä hurjiksi, olen mm. lähtenyt keskellä yötä ajamaan itsemurhalla uhkaavan kaverin luokse häntä auttamaan.

Ikinä ei kuunnellut minun huoliani, kuittasi vaan jotenkin että niin, sellaista se on. Muiden kanssa biletti ja teki kivoja juttuja, reissuja ym, näitä oli some täynnä. Ikinä ei kutsunut minua mukaan. Olin olemassa hänelle vain oksennussangon virassa.

Viimeinen niitti "ystävydessä" oli se, kun hän perui yhdessä suunnittelemamme kivan tapaamisen sanoen ettei tarvitsekaan minua. Siis oli tullut jotain muuta mukavampaa tarjolle josta syystä perui yhteisen juttumme. Tämän jälkeen lopetin vastaamasta viesteihin ja päätin ystävyyden siihen. Sitä päätöstä en ole katunut.

Lähdin yhdestä porukasta, koska porukan eräänlaisesta johtohahmosta oli vuosien mittaan alkanut paljastua yhä epämiellyttävämpiä piirteitä. Manipuloivuutta, uhriutuvuutta, ivallisuutta, taipumusta kaasuvalottamiseen, suoranaista empatiakyvyttömyyttä. Hänen käytöksensä oli alkanut vaikuttaa ryhmän ilmapiiriin ja siihen, kuinka avoimesti asioista uskallettiin puhua. Osa muusta porukasta suorastaan palvoi tätä kyseistä henkilöä joten katsoin parhaaksi lähteä itse sen sijaan, että olisin yrittänyt alkaa "käännyttää" muita.

Nyt jälkikäteen olen edelleen sitä mieltä, että tein oikein, vaikka silloin harmittikin, että välit menivät samalla niihin hyviin tyyppeihin. Minulla oli tuohon aikaan erinäisiä henkilökohtaisia ongelmia ja porukasta lähteminen antoi pontta ryhtyä hoitamaan niitä paremmalle mallille. Tajusin myös, että ryhmän toksiseksi muuttunut ilmapiiri korosti ja vahvisti omia epäterveitä piirteitäni. Jotenkin viimein tiedostin, että en ole oikeasti niin myrkyllinen ihminen enkä haluakaan olla. Sen kokemus minulle opetti, että en enää mene mukaan kovin tiiviisiin samanmielisten porukoihin. On olemassa liian suuri riski siihen, että yksi tai kaksi äänekkäintä alkaa viedä tilaa muilta ja joko tietoisesti tai tiedostamattaan sanella normeja sille, miten tällaisessa ryhmässä "pitää" olla.

Se että itse en osannut olla tarpeeksi hyvä ystävä. Ei tuntunut mukavalta kun aina mokasi eikä ollut enää oikein mitään minkä perusteella olisin voinut sanoa itseäni hyväksi ystäväksi. Joten pikkuhiljaa aloin etäännyttämään.