Lue keskustelun säännöt.
Tauko parisuhteessa - miten selviän?
06.04.2022 |
Moi,
Jäätiin eilen vuoden mittaisen seurustelusuhteen kumppanin kanssa tauolle. Hän on todella uupunut ja ”sekaisin” (mielenterveys on mennyt huonoon suuntaan) joten koki, että olisi helppoa olla hetki erossa ja miettiä, kykeneekö olemaan suhteessa mielenterveyden takia vai ei. Asutaan erillään joten sinällään helppoa olla erossa ja katsoa, miltä tuntuu olla ilman toista.
Hänen eiliset sanansa jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Hän sanoi, että välille ovat hetken tuntuneet siltä, että kyseessä olisi kaverisuhde (ei kuulemma ole jaksanut panostaa romanttiseen puoleen uupumuksensa takia.) sanoi kuitenkin, että haluaisi selvittää asiat ja olla onnellisina elämämme loppuun asti yhdessä. Aika ristiriitaisia signaaleja mielestäni. Pitääkö hän minua vain kaverina? Rakastaako vain ystävänä vai kumppanina?
Ollaan oltu aina päivittäin aktiivisesti yhteydessä ja jo nyt, päivä erossa olon jälkeen tuntuu mahdottomalta. Haluaisin vain ottaa häneen yhteyttä mutta EI, en tee sitä, koska tiedän, että oma miettimistauko tekisi hyvää meille molemmille.
Pelkään kuitenkin, jos tämä tauko venyy pidemmälle ja vaikka muutaman viikon päästä ei olisi hänestä kuulunut mitään (sovimme, että tauon kesto on määrittelemätön.) Onneksi mieheni pääsee pian puhumaan psykologin kanssa uupumuksestaan.
Miten tälläisessä tilanteessa pitäisi toimia? Olen todella ahdistunut ja tuntuu, että en pysy järjissäni kun on niin kova pelko jos mies sanookin, ettei hänellä ole riittävästi energiaa parisuhteelle koska pitää hoitaa itsensä kuntoon. Tuntuu että sekoan kun on niin hirveä pelko ja ikävä. Pelottaa että hän vain unohtaa minut tai on paljon onnellisempi ilman minua.
Ainiin, vielä lisätietoa: mieheni on todella todella herkkä ja ailahtelevainen, hänen mielensä järkkyy jo pienistä vastoinkäymisistä. Olen itsekin melko herkkä enkä tiedä, tuleeko suhde toimimaan kun molemmat näin herkkiä. Ollaan tosi nuoria, molemmat 20v.
Kommentit (79)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen oma perhehistoria?
Läheinen suhde äitiin ja siskoon, muut sukulaiset sitten eivät ole läheisiä tai mukana kuvioissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Näin kertoo meille 20-vuotias, hohhoijaa ...
Siis en pidä sinua läheisriippuvaisena, ainoastaan rakastuneena, höpsähtäneenä ja kaipaat miestäsi, mutta et sinä vielä tiedä mitä on pärjätä yksin "koko elämä", kun elämäsi on aika lapsenkengissä ja vasta aluillaan. Hädin tuskin olet päässyt lapsuudenkodista pois, missä on huolehdittu sinun pärjäämisestä.
Ensimmäiset suhteet ovat aina niitä rankimpia, kun niissä on yleensä nuori ja tunteet voimakkaita, eikä niin omassa hallinnassa. Myrskyisää ja maata järisyttävää. Opetellaan vasta olemaan muiden kanssa kuin omien lähisukulaisten.
Noin muuten mitä tulee tähän suhteeseesi, niin valitettavasti en näe sille kovin hyviä mahdollisuuksia. Mies on mielenterveysongelmainen ja se ei koskaan ole hyvä merkki, etkä sinä häntä pysty pelastamaan, vaikka kuinka 20-vuotiaan aivoilla kuvittelet niin kykeneväsi. Sinä uuvut aikaa myöten miehen mielialaheittelyihin ja saatat sairastua itsekin masennukseen ymv., kun kerroit olevasi herkkä itsekin.
Uskon, että tämä tauko on sinun pelastuksesi ja huomaat kuinka energiat ympärilläsi vapautuvat, kun ei ole ailahtelevainen ja ahdistusta aiheuttava henkilö päivittäisessä elämässäsi. Aivan varmasti teillä ei ole ollut ruusuista yhdessä olo ja usko pois, sinä tulet olemaan onnellisempi ilman toksista ilmapiiriä, minkä mielenterveysongelmainen luo ympäristöönsä.
Itse olen ollut tuo ongelmainen ja silloista aikaa ei kukaan muistele hyvällä. Suorastaan myrkytin kaikki läheiseni omalla pahoinvoinnillani. Onneksi tervehdyin (yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen) ja sain luotua läheisiini uudet ja paremmat suhteet. Mutta ota huomioon, että kaikki omassa tarinassani olivat hyvinkin aikuisia, vahvoja ihmisiä ja elämää jo nähneitä, siksi he jaksoivat kannatella ja odottaa parempaa aikaa. Kyllä he myös ärsyyntyivät minuun ja varasti heilläkin oli heikkoja ja epätoivoisia hetkiä milloin ajattelivat, että voi kun tuokin onnistuisi päättäään päivänsä seuraavalla yrityksellä.
Onnea, iloa ja menestystä elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen oma perhehistoria?
Läheinen suhde äitiin ja siskoon, muut sukulaiset sitten eivät ole läheisiä tai mukana kuvioissa.
Ap
Entä isä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen oma perhehistoria?
Läheinen suhde äitiin ja siskoon, muut sukulaiset sitten eivät ole läheisiä tai mukana kuvioissa.
Ap
Entä isä?
Väleissä ollaan, mutta todella etäisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap millainen oma perhehistoria?
Läheinen suhde äitiin ja siskoon, muut sukulaiset sitten eivät ole läheisiä tai mukana kuvioissa.
Ap
Entä isä?
Väleissä ollaan, mutta todella etäisiä.
Ja tämä on se, mikä sitä paniikkia sinuun nyt lisää, kun poikaystävä ottaa etäisyyttä. Sanon tämän 50 vuoden kokemuksella ja monia terapioita läpikäyneenä. Yritä sinä opetella minua aiemmin, että mikä osuus tuosta tämän hetken tunteestasi on isäsuhteesi aiheuttamaa ja mikä osuus aidosti poikaystävästä. Ja yritä myös katsoa suhdetta poikaystävääsi objektiivisesti, vaikka tuossa iässä (ja myöhemminkin), se on todella vaikeaa.
Kun viimeksi erosin miesystävästä, olin täysin paniikissa ja ahdistunut. Tajusin kuitenkin järjellä, että hänet on paras leikata pois elämästä ja että tunteet ovat vain tunteita, jotka johtuvat isolta osalta vanhoista traumoista, jotka hänen toimintansa vain sai nostettua pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Näin kertoo meille 20-vuotias, hohhoijaa ...
Siis en pidä sinua läheisriippuvaisena, ainoastaan rakastuneena, höpsähtäneenä ja kaipaat miestäsi, mutta et sinä vielä tiedä mitä on pärjätä yksin "koko elämä", kun elämäsi on aika lapsenkengissä ja vasta aluillaan. Hädin tuskin olet päässyt lapsuudenkodista pois, missä on huolehdittu sinun pärjäämisestä.
Ensimmäiset suhteet ovat aina niitä rankimpia, kun niissä on yleensä nuori ja tunteet voimakkaita, eikä niin omassa hallinnassa. Myrskyisää ja maata järisyttävää. Opetellaan vasta olemaan muiden kanssa kuin omien lähisukulaisten.
Noin muuten mitä tulee tähän suhteeseesi, niin valitettavasti en näe sille kovin hyviä mahdollisuuksia. Mies on mielenterveysongelmainen ja se ei koskaan ole hyvä merkki, etkä sinä häntä pysty pelastamaan, vaikka kuinka 20-vuotiaan aivoilla kuvittelet niin kykeneväsi. Sinä uuvut aikaa myöten miehen mielialaheittelyihin ja saatat sairastua itsekin masennukseen ymv., kun kerroit olevasi herkkä itsekin.
Uskon, että tämä tauko on sinun pelastuksesi ja huomaat kuinka energiat ympärilläsi vapautuvat, kun ei ole ailahtelevainen ja ahdistusta aiheuttava henkilö päivittäisessä elämässäsi. Aivan varmasti teillä ei ole ollut ruusuista yhdessä olo ja usko pois, sinä tulet olemaan onnellisempi ilman toksista ilmapiiriä, minkä mielenterveysongelmainen luo ympäristöönsä.
Itse olen ollut tuo ongelmainen ja silloista aikaa ei kukaan muistele hyvällä. Suorastaan myrkytin kaikki läheiseni omalla pahoinvoinnillani. Onneksi tervehdyin (yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen) ja sain luotua läheisiini uudet ja paremmat suhteet. Mutta ota huomioon, että kaikki omassa tarinassani olivat hyvinkin aikuisia, vahvoja ihmisiä ja elämää jo nähneitä, siksi he jaksoivat kannatella ja odottaa parempaa aikaa. Kyllä he myös ärsyyntyivät minuun ja varasti heilläkin oli heikkoja ja epätoivoisia hetkiä milloin ajattelivat, että voi kun tuokin onnistuisi päättäään päivänsä seuraavalla yrityksellä.
Onnea, iloa ja menestystä elämääsi!
Eli ihminen pitää jättää yksin, silloin kun hän on sairas? Hohhoijjaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Näin kertoo meille 20-vuotias, hohhoijaa ...
Siis en pidä sinua läheisriippuvaisena, ainoastaan rakastuneena, höpsähtäneenä ja kaipaat miestäsi, mutta et sinä vielä tiedä mitä on pärjätä yksin "koko elämä", kun elämäsi on aika lapsenkengissä ja vasta aluillaan. Hädin tuskin olet päässyt lapsuudenkodista pois, missä on huolehdittu sinun pärjäämisestä.
Ensimmäiset suhteet ovat aina niitä rankimpia, kun niissä on yleensä nuori ja tunteet voimakkaita, eikä niin omassa hallinnassa. Myrskyisää ja maata järisyttävää. Opetellaan vasta olemaan muiden kanssa kuin omien lähisukulaisten.
Noin muuten mitä tulee tähän suhteeseesi, niin valitettavasti en näe sille kovin hyviä mahdollisuuksia. Mies on mielenterveysongelmainen ja se ei koskaan ole hyvä merkki, etkä sinä häntä pysty pelastamaan, vaikka kuinka 20-vuotiaan aivoilla kuvittelet niin kykeneväsi. Sinä uuvut aikaa myöten miehen mielialaheittelyihin ja saatat sairastua itsekin masennukseen ymv., kun kerroit olevasi herkkä itsekin.
Uskon, että tämä tauko on sinun pelastuksesi ja huomaat kuinka energiat ympärilläsi vapautuvat, kun ei ole ailahtelevainen ja ahdistusta aiheuttava henkilö päivittäisessä elämässäsi. Aivan varmasti teillä ei ole ollut ruusuista yhdessä olo ja usko pois, sinä tulet olemaan onnellisempi ilman toksista ilmapiiriä, minkä mielenterveysongelmainen luo ympäristöönsä.
Itse olen ollut tuo ongelmainen ja silloista aikaa ei kukaan muistele hyvällä. Suorastaan myrkytin kaikki läheiseni omalla pahoinvoinnillani. Onneksi tervehdyin (yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen) ja sain luotua läheisiini uudet ja paremmat suhteet. Mutta ota huomioon, että kaikki omassa tarinassani olivat hyvinkin aikuisia, vahvoja ihmisiä ja elämää jo nähneitä, siksi he jaksoivat kannatella ja odottaa parempaa aikaa. Kyllä he myös ärsyyntyivät minuun ja varasti heilläkin oli heikkoja ja epätoivoisia hetkiä milloin ajattelivat, että voi kun tuokin onnistuisi päättäään päivänsä seuraavalla yrityksellä.
Onnea, iloa ja menestystä elämääsi!
Eli ihminen pitää jättää yksin, silloin kun hän on sairas? Hohhoijjaa
No mun mielestä 20-vuotiaalla, joka on tuntenut toisen henkilön n. 1 vuoden, ei ole mitään velvollisuutta ns. pelastaa toista tai yrittää tervehdyttää. Eri asia, kun on vuosia oltu parisuhteessa tai sukulaiset, jotka tuntevat toisensa lähes läpikotaisin. Toki em. esimerkeissä myös heillä on oikeus suojella itseään tarpeen vaatiessa, ettei masentunut/ongelmainen henkilö ime heitä omaan kurjuuteensa syövereihin mukaan.
Ja ota huomioon, että tässä on kyseessä itsekin herkkä nuori nainen, niin pitäiskö hänen oman mielenterveytensä ja elämänsä kustannuksella alkaa hoivaamaan ja hyysäämään mielialaongelmaista?
Jokainen vähänkin asiaa kokeneena tietää ettei siitä seuraa mitään hyvää. Koko ympäristö sairastuu mielialaongelmaisen ailahtelujen ja temppuilujen takia. Miehellä on jo hoitokontakti, joten sieltä hän saa apua alan ammattilaiselta. Mies myös itse haluaa etäännyttää itsensä aloittajasta, joten onneksi ap saa tässä hengähdystauon ja varmasti selkiyttää mitä elämältään oikeasti haluaa.
Muu vastaaja
Vierailija kirjoitti:
Semmoista ei olekaan kuin tauko parisuhteessa. Joko ollaan yhdessä tai ei olla.
Kylläpä kuule semmoisiakin voi olla. Ja vielä useamminkin. T: mummeli 59
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Näin kertoo meille 20-vuotias, hohhoijaa ...
Siis en pidä sinua läheisriippuvaisena, ainoastaan rakastuneena, höpsähtäneenä ja kaipaat miestäsi, mutta et sinä vielä tiedä mitä on pärjätä yksin "koko elämä", kun elämäsi on aika lapsenkengissä ja vasta aluillaan. Hädin tuskin olet päässyt lapsuudenkodista pois, missä on huolehdittu sinun pärjäämisestä.
Ensimmäiset suhteet ovat aina niitä rankimpia, kun niissä on yleensä nuori ja tunteet voimakkaita, eikä niin omassa hallinnassa. Myrskyisää ja maata järisyttävää. Opetellaan vasta olemaan muiden kanssa kuin omien lähisukulaisten.
Noin muuten mitä tulee tähän suhteeseesi, niin valitettavasti en näe sille kovin hyviä mahdollisuuksia. Mies on mielenterveysongelmainen ja se ei koskaan ole hyvä merkki, etkä sinä häntä pysty pelastamaan, vaikka kuinka 20-vuotiaan aivoilla kuvittelet niin kykeneväsi. Sinä uuvut aikaa myöten miehen mielialaheittelyihin ja saatat sairastua itsekin masennukseen ymv., kun kerroit olevasi herkkä itsekin.
Uskon, että tämä tauko on sinun pelastuksesi ja huomaat kuinka energiat ympärilläsi vapautuvat, kun ei ole ailahtelevainen ja ahdistusta aiheuttava henkilö päivittäisessä elämässäsi. Aivan varmasti teillä ei ole ollut ruusuista yhdessä olo ja usko pois, sinä tulet olemaan onnellisempi ilman toksista ilmapiiriä, minkä mielenterveysongelmainen luo ympäristöönsä.
Itse olen ollut tuo ongelmainen ja silloista aikaa ei kukaan muistele hyvällä. Suorastaan myrkytin kaikki läheiseni omalla pahoinvoinnillani. Onneksi tervehdyin (yli 10 vuoden sairastamisen jälkeen) ja sain luotua läheisiini uudet ja paremmat suhteet. Mutta ota huomioon, että kaikki omassa tarinassani olivat hyvinkin aikuisia, vahvoja ihmisiä ja elämää jo nähneitä, siksi he jaksoivat kannatella ja odottaa parempaa aikaa. Kyllä he myös ärsyyntyivät minuun ja varasti heilläkin oli heikkoja ja epätoivoisia hetkiä milloin ajattelivat, että voi kun tuokin onnistuisi päättäään päivänsä seuraavalla yrityksellä.
Onnea, iloa ja menestystä elämääsi!
Eli ihminen pitää jättää yksin, silloin kun hän on sairas? Hohhoijjaa
No mun mielestä 20-vuotiaalla, joka on tuntenut toisen henkilön n. 1 vuoden, ei ole mitään velvollisuutta ns. pelastaa toista tai yrittää tervehdyttää. Eri asia, kun on vuosia oltu parisuhteessa tai sukulaiset, jotka tuntevat toisensa lähes läpikotaisin. Toki em. esimerkeissä myös heillä on oikeus suojella itseään tarpeen vaatiessa, ettei masentunut/ongelmainen henkilö ime heitä omaan kurjuuteensa syövereihin mukaan.
Ja ota huomioon, että tässä on kyseessä itsekin herkkä nuori nainen, niin pitäiskö hänen oman mielenterveytensä ja elämänsä kustannuksella alkaa hoivaamaan ja hyysäämään mielialaongelmaista?
Jokainen vähänkin asiaa kokeneena tietää ettei siitä seuraa mitään hyvää. Koko ympäristö sairastuu mielialaongelmaisen ailahtelujen ja temppuilujen takia. Miehellä on jo hoitokontakti, joten sieltä hän saa apua alan ammattilaiselta. Mies myös itse haluaa etäännyttää itsensä aloittajasta, joten onneksi ap saa tässä hengähdystauon ja varmasti selkiyttää mitä elämältään oikeasti haluaa.
Muu vastaaja
Voi hyvänen aika nyt taas. Mielenterveysongelmat on todella yleisiä, varsinkin just tuossa iässä. Siis TODELLA.
Rakkaus kestää heikkoudetkin ja huonot hetket, jos tarkoitus on.
Ole rauhallisin mielin ap, hienoa että miehesi pääsee juttelemaan ja saa apua. Se on oikein hyvä juttu teidän suhteenkin kannalta.
Muista kuitenkin, että vaikka tuntuisi että ero on maailmanloppu . Jota se sillä hetkellä kyllä onkin, niin siitäkin selviää. Kaikkea hyvää teidän suhteelle ja teille molemmille. ♡
Ei ole mitään järkeä rikkoa omaakin mielenterveyttä toisen eteen.
Muut hullut ovat oikeasti vain rikkoneet, kaikki suhteen pitkittäminen on ollut vain tuskan lisääntymistä ja levittämistä myös toiseen ihmiseen. Pitkäaikainen suhteeni, 20 vuoden liitto, oli seurusteluaikanamme masentunut, hakeutui hoitoon ja tuli sieltä parantuneena. Olin toki hoidon aikana hänen tukenaan, mutta en minä häntä olisi pystynyt parantamaan pelkällä rakkaudellani. Ja hän oli myös ihan osastohoidossa, ellei jopa suljetulla.
Nämä muut tyypit olisivat tarvinneet hoitoa, mutta eivät edes koskaan hakeutuneet sen piiriin. Sairastin itse ap:n ikäisestä muutaman vuoden eteen päin, jatkuvasti, jouduin jopa pitämään opinnoista yhden välivuoden, kun en halunnut hylätä sairasta. Ihan sairas ajatus, että itse pitää antaa itsensä sairastua, jotta olisi toisen tukena (eikä toinen edes edisty eikä ymmärrä omaa tilaansa). Enää en siihen lähtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran elämässäni ehdotin taukoa yhdelle tapailemalleni miehelle. Syy oli toinen mies ja halusin katsoa tämän kortin ja olemme olleet siitä lähtien yhdessä.
Sitten parisuhteessa joko ollaan yhdessä tai ei. Tauko on aina eron merkki enemmän tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Sä olet tässä kyl nyt kehittämässä läheiseiippuvuutta. Mies ei nyt pysty suhteeseen kanssasi ja jäät silti roikkumaan, jos se nyt kuitenkin muuttuisi. Jos mies on tosiaan mt-ongelmainen ja hyvin herkkä kuten kuvasta, niin hyvin todennäköistä, että ei tule hetkeen kasvamaan tuosta. Sinulla on koko elämä edessä ja katsomalla ympärillesi voit hyvin tavata jonkun terveemmän ihmisen, joka haluaa jakaa elämänsä sun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen on masentunut/uupunut, hän alkaa helposti kokea olevansa rasitteena toiselle, eikä tietenkään halua sellaista. On viisaampaa ottaa silloin etäisyyttä, ettei kuormitu ennestään. Masentuneena ei kauheesti jaksa olla romanttinen. Se ei tarkoita sitä, että suhde olisi ohi.
Hyvä, että parisi on päässyt avun piiriin. Yritä sinäkin rauhoittaa itseäsi ja viettää aikaa toisten kanssa, älä siis jää yksin murehtimaan. On selvää, että kaipaat toista ja olet huolissasi, koska suhteenne on sinulle tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet läheisriipuvainen. Elä omaa elämää.
En koe olevani läheisriippuvainen, sillä olen koko elämäni pärjännyt yksin aikamoisen hyvin. Tämä on ensimmäinen romanttinen suhteeni.
Mielestäni ei ole mikään ihme, että toista on ihan järkyttävä ikävä, varsinkin jos toista rakastaa ja tykkää yhteiselosta.
Ap
Sä olet tässä kyl nyt kehittämässä läheiseiippuvuutta. Mies ei nyt pysty suhteeseen kanssasi ja jäät silti roikkumaan, jos se nyt kuitenkin muuttuisi. Jos mies on tosiaan mt-ongelmainen ja hyvin herkkä kuten kuvasta, niin hyvin todennäköistä, että ei tule hetkeen kasvamaan tuosta. Sinulla on koko elämä edessä ja katsomalla ympärillesi voit hyvin tavata jonkun terveemmän ihmisen, joka haluaa jakaa elämänsä sun kanssa.
Mies luultavasti ymmärtää, ettei hän pysty vastaamaan sinun tarpeisiisi. Siksi hän ahdistuu. Ja siksi sinä yrität pakottaa suhteen jatkumaan. Rentoudu. Halua toiselle parasta, ja usko että hän ei ole sillä tapaa ongelmainen etteikö hän vaistoaisi, mikä hänelle on hyväksi ja mikä pahaksi. Syy ei ole sinun, eikä se ole hänen. Te vain ette tee toisillenne hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta rakastaako myös toinen sinua? Vai onko tämä vain kuvitelmasi?
Nokun en tiedä. Miehen tunteet on niin sekaisin, ettei häneltä selvää vastausta saa. Mistä sen tietää, että rakastaako toinen?
Ap
No siitä, että onko hän tukenasi. Kannustaako hän sinua. Ilahtuuko hän menestyksestäsi. Oletko parempi ihminen hänen kanssaan vai pitääkö sinun pidätellä itseäsi jotenkin. Pitääkö hän huolen fyysisistä tarpeistasi. Haluaako hän kuulla, miten päiväsi on mennyt. Oletko sinä hänen mielestäsi hauska, fiksu tms. henkistä. Keskusteletteko asioista.
Kaikkiin näihin vastaus on kyllä. Hän on sanonut minun olevan täydellinen kumppani juuri hänelle.
Mies on kertonut, että hänellä on todella huono omatunto kun minä joudun kärsimään tästä tilanteesta. Koko ajan sanoo että ”et ansaitse tälläistä” ja kysyy esim ”olenko liian vaikea ihminen sinulle.”
Ap
Kerropa vähän tarkemmin noi kyllä-vastaukset omin sanoin ja konkreettisesti, koska tässä vastauksessasi ei tullut yhtään kyllä-vastausta. Kaikki pyörii miehen ja hänen tarpeidensa ympärillä.
Hän kannustaa minua aina tekemään asioita, joita rakastan, ja hänestä näkee, että hän on onnellinen ja ylpeä minusta, kun menestyn esimerkiksi opinnoissa. Olen hänen kanssaan täysin oma itseni. Kysyy joka päivä miten päiväni on mennyt ja mitä olen tehnyt. Kehuu usein, kuinka fiksu ja ihana olen.
Ap
Mutta nyt sitten päätti haluta taukoa? Yksi vaihtoehto on narsistin rakkauspommitus ja sen tulo tiensä päähän. Koska jos ihminen oikeasti rakastaa sinua ja kohtelee sinua noin, hän ei yhtäkkiä ehdottele mitään taukoja.
Ei yhtäkkiä ehdottanut taukoa, vaan aikaisemminkin olemme taukoa pohtineet (noin kuukausi ollut vähän huonompaa tilannetta suhteemme kannalta.) Nyt sitten päätimme, että tauko on oikeasti tarpeeseen.
Ap
Sanot "päätimme" ja "sovimme", mutta onko se todellisuudessa niin, että mies ehdotti ja sinä suostuit, koska et halua olla vaikea?
Vai oliko se todellakin sitä, mitä sinäkin halusit, omaa aikaa? Ei kyllä vaikuta siltä reaktiosi perusteella. Sinä et olisi sitä taukoa tarvinnut.
Se on huolestuttava merkki, että vaikka sinulla on kova ikävä ja haluaisin laittaa miehelle viestin, et kuitenkaan tee sitä, koska "sovittiin" ja "päätettiin". Et siis ole oma itsensä, pidättelet tunteitasi vuorovaikutuksessa miehen kanssa, koska "suojelet" hänen tunteitaan. Erittäin huono merkki.
Jos toista rakastaa, ei häneltä pitäisi piilottaa niitä epätoivottuja tunteita. Jos toistaa rakastaa, niin toivoo, ettei hänkään piilottelisi sinulta mitään tunteita.
Tämä on ongelma monessa suhteessa, minullakin ollut. Yritin olla joustava ja ymmärtäväinen, koska uskoin, että kun järjestän toiselle täydelliset olosuhteet, se auttaa häntä muuttumaan. Käytännössä vaikutus on kyllä päinvastainen, epämääräinen /epätoivottu käytös vaan jatkuu, kun siihen on mahdollisuus.
Ei mitään taukoja vaan moro ja näkemiin.
Oma mielipiteeni on, että juhli sitä, että nyt sinulla on tilaisuus päästä eroon henkisesti epävakaasta, mt-ongelmaisesta kumppanista! 🍾
Opettele itsenäisyyttä ja tutustu itseesi. Ala elää elämää, joka vahvistaa sinua. Tee elämästi sellaista, että se tuntuu hyvältä ilman parisuhdettakin. Toisin sanoen opettelet pärjäämään yksin.