Tauko parisuhteessa - miten selviän?
Moi,
Jäätiin eilen vuoden mittaisen seurustelusuhteen kumppanin kanssa tauolle. Hän on todella uupunut ja ”sekaisin” (mielenterveys on mennyt huonoon suuntaan) joten koki, että olisi helppoa olla hetki erossa ja miettiä, kykeneekö olemaan suhteessa mielenterveyden takia vai ei. Asutaan erillään joten sinällään helppoa olla erossa ja katsoa, miltä tuntuu olla ilman toista.
Hänen eiliset sanansa jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Hän sanoi, että välille ovat hetken tuntuneet siltä, että kyseessä olisi kaverisuhde (ei kuulemma ole jaksanut panostaa romanttiseen puoleen uupumuksensa takia.) sanoi kuitenkin, että haluaisi selvittää asiat ja olla onnellisina elämämme loppuun asti yhdessä. Aika ristiriitaisia signaaleja mielestäni. Pitääkö hän minua vain kaverina? Rakastaako vain ystävänä vai kumppanina?
Ollaan oltu aina päivittäin aktiivisesti yhteydessä ja jo nyt, päivä erossa olon jälkeen tuntuu mahdottomalta. Haluaisin vain ottaa häneen yhteyttä mutta EI, en tee sitä, koska tiedän, että oma miettimistauko tekisi hyvää meille molemmille.
Pelkään kuitenkin, jos tämä tauko venyy pidemmälle ja vaikka muutaman viikon päästä ei olisi hänestä kuulunut mitään (sovimme, että tauon kesto on määrittelemätön.) Onneksi mieheni pääsee pian puhumaan psykologin kanssa uupumuksestaan.
Miten tälläisessä tilanteessa pitäisi toimia? Olen todella ahdistunut ja tuntuu, että en pysy järjissäni kun on niin kova pelko jos mies sanookin, ettei hänellä ole riittävästi energiaa parisuhteelle koska pitää hoitaa itsensä kuntoon. Tuntuu että sekoan kun on niin hirveä pelko ja ikävä. Pelottaa että hän vain unohtaa minut tai on paljon onnellisempi ilman minua.
Ainiin, vielä lisätietoa: mieheni on todella todella herkkä ja ailahtelevainen, hänen mielensä järkkyy jo pienistä vastoinkäymisistä. Olen itsekin melko herkkä enkä tiedä, tuleeko suhde toimimaan kun molemmat näin herkkiä. Ollaan tosi nuoria, molemmat 20v.
Kommentit (79)
Niin, yleensä tällainen "tauko" tarkoittaa sitä, että halutaan tapailla toista ja pitää toista vielä varalla. En väitä että teidän suhteessanne, mutta ...
Vierailija kirjoitti:
Semmoista ei olekaan kuin tauko parisuhteessa. Joko ollaan yhdessä tai ei olla.
Anteeksi, muotoilin asian ehkä väärin. Ollaan siis vielä yhdessä, päätettiin nyt vaan ottaa omaa aikaa eli hieman taukoa näkemisestä ja yhteydenpidosta.
TÄSSÄ sulle itsellesi tekemistä tämän tauon ajaksi:
https://www.vauva.fi/keskustelu/4596072/translate-and-send-some-very-cl…
Jos joku alkaa ehdottelemaan taukoja, niin se on varma ero ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, yleensä tällainen "tauko" tarkoittaa sitä, että halutaan tapailla toista ja pitää toista vielä varalla. En väitä että teidän suhteessanne, mutta ...
En usko, että meillä näin olisi. Mieheni mielenterveys ja uupumus on niin huonossa jamassa, etten usko hänellä olevan energiaa tai kiinnostusta moiseen.
Mies ei halua olla sun kanssa enää. Yrittää pehmentää eroa.
Todella kypsää mieheltä ottaa etäisyyttä, kun ei pysty suhteeseen. Hae itsellesi myös keskusteluapua ja ota tämä mahdollisuutena kasvaa.
Parasta mitä suhteellenne voi tapahtua on se, että pääsette joskus jatkamaan tasapainoisessa, tasa-arvoisessa tilanteessa. Jos toinen kannattelee toista pitkään suhteen alkuvaiheessa, sitä on vaikea tulevaisuudessa korjata. Tämän voin sanoa kokemuksesta. Jos on tottunut varjelemaan kumppanin mieltä ja mielialoja, tuntuu mahdottomalta olla "hankala" ja olla se heikompi ja tarvitsevampi.
Omat tunteesi ja pelkosi ovat ihan ymmärrettäviä, mutta silti huolestuttavan voimakkaita ja niistä olisi hyvä päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa.
Mitä miehesi käytännössä tarkoittaa suhteen romanttisella puolella?
Vierailija kirjoitti:
Mitä miehesi käytännössä tarkoittaa suhteen romanttisella puolella?
Tarkoittaa varmaan, ettei oikein ole jaksanut ylläpitää romantiikkaa välillämme kun on itse niin uupunut. Ymmärrän kyllä hyvin, sillä on tosi uuvuttavaa yrittää pitää toinen tyytyväisenä ja huolehtia toisesta kun itse on ihan uupunut ja ”palasina”.
Jos sinä olet enemmän huolissasi parisuhteenne jatkosta ja siitä, millä termillä teidän välistä ihmissuhdettanne määritellään, kuin hänen hyvinvoinnistaan, ei se ennusta suhteellenne menestystä.
Eli sinun kannattaisi nyt miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää, se, että saat olla juuri tämän nimenomaisen henkilön seurassa, vai se, että sinulla on ihmissuhde, jota saat kutsua parisuhteeksi.

Olet täysin oikeassa. Tottakai olen huolissani hänen terveydestään ja koko ajan mietin, että miten hänellä menee ja toivottavasti saa läheisiltä tukea. Haluan olla juuri tämän kyseisen henkilön kanssa, sillä olen häneen syvästi rakastunut ja meillä on syvä yhteys sekä mukavaa ja ihanaa yhdessä (ennen tätä tilannetta siis.) en voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Ap
Ap, mies tarvitsee ammattiapua. Kevät on masentuneelle usein kriittistä aikaa. Vie hänet avun piiriin, hän ei kykene siihen yksin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä miehesi käytännössä tarkoittaa suhteen romanttisella puolella?
Tarkoittaa varmaan, ettei oikein ole jaksanut ylläpitää romantiikkaa välillämme kun on itse niin uupunut. Ymmärrän kyllä hyvin, sillä on tosi uuvuttavaa yrittää pitää toinen tyytyväisenä ja huolehtia toisesta kun itse on ihan uupunut ja ”palasina”.
Mitä "romantiikka" teidän suhteessanne tarkoittaa? En halua antaa sinulle sanoja suuhun, vaan kuulla tämän konkreettisesti sinun kertomanasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä olet enemmän huolissasi parisuhteenne jatkosta ja siitä, millä termillä teidän välistä ihmissuhdettanne määritellään, kuin hänen hyvinvoinnistaan, ei se ennusta suhteellenne menestystä.
Eli sinun kannattaisi nyt miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää, se, että saat olla juuri tämän nimenomaisen henkilön seurassa, vai se, että sinulla on ihmissuhde, jota saat kutsua parisuhteeksi.
Olet täysin oikeassa. Tottakai olen huolissani hänen terveydestään ja koko ajan mietin, että miten hänellä menee ja toivottavasti saa läheisiltä tukea. Haluan olla juuri tämän kyseisen henkilön kanssa, sillä olen häneen syvästi rakastunut ja meillä on syvä yhteys sekä mukavaa ja ihanaa yhdessä (ennen tätä tilannetta siis.) en voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Ap
Sinä olet se löheinen! Kukaan muu ei välttämöttä tiedö mitään! Hae apua hönelle ja itsellesi!
Hän on jo itse hakenut apua, sai ajan psykologille.
Sun ei pidä nyt jättää häntä yksin, voi olla viimeinen kerta kun näet hänet. Menkää yhdessä hakemaan apua, se on rakkauden suurin osoitus ja merkitys!
Romantiikka suhteessamme tarkoittaa sitä, että ollaan toistemme lähellä henkisesti ja fyysisesti. Tehdään romanttisia asioita, kuten mennään iltakävelylle kaupunkiin tai katsotaan vaan sylikkäin elokuvaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä olet enemmän huolissasi parisuhteenne jatkosta ja siitä, millä termillä teidän välistä ihmissuhdettanne määritellään, kuin hänen hyvinvoinnistaan, ei se ennusta suhteellenne menestystä.
Eli sinun kannattaisi nyt miettiä, kumpi on sinulle tärkeämpää, se, että saat olla juuri tämän nimenomaisen henkilön seurassa, vai se, että sinulla on ihmissuhde, jota saat kutsua parisuhteeksi.
Olet täysin oikeassa. Tottakai olen huolissani hänen terveydestään ja koko ajan mietin, että miten hänellä menee ja toivottavasti saa läheisiltä tukea. Haluan olla juuri tämän kyseisen henkilön kanssa, sillä olen häneen syvästi rakastunut ja meillä on syvä yhteys sekä mukavaa ja ihanaa yhdessä (ennen tätä tilannetta siis.) en voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Ap
Ymmärrän kyllä. En halua olla negatiivinen, mutta tunteet tulevat laimenemaan, kun ette ole tekemisissä. Toisella varmasti enemmän kuin toisella ja toisella ennemmin kuin toisella. Mutta niin siinä tapahtuu.