Millä tavoin sua huomioidaan kotona kun sairastat?

Ei yleensä millään tapaa. Usein mieskin alkaa sairastaa jotain juuri samaan aikaan, vaikka ei sillä mitään oliskaan. Kaksi kertaa olen ollut leikkauksessa ja sairaalassa ja hyvä kun nukutuksesta olin herännyt, tuli jo eka soitto (eikä tosiaan kysytty, miten voin).

Leikkauksen jälkeen olin pitkään vuodepotilaana. Roskat haisi eteisessä, lapset valitti ettei ole ruokaa ja mun piti hermostua, että mies hakisi kaupasta mehua! Oli raukalla niin rankkaa lasten kanssa! Oli itse tuohon aikaan työn takia noin sata päivää pois kotoa, mutta ei koskaan osannut arvostaa sitä, että olen hoitanut kodin ja lapset.

Ehkä arvaattekin, että multa ei aina sympatiaa heru sairastavalle miehelle.

Sata päivää vuodessa poissa,

T. 60

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 10:05"]Jos olen tosin kipeä, niin mies heittäytyy "sairaaksi" ja vaatii palvelua. Jättää lapset ja kodin kokonaan minun hoidettavaksi.
[/quote]
Sama!!!!

Kahdelta nuorimmalta lapseltani saisin varmaan silittelyä ja voisivat tuoda vettä tai huovan tms. Mieheltäni lähinnä ärtynyttä kommentointia. Teini ei kiinnitä huomiota. 

Mulle tuli syöpä.

Mies auttoi kaikessa, nosti pystyyn sängystä,käytti mua autolla sairaalassa ja auttoi suihkussa.

Menin ihan hirveeseen kuntoon.  Nyt kun siitä on selvitty, tuntuu että selvitään ihan mista vaan.

Meillä oli aiemmin niin, että kipeänäkin tuli vain tehtyä kaikki normaalisti, ja ei ollut puhettakaan että toinen huomioisi mitenkään erityisemmin (pysytteli vain etäällä, ettei itse saisi samaa tautia...). Olen siis aina ollut muutenkin sellainen että teen ja menen itse, en heittäydy miksikään avuttomaksi naiseksi joka tarvitsee miehen apua kaikkeen ja olettaa, että mies aina kuskaa kaikkialle. Vaan teen itse. No ilmeisesti sen takia sitten miehellä oli pitkään oletus, että pystyn kipeänäkin kaikkeen enkä tarvi mitään erityishuomiota.

Kunnes vuosi sitten sairastuin keuhkokuumeeseen... se oli 15-vuotisen suhteemme aikana ensimmäinen kerta, kun olin todella niin kipeä, etten voinut tehdä yhtään töitä (olen yrittäjä ja "aina" töissä) enkä todellakaan päässyt sängystä ylös vaan puhuin sekavia 40 asteen kuumeessa, tärisin ja hikoilin vuorotellen. Se jotenkin herätti miehen, koska hän tajusi, että tilanne oli todella vakava. Myöhemmin hän kertoi pelänneensä, että kuolisin. Silloin hän alkoi huolehtia ja kävi aina välillä katsomassa, että kaikki oli hyvin ja kyselemässä, jos tarvitsin jotain. Siispä nytkin, kun olen ollut kipeänä, hän on kuskannut minut lääkäriin ja edes lämmittänyt jotain ruokaa, ei ole olettanut että teen yhtään mitään. Ei siis ole mikään ärsyttävän ylihuolehtiva nytkään mutta nosti sen katseen omasta navasta ja tajusi, että kyllä toisesta pitää sen verran pystyä huolehtimaan.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 10:47"]Kaikki marttyyrimammat jotka nousee sairaana passaamaan perhettään: Enskerralla jääkää vaan sänkyyn makaamaan. Kyllä se perhekin pakon edessä jotakin osaa. Jos eivät osaa niin.. niin kädettömät joutaakin kuolla nälkään.
[/quote]

Selvä juttu... Jätän eskari-ikäiset kaksoset sekä 3v oman onnensa nojaan? Minulla on mies reissuhommissa toisella paikkakunnalla/toisessa maassa...
Just!

Mies kuskaa hakemaan salkkua, jos töiltä ehtii ja käy kaupassa puolestani.

Ei tipu empatiaa. Päinvastoin mies on tosi ärsyyntynyt, jos olen kipeä. Itse hän sairastaa miesflunssaa tähan malliin:

http://areena.yle.fi/1-2649842

Tuodaan teetä tautivuoteelle ja annetaan mahdollisuus levätä. Näin ei kyllä ollut kolmen pienen lapsen kanssa. Olipa kuumetta ja rintatulehdus tai joku muu kuumeinen tauti, niin arki oli hoidettava, kun mies töissä aina 7-22. Nyt tosin ei enää tuota miestä.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 09:57"]

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 09:48"]Ei mitenkään, siivoan ja kokkaan siinä missä terveenäkin. [/quote] Kun olet niin kipee ettet pääse sohvasta/sängystä ylös?

[/quote]

Sama mulla, jos en pääse sängystä ylös niin kuuntelen sinne valitusta kun ei täällä siivota eikä pestä pyykkiä enää...

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 11:06"]

Jos olen niin sairas että en pääse sängystä ylös, niin siellä saan sitten maata ihan itsekseni. Jos jotain tarvitsen, niin pyytämällä saatan saada. Mitään oma-aloitteisia empatianosoituksia ei heru, vaikka olisin kuinka kipeänä. Mutta muita en ala passaamaan sairaana, onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että pärjäävät.

[/quote]

Näin meilläkin! Harvoin olen niin kipeä, etten sängystä pääse, mutta kerran kävi näinkin. Makasin monta päivää kuumeessa ja niin heikkona, etten saanut edes huudettua keltään apua. Mies luuli olevansa huomaavainen ja sulki makuuhuoneen oven. Kielsi lapsiakin avaamasta, "kun äiti on kipeä ja sen tarvitsee levätä". Siellä makasin yksin kolme päivää, edes vessaan en päässyt. Ei siinä, kun ei kolmeen päivään syö eikä juo, niin ei sitä vessahätääkään tule.

Sitten kun lopulta kampesin ylös ja raahasin itseni vesihanan ääreen, niin sain kahlata nilkkoja myöten pölypalleroissa, kun kellekään ei ollut tullut mieleen imuroida viikkoon.

Mies kieltää tekemästä mitään vähänkään rasittavaa, tuo sohvannurkkaan peitot ja tyynyt ja herkut ja kirjat ja teetä kannetaan kuppitolkulla. Viimeksi keitti kanakeittoa ja kävi keskellä yötä hakemassa tiettyä jäätelöä kun ajatteli, että se saattaisi helpottaa kurkkukipuani.

Koti pysyy putipuhtaana, käy apteekissa puolestani, kieltää sukulaisiaan kyläilemästä kun tietää etten ole sitä kaikista sosiaalisinta sorttia, vielä vähemmän kipeänä. Huolehtii siis kaikin puolin, ja teen saman myös hänelle. 

Joo mies ei ole suomalainen.

Poikaystävä tuo suklaata, limpparia, sipsei ja dippei.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 10:48"]Lapset saattaa tulla välillä silittelemään tai tuoda esim. vettä kun pyydän. Miestä ei ole. Ei auta sairastella tai jos sairastan, kipulääkettä vaan niin pystyy välttämättömimmät tekee.
[/quote] ai 3v ja 10 kk? :)

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 11:01"]

Voihan sitä poikiaan opettaa. Mutta maailmassa on niin monta väliintulevaa seikkaa, jotka saattaa tehdä tulevaisuudenkin miehistä hoivaan kykenemättömiä. Vaikka sitten hyviä miehiä muuten. Puolison sairastaminen vain lamauttaa ja tauti ahdistaa läsnäolollaan niin.

[/quote]

Jos jo perusflunssa lamauttaa ja ahdistaa niin, ettei miehestä ole mihinkään, niin enpä halua tietää, mitä tapahtuisi jossain oikeassa kriisitilanteessa sellaisen miehen kanssa.

No tämä mamma osaa kyllä juoksutuksen sairaana, jos mies lähtee yöllä hakemaan tiettyä jäätelöä.. :D

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 11:49"]

Mies kieltää tekemästä mitään vähänkään rasittavaa, tuo sohvannurkkaan peitot ja tyynyt ja herkut ja kirjat ja teetä kannetaan kuppitolkulla. Viimeksi keitti kanakeittoa ja kävi keskellä yötä hakemassa tiettyä jäätelöä kun ajatteli, että se saattaisi helpottaa kurkkukipuani.

Koti pysyy putipuhtaana, käy apteekissa puolestani, kieltää sukulaisiaan kyläilemästä kun tietää etten ole sitä kaikista sosiaalisinta sorttia, vielä vähemmän kipeänä. Huolehtii siis kaikin puolin, ja teen saman myös hänelle. 

Joo mies ei ole suomalainen.

[/quote]

Olen 21-vuotias ja mieheni on 34, me olemme klassinen pari siinä suhteessa mitä tulee miesflunssaan ja naisen sairastamiseen. Podin viime viikolla todella rajun flunssan: Kuume nousi 39:ään, nenä, korvat ja silmät olivat umpitukossa jne. Mies ei tietenkään huomioinut mitenkään, ei tehnyt ruokaa, ei käynyt ostamassa nenäliinoja vaikka pyysin, en minä mitään paapomista vaadi vaan inhimillistä empatiaa sairastavaa kohtaan ja hänen elämänsä helpottamista pienillä eleillä. Sen sijaan hän alkoi illalla suurieleisesti kosketella kurkkuaan ja sanoi: "Kyllä mullakin on nyt flunssa, sää tartutit sen muhun". Tuhahdin tälle ja mies vastasi: "En mää siis halua syyllistää sua, mutta ei oo kiva kun nyt ollaan molemmat kipeinä". Siinä vaiheessa murahdin että "Mää yskin keuhkoni pihalle, poden kuumetta neljän peiton alla, yritän saada happea jostakin reiästä ja silmät on muurautuneet kiinni, ja sää heittäydyt sänkyyn avuttomaksi kun ehkä mahdollisesti tuntuu jokin pieni pala kurkussa jos oikein tunnustelee ja sekin on aataminomena!" Tämä tapahtuu siis aina, mies väittää jokainen kerta että sairastutan hänet jos olen itse kipeä ja sitten hän velloo itsesäälissä ja vaatii erikoiskohtelua (mitä en enää anna) sen aikaa kun jaksaa ja jos kaverit pyytävät hänet leffaan tms. niin koemme ihmeparantumisen!

Nyt viikko myöhemmin genitaaliherpekseni puhkesi jälleen ja erittäin kipeitä rakkuloita on nyt alapäässäni välilihaa, peräaukkoa ja häpyhuulia myöten kolmisenkymmentä ja kipu on äärimmäisen kova. En ole nukkunut kahteen yöhön enkä syönyt kahteen päivään kivun vuoksi, joten pyysin miestäni hakemaan kilometrin päästä kävellen (automme on rikki) kipulääkettä, johon annoin rahaa. Hän meni niin vaivautuneeksi ja mutisi vain että katsellaan nyt, kai se siitäkin ilmankin helpottaa, en mää jaksa kävellä sinne saakka kun ei mun tarvitse tupakkaakaan ostaa nyt jäkä jäkä jäkä". Minä totesin siihen että hyvä on, minä menen bussilla sinne kilometrin päähän (en pysty kävelemään) ja haen itse sitä kipulääkettä sen jälkeen olen saanut tehtyä koulutehtäväni, jos et sinä tosiaan jaksa tuotakaan tehdä mun hyväkseni". Olin pyytänyt siis nätisti ja ystävällisesti, en todellakaan ole mikään pirttihirmu joka vaatii ja vaatii niitä näitä kun sormeen on tullut pipi. No, mies äsken sitten suurieleisesti marssi huoneeseen ja ilmoitti hän lähtee illalla hakemaan minulle sitä lääkettä. No, hyvä että lähtee ja kiitos siitä mutta nyt hän istuu tuolla pienoismallipöytänsä ääressä rakentelemassa ja minä yritän pysyä järjissäni tämän kivun kanssa.

Ei auta mitenkään. Korkeintaan vettä tuo jos pyydän monta kertaa. Ambulanssin soittaa jos pyydän. Sairaalaan ei ois lähtenyt mukaan vaikka olisin tarvinnut tukea. Tulihan se kun pakotin, mutta sielläkin vain valitti.
Yleensä minun sairastaessa röhnöttää eri huoneessa pelaamassa ja rapsuttamassa pallejaan.

Annetaan nukkua ja/tai makoilla. Mies tuo kotimatkalla kaupasta mitä olen ostoslistana tekstannut, mutta ei lähde hakemaan jos illalla sanon että tekis mieli jaffaa, saattaa sen seuraavana päivänä tuoda jos vielä muistaa. Ruuanlaitot, tiskaukset, siivous, lapsen iltatoimet sujuu ilman minuakin.