Minkä syyn takia olet katkaissut välit johonkin ihmiseen?

Eräs ystävyyssuhde päättyi riippuvuussuhteeseen. Hän oli koko ajan iholla kiinni, hypisteli ja halusi kulkea käsi kädessä (olimme siis jo täysi-ikäisiä), ja olin jossakin määrin hänen "tukihenkilönsä" vaikeissa elämäntilanteissa. Ratkaiseva tekijä oli kuitenkin se, että kun en toiminut hänen mielensä mukaan, hän puukotti jollakin tavalla selkään aivan naurettavillakin jutuilla. Yritti esimerkiksi viedä ihastustani, toisia ystäviäni tai muuten käytti hyväkseen joitakin sellaisia asioita, joista olin hänelle uskoutunut. Se ei tuntunut todellakaan enää ystävänteolta, joten ajauduin omille teilleni. 

Nykyään huomaan yksinkertaisesti vähentäväni jo heti ensimetreillä yhteydenpitoa, jos ihminen alkaa ripustautua minuun liikaa. Haluan kyllä olla ystävyyden arvoinen vaikeissakin tilanteissa, mutta en mielelläni enää ole kenellekään yksipuolinen tukihenkilö tai ole kellon ympäri tavoitettavissa yön pikkutunteja myöten.

No, meni hermot ko. ihmisen itsensä korostamiseen, ylentämiseen ja besserwisserismiin. Tuppasi myös varmasti aivan tietoisesti aliarvioimaan toisten ihmisten tapoja ja asioita päin naamaa ("mä vaan oon rehellinen, kato"). Katsoin parhaaksi olla enää kuluttamatta energiaani ko. ihmiseen vaikka olikin välillä ihan hersyvän hauskaa seuraa. Ei ole tullut ikävä.

Ihminen oli hyvin epävakaa ja kohteli lapsiaan ja lemmikkejään huonosti. Teki asioita joita en vaan voinut enää hyväksyä. Oltiin lapsuuskavereita ja mulla oli häntä kohtaan aina sellainen suojeleva asenne (joka oli oma valinta, ei hän olisi sitä tarvinnut). Koin että mun ois pitänyt aina ymmärtää ne hänen ratkaisunsa kun tiesin että hänellä oli ollut melko vaikea lapsuus. Sitten totesin ettei minkäänlainen lapsuus oikeuta tuollaiseen käytökseen. 

Mitään ei tapahtunut. Paitsi että minulle vapautui omaan elämääni ja omiin ihmissuhteisiini valtavasti energiaa. Ei enää tarvinnut ahdistua ja kokea velvollisuudentuntoa ja saattoi ajatellä tätäkin kaveria ihmisenä, joka nyt vaan on tällainen ja elää tällaista elämää, kun häneen sai etäisyyttä. Hän elää sellaisen elämän kuin elää, omien valintojensa kanssa, eikä se oikeastaan kuulu mulle mitenkään.

Oli yksinkertasesti paskat jutut sillä, eikä ylipäätänsäkkään ollu vaan tärkeä ihminen mulle

Oltiin ystäväni kanssa hietsun kirpputorilla myymässä tavaroitamme yhteisellä pöydällä. Lähdin käymään vessassa ja kun tulin takaisin, näin kuinka joku nainen kantoi mukanaan isoa peiliä, joka minulla oli ollut myytävänä. Tulin pöydän luokse ja kaverini sanoikin heti, että peili meni ja ojensi kaksi euroa minulle. Pöydällä tavaroita katsellut nainen pysähtyi, katsoi pitkään ja sanoi, että "peilistähän maksettiin sulle 12 euroa". Kaverini lehahti tulipunaiseksi ja kaivoi minulle vielä kympin lisää. Sanoin vaan että ai sellaiset kaupat.
-
Keräsin tavarani, kannoin ne autooni ja ajoin pois enkä enää koskaan ole puhunut tälle ihmiselle. Eipä hän ole kyllä perään soitellutkaan. Liki 20 vuoden "ystävyys" loppui kymmeneen euroon.
-
Jälkeenpäin kuulin muutamalta muulta yhteiseltä ystävältä, kuinka tämä varasteleva oli puhunut musta aina paskaa selän takana ja arvostellut mua ja kaikkea muhun liittyvää. Oikean päätöksen siis tein.
-
Alkuun kun joku kysyi miksen ole tämän henkilön kanssa väleissä, en jotenkin viitsinyt kertoa syytä, mutta jos on yhtään läheisempi tuttu, niin kerron nykyään aina, että Jonna varasti rahaa ja jäi rysän päältä kiinni :)

Jos yhteydenottaja vuodesta toiseen olen minä.

Vuosien ystävyyden jälkeen ensin etäännyttiin jonkun verran. Sitten kun päätettiin tavata taas pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset niin se tapaaminenhan menikin sitten niin että ensin käytiin hänen kuulumiset läpi ja sen jälkeen hän alkoi estottomasti avautua siitä miten inhottavana hän pitää poikaystävääni. Jäi vähän paskan maku suuhun, eikä ole tehnyt mieli tavata enää.

Kaverini oli itsekeskeisin ihminen, jonka tiedän. Kaikki olisi pitänyt tehdä aina hänen pillinsä mukaan. Lisäksi hän puhui ikäviä asioita minulle minusta sillälailla päin naamaa, ettei voinut olla varma, vittuillaanko mulle vai ei ja olisi saanut olla tosi hyvä itsetunto, että niitä olisi jaksanut kuunnella. Esim. mollasi yleisellä tasolla liikunnan harrastamattomuutta minulle, vaikka tiesi, etten nauti samalla tavalla liikunnasta kuin hän ja olin huonokuntoinen. Hän oletti minun olevan aina itseään varten, mutta ei kantanut korttaan kekoon ollakseen minua varten. Autoin häntä mukisematta, mutta kun oli minun vuoroni pyytää hänen apuaan hän ei joko tehnyt mitään tai tehdessään valitti minulle koko ajan. 

Lopulta vain tajusin riuhtaista itseni irti tästä nuijasta, enkä ole katunut. Hän soitteli pari kertaa perääni, mutta haukuin hänet lopulta kirjeessä, jotta sain jäädä rauhaan. Koville se otti, koska minulla on harvoja ystäviä, mutta kun ei koe tulevansa tasaveroisena arvostetuksi tai että toinen välittää, niin ei tule.

En voi sietää ihmisiä, jotka huomioivat aina erilaisia toimintatapoja tai ajattelutyylejä lokeroimalla sinut huonoksi ja itsensä paremmaksi, tyyliin onpa suloista kun sulla nuo pyykit ovat roikkuneet tuolla ulkona jo aamusta alkaen. Itse haen ne heti kun ovat kuivat, en saisi oltua noin rennosti, olet niin "tuollainen". Aargh!

Olen tosi siisti ihminen vieläpä ja muut ihmiset aina kehuvat kotiani kauniiksi ja ihmettelevät lapsiperheen siisteyttä.. 

On ollut aina vaikeuksia ymmärtää näitä rajattomia tapauksia. On jäänyt epäselväksi että todellaki kaikkien pitäisi ajatella kuin he ja toimis samoin? Eivät kai ymmärrä että toisen jatkuva puolustuskannalle ajo ei ole ystävyyttä vaan lähinnä alistamista. Mielestäni alistaminen kuuluu koirien elämään, ei ihmisten. Kaksi tällaista olen jättnyt taakseni.

Puhui koko ajan itsestään ja aina kaikki asiat olivat huonosti, eli semmosta rutinaa jatkuvasti. Koskaan ei kysynyt kuulumisiani, kaatoi kaiken p*skan mun niskaan. En vaan jaksanut enää kuunnella/katsella niin raskasta ihmistä, laitoin välit poikki.

Yhdelle kaveripariskunnalle me ei vaan kelvattu, joten lopulta meni välit poikki. Ei ne mitään suoraan sanoneet, mutta ymmärsin erinäisistä vihjeistä ja säälittelyistä, että me ei oltu tarpeeksi keskiluokkaisia. Meille syntyi lapsi liian nuorena, mulla oli liian korkea koulutus, miehellä taas liian matala. Meillä oli liian kallis omakotitalo. Mutta pahinta taisi olla se, että mies opiskeli insinööriksi ja totesi sitten, että insinöörinä olikin tylsää ja ryhtyi taas vanhaan duunariammattiinsa. 

Ei olut kivaa yhdessä kun en jaksanut sitä alaspäinsuhtautumista ja yhteydenpito loppui. Sitten ne muuttivat toiselle paikkakunnallekin. Jonkin aikaa miehet tapasivat kavereidensa kanssa kerran tai pari vuodessa, sitten sekin jäi. Ei taida ketään surettaa.

Käyttäytyjä - mahdollistaja -kuvio. Mahdollistin kaverin takertumisen, olin joku elämän kaivo. Paloin loppuun. Molemmat läheisriippuvaisia. Sairas kuvio. Nyt etäisyyttä.

Olen moniakin jättänyt taakseen jotka on olleet ns ystäviä. Mustamaalausta seläntakana, itsensä ylös nostamista jollekin korokkeelle, mun alistamista jne vuosia aina alistuin näihin kunnes päätin että nyt riittää! Jos oon noin kurja ystävä et mulle voi noin tehdä niin olkoon!

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 08:01"]

No, meni hermot ko. ihmisen itsensä korostamiseen, ylentämiseen ja besserwisserismiin. Tuppasi myös varmasti aivan tietoisesti aliarvioimaan toisten ihmisten tapoja ja asioita päin naamaa ("mä vaan oon rehellinen, kato"). Katsoin parhaaksi olla enää kuluttamatta energiaani ko. ihmiseen vaikka olikin välillä ihan hersyvän hauskaa seuraa. Ei ole tullut ikävä.

[/quote]

Sama! en minäkään koko ajan mieti ystävän erilaisuutta suhteessa itseeni ja varsinkaan tuo sitä koko ajan esiin. Ystävä hyväksytään omana itsenään ei suhteessa minä minä -ystävään. 

Varsinkin silloin jatkuva ylentäntäminen ja vertailu on provosoivaa jos ei oikeastaan arvosta ystävän valintoja, mutta pitää kaiken omana tietonaan, koska ystävyys. Parempi lopettaa pitämästä yhteyttä ennen kuin tulee sanottua, että olet varmaan narsisti, lapsesi pelkäävät sinua, kotinne on kolkko ja miehesi naismainen tossukka. 

Olen katkaissut välit/lakannut pitämästä yhteyttä moniin vanhoihin kavereihin ihan vaan siksi että ne ei enää ole osa elämääni enkä halua päivitellä kuulumisiani heille. Olen ystävyyssuhteissani hyvin ehdoton. All or nothing.

Harmitti kun hänellä oli pakko aina iskeä ja hurmata paikan miehet. Ellei muuten onnistunut niin paita pois ja pöytään tanssimaan. 

Olin sairaalassa vakavasti sairaana. Ystävä sanoi puhelimessa soittavansa seuraavaksi viikonloppuna. Puhelua ei kuulunut, mutta soitti sitten muutaman kuukauden kuluttua. Olin päässyt jo pois sairaalasta.

Ei oikein juttu enää luistanut tämän jälkeen.

Muutin varhaisteininä uudelle paikkakunnalle ja ensimmäinen ihminen johon tutustuin, oli aivan ihana tyttö jonka kanssa klikkas heti tosi hyvin. Meistä tuli parhaita kavereita, kaikki tehtii yhdessä. Kunnes huomasin millainen tämä ihminen oikeasti on.
Levitteli musta ihan perättömiä juttuja, joita ihmisten oli helppo uskoa koska hän oli mun paras kaveri. Heti kun joku oli kiinnostunut jostain pojasta, häntäkin alkoi kiinnostaa tämä sama. Joka kerta sama juttu. Yritti aina iskeä muiden poikaystäviä/ihastuksia ja kännissä hääräsi kaikkien kanssa. En vain voinut olla tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä. Hän lopetti huhujen levittämisen vasta kun olin n. 17 vuotias. Vieläkin pokailee muiden miehiä.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 08:51"]Harmitti kun hänellä oli pakko aina iskeä ja hurmata paikan miehet. Ellei muuten onnistunut niin paita pois ja pöytään tanssimaan. 
[/quote] tää on ollu mullakin joidenkin kanssa ongelma, jopa viety pari mun poikakaveria nenän edestä, kun ei oo mulle onnea suotu. T 12

Olin nuori ja kämppis jäi koukkuun alkoholiin, huumeisiin ja pikavippeihin. Muutin pois, jätin lapun jossa kehotin maksamaan minulta lainatut rahat ja sitten ei tarvitse olla missään yhteydessä enää ikinä.