Minkä syyn takia olet katkaissut välit johonkin ihmiseen?
Kommentit (90)
Katkaisin välit ystävääni. Oli suhteessa varattuun mieheen ja mies tottakai palasi perheensä luokse, kun oli aikansa huvitellut. Tämän jälkeen ystäväni muuttui. Alkoi vähättelemään toisia, koska kukaan ei koskaan ole kokenut samanlaista draamaa, tuskaa ja kärsimystä kuin hän. Tuo "suhde" teki hänestä omaan napaansa tuijottavan ääliön.
Luottamuspulan takia. Kerroin parhaalle ystävälleni salaisuuden ja se kertokin asian eteenpäin. Ei oo sen jälkeen puhuttu yli kymmeneen vuoteen. Ei kaduta.
Nautin paljon monenlaisesta seurasta, mutta olen surkea ihmissuhteissa.
Paskaa selän takana puhuva ämmä, kaikki mitä tälle kertoi levisi kylille ja keksi myös itse
juttuja.. pummi rahaa & kyytiä, itse ei ikinä tullut kahville mutta sinne olisi kyllä pitänyt mennä seuraneidiksi kun rouvalla oli tylsää.
...
Olin juuri eronnut ensimmäisestä vakavasta suhteesta.Olin aivan rikki ja paras ystäväni oli tukena.
Kävipä myöhemmin ilmi että ystävälläni oli ollut samaan aikaan suhde tähän eksääni kun minä itkin menetettyä ensirakkautta.
Monta kuukautta hän oli käynyt salaa eksän luona ja seurustelivat vakavasti jo siinä vaiheessa kun suhde tuli ilmi.
Olin toki aavistanut jotain olevan vialla mutta kerta toisensa jälkeen ystäväni syytti minua vainoharhaiseksi.Aika pokeri ämmä.=D
Millainen ihminen alkaa seurustelemaan parhaan ystävän eksän kanssa heti eron jälkeen?
En vieläkään ymmärrä.
Paras ystävä jonka kanssa oltiin oltu yli kymmenen vuotta kuin paita ja peppu.
Lapsuuden ystäväni paljastui nuoruudessa ja aikuisuudessa täysin mädäksi narsistiksi. Facebook kavereita ollaan, mutta en jaksa tavata, kun ehkä kerran kaksi ollaan tavattu viime vuosina, puhunut vain minäminää kokoajan.
Kaikki oikuttelijat koska epäkypsiä. Mitä niillä tekee kun vain oirehtivat. Just yks tuttu alkoi oirehtimaan ja oikuttelevan kuin kolmivuotias. Ei kiitos.
Ystävä ei ollut tarpeeksi kiinnostava, joten katkaisin välit.
Laitoin raskain sydämin välit poikki ystävään, joka ajautui huumeiden maailmaan. Vuosia jaksoin uskoa muutokseen ja selityksiin, mutta lopulta oman turvallisuuteni ja mielenrauhani vuoksi en enää pystynyt pitämään tätä ihmistä elämässäni. Tästä on jo vuosia aikaa, mutta mietin edelleen mitä hänelle kuuluu ja ikävöin häntä. On kuulemani mukaan istunut linnassa ja elämä on yhtä kaaosta. Tunnen olevani huono ystävä.